Erosta

Meillä oli tämmöinen tarina, että elimme puolisoni kanssa avoliitossa ja saman katon alla lähes vuoden. Oikeastaan koko aika oli jonkin asteista hammasten kiristelyä ja "varpaillaan" elämistä.

Lopulta päätimme, että olemme toisillemme niin erilaiset, että yhteinen elämä ei yksinkertaiseti onnistu. Silloin se ero tuntui järkevältä ja helpottavalta ratkaisulta.

Nyt kun on jonkin aikaa asuttu erillään, olen huomannut kuinka kauhea ikävä minulla on sitä ihmistä. Onneksi saatiin sentään asiat järjestettyä sovussa ja ollaan hyvissä väleissä edelleen. Tämä eroahdistus tuntuisi varmasti paljon pahemmalta, jos olisi erottu riidoissa. Joka päivä joudun miettimällä miettimään niitä "huonoja puolia" meidän suhteesta, että saisin pidettyä ikävän hallittavana. Hyviä asioita en uskalla edes ajatella, koska silloin tiedän ikävän käyvän päälle ylivoimaisena. Kyllä tämä varmaan ajan kanssa helpottaa mutta nyt tuntuu tosi pahalta..
51052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Me tosin erosimme vasta eilen.. Mekin asuttiin reilu vuosi yhdessä, ja tottakai siihen mahtuu myös ihania hetkiä!! Pelkään juuri sitä kaipuuta, että miten siitä sitten selviää. Vaikka toisaalta onhan sitä ennenkin erottu ja elossa ollaan, vaikka ikävä oli kova.. Eikä yhtään kaduta etten palannut silloin entiseen suhteeseen, vaikka ikävän puuskassa olisin sen voinut tehdäkin. Ne samat huonot asiat olisivat olleet siellä vieläkin. Kun ei suju niin ei suju. Rakkaus ei aina riitä.

Äänestä
  • Olimme 1,5v kihloissa asuimme eri osoitteissa.Nyt viikko sitten mies soitti että hän haluaa erota ei jaksa kuulemma enää tätä suhdetta.Järkytyin olen ollut viikon pois tolaltani itkin kun pakkasin hänen tavaroitaan näin surullista joulua minulla ei ole ollut koskaan.Meillä oli kyllä näkemys eroja asioista mutta kyllä tämä ero tuli yllätyksenä.Toivon oikein hyvää joulua ja uskoa huomiseen teille ikävöivät kohtalotoverini!

    Äänestä

Niin, eropäätöksen jälkeen tuntui helpottavalta, kun saatiin ratkaisu asioihin. Eikä enää tarvinnut yrittää tehdä asioita sen parisuhteen kasassapitämisen eteen. Päätöksen jälkeen asuttiin vielä "sovussa" saman katon alla reilu kuukausi, ennen kuin ex muutti pois. Se loppuyhdessäoloaika meni suht mukavasti ja saatiin puhuttuakin asioista. Vielä sittenkin kun muuttokuorma oli kotoa lähtenyt, tuntui helpottavalta.

Nyt kun on asuttu erillään vähän aikaa, niin se ikävä nakertaa sydämmessä. Huomaamattaan miettii, mitä olisi pitänyt tehdä toisin jne.. Näkee yöllä unta ja herää hirvittävään ikävään.. Kai olisi helpompaa jos rakkaus olisi loppunut. Mutta kun se ei loppunut, vaan huomattiin yksinkertaisesti olevamme liian erilaiset ihmiset. Väite, että vastakohdat täydentävät toisiaan ei minun mielestä pidä paikkaansa.

Viinalla en halua tukahduttaa ikävää, koska tiedän että se ikävä iskee sitten krapulassa kahta pahempana. Uutta suhdetta en halua aloittaa, vaikka tarjokkaita olisi jo ollutkin. En vaan yksinkertaisesti voi kiinnostua kenestäkään, kun minulla on niin kova ikävä. Kuinkahan kauan täytyy odottaa, että alkaa helpottamaan. Nytkin on sellainen tunne, että alkaisin ex:n kanssa uudestaan, jos hän vain sitä ehdottaisi. Siitäkin huolimatta, että muistan kyllä vielä mitä meidän yhteiselämä oli.

Onko kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista ja siitä miten pääsitte asian yli? ja kuinka kauan meni, kunnes ikävä alkoi helpottamaan?

Äänestä

Kyselen aivan samaa helpottaako tämä ikävä. Olimme yhdessä 3 vuotta, jona aikana hän jätti tulematta kotiin mitään ilmoittamatta muutaman kerran ja oli poissa 2-4 viikkoa. Hain hänet aina takaisin. Hän ei juo, että siitä ei ollut kysymys, mutta mitään selitystä hän ei antanut silloin, myöhemmin hän on sanonut olleensa töissä tai että mitä väliä sillä on. Ajattelin, että ei niin kun rakastan ja haluan olla hänen kanssaan, niin ei sillä mitään väliä. Viime aikoina alkoi olla taas merkkejä siitä, että kohta hän lähtee ja toivoin, että hän olisi ollut joulun, mutta pelkäsin koko ajan, että jos hän tekee sen jouluna niin on kaikkien joulu pilalla. Eilen hän ei enää tullut. Kuinka selviän tästä, etten hakisi häntä enää takaisin.
Vai pitäisikö pyytää, kun hän sanoi rakastavansa minua, mutta hän näkee, että minulla ei ole hyvä olla niin hän lähtee. Tiedän, että tuo lause on potaskaa, koska hän on valehdellut minulle jatkuvasti. Ei rakastava ihminen puhu toiselle rumasti ja tule ja mene oman mielensä mukaan ottamatta huomioon toisen tunteita ja keskustelematta asioista.

Äänestä

Hetken, pienen hetken jo oli helpompaa. Muutama päivä meni mukavasti ja osasi jo ajatella eteenpäin tulevaisuutta.. Nyt kun joulu tulee ja yksin kierteli kauppoja niin se ikävä iski kuin puukko selkään.. Tiedän tulevan joulunajan olevan vaikeaa. Kun olis ollut edes töitä, vaan sattui juuri tälle joululle sitten vapaavuoro.. Ei vois joulu nyt kyllä vähempää kiinnostaa. Asiaa pahentaa vielä se, kun näkee kuinka nopeasti ja hyvin ex on päässyt minusta irti..

No, hyvää joulua kaikille, jotka pystytte joulunajasta nauttimaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistusta kirjoitti:

Meillä oli tämmöinen tarina, että elimme puolisoni kanssa avoliitossa ja saman katon alla lähes vuoden. Oikeastaan koko aika oli jonkin asteista hammasten kiristelyä ja "varpaillaan" elämistä.

Lopulta päätimme, että olemme toisillemme niin erilaiset, että yhteinen elämä ei yksinkertaiseti onnistu. Silloin se ero tuntui järkevältä ja helpottavalta ratkaisulta.

Nyt kun on jonkin aikaa asuttu erillään, olen huomannut kuinka kauhea ikävä minulla on sitä ihmistä. Onneksi saatiin sentään asiat järjestettyä sovussa ja ollaan hyvissä väleissä edelleen. Tämä eroahdistus tuntuisi varmasti paljon pahemmalta, jos olisi erottu riidoissa. Joka päivä joudun miettimällä miettimään niitä "huonoja puolia" meidän suhteesta, että saisin pidettyä ikävän hallittavana. Hyviä asioita en uskalla edes ajatella, koska silloin tiedän ikävän käyvän päälle ylivoimaisena. Kyllä tämä varmaan ajan kanssa helpottaa mutta nyt tuntuu tosi pahalta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu