Minun kirjoitus saattaa herättää vihaa, ja moni saattaa olla kärkkäitä arvostelemaan, mutta aion silti antaa toisen kuvan pettäjästä.
Minä olen pettäjä. Minulla oli maailman ihanin nainen ja kaksi aivan mahtavaa lasta. Olen hyvin kouluttautunut, ja muutenkin kaiken piti olla kunnossa - EI vaan ollut, eikä ikinä ole ollut.
Olen juureton, surullinen ja yksinäinen. Yksinäinen olen vaikkakin ihmisten joukossa. Koko elämän olen ollut. Olen jollakin tavalla elänyt omassa maailmassa, omassa vankilassa. Tämä vankila on ollut paha olo, jonkinlainen sisäinen vaara. En osaa selittää, mutta vuosien mittaan se muuttui vaikeaksi seksiriippuvuudeksi.
Seksiriippuvuuteni alkoi valjeta minulle vuonna 2001, kun silloin sinkkuna yritin rajoittaa seksitapaamisia naisten kanssa. Elämä oli muuttunut hallitsemattomaksi, opiskelu ja työ kärsi - hain seksiä koko ajan. Vuosina 1996-2001 olin harrastanut seksiä satojen naisten kanssa, ja seksiriippuvuus oli pikkuhiljaa saanut otteen minusta.
2001 hakeuduin hoitoon. Ensimmäisen puoli vuotta kävin kerran viikosa Suomen tunnteuimman sexologin vastaanotolla. Tämän jälkeen sain eräältä psykiatrilta lähetteen psykoanalyysiin. Analyysi alkoi vuoden 2002 lopulla. Ensimmäisen vuoden 3krtaa/vko -tiheys auttoi minua eteenpäin, ja alkuvuodesta 2004 tapasin minun tulevan vaimoni. Rakastuimme nopeasti, ja olin onnellinen.
Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin minun riippuvuus nostaa päätään, ja aloin tietyin väliajoin pettämään rakastani. Minulla oli todella huono olo, pohjaton olo. Elin tuplaelämää. Hakeuduin psykoanayysin - joka nyt oli tiheydellä 1 krta/vko - lisäkis seksiriippuvaisten vertaistukiryhmään. Toivoin koko sydämestäni, että nyt vihdoinkin pääsisin irti minun kirouksesta, mutta turhaan. Pettäminen jatkui.
Joulukuussa 2004 tuli ensimmäinen suuri kriisi. Päätin itsenäisyyspäivänä kertoa rakkaalleni (joka silloin odotti meidän ensimmäistä lasta) kaiken. Olin seurustelun ensimmäisten 8 kuukuden aikana vehtaillut kymmenen muun naisen kanssa. Rakkaani antoi kuin ihmeen kaupalla kaiken anteeksi, vaikka hänen itku ja suru oli tuskaista.
Tämän paljastumisen jälkeen tuntui, että jokin helpotti. Viina maistui, mutta pysyin erossa muista naisista. Keväällä 2005 päätin hakea arvostettuun yliopistoon lukemaan toista yliopistotutkintoa, ja 2-3 kuukauden pääsykoe-luku-urakka alkoi. Rakkaani haki myös samana keväänä, joten luimme yhdessä. Kävin samaan aikaan töissä ja valmensin nuoria jalkapallossa. Elämässä oli paljon verukkeita, joten sairaus ei päässyt esille tuon kevään/alkukesän aikana. Olin helpottuneen oloinen, koska tuntui, että vaikka vaikeaa oli, niin vältin pettämiset.
Pääsykokeen aikoihin meille syntyi maailman ihanin pikku tytöntyllerö, ja olin onnellinen mies. Häitäkin oltiin suunniteltu ja elokuussa mentiin naimisiin. Kaiken kukkuraksi molemmat pääsimme opiskelemaan, ja syyskuussa oli muutto uudelle paikkakunnalle edessä. Olin ollut ilman muita naisia jo 10 kuukautta ja ilman alkoholia puoli vuotta. Tunsin, että tämä onnistuu.
Pikkuhiljaa pitkin syksyä 2005 alkoi kuitenkin hirveä sisäinen ahdistus, ja viikonloput meni ryyppäämisen merkeissä. Marraskuussa 2005 petin vaimoani ensimmäistä kertaa lähes vuoteen. Olin taas epäonnistunut, masennuin entisestään. Lähdimme vaimoni kanssa hakemaan "happea" etelänmatkalta. Sukelsimme ja otimme aurinkoa.
Palasimme takaisn Suomeen. Viikko meni hyvin, kun alkoi uusi riippuvuuskierre. Pyytelin numeroita tuntemattomilta naisilta, ja harrastin seksiä. Vaimoni aavisti, että kaikki ei ollut hyvin, ja oikeassahan hän oli. Paljastin kaiken, ja joulukuussa 2005 olimme erossa viikon. Uudenvuoden vietimme yhdessä, ja lähdimme uudestaan rakentamaan suhdetta. Sain siirron helsinkiin opiskelujen suhteen - sairauteeni vedoten.
Alkuvuosi 2006 meni kuitenkin pipariksi, ja petin vaimoani useaan otteeseen. Huhtikuussa lähdimme taas matkalle lataamaan pattereita. Toukokuu ja kesäkuu meni hyvin. Kesäkuussa syntyi meidän toinen lapsi, kultainen poika. Heinäkuussa lähdimme mökille kolmeksi viikoksi keskelle metsää. Minun levottomuus iski, ja mielenterveyteni oli huonossa jamassa. Sain raivokohtauksia ja ryyppäsin joka ilta. Olin todella typerä mun perhettä kohtaan.
Päästyämme maalta lähdin samantien helsingi yöhön. Ja elokuu/syyskuu oli yhtä pettämistä Syyskuun puolivälissä vaimoni jätti avioerohakemuksen. Olimme 1,5 vkoa erossa, kun sain luvan palata ja erohakemus vedettiin takaisin.
Lokakuu meni hyvin, ja palasin opiskelun pariin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Marraskuun alussa sain taas tällaisen "stressikohtauksen", tartuin pulloon ja lähdin pois kotoa. Olimme erossa viikon, ja palasin kotiin. Tällä kertaa putkan kautta.
Mielenterveyteni meni huonompaan kuntoon, ja töitä en saanut mistään (olin hakenut taloudellisetn vaikeuksien takia töitä lokakuusta lähtien). Ahdistuin entistä enemmän. Kukaan ei enään uskonut minuun, ja itsekin aloin pikkuhiljaa heittää kirvestä kaivoon. Mistään en saanut apua onglemaani. Kelan rahoitus oli käytetty loppuun, ja jälkikäteisarvoiden mukaan minulle oli määrätty väärä hoito vuonna 2002.
Tätä kirjoittaessa istun vanhempieni luona, ero vaimooni on tosiasia. Petturi sai ansionsa mukaan - menetti kaiken. Olen todella surullinen, että aiheutin niin paljon tuskaa minun läheisimille. En odota enään paluuta, ja en todellakaan ansaitse enään mahdollisuutta rakkaani kanssa. Olen tehnyt niin paljon pahaa häntä kohtaan. Toivon sydämmestäni, että hän ja lapset saavat hyvän elämän.
En ole mikään marttyyri,cenkä halua sellaiselta kuullostaa, mutta yhden asian haluan sanoa. Niin monet paheksuvat ja "hakkaavat" pettäjiä. Mun seksuaalisuus ei ole ollut terve koskaan. 13-vuotiaana itsetyydytin itseni ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen siitä tuli oma "piilopaikkani", oma maailma. Itsetyydytin itseäni 4-5 kertaa päivässä. Se antoi paljon nautintoa, ja pääsin pakoon huonoja tuteita.
Vuosien mittaan siitä kehittyi vaikeasti voitettavissa oleva sairaus. Riippuvuus joka tuli luonnollisesta tarpeesta. Ero minun ja monen muun seksuaalisuudessa on se, etten enään saa nautintoa siitä. En saa mitään irti pettämisistäni, vaan se on pakoneuroosin tapaista pakkotoimintaa. En usko ikinä pääseväni eroon siitä. Olen rukoillut, käynyt jumalanpalveluksissa, 12-askeleen ryhmissä, terapeuteilla jne...mikään ei ole auttanut minua. Olen ansassa, enkä pääse pois. Tuntuu kuin joku työntäisi päätäni veden alle, enkä enään saa henkeä. Apua! Itken surusta. Miksi tämä oli minun kohtalo, miksi?? Voin todella huonosti.
Minä olen pettäjä. Minulla oli maailman ihanin nainen ja kaksi aivan mahtavaa lasta. Olen hyvin kouluttautunut, ja muutenkin kaiken piti olla kunnossa - EI vaan ollut, eikä ikinä ole ollut.
Olen juureton, surullinen ja yksinäinen. Yksinäinen olen vaikkakin ihmisten joukossa. Koko elämän olen ollut. Olen jollakin tavalla elänyt omassa maailmassa, omassa vankilassa. Tämä vankila on ollut paha olo, jonkinlainen sisäinen vaara. En osaa selittää, mutta vuosien mittaan se muuttui vaikeaksi seksiriippuvuudeksi.
Seksiriippuvuuteni alkoi valjeta minulle vuonna 2001, kun silloin sinkkuna yritin rajoittaa seksitapaamisia naisten kanssa. Elämä oli muuttunut hallitsemattomaksi, opiskelu ja työ kärsi - hain seksiä koko ajan. Vuosina 1996-2001 olin harrastanut seksiä satojen naisten kanssa, ja seksiriippuvuus oli pikkuhiljaa saanut otteen minusta.
