Hei,
Olen 21- vuotias, 168cm pitkä ja 89kg. Haluaisin laihduttaa ja paljon, mutta minulla ei ole itsekuria. Mielihalua olisi, kävin jopa lääkäriä jututtamassa jos hän olisi osannut antaa vinkkejä. Uskon rehellisesti, että minulla on jonkinlainen sokeririippuvuus.
Terveyteeni tämä ei ole vielä pahemmin vaikuttanut muuten kuin henkisesti. Minulla on erittäin huono itsetunto, mikä osittain vaikuttaa myös ystävyys suhteisiini..siis näitä minulla ei juurikaan ole. Olen alkanut masentumaan ja olen koko ajan väsynyt. En oikein jaksa innostua mistään uudesta, tai vanhastakaan. Silloin tällöin olen käynyt jumpalla, mutta koska en pysy tahdissa ja puolen tunnin jälkeen olen todella väsynyt en ole kehdannut mennä sinne.
Olen koittanut painonvartijoita. laihduin silloin 7kg, mutta kun lopetin tuli kaikki takaisin. Syynä lähinnä budjetti (10€/krt on aika paljon).Kaloreita olen aika huono laskemaan.
Olen yrittänyt vähentää ruoka annoksiani, mutta kun minulla on nälkä, tulee huono olo samantien, koska verensokerini laskee todella nopeaa. Silloin on pakko syödä jotain.
Olen oikeasti jo neuvoton, väsynyt ja masentunut. Jos jollakin on hyviä vinkkejä, edes kuinka päästä alkuun, olen avoin kaikille.
Kiitän teitä, jotka ystävällisesti annatte omia vinkkejänne! :)
vinkkejä?
15
1572
Vastaukset
- Sparraaja
En anna neuvoja vaan kerro syysi ongelmiisi. Et harrasta säännöllistä liikuntaa ja syöt siihen nähden liikaa. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi sinua saada liikkeelle ja istuttaa sinuun sitä sisua ja itsekuria jota painonhallinnassa ja terveessä elämässä liikunnan ja terveellisen ruokavalion noudattamisessa ehdottomasti vaaditaan. Siis olet jakajan kohdalla. Kumman tien valitset on itsestäsi kiinni. Haluatko elää lihavana ja lihoa lisää kun ikää tulee(100% varmaa noilla eväillä) vai muuttaa tai edes kokeilla toisenlaista elämäntyyliä?
Jos ei huvita kuluttaa niin minkään addiktion piikkiin en menisi laittamaan omaa lihavuuttaan. Tekosyy jonka varjolta on vielä hankalampaa nostaa hyvin levännyttä hanuriaan sohvalta ylös,ulos ja lenkille. - Laiha mimmi
Tiedät varmaan itsekin perusidean miten laihtuu, mutta luulen, että suurin syysi lihoamiseen on elämän yksipuolisuus. Elämäsi ainoa mielenkiinto on ruoka. Harmi ihmiselle, jolla on kumminkin viisi aistia.
Niistä hemmottelet vain makuaistia jos ahmit ruokaa. Ruokaa voi myös katsella ja haistella. Sitten voi hankkia niitä hyviä fiiliksiä muualtakin. Jos urheilu ei kiiinnosta niin entäpä mielenkiintoiset ihmiset, taide, käsityöt yms.
Itse löydän elämässä muutakin tekemistä kuin syömisen. - ///
Noinhan se ei toimi kuten kaikki tietaa.
Ainoa tapa laihtua on vahentaa syomista. Sekaan ei ole mitaan uutta.
Tuossa edella jo mainittiinkin etta elamastasi nayttaa puuttuvan sisaltoa jonka sina taytat tunkemalla suuhusi tarpeettomasti ruokaa.
Alappa saastaaa vaikka joka palkasta ja aivan ensiksi poista ostoslistaltasi kaikki jossa valkosta: sokeri, kerma, jauho. Tuo jo helposti vahentaa kaloriamaaraa.
Kiloja et saa pois muuten kuin kuluttamalla jo varastossa olevat kaloriat (laski) kavelemalla (ilmaista) uimalla, pyorailemalla tyomatkat (esim. 7km ei ole lainkaan liian pitka tyomatka, tein sen itse 13vuotiaan poikani kanssa joka aamu).
Kertomalla itsellesi etta sinulla aivan kuten kaikilla ihmisilla on taysi valinnan vara tekemisiesi (ja syomisiesi )suhteen. Sina et tarvitse laakarin lausuntoja kertomaan jo tietamiasi, itsestaan selvia aioita. - ......
