Osaiskos

Pelkäänpä että olet toivottaman tehtävän edessä,ja tuskin minun mielipiteeni sinuun vaikuttaa mutta kannattaa lukea silti.

En usko että rakkaus palaa kun se kerran on päässyt sammumaan,luultavasti sitä oikeanlaista rakkautta ei ole ollut alussakaan vaan se on perustunut ihastumiseen ja uutuden viehätykseen.

Perustan mielipiteeni omaan kokemukseeni joka oli hyvin samankaltainen.
Muutaman vuoden yhteiselon jälkeen suhteestamme katosi pikkuhiljaa seksuaalisuus,pikku hiljaa sain keksiä kaikenlaisia ajan tappo puuhia koska en nauttinut vaimoni seurasta,kulutin illat videoita seuraamalla ja kavereita tapaamalla.
Pikku hiljaa yhteinen vapaa aikamme hävisi,yhteistä meille oli yhteinen talous ja sukuloiminen.
Loppuvaiheessa en olisi ollut moksiskaan vaikka olisin yllättänyt vaimoni vieraan miehen kanssa sängystä,niin oli rakkauteni kadonnut.
Odotin kumminkin että tunteeni palaisi alku aikojen tasolle ajan kuluessa sillä huomasin vaimoni välittävän minusta edelleen huolehtimalla että minulla on kaikki tarvittava.
Olin suhteessa pelkästään velvollisuuden tunteesta vaimoani kohtaan,tyydyin kohtalooni ja uskoin että en tule kokemaan enää rakkauden tunteita,minun osani on olla tässä.
Kymmenen pitkää vuotta elin liitossa joka muistutti sisarusten yhdessä asumista.
En kai olisi osannut,tai halunnut tehdä päätöstä joka minun olisi vaan pitänyt tehdä jo ajat sitten ellei vaimoni olisi rakastunut toiseen ja ilmoittanut lähtevänsä.
Kyllähän se uutinen tuntui pahalta,mutta vain siitä syystä että tuttu rutiinin omainen asuminen loppui,ja yksin jääminen pelotti.
Mutta se oli paras tapaus elämässäni,puoli vuotta vaimoni lähtemisen jälkeen tunsin taas eläväni,tuntui kuin suonissani virtaisi taas elämän virta.
Vuosi tapauksen jälkeen tielleni osui nainen johon rakastuin,tunne oli molemmin puolinen.
Olemme eläneet nyt viisi vuotta yhdessä ja suhteessamme on rakkautta.
Olen joskus miettinyt,jos ex vaimoni ei olisi myöskään osannut tehdä ratkaisevaa päätöstä kuinka henkinen elämäni olisi nykyään?
Varmaan olisin elänyt tutuissa rutineissa kaavoihin kangistuneena ja haaveillut edelleen paremmasta huomisesta,eikä elämä olisi antanut minulle mitään elämisen arvoista.
ROHKEUTTA VAATII REPIÄ IRTI KAHLEET,MUTTA SE ON PAKKO TEHDÄ SAADAKSEEN ELÄMÄNSÄ TAKAISIN!

tuskinpa vaan... kirjoitti:

Pelkäänpä että olet toivottaman tehtävän edessä,ja tuskin minun mielipiteeni sinuun vaikuttaa mutta kannattaa lukea silti.

En usko että rakkaus palaa kun se kerran on päässyt sammumaan,luultavasti sitä oikeanlaista rakkautta ei ole ollut alussakaan vaan se on perustunut ihastumiseen ja uutuden viehätykseen.

Perustan mielipiteeni omaan kokemukseeni joka oli hyvin samankaltainen.
Muutaman vuoden yhteiselon jälkeen suhteestamme katosi pikkuhiljaa seksuaalisuus,pikku hiljaa sain keksiä kaikenlaisia ajan tappo puuhia koska en nauttinut vaimoni seurasta,kulutin illat videoita seuraamalla ja kavereita tapaamalla.
Pikku hiljaa yhteinen vapaa aikamme hävisi,yhteistä meille oli yhteinen talous ja sukuloiminen.
Loppuvaiheessa en olisi ollut moksiskaan vaikka olisin yllättänyt vaimoni vieraan miehen kanssa sängystä,niin oli rakkauteni kadonnut.
Odotin kumminkin että tunteeni palaisi alku aikojen tasolle ajan kuluessa sillä huomasin vaimoni välittävän minusta edelleen huolehtimalla että minulla on kaikki tarvittava.
Olin suhteessa pelkästään velvollisuuden tunteesta vaimoani kohtaan,tyydyin kohtalooni ja uskoin että en tule kokemaan enää rakkauden tunteita,minun osani on olla tässä.
Kymmenen pitkää vuotta elin liitossa joka muistutti sisarusten yhdessä asumista.
En kai olisi osannut,tai halunnut tehdä päätöstä joka minun olisi vaan pitänyt tehdä jo ajat sitten ellei vaimoni olisi rakastunut toiseen ja ilmoittanut lähtevänsä.
Kyllähän se uutinen tuntui pahalta,mutta vain siitä syystä että tuttu rutiinin omainen asuminen loppui,ja yksin jääminen pelotti.
Mutta se oli paras tapaus elämässäni,puoli vuotta vaimoni lähtemisen jälkeen tunsin taas eläväni,tuntui kuin suonissani virtaisi taas elämän virta.
Vuosi tapauksen jälkeen tielleni osui nainen johon rakastuin,tunne oli molemmin puolinen.
Olemme eläneet nyt viisi vuotta yhdessä ja suhteessamme on rakkautta.
Olen joskus miettinyt,jos ex vaimoni ei olisi myöskään osannut tehdä ratkaisevaa päätöstä kuinka henkinen elämäni olisi nykyään?
Varmaan olisin elänyt tutuissa rutineissa kaavoihin kangistuneena ja haaveillut edelleen paremmasta huomisesta,eikä elämä olisi antanut minulle mitään elämisen arvoista.
ROHKEUTTA VAATII REPIÄ IRTI KAHLEET,MUTTA SE ON PAKKO TEHDÄ SAADAKSEEN ELÄMÄNSÄ TAKAISIN!

Samanlainen kuin sinulla, pitäisi itsekkin tehdä tuo ratkaisu pian mutta lapsi(joka jää äidille)ja yksin olemisen pelko tekevät päätöksestä tuskallisen ja vaikean.=(