2001 hakeuduin hoitoon. Ensimmäisen puoli vuotta kävin kerran viikosa Suomen tunnteuimman sexologin vastaanotolla. Tämän jälkeen sain eräältä psykiatrilta lähetteen psykoanalyysiin. Analyysi alkoi vuoden 2002 lopulla. Ensimmäisen vuoden 3krtaa/vko -tiheys auttoi minua eteenpäin, ja alkuvuodesta 2004 tapasin minun tulevan vaimoni. Rakastuimme nopeasti, ja olin onnellinen.
Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin minun riippuvuus nostaa päätään, ja aloin tietyin väliajoin pettämään rakastani. Minulla oli todella huono olo, pohjaton olo. Elin tuplaelämää. Hakeuduin psykoanayysin - joka nyt oli tiheydellä 1 krta/vko - lisäkis seksiriippuvaisten vertaistukiryhmään. Toivoin koko sydämestäni, että nyt vihdoinkin pääsisin irti minun kirouksesta, mutta turhaan. Pettäminen jatkui.
Joulukuussa 2004 tuli ensimmäinen suuri kriisi. Päätin itsenäisyyspäivänä kertoa rakkaalleni (joka silloin odotti meidän ensimmäistä lasta) kaiken. Olin seurustelun ensimmäisten 8 kuukuden aikana vehtaillut kymmenen muun naisen kanssa. Rakkaani antoi kuin ihmeen kaupalla kaiken anteeksi, vaikka hänen itku ja suru oli tuskaista.
Tämän paljastumisen jälkeen tuntui, että jokin helpotti. Viina maistui, mutta pysyin erossa muista naisista. Keväällä 2005 päätin hakea arvostettuun yliopistoon lukemaan toista yliopistotutkintoa, ja 2-3 kuukauden pääsykoe-luku-urakka alkoi. Rakkaani haki myös samana keväänä, joten luimme yhdessä. Kävin samaan aikaan töissä ja valmensin nuoria jalkapallossa. Elämässä oli paljon verukkeita, joten sairaus ei päässyt esille tuon kevään/alkukesän aikana. Olin helpottuneen oloinen, koska tuntui, että vaikka vaikeaa oli, niin vältin pettämiset.
Pääsykokeen aikoihin meille syntyi maailman ihanin pikku tytöntyllerö, ja olin onnellinen mies. Häitäkin oltiin suunniteltu ja elokuussa mentiin naimisiin. Kaiken kukkuraksi molemmat pääsimme opiskelemaan, ja syyskuussa oli muutto uudelle paikkakunnalle edessä. Olin ollut ilman muita naisia jo 10 kuukautta ja ilman alkoholia puoli vuotta. Tunsin, että tämä onnistuu.
Pikkuhiljaa pitkin syksyä 2005 alkoi kuitenkin hirveä sisäinen ahdistus, ja viikonloput meni ryyppäämisen merkeissä. Marraskuussa 2005 petin vaimoani ensimmäistä kertaa lähes vuoteen. Olin taas epäonnistunut, masennuin entisestään. Lähdimme vaimoni kanssa hakemaan "happea" etelänmatkalta. Sukelsimme ja otimme aurinkoa.
Palasimme takaisn Suomeen. Viikko meni hyvin, kun alkoi uusi riippuvuuskierre. Pyytelin numeroita tuntemattomilta naisilta, ja harrastin seksiä. Vaimoni aavisti, että kaikki ei ollut hyvin, ja oikeassahan hän oli. Paljastin kaiken, ja joulukuussa 2005 olimme erossa viikon. Uudenvuoden vietimme yhdessä, ja lähdimme uudestaan rakentamaan suhdetta. Sain siirron helsinkiin opiskelujen suhteen - sairauteeni vedoten.
Alkuvuosi 2006 meni kuitenkin pipariksi, ja petin vaimoani useaan otteeseen. Huhtikuussa lähdimme taas matkalle lataamaan pattereita. Toukokuu ja kesäkuu meni hyvin. Kesäkuussa syntyi meidän toinen lapsi, kultainen poika. Heinäkuussa lähdimme mökille kolmeksi viikoksi keskelle metsää. Minun levottomuus iski, ja mielenterveyteni oli huonossa jamassa. Sain raivokohtauksia ja ryyppäsin joka ilta. Olin todella typerä mun perhettä kohtaan.
Päästyämme maalta lähdin samantien helsingi yöhön. Ja elokuu/syyskuu oli yhtä pettämistä Syyskuun puolivälissä vaimoni jätti avioerohakemuksen. Olimme 1,5 vkoa erossa, kun sain luvan palata ja erohakemus vedettiin takaisin.
Lokakuu meni hyvin, ja palasin opiskelun pariin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Marraskuun alussa sain taas tällaisen "stressikohtauksen", tartuin pulloon ja lähdin pois kotoa. Olimme erossa viikon, ja palasin kotiin. Tällä kertaa putkan kautta.
