vinkkejä?

Hei,

Olen 21- vuotias, 168cm pitkä ja 89kg. Haluaisin laihduttaa ja paljon, mutta minulla ei ole itsekuria. Mielihalua olisi, kävin jopa lääkäriä jututtamassa jos hän olisi osannut antaa vinkkejä. Uskon rehellisesti, että minulla on jonkinlainen sokeririippuvuus.

Terveyteeni tämä ei ole vielä pahemmin vaikuttanut muuten kuin henkisesti. Minulla on erittäin huono itsetunto, mikä osittain vaikuttaa myös ystävyys suhteisiini..siis näitä minulla ei juurikaan ole. Olen alkanut masentumaan ja olen koko ajan väsynyt. En oikein jaksa innostua mistään uudesta, tai vanhastakaan. Silloin tällöin olen käynyt jumpalla, mutta koska en pysy tahdissa ja puolen tunnin jälkeen olen todella väsynyt en ole kehdannut mennä sinne.

Olen koittanut painonvartijoita. laihduin silloin 7kg, mutta kun lopetin tuli kaikki takaisin. Syynä lähinnä budjetti (10€/krt on aika paljon).Kaloreita olen aika huono laskemaan.

Olen yrittänyt vähentää ruoka annoksiani, mutta kun minulla on nälkä, tulee huono olo samantien, koska verensokerini laskee todella nopeaa. Silloin on pakko syödä jotain.

Olen oikeasti jo neuvoton, väsynyt ja masentunut. Jos jollakin on hyviä vinkkejä, edes kuinka päästä alkuun, olen avoin kaikille.

Kiitän teitä, jotka ystävällisesti annatte omia vinkkejänne! :)
0114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


laihduttaja kirjoitti:

Hei,

Olen 21- vuotias, 168cm pitkä ja 89kg. Haluaisin laihduttaa ja paljon, mutta minulla ei ole itsekuria. Mielihalua olisi, kävin jopa lääkäriä jututtamassa jos hän olisi osannut antaa vinkkejä. Uskon rehellisesti, että minulla on jonkinlainen sokeririippuvuus.

Terveyteeni tämä ei ole vielä pahemmin vaikuttanut muuten kuin henkisesti. Minulla on erittäin huono itsetunto, mikä osittain vaikuttaa myös ystävyys suhteisiini..siis näitä minulla ei juurikaan ole. Olen alkanut masentumaan ja olen koko ajan väsynyt. En oikein jaksa innostua mistään uudesta, tai vanhastakaan. Silloin tällöin olen käynyt jumpalla, mutta koska en pysy tahdissa ja puolen tunnin jälkeen olen todella väsynyt en ole kehdannut mennä sinne.

Olen koittanut painonvartijoita. laihduin silloin 7kg, mutta kun lopetin tuli kaikki takaisin. Syynä lähinnä budjetti (10€/krt on aika paljon).Kaloreita olen aika huono laskemaan.

Olen yrittänyt vähentää ruoka annoksiani, mutta kun minulla on nälkä, tulee huono olo samantien, koska verensokerini laskee todella nopeaa. Silloin on pakko syödä jotain.

Olen oikeasti jo neuvoton, väsynyt ja masentunut. Jos jollakin on hyviä vinkkejä, edes kuinka päästä alkuun, olen avoin kaikille.

Kiitän teitä, jotka ystävällisesti annatte omia vinkkejänne! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu