Miten pärjäätte

rahallisesti

Olen muuttamassa yksin asumaan vuoden alusta ja tulot ovat siinä 1100e käteen kuussa ja vuokra 400e sähköt. Lainaan menee 150e/kk ja autoon bensaa ainakin 80e/kk. Ruoasta en tiedä, siitä varmaan tingitään. Luuletteko, että olisi parasta hankkia vaan samantien lisätyö, että pärjää? Onko ketään yhtä huonosti tienaavaa?

18

1650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiribati

      Itselläni yrittäjänä ei ole säännöllisiä kuukausituloja ollenkaan, eli firman kassasta otetaan silloin kun siellä on mistä ottaa. Joskus on varaa ottaa enemmän, joskus on pärjättävä tosi kuivien kausien yli (esim. joulun ja loppiaisen välillä ei minun alallani ole oikeasti lainkaan töitä, kuten ei ollut myöskään juhannuksen ja elokuun alun välillä). En ole laskenut paljonko keskimäärin kuukaudessa on rahaa käytössä, mutta ei paljon.

      Olen siis joutunut priorisoimaan rahankäyttöni, koska kaikki mikä tulee, myös menee. Minulla ei mene yhtään esimerkiksi viinaan tai tupakkaan, ja olen tosi laiska ostamaan vaatteita, koruja tms. Heikkouksiani sen sijaan ovat matkat ja kirjat (ja ulkona syöminen). Kirjoihin uppoaa useita kymppejä kuukaudessa, ja aina jos tilille uhkaa jäädä muutama ylimääräinen euro niin saan sen palamaan lähtemällä reissuun jonnekin.

      Minun laskuopillani = elämäntavoillani tuo sinulle käteen jäävä summa riittäisi ilman lisätyötäkin, mutta kuten sanottu; kyse on tietysti siitä millaista elintasoa haluaa ja millaisia asioita arvostaa.

      • Pörssissä tekee tuohta

        Ilmaisia lounaita ei ole.
        Raha ei kasva puissa.
        Nämä kliseiset sanonnat kuitenkin saivat minut virittämään sanaisen arkkuni ja kertomaan kuinka raha kasvaa opiskelemalla jatkuvasti ja olemalla erityisen viisas ja järkevä ja talousasioita opiskellut ja niitä jatkuvasti seuraava ja yrityksistä kaiken tietävä eri puolilta maailmaa.
        Siis taikasana on pörssi. Emme ole vähääkään keinottelijoita, koska sellaiset henkilöt ainakin pitkän päälle menettävät enemmän kuin tienaavat, mutta on ihan kiva, kun on muutama euromilli pyörimässä ja eiköhän se ihana ja kaunis donna vielä kivan ja fiksun miehen koukkuun jää. Ainoa ikävä asia on tulevaisuuden ekokatastrofi, joka on jo kovassa vauhdissa, siis tulevien sukupolvien takia, joten on kai parasta pysyä sinkkuna nuorten miesten.
        Nousuvauhti on ollut tosi kiihtyvä.
        suosittelen kaikille sinkuille tätä elämäntyyliä.


      • kiribati
        Pörssissä tekee tuohta kirjoitti:

        Ilmaisia lounaita ei ole.
        Raha ei kasva puissa.
        Nämä kliseiset sanonnat kuitenkin saivat minut virittämään sanaisen arkkuni ja kertomaan kuinka raha kasvaa opiskelemalla jatkuvasti ja olemalla erityisen viisas ja järkevä ja talousasioita opiskellut ja niitä jatkuvasti seuraava ja yrityksistä kaiken tietävä eri puolilta maailmaa.
        Siis taikasana on pörssi. Emme ole vähääkään keinottelijoita, koska sellaiset henkilöt ainakin pitkän päälle menettävät enemmän kuin tienaavat, mutta on ihan kiva, kun on muutama euromilli pyörimässä ja eiköhän se ihana ja kaunis donna vielä kivan ja fiksun miehen koukkuun jää. Ainoa ikävä asia on tulevaisuuden ekokatastrofi, joka on jo kovassa vauhdissa, siis tulevien sukupolvien takia, joten on kai parasta pysyä sinkkuna nuorten miesten.
        Nousuvauhti on ollut tosi kiihtyvä.
        suosittelen kaikille sinkuille tätä elämäntyyliä.

        (minulle) häpeä, mutta tyhmyys ja moukkamaisuus olisi.


      • Pieni vihje
        kiribati kirjoitti:

        (minulle) häpeä, mutta tyhmyys ja moukkamaisuus olisi.

        En ole huomannut, että olisit millään lailla nerokas, viestissäsi on melkein kaikki asia linkityksinä.
        Lisäksi jos toista sanoo moukkamaiseksi, on sitä itse, niin sanoo lapsetkin MOT
        Tyhmyys tiivistyy ihmisessä, joka ei itse osaa kirjoittaa mitään omasta päästään eikä tuoda julki omia mielipiteitään, vaan koko ajan linkittää toisten tutkimia analyysejä milloin mistäkin asiasta.
        Myöskään mitkään kovin erikoiset vieraista kielistä väännetyt tai ns. sivistyssanat, jos ne eivät ole melkein jokaisen ymmärrettävissä, on kuin haluaisi omaa egoaan vain pönkittää.
        Tietyissä kirjoituksissani olen ruvennut vähentämään sivistyssanojen käyttöä, koska olen huomannut, että ne tekevät vain teennäisen vaikutuksen, Asian voi sanoa hienosti käyttämättä liikaa sivistyssanatermistöä.


    • en_jaksa_keksiä

      Ja minä kun luulin, että minulla on huono palkka. :-/ Itselleni jää kaikkien kulujen jälkeen suunnilleen tuon verran kuussa käteen, joten ehkei tässä pitäisi kauheasti valittaa.

      • Tyttis79

        jos jää vapaaseen käyttöön 1100eur/kk. Siis jos ei tarvi tosta tonnista maksaa enää vuokria tai mitään muita kuluja. Se tietää about yli kahden tonnin palkaa? Sehän on ok liksa, riippuen koulutksesta tietty.


      • en_jaksa_keksiä
        Tyttis79 kirjoitti:

        jos jää vapaaseen käyttöön 1100eur/kk. Siis jos ei tarvi tosta tonnista maksaa enää vuokria tai mitään muita kuluja. Se tietää about yli kahden tonnin palkaa? Sehän on ok liksa, riippuen koulutksesta tietty.

        Tästä hommasta yleensä maksetaan jotain 1550 euron ja 2600 euron väliltä. Oma liksani sijoittuu tuohon välimaastoon, mutta se ei mielestäni mitenkään korreloi sen kanssa mitä teen, mutta sille ei tässä pätkätöiden luvatussa maassa oikein mahda mitään.

        Jotenkin vain huomannut, että kaikkien isompien hankintojen kanssa tulee aina tulee jotain hankaluuksia ja se tietty epävarmuus siitä onko töitä vielä n x kuukauden päästä pistää hieman v-tuttamaan. Vaikka niitä aina onkin ollut, niin yritä tässä jotain asuntoa alkaa ostamaan kun ei vakituista duunia vaikka töitä kyllä riittää...


    • Tyttis79

      , että aika tarkkaan saat rahaa käyttää. Esim. auton vakuutukset vielä puhelinlaskut jne. Mut ehkä se onnistuu kun on tarkkana..ja jos vaikka etsisit vähän parempiliksaista työpaikkaa, jos ei heti tärppää niin kyllähän tollakin palkalla toimeen tulee kun laskee mihin rahansa käyttää tarkasti. Säästöön ei kyl varmaan ehkä jää :(

      Tai vaiks auto pois, jos mahdollista, sillä säästää lainan (?), vakuutusmaksut ja bensan. Joku bussikortti tarvii ehkä sit olla..ainakin talviajan. Riippuu missä asut ja esim. työmatkasta.

      • Tyttis79

        itselleen tunteja silloin tällöin. Jos on sellanen työ et se onnistuu.

        Toisesta työpaikasta voi tulla helposti jo niin paljon työtunteja, että alkaa itse väsymään ajan mittaan siihen. Tai sit joku sellanen, et päättää, että on jossain sivuduunissa vaikka vuoden ajan ja säästää rahaa...tokihan se ei ole kestävä ratkaisu kun ne säästöt alkaa kulua sit myöhemmin.


      • näin on
        Tyttis79 kirjoitti:

        itselleen tunteja silloin tällöin. Jos on sellanen työ et se onnistuu.

        Toisesta työpaikasta voi tulla helposti jo niin paljon työtunteja, että alkaa itse väsymään ajan mittaan siihen. Tai sit joku sellanen, et päättää, että on jossain sivuduunissa vaikka vuoden ajan ja säästää rahaa...tokihan se ei ole kestävä ratkaisu kun ne säästöt alkaa kulua sit myöhemmin.

        Autosta en voi luopua. Tarvitsen sitä työmatkoihin. Lisätyötäkään ei varmaan loputtomasti jaksa ja ei jää paljon käteenkään. Ylitöitä en pysty haalimaan.


      • Tyttis79
        näin on kirjoitti:

        Autosta en voi luopua. Tarvitsen sitä työmatkoihin. Lisätyötäkään ei varmaan loputtomasti jaksa ja ei jää paljon käteenkään. Ylitöitä en pysty haalimaan.

        Kai se olis sit, et jos näyttää persnettoa tulevan tolla palkalla ja pinna alkaa päässä kiristymään rahapulan takia, niin jos pääsisit duunipaikkaan, jossa on parempi liksa. Toi vois olla vaihtoehto. Työhakemuksia vaan vääntämään siitä ;) Totta kyllä sekin, ettei nykypäivänä niin vaan nykyistä työpaikkaa jätetä ja niin vaan hankita uutta paikkaa.


    • Inxj

      Ööh, tosta kun äkkiseltään laskee niin sulta jää melkeen 500e kuussa muuhun käyttöön, eikö riitä? Ruoka on mulla ainaskin tyyliin 300e kuussa jos ei nipistele yhtään, hyvinhän siitä vielä jää.

      • Tyttis79

        alkaa kertymään...Auton käyttövero (vai mikä ihme sen auton tarralätkän nimi onkaan nykyisin), tv-lupa, vakuutukset, harrastukset, vaatteet, voi sattua jotain yllättävää (kolari, joku juttu hajoaa yhtäkkiä jne)...ja jos ei halua että tili on ihan nollilla päivää ennen uutta tilipäivää pelkkien elinkustannusten myötä.


      • Inxj
        Tyttis79 kirjoitti:

        alkaa kertymään...Auton käyttövero (vai mikä ihme sen auton tarralätkän nimi onkaan nykyisin), tv-lupa, vakuutukset, harrastukset, vaatteet, voi sattua jotain yllättävää (kolari, joku juttu hajoaa yhtäkkiä jne)...ja jos ei halua että tili on ihan nollilla päivää ennen uutta tilipäivää pelkkien elinkustannusten myötä.

        ...elä niin kalliisti. :-) Bussilla pääsee halvemmin ja usein paremminkin, eikä niitä vaatteitakaan nyt koko ajan tartte ostella. Veikkaan että auto on se isoin yksittäinen menoerä, kaikkine lisäkustannuksineen; mä en itse esim. koskaan hankkinut autoa vaan ostin suoraan oman asunnon, bussilla pääsee duuniin jotain 10-15 minuuttia. Nyt mä sitten maksan vuokraa itselleni, mikäs sen hauskempaa.


    • yo-opiskelija

      Perusopiskelijan tulot: 433e/kk (opintotuki asumislisä). Tuolla aika monet elävät, ainakin pääosin.

      Työnteko opiskelun ohella ei ole ihan kevyttä, jos meinaa hyvällä tahdilla suorittaa opintoja.

      Se on omista valinnoista kiinni, että pärjääkö. Jos joka kuukausi täytyy ostaa uusia muotivaatteita, tupakkaa menee aski päivässä ja joka viikonloppu täytyy ostaa iso setti alkoholijuomia, niin kyllähän sitä rahaa palaa. Ruokakaupassakin voi vähän katsella niitä hintoja, että mitä valitsee.

      Itse olen pärjännyt mainiosti n. sanoisinko 500-600 eurolla kuussa (eli menee yli tuon opintotuen), josta menevät yksiön vuokra, muut laskut ja elinkustannukset. Enkä istu joka perjantai kotona, vaan käyn elokuvissa, baareissa jne. Mutta en suin päin tuhlaa mihin sattuu.

      • revippä tästä

        tulo tilille 1085€
        vuokra 400€
        as laine 225€
        ruokot 118€
        bensa kk 75€
        sähkö x
        ruoka x
        vaatteet x
        muut ostot x
        joten ei illalla pahemmin syödä.eikä notkuta ravintelissa juovuksissa eikä käydä ulkomailla eikä ostella kirjoja


    • kiva85

      Jaah sellasta..
      Itselläni menee jo tuo 500e suoraan kurkusta alas
      nestemäisenä kuitenkin palkka ei ole tosta kauheesti korkeempi.
      Kuitenkin jää vielä vaatteisiin ja ruokaan.

      • saman todennut

        kurkusta alas ja aivan hukkaan ja muutaman vuoden päästä kiroat että kuin veessä tuli nekin vedettyy kurkusta alas ku vähempikin olis riittäny.....


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe