Minä,hiljattain jätettynä,olen miettinyt että onko jättäjän suru jotenkin helpompaa? Meidän tilanne oli sellainen että hänen tunteensa olivat hiipuneet,minä taasen ajattelen että meidän olisi kannattanut yrittää jotenkin elvyttää suhdetta ennen periksiantamista. Edellytyksenä olisi tietysti ollut että hän olisi ottanut tunteensa puheeksi. Lisäksi kaikki kävi minun kannalta nopeasti,en aavistanut hänen ajatuksiaan. Eli miten on jättäjät,mietittekö asioita jälkeenkinpäin vai oletteko helpottuneita kun teitte ratkaisun? Itsestä kun tuntuu et jätetyn rooli(ainakin minun tapauksessa)on vaikemapi koska en saanut mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioihin vaan kaikki tuli yllätyksenä.
jättäjän
tuska?
102555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En tiedä sinun tapauksestasi, mutta voin kertoa omastani.
Itse yritin lopettaa onnettoman suhteen, mutta kumppanini lupasi muuttua ja huomioida minunkin tunteeni. Kului muutama kuukausi ja asiat palasivat taas vanhoihin uomiinsa.
Jos toinen osapuoli ei koe olevansa onnellinen suhteessa mielestäni toisen pitäisi yrittää se ymmärtää ja kunnioittaa tämän kaipuuta onnellisempaan elämään.
Se oli vaikeaa ja mietin asiaa kuukausikaupalla ennen päätöstä. Ei rakkaan (nykyisen tai entisen) menettäminen ole kenellekkään helppoa.
tsemppiä
suhdetta kummasti.Erottiin ja palattiin. Tajuttiin pienet virheemme ja rakastuimme toisiimme taas entistä syvemmin. Tämä asia oli opettavinta ja parasta mitä meille on koskaansattunut, vaikka ehdin kyllä kärsiäkin.(sekin opetti). Nyt monen vuoden jälkeen muistelemme jo hymyssä suin kuinka (tyhmiä) olimmekaan.
voi kuinka hyvältä kuulostaa tietää, että noinkin voi oikeasti käydä joillekin! Kunpa "mekin" kuuluisimme tuohon onnelliseen joukkoon.
Onnea teille!
ihana kuulla et näinki voi käydä.. Niin toivoisin itsellenikin käyvän mutta vaikuttaa epätodennäköiseltä kun toinen on alkanut miettimään että meitä ei oo kai tarkoitettu toisillemme.. =( hassua kun itsestä tuntuu päinvastaiselta.
Tossa voi olla toinen puoli totta. Ero saa ihmisen ajattelemaan elämäänsä ja toimitaansa. Juuri Joulun alla eronneena huomasin vasta kuinka toisesta ihmisestä todellakin välitin, vaikka olin häntä koko ajan ajamassa pois! Toivottavasti yhteen palaaminen on mahdollista, mutta en tällä hetkellä juuri usko siihen. Elämä opettaa.. Ei ollut ensimmäinen ero, vähemmän kirpaisee, kuin ensimmäisellä kerralla, mutta oireet aina samat. Onnea Sinulle uusi yrittäjä! Sinulla opetus upposi!
Hyvää Joulua kaikille joulun alla eronneille.
Eikö Joulu olekkin kiva aika erota (ironiaa).
No seurana on sentään kiva koira.
Ei siihen sinänsä vaikuta kumpi jättää, vaan miten paljon oli tunteita jäljellä, ja miten kauan kestää päästä taas jaloilleen. Tietty aika usein se joka jättää on jo varmistanut nopean jaloilleen ponkaisun etukäteen eikä tunteitakaan enää pahemmin ole, mutta voi olla toisinkin. Itse esim. ehdotin avioeroa koska vaimo ei ollut enää onnellinen; oltiin toki etäännytty, mutta minä rakastin silti vaimoa edelleen. Mutta kun oltiin joka tapauksessa umpikujassa niin päätin olla mies ja tehdä sen mikä oli pakko.
Aina kaikki ei todellakaan pääty niin, kuin toivoisi. Itse olen se, joka haki avioeroa ja vaikka vielä yritettiin, niin minä olin se joka haki lopullista eroa. En voi todellakaan sanoa, että jättäjänä olisi helpompaa. Edelleenkin rakastan miestäni ja sydämmessäni olen edelleen hänen, mutta opettelen ymmärtämään, että se ei aina riitä. Tajusin liian myöhään (rakastin jo syvästi), että ajattelemme rehellisyydestä liian eri tavoin. olihan jo aiemmin asioita, joista olisi pitänyt tajuta, mutta sitä on turha jälkiviisaana pohtia. Eipä ole päivääkään mennyt, että en kaipaisi, surisi, ikävöisi jne. meitä, mutta toivon, että jonain päivänä rakastaisin häntä tavalla, joka toisi hymyn huulelle. Jaksamista!!!!
Ei ole helppoa todellakaan ei. Syyllisyyden tuska, huoli myös toisesta, miksi asiat meni kuin meni, tunteet soutamisesta ja hupaamisesta, mutta kun kerran on päättänyt suhteen lopettaa on se myös silloin jätetyllekkin helpompaa loppujen lopuksi kuin jättää asioita arvailujen varaan. Molemmille vaikeaa, eri tavoilla...varsinkin jos itsellään voimat pois, ettei vain jaksa
Asioita ei pidä jättää arvailujen varaan. Rehti ihminen ei tee niin. Kannat asioita mukanasi ja hups huomaatkin kaikki selviää aikanaan. Lisäät toisen tuskaa ja lopulta myös omaasi kun huomaat toisen niitä miettivän. Usein huomaa lopultakin itsensä mokanneen... vääristelleen ja kieroilleen. Sitten jo huomaakin syyn olleen itsessä...
Voin kertoa, että myös jättäjälle tämä on yhtä helvettiä. En tiedä miten jaksan huomiseen taikka viikon päähän. Toivon jotenkin jaksavani ja eläväni. Tein ratkasuni koska toinen ei pystynyt vajaassa viidessä vuodessa muuttumaan yhtään! Mä olin se joka tuli aina vastaan. Kyllä tää on jättäjällekin helvetin vaikeeta! Voimia kaikille!