Itse olen aika lailla sinun ikäisesi, pituutta pari senttiä vähemmän ja alunperin kiloja muutama vähemmän kuin sinulla, mutta siis melko samassa tilanteessa. Halua on ollut hoikistua, mutta itsekuri ei ole ollut ikinä vahvin puoleni.
Keväällä aloin merkkailla syömisiäni ylös ja tajusin, etteivät ruokailutottumukseni ole päin seiniä, vaan pienellä korjauksella pääsen jo hoikistumisen alkuun. Lisäsin vähän liikuntaa ja terveellistin ruokavaliotani (ja rehellisesti voin sanoa, että liikuin jo ennestään säännöllisesti ja söin terveellisesti... vain turhan paljon). Täysin ilman itkua ja hammastenkiristystä tipahti yli 5 kiloa ja olen onnistunut pitämään kilot poissa nyt puolisen vuotta, mistä olen todella tyytyväinen.
Sinunkin kannattaisi hiukan laskeskella, minkä verran syöt päivässä kaloreita (esim. kalorilaskuri.fi tässä suunnaton apu), niin tiedät, missä menet. Pienen seurannan avulla sitä huomaa, missä ne ongelmakohdat ovat ja niihin on siten helpompi vaikuttaa.
Kun huomaa, ettei koko maailmaa tarvitse kääntää ylösalaisin, jotta paino alkaa putoamaan, on se terveemmän elämäntavan aloittaminen paljon helpompaa. Hoikistuminen vaatii yleensä melko pieniä muutoksia.
En neuvo vaihtamaan karkkeja porkkanoihin, koska tiedän, ettei se ainakaan itselleni toimi. Pitää antaa itselleen lupa herkutella, mutta herkuistakin voi valita keveämmän vaihtoehdon ja niitä voi myös syödä entistä vähemmän. Täysin ei mistään pidä kieltäytyä!
Ja liikunnan lisääminen osaksi elämäntapaasi auttaa todella paljon. Kun kulutat enemmän, voit myös syödä enemmän ja silti laihdut, kun vain pitää kalorivajeen samana päivittäin. Ja liikunnallahan on paljon muitakin positiivisia vaikutuksia kuin se, että se auttaa painonpudotuksessa.
Jos ryhmäliikuntatunneille meno tuntuu aivan ylivoimaiselta, rupea vaikkapa käymään kävelyllä joka päivä ja lisää hyötyliikuntaa. Kaikki liikunta, jokainen askel on plussaa. Kun saat pari kiloa pois, alkaa se itsetuntokin kohisten kasvamaan ja huomaat, ettei siellä jumppatunneilla ole pelkkiä kauniita ja rohkeita, vaan tavallisia ihmisiä, jotka eivät totisesti kyttäile kanssaliikkujien kiloja.
Tärkeintä on tehdä liikunnasta säännöllistä. Itse yritän pitää kiinni siitä, että kolme kertaa viikossa tulisi hikiliikuntaa tehtyä. Liikunnasta on tullut nautinto. Pystyn edelleenkin löhöämään äärimmäisen tehokkaasti, mutta miellän liikunnan nyt entistä vahvemmin osaksi itseäni. Liiku vain itsesi tähden äläkä muiden piukkapeppuisten jumppaajien tähden. Tsemppiä! - JariJo
Jos olet sokeriherkkä ja verensokeri heittelee voimakkaasti, sopii sinulle todennäköisesti vähähiilihydraattinen ruokavalio, jolla saat verensokerin pysymään tasaisena. Sen sijaan nykysuositusten mukaisella laihdutusruokavaliolla verensokeri pomppii ja itsekuria vaadittaisiin enemmän kuin mihin juuri kukaan voi pystyä.
Tuolta toiselta palstalta löydät hyviä neuvoja:
Vähähiilihydraattiset dieetit
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&subcat=1087 - Kaloritarkkailija
Hei.
Mitä jos ajattelisit niin että otat tavaksesi muuttaa elämäntavat.
Siinä myös laihdut ja saat aikaan pysyvämpiä muutoksia.
Hiljaa hyvä tulee.
Olen itse 159cm painan 70 kg
Itse syön 1200 kcal päivän aikana.Sillä laihdun huimaa tahtia n.1 kg viikossa ainakin alussa.
Se on aika niukka ruokavalio kaloreiltaan, mutta kertaakaan ei ole nälkä yllättänyt.
Sinun energian tarpeesi arviolta on jotain 2500-2700?
Kun energia vajaus on 500-1000kcal päivässä, putoaa paino 0.5-1kg viikossa.
