Olisi mahtavaa kuulla jonkun uskovan henkilökohtainen todistuspuheenvuoro siitä kuinka hän on tullut uskoon Raamattuhotellin kautta.
Löytyykö YHTÄÄN uudestisyntynyttä
Pyhästä Hengestä
5180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jeesuksen todistus on annettu Jumalan seurakunnalle ainoastaan profetian ennustamisen hengen kautta. Tämä saa adventistin raivoihinsa. Tämä palsta osoittaa paholaisen taktiikat. Täällä hänen kätyrinsä vastustavat adventistien omaa profetian henkeä ja kolmen enkelin sanomaa itsensä Jeesuksen esittämänä Ilmestyskirjasta tulkittuna. Adventisti tietää että hänellä on vähän aikaa. Siksi myös paholainen tehostaa toimintaansa. Koko maailma tullaan käännyttämään adventistien toimesta profetian Hengen suurella voimalla ja sitten ihmiset valitsevat joko kuoleman ja sapatin tai kuoleman ja sunnuntain.
eikä häntää.
ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta.
Tietysti Jeesus voi uudestisynnyttää myöskin raamattuhotelin kautta.Itsekkin olen saanut paljon iloa,esim.Jari Tasasen sivuista täällä netissä.
Jopa saanut kuunnella raamattuakin kasetilta.Siellä on myöskin hänen uudestisyntymä kertomuksensa.Itse kyllä olen uudestisyntynyt aivan muualla.
Mutta Kristus toimii kaikkialla,missä on nöyrä ja vastaanottava mieli.
Raamattuhotellini tarkoitus on että Raamattua luetaan.
Siksi tyydyn vain vähiin sanoihin viitaten ao. kohtiin Raamatussa, ja paljoihin Raamatunjakeisiin.
Jos kyse olisi "käännyttämisestä" pelkästään, olisin kirjoittanut toisella tavalla ja -aiheista.
Pyrin lyhyesti kuitenkin antamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisen Raamatun sanan asiassa ja kysymyksessä.
Asoiden tutkiminen voi viedä vuosia, niin kuin itselläni kävi, ennenkuin vakuutuin, kun kaikki loksahti paikoilleen.
Kukaan ihminen ei saa ketään uskoon, eivätkä mitkään nettisivut.
Ainoastaan Pyhä Henki saa ihmisen ihmisen
uskoon.
Ihminen voi ainoastaan antaa tietoa Raamatusta, ja rakastaa, aina kun evankeliumista on kyse.
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/3.html
Hotellini kirjoitukset ovat syntyneet kysymyksistä joita ihmiset paljon esittävät.
Kysymykset ovat määrännet aiheet.
Eli kirjoitukset ovat tuollaisia visaisia ja kiisteltyjäkin aiheita koskevia.
Paljon on kirjoitamatta vielä.
Minulla on pävittämättä noin 40 kirjoitusta, ja lisää tulee ajan mittaan myös ruokareseptejä miten syödä edullisesti terveellistä perusruokaa.
On tarkoitus opetella itse päivittämään sivut.
ATK avustajani on kiireinen ollut.
Siunausta
jari laurila
olisi evankelioimistehtävää,kun lukisit raamattua kasetille.Voisit tietenkin soittaa ja laulaa myöskin.Minä olisin heti kuuntelemassa,ja voin vakuuttaa että en olisi yksin!