Mielenterveyteni meni huonompaan kuntoon, ja töitä en saanut mistään (olin hakenut taloudellisetn vaikeuksien takia töitä lokakuusta lähtien). Ahdistuin entistä enemmän. Kukaan ei enään uskonut minuun, ja itsekin aloin pikkuhiljaa heittää kirvestä kaivoon. Mistään en saanut apua onglemaani. Kelan rahoitus oli käytetty loppuun, ja jälkikäteisarvoiden mukaan minulle oli määrätty väärä hoito vuonna 2002.
Tätä kirjoittaessa istun vanhempieni luona, ero vaimooni on tosiasia. Petturi sai ansionsa mukaan - menetti kaiken. Olen todella surullinen, että aiheutin niin paljon tuskaa minun läheisimille. En odota enään paluuta, ja en todellakaan ansaitse enään mahdollisuutta rakkaani kanssa. Olen tehnyt niin paljon pahaa häntä kohtaan. Toivon sydämmestäni, että hän ja lapset saavat hyvän elämän.
En ole mikään marttyyri,cenkä halua sellaiselta kuullostaa, mutta yhden asian haluan sanoa. Niin monet paheksuvat ja "hakkaavat" pettäjiä. Mun seksuaalisuus ei ole ollut terve koskaan. 13-vuotiaana itsetyydytin itseni ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen siitä tuli oma "piilopaikkani", oma maailma. Itsetyydytin itseäni 4-5 kertaa päivässä. Se antoi paljon nautintoa, ja pääsin pakoon huonoja tuteita.
Vuosien mittaan siitä kehittyi vaikeasti voitettavissa oleva sairaus. Riippuvuus joka tuli luonnollisesta tarpeesta. Ero minun ja monen muun seksuaalisuudessa on se, etten enään saa nautintoa siitä. En saa mitään irti pettämisistäni, vaan se on pakoneuroosin tapaista pakkotoimintaa. En usko ikinä pääseväni eroon siitä. Olen rukoillut, käynyt jumalanpalveluksissa, 12-askeleen ryhmissä, terapeuteilla jne...mikään ei ole auttanut minua. Olen ansassa, enkä pääse pois. Tuntuu kuin joku työntäisi päätäni veden alle, enkä enään saa henkeä. Apua! Itken surusta. Miksi tämä oli minun kohtalo, miksi?? Voin todella huonosti.
Vastaukset 29
Vanhimmat
tarinasi kuulostaa siltä, että olet yrittänyt kaikin voimin päästä eroon siitä tavasta, jolla olet jo varhain onnistunut (ja täten oppinut) hoitamaan ahdistusta, tyhjyyden tunnetta, ulkopuolisuutta, sivullisuutta, yksinäisyyttä, surullisuutta, kenties masennusta. Nämä ovat ongelman ydin, ja niin kauan kuin perusolotilasi on huono, aivosi eivät yksinkertaisesti suostu luopumaan sellaisesta tottumuksesta, joka (ainakin aiemmin) on tuonut edes hetkellistä helpotusta. Miksi ne luopuisivat viimeisestä oljenkorrestaan?
Minusta sinun kannattaisi hakea apua nimikkeellä ahdistuneisuus ja/tai masennus, jonka yksi oire vain sattuu olemaan seksiriippuvuus; joillakinhan se on päinvastainen eli seksihalujen menetys. Siis nimenomaan oire (tai edellä sanotun perusteella jopa hoitokeino, vaikkakin nykyään tehoton), sairaus on syvemmällä.
Oletko kokeillut mielialalääkkeitä ja eri vaihtoehtoja? Nykyisin on valtavasti lääkkeitä (halpojakin), joista yksi sopii heti jollekulle loistavasti, toinen toiselle jotenkuten, ja joku löytää sen lopulta kokeilujen jälkeen. Vaikka joku ei löydä sitä koskaan, niin silti epäluuloisuus tai torjuvuus lääkkeiden suhteen ei kannata verrattuna niiden mahdolliseen apuun. Monet syövät vitamiineja saadakseen varmasti kaikkia elimistön tarvitsemia kemiallisia yhdisteitä, mielialalääkkeet eivät periaatteellisella tasolla ole mitään sen kummempaa.
Kenenkään ei tarvitse kantaa enempää kuin jaksaa, ja raskas mieli on sitä kirjaimellisesti. Ole itsellesi armollinen jakamalla taakkaasi (siis tunteitasi) muillekin, kuitenkaan ketään syyllistämättä, varsinkaan itseäsi. Asiat voivat maailmassa mennä vähintäänkin miljardilla tavalla perseelleen ja pahemminkin, ja "miksi juuri minulle kävi näin?" kuuluu yhtä monta kertaa. Tietenkin jokaisella on se oma ainutkertainen kokemuksensa, ja siksi toivotankin jaksamisia juuri sinulle. Ja läheisillesi.
PS. Ongelmat ovat suhteellisia: saisinpa minäkin edes murto-osan tuosta määrästä naisia... :)
kun kerroit tarinasi.Minua pidetään rumana naisena sen takia kun miesystäväni on pettänyt minua toistakymmnetä vuotta. Emme ole koskaan asuneet päivääkään yhdessä, kun tiesin miehen taipumuksista.
Hän ei ole jäänyt kiinni mutta aavistan/ tunnen sen.
Ehkä olen seurustellut miehen kanssa siksi näin pitkään kun itse olen hyvin seksuaalinen ollut jo nuoruudestani asti.
Ennen tätä miestä myös minä olin kymmenien miesten kanssa.
Olet varmasti ihana ihminen, sinun kanssasi tekisi mieli kirjoitella. Jos kiinnostaa kerro.
ihmettelin kun kirjoitit noin suoraan,harvinaista.
Uskon,että et ole asiasi kanssa yksin..Kuin minun mieheni kertomus?
Tulosta tuo kertomus ja anna psykiatrin lukea se,hän osaa antaa sinulle neuvoja ja lääkettä.Uskon ettet jaksa kertoa vastaanotolla kaikkea tuskaasi.
Vaimosi antaa anteeksi ajan kanssa vielä jos olet rehellinen hänelle,luottamuksen kun olet menettänyt useasti.
Meillä mieheni kanssa ollaan nyt vasta osattu puhua 2kk eron jälkeen,hän kertoo samoin tuskastaan vaikka rakastaakin "minua" ja luulen vieläkin,että mukamas...
Minä en ole erityisemmin uskovainen,,vaan aika neutraali uskontoja kohtaan,kuitenkin olen kristitty.
Silloin kun minulla on vaikea asia pohdittavana niin avaan raamatun aivan umpimähkään ja alan lukea :sieltä olen sitten saanut vastauksen moneen asiaan...
Toivon sinulle voimia jaksaa ja pidä vaimoosi yhteyttä ,vaikka hän sulkisi puhelimen ,soita aina uudelleen .Kyllä hän vielä kerran anteeksi antaa ,,ajan saatossa.
MARJANPOIMIJA, kun kerroit vaimollesi pettämisistäsi.
Voi kun kertoisi tuokin vanhamies, vaan ei takuulla kerro kun tietää että menettää minut.
Muuten joo kirjoittaisin sun kanssa mielelläni, mutta olet nainen. Uskon, että mun kieroutunut seksualisuus jossain vaiheessa saa taas otteen, ja kirjoittelusta ei tulisi muuta, kun yritys mun puolelta tavata sut seksin merkeissä.
Kiitos, mutta ei kovin järkevää kun olen näin huonossa kunnossa. Hyvää joulunodotusaikaa kuitenkin ja voimia!
Itse pitkään avioliitossa eläneenä naisena saman miehen rinnalla, ymmärrän jotakin perheessä vallitsevasta vierauden ja näeännäiselämän tunteesta, jota paikataan esim. matkustelemalla. Mieheni on pettänyt minua lukuisia kertoja, jäänyt kiinni murto-osasta. Haluaisin tietää, jäitkö seurustelemaan kenenkään näiden seksikumppaneiden kanssa vai olivatko he vain kertakumppaneita? Vastauksesi olisi minulle tässä elämäntilanteessa tärkeä.
En jäänyt, kaikki muut naiset ovat olleet mulle pelkkää sairauden toteuttamista. Muutaman kanssa olen tavannut 3-4 kertaa, mutten enempää.
Hyvä ap.
Tarinasi ei ole mitenkään harvinainen; niitä on monia samanlaisia - ulkoinen muoto vain vaihtelee. Riippuvuus toisensa perään.
Itseasiassa koen itse olevani samantyyppisessä tilanteessa - siis sisäisen ahdisukseni kanssa. Olen yli 4-kymppinen nainen.
Tapoja purkaa sitä sisäistä turvattomutta ja ahdistusta on monia; kukin meistä tekee `mitä tahansa` saadakseen hetken helpotuksen. Se sisäinen tuska on TOTTA ja sen lähtökohdatkin lienevät terapioittesi yms. hoitojesi ansioista tuttuja. Tommy Hellstenhän siitä kirjoittaa teoksissaan loistavalla tavalla. Samoin netissä Kotkansydän http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/OutPain.html
Olen minäkin miljoonia kertoja ihmetellyt itseäni ja kykenemättömyyttäni elää "normaalia elämää, normaalissa yhteiskunnassa". Tosin jotenkin olen siinä onnistunutkin, mutta vaikeiden polkujen kautta.
Terapiat eivät juuri ole auttaneet. Sen sijaan vasta vuosi sitten saamani oikea lääkitys on tuonut helpostusta tuskaan ja sitä kautta on myös elämän laatu parantunut. Niin ikään kirjallisuuden lukeminen ja sitä kautta itsen ymmärtäminen ovat myös olleet apuna...
Mutta eletään päivä kerrallaan ja iloitaan niistä hyvistä päivistä ja tyynestä olosta, joka toivottavasti sinäkin koet - ainakin ajoittain.
Et varmasti ole ainoa seksiaddiktiota sairastava.
Jotakin vain jäi puuttumaan. Oli hirveästi yritystä ja hakemista, mutta se oma halu.
Kyllä alkoholistikin käy minnesotassa ja AA:ssa, toivoen sieltä jotain viisastenkiveä, hetken voi onnistuakin, mutta jos ei tee sitä oman itsensä takia ja halua sitä, niin retkahduksia tulee.
Sitten kadutaan, luvataan, kieriskellään itsesäälissä ja kärvistellään muutama aika ilman alkoholia/seksiä.
Sinunkin vaivaan löytyy lääkkeitä ja hoitoa, mutta ei niistä mitään apua ole, jos et itse todella sitä halua.
Joo-o, kyllä mä voin hyvinkin uskoa, ettei minun tarinasta saa sellaista käsitystä, että haluaisin eroon riippuvuudesta. Onhan käyttäytyminen sen mukaista.
Olen paljon pohtinut terapiassa - kun sielä vielä olin - mikä on mun halu? Mä RAKASTAN mun vaimoa ja mun lapsia, ja HALUAN päästä tästä sairaudesta. Mutta sitten se kuitankin nousee salakavalasti esille.
Mä olen monesti itkenyt, koska tunnen itseni niin pirun paskamaiseksi tyypiksi. Lupaan ja vannon, mutten kuitenkaan onnistu olemaan uskollinen. Olen vihainen itselleni. Mitä hel-ett-ä mä oikeen teen mun rakkaille ja itselleni? Mä pilaan kaiken, kaiken mistä mä ikinä on uneksinut.
Mä ymmärrän sua, kyl varmaan saa sen käsiyksen, ettei omaa halua ole päästää irti riippuvuudesta, mutta se on väärin - HALUAN.
Ymmärrät varmaan että alkoholi poistaa estot? Ei se mitään sanahelinää ole, tarinastasi käy melko selväksi että repsahdat aina kun otat. Ei täysi raittiuskaan tosin alitajuista tarvetta poista, mutta saisit edes aikaa tarpeen tiedostamiseen ja uudelleenkanavoimiseen (mikä on tosin vaikeaa).
vasta ymmärtää ex.miestäni sillä hän käyttäyty samalla lailla.
Joskin väkivalta astu heti kuvaan jos aloin kysellä mitä hän touhuaa.
Täysin raitis ja muuten ihan kunnon mies mutta piti juosta muiden naisten perässä ja vaikka valehdella jos ei muuten saanu muita.
En sitä jaksanut vaan erosin lopulta,enkä enää aloittaisi mitään sillä usean kerran annoin anteeksi hän hän vanno että ei koskaan enää petä,mutta?petti kuitenkin...ei olis tullu loppua..
Oon itte paska luuseri...
Anteeks vaan ja toivon sun puolesta et sie löytäis lopullisen ja todellisen ulospääsyn.
Mie oon hakenu apua mut aina tuloksitta ja heikot huokauksiani Herra vissiin kuulee mut silti mua epäilyttää kuuleeko Hän mua ja saanko mie koskaan todellisen ULOSPÄÄSYN tästä paskasta... Anteeks vaan! Oon itte todellinen luuseri!
-muija saimaalta-
Olet juureton, yksinäinen, surullinen ja voit pahoin. Minun mieheni on tuntenut samoin. Hän ei uskaltanut rakastua ja etsi koko ajan varatietä ulos parisuhteesta. Hän jättäisi ennen kuin tulisi jätetyksi. Aina piti olla jokin nainen varalla jos hän tulisi jätettyä. Huono itsetunto ja tunnevammainen, sitä hän oli. Kävimme perheneuvonnassa, tuloksetta. Hän ei kestänyt sitäkään, koki että häntä syyllistettiin jos asioista yritettiin puhua. Minä kävin yksin 2-3 vuotta perheneuvottelijan luona. Sain apua itselleni, miestäni en pystynyt auttamaan. Lopuksi 50 vuotta täytettyään, hän ymmärsi elämän tarkoituksen. Hänessä tapahtui täydellinen muutos! En tiedä mitä todella tapahtui. Olimme eläneet omaa elämäämme, vaikkakin asuimme suuren osan ko kaikkein vaikeimmista vuosista (n.6 vuotta)yhdessä. Nyt olemme opetellee vuosia olemaan jälleen onnellisesti yhdessä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, anteeksi voi antaa muttei tehty koskaan unohda!Kaikesta tehdystä johtuen mieheni kokee ettei hänellä ole oikeutta vaatia minulta mitään. Hän on surullinen tehdyistä loukkauksista joihin hänen mukaansa ei ollut syynä meidän suhde, vaan hänen omat ongelmansa oman itsensä kanssa. Toivottavasti sinäkin iän varttuessa löydät oman sisäisen voimasi ja elämällesi tarkoituksen! Iso askel parempaan on myöntää omat virheensä, senhän olet jo tehnyt.