Pidän laihdutuspäiväkirjaa.
Elikkäpäs minä teen etukäteen viikon ruokalistan johon olen laskenut itselleni jokapäivälle suurinpiirtein 1200 kcal.
Sitten kirjaan ylös kaikki mitä syön ja juon päivän aikana ja annan ENERGy Net:in laskea virtuaaliravintolassa syödyt kcal, kuidut ja mistä energiani koostuu.En nyt muista tarkkaan energy netin osoitetta, mutta kirjoia googleen hakusanaksi energy net.
Se on todella hyvä sivusto.
Sitten merkkaan ne syödyt ja kulutetut kalorit liikunassa ylös päiväkirjaani.
Painon merkkaan ylös joka viikko ja sentit kerran kuukaudessa.
Ruokavalioni koostuu aamiaisesta, lounaasta, välipalasta, päivällisestä ja iltapalasta.
Syön tuoresalaattia ja vihanneksia aikalailla rajattomasti.
Kuitupitoinen ruoka on hyväksi.
Ihmisen pitäisi saada 25 g kuitua päivässä.
Niitä saa ruisleivästä, puuroista, mysleistä ja marjoista parhaiten.
Sitten olen lisännyt tietysti liikuntaa, lenkkeily raikkaassa ulkoilmassa on ihanaa.
Kaikki vähäinenkin liikunta on hyväksi.
Itseä ei kuitenkaan kannata rääkkiin vetää.
Kaikenlainen hyötyliikuntakin on hyväksi.
Jos nautit esim.luonnossa liikkumisesta tain sitten vaikka ikkunashoppailusta kuluttavat nekin energiaa.;)
Minä olen vetänyt tiukan linjan, mutta sinun ei tarvitse sitä tehdä.Kunhan tarkkailet ruokavaliotasi ja jätät pois kovat rasvat ja valkoiset jauhot, leivät jne.Tai ainakin vähennät niiden syömistä.
Sitten pidät vaikka karkkipäivän viikossa jolloin sallit itsellesi vähän karkkia.
Karkitkin voi korvata kevyillä herkuilla jos makeannälkäsi on kova.
Hedelmät, marjat jne.ovat aina hyväksi.
Jos pudotat energiansaantisi 2000kcal/päivässä saat syödä silti paljon, mutta säännöllisesti ja terveellisesti niin laihdut varmasti.Laihdut tietysti myös jos syöt vaikka 100 kcal vähemmän kuin energiantarpeesi on, sillä vaan laihtuu hitaammin.:)
Eikä sinun tarvitse välttämättä laskea kaloreitakaan kun vältät tai edes vähennät epäterveellistä ruoan syöntiä ja liikut enemmän.
Kieltäytyä kaikista herkuista ei tarvitse kunhan vähentää niitä.
Muotidietteihin ei kannata lähteä mukaan.Niissä tulee aika varmasti kilot takaisin.
Elämäntapamuutokset on hyviä ja saavat aikaiseksi pysyvää muutosta.
Kauhea litania tekstiä...:)
Toivottavasti jaksat lukea.
TSEMPPIÄ! - Flikka
Itse laihdutin muutamat liikakiloni tuolla itseä kerralla niskasta kiinni tavalla, mutta serkkuni jolla oli huomattavasti ylipainoa käytti erillaista taktiikka, joka voisi sopia sinullekkin. Jotenkin kertomasi asiat tuo mieleen hänet.
Hän teki aina muutaman viikon välein yhden muutoksen elämäntavoihinsa. Noin vuoden päästä hänen elämäntapansa oli suhteellisen terveelliset ja paino pudonnut n.20kg. Nyt hän on lievästi ylipainoinen, terve ja tyytyväinen uuteen ulkonäköönsä ja elämöntapaansa.
Homma meni suunnilleen näin:
1. Hän päätti herätä joka aamu samaan aikaan kun hänen miehensä (n. klo 6.30) (ennen hän oli nukkunut aamulla pitkään, työttömällä kun on aikaa) ja syödä terveellisen aamiaisen, sitten ei mitään syötävään ennen klo.11. Loppupäivä kuten ennenkin.
2. Hän lisäsi aamupäivään jotain pulssia nostattavaa tekemistä (siis kävi kävelyllä tai siivosi) n. 15 minuuttia (hänen oman kertomaan mukaan tämä vei pois makeanhimoa, kun oli jotain tekemistä)
3. Hän päätti että karkkia vain viikonloppuisin (muut makeat edelleen niinkuin ennenkin)
4. Hän päätti tehdä tervellisen ruuan itselleen aina klo 11 (ennen hän oli yleensä syönyt päivällä kahviloissa ja pikaruokapaikoissa)...
