Kaikkea

Viime viikonloppuna minulla piti olla töitä mutta tilauksen siirtymisen vuoksi sainkin sitten viikonlopun vapaaksi. Vaimo kertoi menevänsä tuttavapariskunnan mökille viikonloppua viettämään, kun minäkin olisin töissä.
No perjantai iltana tulin kotiin ja vaimo oli jo mennyt menojaan. Ajattelinpa siinä että menen yllätyksenä minäkin sinne mökille. Ajelin mökille ja kävelin sisälle sen enempiä koputtelematta kuten ennenkin oli ollut tapana. Oleskelutiloissa oi ollut ketään ja kuulin makuuhuoneen puolelta jotain ääniä. Siispä sinne, en ollut uskoa silmiäni kun näin mitä siellä tapahtui. Tämä tuttavapariskunnan mies pani vaimoani takaapäin sängyllä ja tämän miehen vaimo katseli vieresssä, täysissä pukeissa, tosin taisi käsi olla jossain huosujen sisällä.
Poistuin paikalta pikimiten, kuitenkin ilmaisin että olin nähnyt mitä tapahtui. Sitten alkoi puhelin soida, seliteltiin selittämästä päästyäkin. Oli näitä leikkejä kuulemma harrastettu jo monta vuotta.
Juuri äsken kävin viemässä eropaperit, viikonlopun ja eilisen harkitsin asiaa ja tulin siihen lopputulokseen että avioliiton jatkamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia, luottamus meni kolmeen ihmiseen kerralla, aikamoinen pommi, mutta jospa tästä vielä toivutaan.
81871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

perverssioita. Olisit loikannu mukaan. Riisunut runkkaavan akan ja heittänyt alasti ulos! Ja sitten se pariskunta siinä sängyssä , eiku vaatteita ulos. Sanonut menkää kotiinne ja akalle , ettei tarvi näkyä kämpillä noin tunnin kuluttua. Ja sitten alkaakin sellainen selityskausi. Olisiko sinulla ollut puhelin missä on kamera? Todostusaineistoa nimittäin.....

Äänestä

ei voi muuta sanoa.

Tsemppiä sinulle

Äänestä

pervopenan provo!

Äänestä
  • Taas yksi kaikkitietävä.

    Äänestä

  • TOIVEAJATTELUA.

    Äänestä

  • Tiedän kyllä että jos jollain ihmisellä menee todella huonosti, löytyy sellaisia ihmisiä takuuvarmasti jotka vaan lisäävät toisen taakkaa.
    Toivon minäkin että tämä olisi vaan pahaa unta, joka aamu herätessäni olen toivonut että se olisi ollut vaan pahaa unta, mutta ei kun ei.
    Hyvää joulua kuitenkin sinullekin.

    Äänestä

Olet lyöty ja kipeä, ymmärrettävästikin!
Minäkään en uskoisi voivani jatkaa liittoa kokemuksen jälkeen. Älä kuitenkaan vaivu pitkäksi aikaa itsesääliin, joka nostaa varmaan päätään.
Sinulle on odotettavissa jotain paljon parempaa.... odota vain!

Voimahalauksia!

Äänestä
  • oli melkein samanlaine tapaus ja en toivo koskaan enää näkeväni sellaista. en tiennyt vaimon olevan niin itsekäs kotona ei oikein seksiä herunut ja´aavistelin jotain ja seurasin kerran hänen työmatkaa joka veikin eräälle mökille ja siellä taåahtui tollaista oksettavaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitä sattuu kirjoitti:

Viime viikonloppuna minulla piti olla töitä mutta tilauksen siirtymisen vuoksi sainkin sitten viikonlopun vapaaksi. Vaimo kertoi menevänsä tuttavapariskunnan mökille viikonloppua viettämään, kun minäkin olisin töissä.
No perjantai iltana tulin kotiin ja vaimo oli jo mennyt menojaan. Ajattelinpa siinä että menen yllätyksenä minäkin sinne mökille. Ajelin mökille ja kävelin sisälle sen enempiä koputtelematta kuten ennenkin oli ollut tapana. Oleskelutiloissa oi ollut ketään ja kuulin makuuhuoneen puolelta jotain ääniä. Siispä sinne, en ollut uskoa silmiäni kun näin mitä siellä tapahtui. Tämä tuttavapariskunnan mies pani vaimoani takaapäin sängyllä ja tämän miehen vaimo katseli vieresssä, täysissä pukeissa, tosin taisi käsi olla jossain huosujen sisällä.
Poistuin paikalta pikimiten, kuitenkin ilmaisin että olin nähnyt mitä tapahtui. Sitten alkoi puhelin soida, seliteltiin selittämästä päästyäkin. Oli näitä leikkejä kuulemma harrastettu jo monta vuotta.
Juuri äsken kävin viemässä eropaperit, viikonlopun ja eilisen harkitsin asiaa ja tulin siihen lopputulokseen että avioliiton jatkamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia, luottamus meni kolmeen ihmiseen kerralla, aikamoinen pommi, mutta jospa tästä vielä toivutaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu