Positiiviset kokemukset synnytyksestä?

alkoi hymyilyttää tuo viestisi, olet ihana:). ihan eka tuli mieleen että ei se "järkyttävän kokoinen kumpu" mihinkään kokonaan heti sen synnytyksen jälkeen häviä:).

toisekseen, ei siellä synnärillä mitään spottivalaistusta ole:D. eikä joukkoa katsomassa, ellei jotain ongelmaa tule. omassa synnytyksessäni oli läsnä mieheni, kaksi kätilöä ja lastenlääkäri. nuo siis ponnistusvaiheessa. ennen sitä kätilö vain kävi yksinään sillon tällöin tsekkaamassa. eikä lääkäriäkään tule paikalle ellei ole jotain ongelmia. minulla oli, mutta ei siitä nyt enempää, hengissä selvittiin, minä ja vauva:). normaalisti ponnistusvaiheessa taitaa olla läsnä kaksi kätilöä kuitenkin, en ole tosin varma onko tämä kaksi jokin pakko, vai riittääkö yksikin.

jos pelkäät kipua, ota rohkeasti kaikki lievitykset. minulla oli apuna ilokaasu ja epiduraali. en voi silti sanoa että synnytys olisi kivuton ollut, mutta ponnistusvaiheessa en niinkään kipua ehtinyt ajatella. suurinta tuskaa tuottivat supistukset.

sitten ne repeämät. minulle tehtiin eppari ja repesin vielä sen lisäksi. tunsin, kun väliliha leikattiin, mutta se ei todellakaan sattunut, huomasin vain että jotain tapahtuu. olin niin puudutteissa (epiduraalia jouduttiin lisämään kun vaikutus meinasi hiipua) etten tuntenut kipua. myöskään repeämisen tunnetta en tuntenut.

kyllä sinä sen vauvan saat puskettua ulos. se on vähän niinkuin olisi kovaa ummetusta:). ja vaikkei heti siltä tuntuisikaan, niin kyllä se vaavi on lopulta sen kaiken tuskan arvoinen:)!

Meidän tyllerö syntyi kaksi vuotta sitten. synnytys kesti kokonaisuudessaan 9 tuntia, josta ponnistusvaihe 30 minuuttia. En kerennyt saada epiduraalia kun paikat aukesivat niin nopeasti. supistukset olivat todella kipeitä, mutta lapsen ulos tuleminen ei mielestäni sattunut paljoa...vaikka väliliha täytyi leikata. välilihan leikkaustakaan en edes muista tunteneeni (johtuen kipeistä supistuksista:) Synnytyksestä palauduin nopeasti ja uusi vauvakuume alkaa nousemaan;) Tsemppiä synnytykseen!

Joukko ihmisiä? Hmm.. mulla oli vaan kätilö, niin ja se toinenkin kätilö ponnistusvaiheessa. Mies seuraili yläkulmasta tapahtumaa.

Ne kivut ei välttämättä ole niin kauheita mitä pelotellaan. Riippunee pitkälti siitäkin, millaisia kipukokemuksia sinulla on aiemmin ja millä asenteella olet.

Se ponnistaminen on kieltämättä aika vaikeaa jalat ristissä, mutta mä en huomannut niitä spottivalojakaan :D

En ottanut epiduraalia välttääkseni turhat repeilyt ja leikkauksenkin kielsin ilman välttämätöntä pakkoa, ei leikattu enkä revennyt. Tai no olihan se 1.asteen repeämä ne pintaan tulleet 4tikkiä.

Se kipu kestää tosi vähän aikaa, tai no minä koin sen lyhyeksi ajaksi vaikka lähes vuorokauden supistelikin. Ponnistusvaihe puoli tuntia.

Veikkaan, että juuri sen kivun takia sinä sillä hetkellä ponnistatkin ja kovaa, kun se kyseinen kipu loppuu siihen kun vauva tulee ulos :)

Mulla on sulle positiivinen kokemus!!