Mä olen lukenut paljon kirjallisuutta koskien seksiriippuvuutta, eteenkin ulkomaalaista. Olen käynyt terapiassa (psykoanalyysi) kolme vuotta, SAA-ryhmässä 2,5 vuotta ja eri seurakunnissa olen pomppinut etsimässä jumalaa.
Mikään ei ole auttanut. Olen pysynyt erossa pettämisistä aina 2 kuukautta kerralla, mutta sitten on tullut kuukauden mittainen retkahdusputki. En mä sanois, et se on mun huono itseluottamus ja pelko tulla jätetyksi joka ajaa mut tällaiseen. Uskon sen pikemmin olevan vanha, todella syvälle juurtunut rutiini/tapa, josta yritän päästä irti. Sitä enemmän kuin yritän, niin sitä enemmän sairauden "silmukka" kiristää.
Olen kirjallisuudessa lukenut paljon ihmisistä jotka on päässyt irti seksiriippuvuudesta, mutta heillä on sama nimittäjä - he ovat kaikki olleet vähintäänkin 40-45 -vuotiaita. Mä olen 29, enkä halua elää tätä sairasta elämää enään 10-15 vuotta, vaan haluan nyt irti tästä paskasta.
Haluan nostaa hattua sinulle, että olet jaksanut taistella miehesi rinnalla. Ei varmaan helppo paikka. Onnea teille!
mutta älä vakiinnu millään, ikinä. Älä petä ketään naista. Sano suoraan että haluat vain seksiä, et muuta ja vain yhdesti.
Kunpa tietäisit kuinka hirveät seksihimot voi olla yli 40 vuotiailla naisillakin. Minun ukkoystävä on pettäjä. Olen käynyt hänen luonaan vain seksin takia. Olen tukahduttanut suuret seksihimoni 14 vuotta.
Enpä tiedä jaksanko enää kauan.
Kiitos kirjoituksesta. Todella hienosti toit esille tuntojasi, aivan kuin olisi omaa tekstiäni. Itse tosin en nuorena henkilönä ole vielä noin paljoa ehtinyt pahaa tekemään kuin sinä.
Mun parisuhteet kärsii aina siitä että sairas mieleni halajaa jokaisen uuden vastaantulevan hyvän näköisen naisen perään. Ja kun itsekin olen kuitenkin varsin hyvin varustettu sekä ulkoisesti että sisäisesti niin ongelmana ei ole tehdä naisiin vaikutusta.
Mä haluaisin eroon tästä seksimaanisuudesta ja vieraiden naisten himoitsemisesta. Oon varmaan miljoona kertaa meinannut retkahtaa, mutta varsinaisesti en ole pettänyt ikinä "sillä tavalla", lopussa aina jokin sisällä on kieltänyt. Hakeudun tilanteisiin (baariin ja/tai alkoholia oma rakas jossain muualla) joissa voin tehdä mitä vain. Varmaan sekin vaihe kohta tulee (=retkahdus) jos jatkan tulella leikkimistä.
Mullakin alko kolmetoistakesäisenä tuo 4-5 kertaa päivässä tyydytys. Se on hirveää kun vain himoitsee vaikka oikeasti ei haluaisi. Olen etsinyt apua Jumalalta - seurakunnat ovat tulleet tutuiksi. Vuosikausien terapiasta olen etsinyt apua sisäiseen turvattomuudentunteeseeni, rikkinäiselle minuudelleni ja valtaville nautinnonhaluilleni.
Olen tosin muutaman vuoden sinua nuorempi, mutta kirjoituksesi oli kuin omia ajatuksiani. Helppoa tämä ei ole. Olisi kiva elää normaalia elämää rakkaansa kanssa. Vielä en onneksi ole pilannut mitään mutta sisällä myrskyää, olen puhunut tästä rakkaalleni, mutta vastalahjaksi saan vaan hirveän mökötyksen. Tuntuu että olen kovin yksin tämän jutun kanssa, tämä on sellainen asia jossa on todella vaikea saada tukea.
Tsemppiä sulle. Koita kestää, en voi sanoa miltä susta tuntuu kun en ole noin pitkälle ehtinyt, mutta älä lopeta yrittämistä. Sateen jälkeen paistaa aurinko, mä olen siitä varma. Toinen vaihtoehto että mä olen sun "urasi" alussa. Toivottavasti näin ei ole, mutta ei kovin lupaavalta tunnu.
Tunnistan itseni 8-9 vuotta takaapäin sun tarinasta. Seurustelin silloin erään mua 5 vuotta nuoremman, todella kauniin naisen kanssa (kauni on vaimonikin!). Tätä silloista tyttöystävää en pettänyt, mutta hakeuduin silloin tilanteisiin jossa olisi voinut käydä huonosti. Ja mitä pahinta - sairaat fantasiat olivat päässä.
