Olen laihduttanut syksyn aikana muutaman kilon ja nyt ostin uudet farkut Espritiltä. Lähes poikkeuksetta kokoni on housuissa aina ollut vähintään 40, usein 42 ja olen aina ajatellut, että lantioni on niin leveä, että 40-kokoa joutuisin käyttämään, vaikka olisin kuinka hoikka tahansa. Nuo Espritin farkut koossa 38 olivat kuitenkin juuri sopivat minulle. Olin totta kai tyytyväinen! En ole aiemmin Espritiltä farkkuja hankkinut, joten en tiedä, millaiset koot ovat yleensä. Miten te koette, ovatko Espritin housut ja vaatteet yleensä pieniä vai suuria? Eli siis vastaako tuo Espritin koko 38 normaalia 38-kokoa, vai ovatko vaatteet yleensä pienempiä/suurempia kuin muualla vastaava koko? Haluaisin vain vahvistusta sille, että olen pienentynyt ihan oikeasti, enkä vain vaa'alla :)
Espritin koot
Nimimerkkini
3953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on yleensä housuissa koko 38, mutta joudun ottamaan espiritiltä aina 36 koon housuja, jotteivat tipu jalasta!
Koot vaihtelevat tosi paljon eri valmistajien välillä, ja joskus jopa saman valmistajan tuotteissa. Itselläni on vaatteita aina koosta 36 kokoon 42!
Parhaiten mahdollisen lihomisen tai laihtumisen kertoo se, miltä omat vanhat vaatteet tuntuu päällä. Jos vanhat housut on löysät, olen laihtunut/kiinteytynyt :)
kuin pientä.