Itse en ole koskaan kärsinyt minkäänlaisesta synnytyspelosta. Ajattelin vaan että "katsotaan mitä tuleman pitää", tavallaan en osannut pelätä semmoista mitä en ole koskaan kokenut. No, viimeisillä viikoilla alkoi vähän jännittää, että kuinkahan se mahtuu tulemaan ulos.
No, muutama päivä la:n mentyä alkoivat supistukset. Muutaman tunnin ajan ne tuntui semmoisilta aaltomaisilta, vähän kipeiltä..mutta siedettäviltä. Sit alkoi jo käydä tosissaan kipeetä ja sain epiduraalipuudutuksen. ( ei käyny kipeetä ku laitettiin). sit oli kaikki kivut poissa. Taivaallinen olo! Sit vähän ennen ponnistusvaihetta kipu alko taas lisääntyy ku epiduraalin vaikutus alkoi loppua, mut sitte se supistuskipu tuntui vaan takapuolessa, ihan ku ois joku tiiliskivi tulossa ulos :) heh... no, ponnistusvaiheessa ei ollu enää mitään puudutusta. Välilihan ne puudutti valmiiksi et jos joutuuki tekeen välilihan leikkauksen.(ei tehty). En aluksi uskaltanut ponnistaa, hoin vain että "leikatkaa se pois, en jaksa" mut sit kätilöt rauhoitteli että "kyllä ne voimat sieltä löytyy". Ponnistaminen oli ihan helppoa, ei tarvinnut edes niin kovasti ängätä ku kovaa kakkaa :) kohtu jotenki ite niiku työnsi sitä vauvaa alaspäin. Ponnistusvaiheessa supistus tuntui vaan semmoselta paineelta takapuolessa, ja aina ku ponnisti supistuksen tullessa, ei tuntunut mitään kipua. Sit sen tuntee ku se pää lähtee tuleen ulos, se tuntuu että alapää laajenee tosi isoksi, kieltämättä kävi kipeetä, tuntui semmonen repeämisen tunne, mut sekin tuntu aina vaan ponnistaessa. Mut ei se ponnistuskipu ollut ollenkaan paha verrattuna supistuskipuihin siinä alussa. Jotenki tuntui siltä että kun vaan ponnistaa ja ponnistaa niin se vauva tulee vaan nopeemmin pois, että kävi sit kuin kipeesti vaan.

Että mun kohdalla pahinta oli ne alun supistukset ennen sitä epiduraalia.

Sit ku kirjotit niistä spottivaloista ja ihmisjoukosta...
Itse synnytin oulun yliopistollisessa sairaalassa. Siellä ne synnytyshuoneet on semmosia "kodinomaisia", oli kiikkutuolia ja sohvaa ynnä muuta. Ponnistushetkellä oli aamupäivä ja aurinko paistoi ihanasti ikkunoista. Ei ollu mitään spottivaloja eikä ihmisjoukkoja, vain mies ja kaksi kätilöä. Tunnelma oli rauhallinen. ja se sänkykin missä olin niin oli semmonen tavallinen, ei mikään "leikkauspöytä" :) ei mitään telineitä jaloille tms. sellasessa puoli-istuvassa asennossa selällään ponnistin ja pidin sukan varsista kiinni. Tosi hyvin kätilöt osasi kannustaa, tuli itselle sellainen olo että "jes! mä oon tosi hyvä ponnistamaan ja synnyttämään tämän lapsen." Sit se vauva vaan syntyi ja olo oli tosi epätodellinen ja onnellinen. ihmeellinen hetki! molemmat itkettiin onnesta ja isä otti kuvia. :) se oli parasta mitä mulle on koskaan tapahtunu! Oikein innolla ootan että millon pääsis seuraavan kerran kokemaan sen ihanuuden.
Näin yhteenvetona voi sanoa että ihanin ja kivuliain kokemus ikinä. mutta päälimmäisenä tulee se ihanuus! Ja muista että niitä puudutuksia saa kyllä (yleensä) aina. Ei tartte kärsiä semmosta kipua jota ei kestä. Mäkin pyysin HETI sen epiduraalin ku synnytyssaliin päästiin. Se kyllä vei kivut ihan kokonaan pois. ilokaasua en kokeillut, eikä sitä kyllä tarjottukaan.
Miehestä oli kans iso apu. Se oli semmonen henkinen tukipilari mulle.
Mun synnytys meni just sillai "oppikirjamaisesti", ei tullu mitään yllätyksiä.

Toivottavasti tästä oli jotain apua sulle! Toivotan onnea tulevaan koitokseen! Älä suunnittele synnytystä etukäteen, äläkä mieti päätäs puhki. Luota vaan siihen että kyllä se luonto on hoitanut asiat niin että se vauva sieltä ulos tulee. Ajattele sitä mahdollisimman luonnollisena tapahtumana. Ja iloisena tapahtumana!! Onnea matkaan!!

ne supistukset. Jotka loppua kohden kovenee. USKOMATONTA MUTTA TOTTA: PONNISTAESSASI KIPU ALAPÄÄSTÄ HÄVIÄÄ. SINÄ ET TUNNE SITÄ JOS VÄLILIHA REPEÄÄ TAI SITÄ LEIKATAAN. Mitä kovempaa ponnistat, sitä vähemmän sattuu! Usko pois. Sitä ei tavallaan tunne, kun vauva tulee ulos. Tunnet vaan sellaisen "luiskahduksen kun se tulee ulos. Eli kun kätilö antaa luvan ponnistaa...PONNISTA SILLOIN NIIN KOVAA; ETTEI SATU OLLENKAAN: ELI PONNISTAT TAVALLAAN SEN KIVUN POIS: Avautumisvaihe on se mikä synnytyksessä sattuu, ei muu. Minulla on kokemusta "luomu" synnytyksestä, josta jäi hirveät pelot. Sitten seuraavan tein epiduraalin avulla. Ja kolmannen spinaalipuudutteella. Kaksi jälkimmäistä synnytystä ollut leikkiä ekaan verrattuna. Kyllä se sieltä ulos tulee, älä suotta jännitä. Muistat vaan ponnistaa niin kovaa kun ikinä!!!!

Mä en käsitä miten jotkut saa nautintoa siitä että pelottelee ensisynnyttäjiä niillä kauhutarinoilla!
Mun synnytys oli ihana ja lähes kivuton, ei ollu kun mies ja ihana kätilö huoneessa, eikä mitään spottivaloja. Välilihan leikkaamistahan ei tunne, mulla epiduraali oli vieny kaiken tunnon vyötäröstä alaspäin niin en tuntenu ponnistaessa mitään kipua enkä myöskään välilihan leikkaamista ja sain vielä paikallispuudutuksenkin ennen sitä välilihan leikkaamista ihan varmuuden vuoksi.
Ainut kipu mitä tunsin koko synnytyksen aikana oli se kun laitettiin tippa kämmenselkään (kammoan neuloja ja olen erittäin kipuherkkä) ja sitten oli ne kipeät supistuksen ennen epiduraalia mutta epiduraalin saamisen jälkeen en tuntenu enää minkäänlaista kipua.
Ei se synnytys ole mitään sellaista niinku elokuvissa ja tv-sarjoissa että huudetaan kitarisat pitkällään ja veri roiskuu ja 20 hoitajaa pyörii ympärillä, se on hiljainen ja luonnollinen tapahtuma....ainakin mulla oli ja nyt oon minä hetkenä hyvänsä menos toista synnyttää ja ihan hyvillä mielin.

pelkään piikkejä ja muutenkin sairaaloita inhoan. mut nyt on meidän pikku neiti 10 vrk:n ikäinen.

ei kannata tosiaan kuunnella ja yleensäkään uskoa kauhujuttuja synnytyksestä. kipuherkkänä voin kertoa että luulin et ois ollu kamalampaa koko synnytys. minulla käynnistettiin tipalla ja sain myös epiduraalin. kalvot puhkastiin. mikään ei sattunut, muuta kun supparit ennen kun epid. alkoi vaikuttaa.

ja usko pois nekin kivut mitä tunnet unohtuu kun nyytti tuhisee rinnan päällä.

Luultavasti olet jo ehtinyt miettimään kaikkea sitä kamalaa mitä synnytyksessä tapahtuu/voi tapahtua, niin että synnytys loppujen lopuksi onkin jopa helpompaa kuin kuvittelit! Näin ainakin minulla kävi, siitä huolimatta että synnytys kesti 20 tuntia, josta ponnistusvaihe oli tunti.

Jos tarvitset välilihan leikkauksen, niin silloin puudutetaan. Ja repeämistä ei todellakaan tunne, vaikka se uskomattomalta kuulostaisikin! Ponnistusvaihe voi tuntua välillä tosi vaikealta, mutta neuvon, että ponnista rohkeasti, mitä enemmän ja kovemmin ponnistat, sitä nopeammin ja helpommin kipu on ohi. Ja kipu todella vähenee, mitä voimakkaammin ponnistat!

Avautumisvaiheessa kannattaa muuten liikkua mahdollisimman paljon supistusten välillä, käydä kävelemässä tai ainakin olla pystyasennossa. Se helpottaa kipua ja myös nopeuttaa synnytystä.

Kiitokset kertomuksista! Kaipa siitä jotenkin selviää. Onneksi on kipulääkitys. Pitäisi vaan yrittää olla ajattelematta koko asiaa...