Jos asut helsingissä, ja tunnet, että vaaraa retkahdukselle on, niin sen neuvon voin antaa. Tule SAA (Sex Addicts Anonymous) -ryhmään. Se on parasta mitä minulle on tapahtunut. Monesti olen miettinyt, että jos olisin aikaisemmin mennyt mukaan, niin tämä sairaus ei olisi päässyt näin pitkälle etenemään.
Tottakai, kun itse olin vaimon kanssa alkutaipaleella 3 vuotta sitten, niin asennoiduin nihkeästi kyseistä ryhmää kohti. MUT sinne mentyäni sain monta hyvää kaveria jotka on kovan paikan tullen tukenut. Vaikka en ole päässyt kuiville, niin voin aina silti luottaa ryhmään. Vaikka kaikki muu menisi, niin se olisi aina olenassa. Ryhmään tulemalla voit säästyä paljosta paskasta.
Tshekkaa lisää: groups.msn.com/seksiriippuvuus
Frank.
Älä koskaan ikinä muutu, ole sellainen kun olet.
Mutta muista kertoa se naisystävillesi heti kun tapaat. Naiset on tyhmiäkin he luulevat että rakastat heitä jos tahdot heiltä seksiä.
Oli tuskallista ja toisaalta hienoa lukea kirjoituksesi, jossa olet kyennyt näin täydelliseen itseanalyysiin!
Olen eronnut miehestäni, joka kärsi seksiriippuvuudesta, mutta hän ei koskaan halunnutkaan parantua. Kaikki mahdolliset avut koitin löytää, luin kirjallisuutta, kävin terapiassa, mutta hän ei pystynyt myöntämään ongelmaansa. Hän sai siitä suurempaa nautintoa, kuin normaalista elämästä.
Hänen sairautensa ei tosin koskaan johtanut pettämiseen, vaan masturbaatioon. Sitä oli saatava enemmän ja enemmän...
Loppujen lopuksi tilanne oli se, että hän vain odotti tilaisuutta, jolloin minä ja lapset lähdemme kotoa pois, jotta hän saa jäädä yksin toteuttamaan fantasioitaan kuvien kanssa kotiin.
Kolme vuotta kestin sitä, että hän eli erakkona kanssamme. Hän ei lähtenyt koskaan mukaan "normaaleihin" juttuihin, kuten uimaan, retkille, syntymäpäiville, luistelemaan, ym. Ei enää loppuaikoina yhtään mihinkään. Näin miten hänen silmänsä alkoivat loistaa, kun suunnittelin jotain yhteistä tekemistä perheen kesken. Hän tiesi silloin saavansa omaa aikaa harrastukselleen. Eikä hän enää halunnut kuulua perheeseen.
Itse selvisin erosta mielestäni hyvin, mutta lapsia käy sääliksi, koska heillä on isä joka on vain osittain läsnä.
Ja ehdotin tuota ryhmätapaamista hänellekin, mutta kun "ei ole mitään ongelmaa...", niin se siitä sitten.
Täytyy kyllä myöntää että itsekin sairastuin tuona aikana läheisriippuvuuteen, mutta nyt katson sen jo oelvan takanapäin. Ja tein oikein ottaessani eron. Olisin hajonnut tuhanneksi palaseksi siinä liitossa.
pettämistä.
Mutta se jatkuva lupausten pettäminen on!
Jos omat himot menevät jatkuvasti kaiken (ja tarkoitan KAIKEN) edelle, niin kyllä siitä muodostuu aika iso ongelma.
Jos miehen seksuaalisuus ei ilmene muussa muodossa, kuin itsetyydytyksessä ja esim. tietynlaisten kuvien katselu tuottaa suurinta nautintoa, niin mielestäni se on pettämistä kumppania kohtaan. Tarkoitan, että meillä seksiä ei ollut viimeiseen kolmeen vuoteen ollenkaan, koska mies ei halunnut. Hän sai tyydytyksensä muualta.
Minä ainakin koin itseni petetyksi, enkä olisi suostunut siihen loppuelämäkseni. Olen itse seksuaalinen ihminen.
elämässäsi.
Nyt voin hyvin enkä enää ahdistu samalla tavalla tietyistä asioista, kuin ennen. Ikinä en tietenkään tule unohtamaan, mutta nyt pystyn olemaan hyvä äiti lapsilleni ja kotimme on tasapainoisempi.
Olipa koskettava kertomus! Toivon, että saisit asiat kuntoon ja päänupin selväksi. Olet selvästikin noidankehässä, mistä et pääse ulos. Itse en kyllä kysesisestä ongelmasta tiedä paljoa, mutta sen näen, että itse yrität ja taistelet. Älä anna periksi, kyllä se aurinko lopulta nousee. Voimia!
Naiset on kauniita, joten ei muuta ku lisää kaasua. :o)
Kaasupolkimen saa kyllä ottaa pois mun autosta.
...niin osaan näköjään lukea ihmisiä...tiesin mistä on kyse. tiesin enemän kun uskoitkaan.
kaikkea hyvää sinulle. elämä kantaa!
K-I-I-T-O-S