Näin pikkuhiljaa mukaan tuli lisää liikuntaa ja päivässä oli yhä enenmmän suunniteltuja ruokahetkiä ja niiden jälkeeen "napostelukiellettyä" aikaa.
Ainoa ongelma tälläisessä aikatauluihin perustuvissa muutoksissa on ulkopuolisen silmin tiukka päivärytmi, siis häntä ei saa houkuteltua ostoksille lauantain kunniaksi jos se ei satu ruokailujen väliin. Nyttemmin hän on tosin alkanut soveltaa ruokailuaan enemmän muiden menojen mukaan. - urheiluaddikti
Itsekurilla ilmeisesti laihdutusyhteydessä tarkoitetaan kykyä tehdä itselleen epämiellyttäviä asioita. Syödä sellaista ruokaa, mitä ei haluaisi; olla syömättä sellaista ruokaa, mitä haluaisi. Piiskata itsensä liikkumaan vaikka pelkkä ajatuskin tuottaa tuskaa. Tämäkö on sitten tavoittelemisen arvoista?
Mielestäni itsekuri on myytti.
Oletetaanpa, että ihminen pitää yllä tätä itsekuria, ja tekee itselleen vastenmielisiä asiota niin kauan, että saavuttaa ihannepainonsa. Mitä sitten? Jos lopettaa, paluu lähtöruutuun tapahtuu varmasti. Haluaako tämä ihminen pitää itsekuria yllä koko loppuelämänsä? Tuskinpa. Sehän tarkoittaisi koko elämän olevan ikävää ja vastenmielistä.
Jos taas suhtautuu laihdutukseen tekemällä hyvältä tuntuvia ja positiivisia muutoksia, itsekuria ei tarvita. Nämä tulokset pysyvät.- anni
Olen täysin samaa mieltä kanssasi!
Laihdutettaessa on tehtävä mielekkäitä muutoksia, ei ikäviä. Kyllä karkkia saa syödä, mutta kun syö terveellisesti, ei karkin himo tule niin kovaksi, että jaksaisi syödä puoli kiloa :)
Oma ongelmani oli alunperin ihan liian vähän oikeaa ruokaa. Koska oli nälkä, antautui usein helpoille vaihtoehdoille: lounaaksi pasteija kahviosta, välipalaksi suklaapatukka. Illalliseksi pakastepizza kaupasta. Kun aloin syömään terveellisesti, ei ole ollut nälkä. Niinpä kaikki tuollaiset nopeat nälän lievittäjät ja mieliteot ovat jääneet pois.
Syön toki edelleen joskus pasteija, suklaapatukan tai pizzan. Mutta silloin syön aidosta mieliteosta (jota olen kerännyt jo pari päivää), enkä nälän auheuttamasta himosta.
Ja näillä eväillä olen laihtunut jo 12kg - vielä 7kg matkaa. - Kaloritarkkailija
Näinhän se on.
Ikävä totuus nykypäivänä on kiire.
Kiirettä on helpotettu valmisruoilla, suht edullisilla hamppari, tai pizza paikoilla jne.
Oikeastihan hirveän harvalla on niin kiire, ettei kerkeä valmistamaan kotiruokaa.
Siinä on yksi syy lihavuuteen.
Tuskinpa suurimmalle osalle on vastenmielistä syödä terveellistä kotiruokaa ja säännöllisesti.
Tuntuisi vain siltä, että ei kait kukaan halua äärettömästi mässäillä rasvasilla tai extrasokerisilla ruoilla.
Niitä mässäilyjä voi vähentää tai korvata terveellisimmillä vaihtoehdoilla.
Jos liikunta on vastenmielistä, niin silloin täytyy tehdä sellaisia asioita joista nauttii, jotka tuntuvat hyviltä esim.se ikkunashoppailu.:)
Elämä on valintoja täynnä. - Sparraaja
Itsekuria kyllä tarvitaan, siitä ei pääse mihinkään koska sen täydellinen puute tekee ihmisestä selkärangattoman nahjuksen joka ei pysy missään asiassa lupaustensa takana, ei itselle eikä muille annetuissa.
Myös itsekuria vaatii se, että opettelee syömään ruoka-aineita joita ehkä ei kotona tehty ja ruoka-aikoina oikeita määriä syöty. Kaikki ei tosiaan maistu heti suuhun samalta kuin millä on saatu keho paisumaan, mutta tässä tulee se pointti.