Otapa yhteyttä Helsigissä Kampin ostarissa sijaitsevaan Bebes-liikkeeseen ja kysy, milloin siellä on seuraava synnytysinfo. Jos niitä ei ole ainaka, joka sinulle sopisi, kysy, tietävätkö mitään vastaavaa. En oleta sinun asuvan pääkaupunkiseudulla vaan olen sitä mieltä, että kannattaisi mennä tuonne vaikka pitemmänkin matkan takaa.

Synnytys voi olla maailman mahtavin juttu. Usein väärät luulot ja muilta kuullut kauhujutut aiheuttavat pelkoa. Kehosi on täydellisesti tarkoitettu synnyttämään, aukeaa ja sulkeutuu... Pelko aiheuttaa enemmän kipua ja vaikeuksia, joten olisi tärkeää, että jokainen synnyttäjä voisi odottaa tulevaa ilolla ja rauhassa.

Se kipu ei ole samanlaista kuin vaikka jos on umpisuolentulehdus: Se on kipua, jolla on tarkoitus, eikä siis ole mikään vihollinen. Kunpa voisit luottaa itseesi....

Mulla meni raskaus niin sanotusti oppikirjan mukaan tosi pitkän aikaa. Sitten ollessani viikolla 33 3 jouduin lääkäriin kipeiden ja toistuvien supistusten takia. Kävi ilmi, että kohdunkaulani oli lyhentynyt 3 sentistä yhteen, kiinni se oli, muttei läheskään yhtä kiinteä kuin ennen. Sain siivouskiellon ja jäin töistä pois 1 ½ viikkoa ennen varsinaista äitiyslomani alkua. Supistukset helpottuivat levon aikana, mutta viikkoja oli kertynyt 36 jotain, alkoivat supistulset palailla. valvoin monet yöt laskien supistusten väliä, mutta lähtötarvetta ei ollut.
37 4 kun oli raskauttani takana, oli vielä viimeinen ultra ja synnytystavan arviointi. Täällä ei ole synnytetty vuoden 2002 jälkeen, mutta äitiyspoli vielä on toiminnassa. Minut ultrannut ja tutkinut lääkäri siis totesikin, ettei ole pitkään aikaan näin kypsää tilannetta tavannutkaan, vauva ei varmasti pysyisi täyttä aikaa mahassa. Kohdunkaulaa ei enää ollut ja olin väljästi sormelle auki. Hän määräsi vuodelepoa, että raskaus jatkuisi mahdollisimman pitkään. Vessaan ja syömään sai nousta.
Seuraavana päivänä, (vko 37 5) oloni oli hyvä, koko yönä, eikä päivänä ollut edes harjoitussupistuksia. Mutta kai se oli vain tyyntä myrskyn edellä, nimittäin illalla katselimme salkkareita avokkini kanssa ja juttelimme vauvasta ja synnytykseen lähtemisestä (sairaalaan yli 50 km matkaa), ja avokki pohti, että jaksaisiko sitä mennä vielä tankkaamaan kun bensavalokin palaa, kun hieman ennen lopputekstejä kuului kovaääninen poks (jopa avokki kuuli sen toiselle puolelle olohuonetta!). Sitten tunsin pienen vihlaisun alapäässä joten nousin seisomaan. Sitten lapsivedet tulivatkin oikein hulahduksella. Hämmästyimme niin paljon, että hetki tuntui jähmettyneen paikoilleen. Sitten ensimmäinen KUNNON supistus ikinä, palautti minut maan pinnalle. Supistukset alkoivatkin samantien vesien menosta olla noin viiden minuutin välein ja semmoisia, ettei niiden aikana pystynyt seisomaan suorassa. Alkoi hirvittävä touhotus, avomies soitti ensimmäisenä pomolleen :) ettei tule huomenna töihin, nyt ollaan menossa synnyttämään. Sitten hän lähti tankkaamaan autoa ja ostamaan eväitä, jos tulee pitkä synnytys, minä menin lämpöiseen suihkuun hetkeksi huuhtelemaan jalat ja helpottaakseni supistuksia. Sitten pakkasin loput tavarat sairaalakassiini ja sitten puoli yhdeksän illalla lähdimme ajamaan kohti sairaalaa hirvittävässä räntäsateessa. Alkumatka oli vielä suht siedettävä, mutta sitten olikin jo pakko painaa kaasua, oli jo kahta supistusta 5 minuutissa. En oikein vieläkään tajunnut, että nyt oltiin menossa synnyttämään! :)
