Harkinta-aika

Sain tietää mieheni suhteesta viime tammikuussa. 2 kk soutamisen ja huopaamisen jälkeen mies huomasi eron olevan helpompi ratkaisu ja olihan hänellä uusi suhde odottamassa eikä minun pettymyksen ja vihan kanssa eläminen ollut helppoa... Päätinkin etten todellakaan jää roikkumaan, huhtikuussa muutin vuokralle, tein erohakemuksen ja hoidin osituksen, toukokuussa ostin asunnon lähempää työpaikkaani, remontoin sen kesän aikana ja muutin taas 3 lapseni (7v, 5v ja 4v) kanssa elokuussa ennen esikoisen koulun alkua. Sain siis asiat järjestymään vaikka helppoa se ei henkisesti ollut, olinhan jätetty ja elämä oli hetkessä mennyt mullinmallin. Syyskuussa aloitin Fisherin eroseminaarin ja olin todellakin päättänyt selviytyä.

Kun eron 2. vaihe lähestyi, alkoi mies tulemaan toisiin aatoksiin, hän haluaisikin perheensä takaisin! Hän oli huomannut kuulemma jo keväällä ettei toinen ollutkaan niin ihana kuin oli luullut ja että kaipaus oman perheen pariin oli kova eikä hän voinut kuvitella vierasta nista omien lastensa seuraan eikä itseään tämän toisen naisen lasten kasvattajaksi... Keväällä, silloin ensimmäisen 2kk aikana olin varma, että olisimme yhdessä selvinneet tuosta kaikesta ja minulla tahtoa olisi riittänyt asioiden kuntoon saattamiseen. Nyt en tiedä mistä sen tahdon enään tähän ottaa, tunteita kyllä on vielä mutta usko avioliittoon on rapissut pahemman kerran. Järki sanoo, että oli hyvä kun mies sai käydä suhteensa läpi eikä siitä jäänyt mitään haavekuvaa tai kaipausta, mutta tunteet ei meinaa tätä hyväksyä. Miksi minä ja perheemme ei riittänyt, miksi piti päästä kurkkaamaan aidan toiselle puolen, miksi? Kysymyksiä joihin ei varmaan ole mitään hyvää vastausta, mutta aika näyttää miltä tämä alkaa tuntumaan vai erotaanko me vielä lopullisesti. Siitä olen kuitenkin nyt kiitollinen, että sain tämän mahdollisuuden katsoa onko meistä enään aviopariksi vai ei, ehkä näin ei jää mitään hampaankoloon vaikka eropäätökseen päätyisimmekin. Stemppiä sinulle ja jaksamista, kyllä se päivä vielä paistaa sinullekin. Kirjallisuuden lukeminen ja eroseminaariin osallistuminen on ollut minusta todella rauhoittavaa ja helpottavaa tässä tilanteessa.