Tämmönen juttu lapsemme oli otettu huostaan
2 vuotta sitten onnettomien sattumien vuoksi.
Kerroin tästä ensin eräälle sukulaiselle ja
sovittiin että tästä ei puhuta.No sitten ennen
joulua systeri soittaa ja pyytää että näkisimme jossakin.Ei suostunut puhelimessa kertomaan sain
kuitenkin lypsettyä asian.Hän oli kuullut tapahtuneesta sukulaisen vaimolta.Aika kului
lapsi pääsi kotiin.Kunnes tänä syksynä systeri soitti ja pyysi että tapaisimme taas sama juttu sain lypsettyä tiedon häneltä nyt hän kertoi että veljenikin tietää tästä vaikka sovittiin että ei kerrota.Kysyin kuka on keronut hän ei paljastanut sitä tänään sain kuulla että hän oli puhunut meidän ongelmista viime keväänä.Nyt viimeksi
kun meidän kissamme katkaisi käpälänsä ja jouduttiin viemään lääkäriin ja nyt kontrollikäynnin yhteydessä pyysin 50€ lainaksi
hän suostui mutta rahaa lainatessaan hän sanoi että en ole mikään pankki.Sain meilin broidilta
jossa hän kertoi siitä kun valitin että eipä kukaan teistä ole soitellut niin hän sanoi että meneppäs peilin eteen ja kysele mistä se johtuu?
Näin hän kirjoitti että Kuulin,ettäolit pyytänyt systeriltä rahaa ja myös saanut sen.mietippäs hiukan rahankäyttöä!Jos on p.a.,niin asioita pitää arvoyttaa oikein.Mieti pitääkö punkkua juoda säännöllisesti ja onko teillä todella varaa
kissan hoitoon.Tämä ei nyt ollut tarkoitettu saarnaksi ,koska et tunnu saarnoistapitävän,etkä ilmeisestiniistä liene opiksi ottavan.Meiän ois varmaan sit pitäny lopettaa kissa eikä ees antaa mahdollisuuutta elämään.Lapsemme sai tämän kissan vielä synntärilahjaksi.Miltä tällainen kuulostaa?

Vastaukset 15
Vanhimmat
että rahankäyttösi "ontuu". On vähän outoa, ellei perheellä ole 50 euroa säästössä siltä varalta, että jotain sattuu. Ja jos sisarus sanoo sinulle, ettei hän ole pankki, niin siitä saa ulkopuolinen sen käsityksen, että sinulla on tapana vippailla. Oletko varmasti maksanut takaisin entiset vippisi? Hyväksikäyttöön kyllästyy sukulaisetkin saati vieraat.
Laitapa muuten pisteenkin jälkeen välilyönti, ettei tekstistäsi tule tuommoista sotkua. Kappaleiden väliin voi hyvin jättää tyhjän rivin, se helpottaa lukemista. Joka rivin lopussa taas ei tarvitse painaa enteriä.
Kyllä se siitä.
otettiin huostaan. Tuskinpa ilman syytä. Olisiko sinun aika keskittyä ja olla hyvä vanhempi lapsellesi. Opettele myös rahan käyttöä. Siskosi on oikeassa, hän ei ole sinun pankkisi.
Kyllä kissaa pitää hoitaa ja kissa varmasti haluaa elää.
Miksi halusit salata, että lapsi oli otettu huostaan?
Jos noin tärkeää asiaa pitää salaisuutena, on se osoitus siitä, että itsekin tietää, että huostaanotto on ollut aiheellinen. Olivat asiasi menneet pahasti solmuun.
Olisi päin vastoin saattanut olla sinulle hyväksi, jos sukusi olisi pystynyt tukemaan sinua ja perhettäsi ajoissa, niin että noin vaikeaan tilanteeseen ei olisi jouduttukaan.
Kun nyt olet saanut lapsesi takaisin, olisit iloinen, että tilanne on tiedossa, joten voit sada ehkä tukea sisaruksiltasi, jos elämäsi jälleenn kääntyy vaikeaksi.