Yhdeksältä olimme sairaalassa ja minut laitettiin käyrille siksi aikaa kun odotimme tutkimushuoneen vapautumista. Puoli tuntia siinä käyrillä tuntui ikuisuudelta, koska supistukset olivat rajuja ja niitä oli koko ajan. Kun pääsimme tutkimushuoneeseen, olin neljä senttiä auki. Lähdimme suoraan synnytyssaliin ja sain kohdunkaulan puudutuksen ja ilokaasua, jotka ei auttaneet, joten sain toisen kerran saman puudutuksen ja se auttoi sen verran että pystyn rentoutumaan supistusten välissä. Epiduraalia ei enää ehditty antaa, olisin kyllä ottanut.
Kello 22.30 avomieheni kysyi, että pärjäänkö hetken jos hän käy tupakalla. Annoin hänen mennä, mutta sillä välin supistusten laatu muuttui yhä kivuliaammaksi, joten oli pakko soittaa kätilö paikalle. Hän tarkisti kohdunsuun tilanteen ja sanoi juuri kun mieheni tuli takaisin, että nyt ollaan 8 senttiä auki.
Puoli kaksitoista sain luvan alkaa ponnistamaan. Supistusten teho alkoi laksea jossain vaiheessa, joten sain supistusten lisäämiseksi oksitosiinia maksimimäärän tipan kautta. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja 26.10.2006 klo 00.31 syntyi 48 cm, 2 935 g, päänympärys 33 cm mitoilla terve ja tumma tukkainen poika, 15 päivää etuajassa. Siinä oli itku silmässä sekä minulla että isällä! Yhden ompeleen sain virtsaputken seudulle pieneen nirhaumaan. Pystyin itse kävelemään osastolle poikaa sängyssänsä työntäen. Oli niin epätodellinen olo! Koko synnytys kesti 4 h ja 31 minuuttia...
Meitä ei ollut siellä synnytyssalissa parhaimmillaan kuin 4 henkilöä, eikä valaistus ollut spottivaloja. Salissa oli vesisänky, keinutuoli ja muhkea nojatuoli, se oli oikein kotoisa! :)
Minulle jäi tosi mahtava ja positiivinen olo synnytyksestäni, vaikka kivunlievitykset eivät menneetkään ihan suunnitelmien mukaan, kohdunkaulan puudutuskin auttoi vain tunnin verran. Sitä en voi kieltää, etteikö synnytys olisi sattunut, koskaan en ole sellaista kipua tuntenut kuin avautumisvaiheessa! Mutta avomieheni tuella kaikki kivut olivat siedettäviä, hän pyyhi otsaani kylmällä kostealla pyyhkeellä ja silitti hiuksiani. Ponnistusvaiheessa en enää tuntenut kipua, vaikka ponnistus kestikin niin kauan ja vaikka loppua kohden tulikin semmoinen tunne, etten enää jaksa, enkä pysty. Kätilö lohdutti sanomalla, että jokainen tuntee näin lähellä syntymää, ettei enää jaksa ja silti vauva on pihalle tullut! Se helpotti ja sain siitä voimia!
Minulla kaikki kävi niin äkkiä, että oli pakko sopeutua. Tekisin saman koska tahansa uudestaan!
Kyllä varmasti sinäkin siitä selviät ja tuloshan on mitä ihanin! Se jo yksistään antaa voimia! :) Välillä teki ponnistaessa mieli huutaa suureen ääneen, mutta kätilö sanoi huutamisen vievän ponnistuksesta tehoa, mutta tietysti huutaa saa jos siltä tuntuu. Lopetin huutamiseni siihen ja heti tuntuikin ponnistukset tehokkaimmilta.

Että tämmöinen kokemus! Toivottavasti oli apua! Loppujen lopuksi synnyttäminen on ihanaa, usko pois! Hyvää joulua tulevalle perheelle! :)

Hei! Sain ihanan poika vauvan 6.10.2006. Minä pelkäsin synnytystä AIVAN KAMALASTI.Jouduin käymään sairaalan pelkopolilla ennen synnytystä juttelemassa pelosta.Synnytys sujui sitten hyvin. Sain kohdun kaulakanavan puudutuksen ja epiduraalipuudutuksen, joka vei kaikki kivut ponnistusvaiheessa.Minulla jäi ainakin synnytyksestä pelkästään positiivinen kokemus ! Ei se ole ollenkaan kamalaa, kunhan saat hyvät puudutukset.Minä en edes revennyt yhtään, eikä myöskään tarvinnut yhtään leikata. Olo oli synnytyksen jälkeen aivan ihana.Tsemppiä sinulle!t. yks pelko äiti