Nimittäin jos sisu kestää syödä muutaman kuukauden terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, niin lähes aina käy niin, että siitä tulee pysyvä tapa koska makuun on päässyt ja tuloksiakin alkaa näkyä. Ongelmana näen täydellisen "pullamössöisen" porukan täysin epärealistisissa haaveissa joissa laihtumiseen tarvitaan ulkopuolelta tulevia ihmeitä ja voimia. Itsestä on kiinni haluaako opetella syömään ja liikkumaan ihmisen lailla.
- eräsvain
Vähän vinkkejä:
1. Heitä kaapista menemään kaikki karkki-, pulla-, jätskivarastot. Kun menet kauppaan tarvitset itsekuria vain siellä, kotiin ei lähde shipsejä tai limsaa.
2. Pidä yksi "karkkipäivä" viikossa, jona saat syödä jotakin herkkua tietyn määrän. (Esim. jos pidät leivoksistä, älä osta kokonaista prinsessakakkua vaan pelkän palasen. jne.) Satsaa tällöin laatuun, eikä määrään.
3. Ehdota tutuillesi, tai etsi vaikka netin kautta, että tapaatte esim 3 kertaa viikossa ja käytte tunnin kävelyllä. Jutellessa aika kuluu nopeasti, ja lenkki on ohi - aivan liian pian, jopa!
4. Kun kunto on kohonnut, takaisin salille vaan! Monet ohjaajat vetävät samaa koreografiaa tietyn ajanjakson verran. Ei haittaa, vaikkei ensimmäisillä kerroilla pysy tahdissa, senkin oppii ajalla ja kordinaatiotaito paranee.
5. Voisit miettiä esim Bodypumpia. Helppoa, hauskaa ja ohjattua liikuntaa. Kuluttaa paljon ja kiinteyttää.
6. Ruokaillessasi syö paljon, mutta paremmin. Esim porkkanaraastetta paljon, perunaa ja lihaa/kalaa kohtuullisesti.
7. Valitse kevyempiä tuotteita esim rasvatonta maitoa, kevyempää juustoa, vähärasvaista jugurttia.
8. Syö usein. Välipalana esim vihanneksia, hedelmiä.
9. Tee naposteltavaksi porkkana tikkuja, kukkakaalia, näkkäriä ja/tai hapankorppua ja dipiksi natureljugurttia ja mausteita.
10. Makeampaa naposteltavaa: ei-sokeroituja pakastemarjoja. Varsinkin vadelmat ovat melkein kuin karkkeja.
11. Kevytvariantti herkkuja. Soseuta hedelmiä ja marjoja, sekoita jugurttiin ja anna olla kylmässä. Ihan ok jätskin korvike.
Sitten typerältä kuulostava, mutta jostain kumman syystä auttava teko.
Katso joka aamu itseäsi peiliin ja sano "Minä olen hyvä sellaisena kuin olen. Minä annan itselleni anteeksi."
Itse kokeiltu, ja vaikka se alussa tuntuu hoopolta niin.. SE TOIMII!:)
Tsemppiä sulle. - !!??!!
Kokeile Easy Body välipalapatukoita ja pirtelöitä! Ovat aika halpoja ja ihanan makuisia, mutta auttavat sinua kiinteytymään ja mieli pysyy virkeänä! Mulla toimii...
- tuige
Noi EnergyNetin sivut on tosi hyvät, niiden avulla mä sain itteeni niskasta kiinni! Siinä kuluu aikakin hyvin kun laskeskelee kaikkia juttuja, onpa sekin aika pois jääkaapilta. Mulle näyttää sopivan parhaiten vanha kunnon kalorien laskeminen, olen kokeillut lähes kaikkea painonvartijoista sairaaladieetteihin. Yks hyvä vinkki: käy kaupassa mahdollisimman harvoin, mieluiten kerran viikossa. Tee viikon ruokalista valmiiksi ja osta sen mukaan, ei mitään ylimääräistä. Näin välttyvät pahimmat karikot. Ja kävellen tietty kauppaan... Tsemppiä sinulle, mullakin tässä olis vielä tollaset 10 kg ainakin pudotettavana, 3 on lähtenyt parissa viikossa, mutta nyt se alkaakin hidastumaan ja se on se mun paha kohta, tahtoo usko loppua... mutta jos tällä kertaa onnistuisin! ainakin motivaatio on kovempi kuin koskaan!
- vinkeistä
kiitos teille kaikille vastanneille, teille ketkä halusitte tsempata ja auttaa! Nyt jo pari kiloa pois, vaikka joulukin oli välissä...
uusi vuosi ja uudet kujeet!:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv92259Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441865- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938