Vinkkejä

*Laihduttaja*

Heippa kaikille!
Lueskelin tässä tätä palstaa, ja huomasin, että aika monella on samoja ongelmia kun minulla kun aloitin laihduttamisen. Sain kuitenkin noin neljässä kuukaudessa kahdeksan kiloa pois, ja ajattelin antaa vähän vinkkejä terveellisempään elämään, jos vaikka jotain auttaisi :)

Ensinnäkin, kannattaa syödä hyvä, kuitupitoinen aamiainen. Itse syön aina kaksipalaa ruisleipää, päällä vähärasvaisia tuotteita. Muuten syön mahdollisimman monipuolisia aterioita, joista koitan saada samalla vitamiineja ja muita terveellisiä aineosia. Vähän lihaa, kanaa tai kalaa, sitten salaattia, kurkkua, porkkanoita, tomaatteja, rasvatonta raejuustoa ym. Välipaloina syön vähärasvaisia jugurtteja ja hedelmiä. Se on myös hyvää, jos ingmannin rasvattomaan ja sokerittomaan (eli maustamattomaan) jugurttiin sotkee banaanin, tai marjoja, ja sitten vaikka fitness muroja. Juon myös paljon vettä. Monellahan on napostelu ongelmana, niin minullakin ennen. Mutta se oikeasti auttaa, että syö usein, mutta vähempiä määriä. Kannattaa myös syödä esim. banaani, jos edellisestä ruokailusta on kolme tuntia. Ei ehkä ole vielä nälkä, mutta näin estetään sen ihan kamalan nälän tuleminen, ja ahmiminen. Terveellinen ja monipuolinen ruoka saa myös pysymään paljon vireämpänä ja energisenä. Jos kahvin kansssa joskus ottaa makeaa, niin ottaa vähemmän kuin ennen, ja pureskelee oikein hitaasti. Ja kun jaksaa jonkun aikaa oikein terveellisesti syödä, voin taata, että makeaa ja rasvaista tekee paljon harvemmin mieli!!

Joka päivä teen koirani kansssa puolen tunnin- kahden tunnin lenkin. Jos ei ole koiraa kaverina, kannattaa vaikka kävellessä kuunnella musiikkia, hankkia lenkkikaveri, tai vaikka ulkoiluttaa naapurin koiraa. Käyn myös kaksi kertaa viikossa kuntonyrkkeilyssä, joka kestää puolitoista tuntia. Se on loistavaa koko vartaloa rasittavaa liikuntaa, josssa todellakin saa vyötärön ja kunto kasvaa ja kalorit kuluu. Välillä käyn myös kuntosalilla tai body pumpissa, jos rahatilanne sallii. Ja muistakaa, että lihas kuluttaa levossakin enemmän energiaa kuin rasvakudos. Näännyttäminen ei auta, koska silloin keho entistä enemmän pitaa vähästä ravinnostaan kiinni, ja aineenvaihdunta hidastuu.

Tsemppiä kaikille, kyllä se siitä, ja joku repsahdus silloin tällöin ei haittaa mitään, kannattaa vaan siitä sitten saada taas lisää puhtia!!

2

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..?

      Minkä pituinen olet ja paljonko oli lähtöpaino?Entä ikä? Ei sillä ettenkö uskoisi saavutuksiasi, vain siksi että voisin suhteuttaa omaan kokooni. Että onnistuukohan minultakin tuossa ajassa.

      • *Laihduttaja*

        Pituutta on 160, ja lähtöpaino oli 58, nyt painan 50 kiloa, ja lihasta on suurin osa. Niin ja olen 24 vuotias.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe