tätäkö tää on?

Olo on täysin tyhjä. Sä sanoit ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta haluavasi olla yksin, että tälle meidän tarinalle ei ole enää jatkoa. Musta tuntui kuin olisit lyönyt multa ilmat pihalle.

Mä rakastuin suhun. Sä olit juuri sellainen mies, jonka kanssa olisin voinut viettää lopun elämääni onnellisena. Tai niin mä luulin. Taisi olla valhetta ja petosta koko tarina, kaikki puheet ja kaikki teot. Mä en vaan ymmärrä miksi... Mitä sä sillä voitit, mitä sä edes luulit voittavasi? Yhden merkinnän lisää siihen sun valloitusten listaan? No, sen sä sait.

Nyt mä näen sun etsivän jo uutta valloitusta, uutta naista elämääsi. Se tuntuu pahalta, se sattuu. Olisipa sussa ollut miestä edes kertomaan asioista suoraan, edes sen yhden kerran kertomaan totuus ja antamaan jokin järjellinen selitys. Ehkä mullakin olis nyt helpompi olla.

Mä olen ollut katkera, mä olen halunnut satuttaa sua yhtä paljon ku sä satutit mua. En kuitenkaan ole tehnyt sitä, en ole edes puhunut sun kanssa eron jälkeen. Enää mä olen vain surullinen. Surullinen siitä mitä ei koskaan tapahdu. Siitä, millainen sä todellisuudessa olet. Ja siitä, ettei meillä tule ikinä olemaan tulevaisuutta yhdessä. Tosin etpä sä sitä haluaisikaan, olisit jo pyytänyt anteeksi jos niin ajattelisit. Sä et taida ajatella mua ollenkaan?

Mä toivon, että sä löydät elämääsi onnen, jota mä en saanut sun kanssa kokea kuin pienen valheellisen hetken.

M, tule onnelliseksi.

Rakkaudella,

minä