Rahapula voi olla kellä vaan, mutta pikkuvippejä ei koskaan saa unohtaa. Ne maksetaan pois heti kun voidaan.
Aikuisen ja asiansa hoitavan ihmisen odotetaan pitävän rahavaransa siinä kunnossa, että sukulaisilta ei vippejä pyydetä. Tässä tapauksessa kissan hoito kyllä oli yllätys, joten vippasit varmasti ihan aiheesta. Äkkiseltään 50 on iso raha.
sepä siinä juuri oli että kukaan ei juuri tukenut.
Saimme vuosikaudet olla kuin apinat häkissään.
Ei suostuttu ottamaan hoitoon vedottiin aina siihen että ei mekään paljoo päästy minnekkään mikä nyt on täyttä soopaa.Niinpä olisimme välttyneet ekä tältä
episodilta.Tottakait olen onnellinen että lapsi on kotona sitä tunnetta ei voi sanoin kuvitellakaan.
Niinkuin olisi siperiasta päässyt vapaaksi.Ps.
Mulla on lukihäiriö minkä vuoksi senat saattavat mennä sakaisin ja pilkut jne...
Et kirjoita ollenkaan kuin lukihäiriöinen. Tiedän tuttavissani ainakin kolme sellaista eri tavoin lukihäiriöistä, ja heidän kirjoituksensa ei muistuta ollenkaan sinun tekstiäsi. Sinä vaikutat vain laiskalta, kun et viitsi ajatella lukijoita.
Muutenkin annat itsestäsi vähän tyhmän vaikutelman. Ei sille mitään voi, jos tämä kuulostaa ikävältä. Itsehän kysyit.
niin kissa kuin lapsi... ei eläintä anneta synttärilahjaksi, ja kyllä muutenkin tuntuu siltä, että elänmänhallintasi on vähän niin ja näin. Kasva aikuiseksi, ennen kuin haalit ympärillesi lisää itsestäsi riippuvaisia olentoja.
....Lapsen etu on ettei siitä huostaanotosta kylillä leveillä.
KÄY VAIKKA KYSYYN!
Vai ettei puhu, kun tietää olevansa syyllinen huostaanottoon?????????
Ole siellä metässä ja pysy.
Jos käyttäydyt, tuskinpa voit kasvattaa lastasi kunnolla. Silloin olisikin paras, että hänet sijoitettaisiin johonkin sijaiskotiin.
jollei muuta niin ainakin ilkeillä ventovieraalle ihmiselle jonka asioista tiedätte vain sen mitä lukee. Joku lukee mitä haluaa näen mä.
Hieman hienotunteisuutta kehiin, pyydän. Vai tiedättekö edes mitä se on?
en ole alkuperäinen kirjoittaja kunhan osuin tätkin sivua lukemaan jälleen kerran. Taitaakin olla samat vanhat luunkalvajat täällä aina paikalla vaanimassa saalistaan. "Heikompiaan" on niin ihana lyödä ja kovaa pesismailalla, eikö niin? Saisitte kyllä hävetä korppikotkat.
Tourettelaisilla on usein vastustamaton himo päästellä rivouksia suustaan.
Et voi mitenkään arvioida ulkopuolelta millainen joku on vanhempana.
Ja sekin vielä että vanhemmuuteen tarvitaan jonkin verran rahaa eli vanhemmuus sujuu varmaan parhaiten niillä joilla on rahaa- mitä taas kaikilla ei aina ole.
Vähän ymmärrystä, pliis.
Sitten saa lapsi kärsiä. Moni voisi paremmin sijaiskodissa kuin biologisten vanhempiensa hoteissa.
Valitettavasti näyttää munkin suvussa siltä, että kelpaan sisaruksilleni kun mulla menee hyvin. Lainata ei saa missään tapauksessa, vaikka sisko ja veli melkein kylpevät rahassa ja minähän useinkaan en.
Ei se minusta ole ystävä joka ymmärtää vain ongelmattomia ihmisiä (= lähinnä itseään).
Sukulaiset voisivat myös pitää enemmän yhteyttä! kaipaan usein vain seuraa enkä rahoja.