Aivot loivat jumalhenget pe 15.12. Teema 17-

to 14.12.

Tutkittu juttu: Alussa mieli loi Jumalan?

Mistä usko syntyy? Onko Jumala vain ihmismielen luomus? Tutkittu juttu tarkastelee uskon arvoitusta kognitiotieteen ja psykologian näkökulmasta uskonnon omien totuuksien ulkopuolelta käsin.

TV1 17:10 - 17:40

Digi Teema klo 20. Uusinta pe 15.12. 17.05-
9491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hui kamalaa, televisiossa näkyi taikauskoisia. Alkoi ihan pelottamaan tuo tunnelma kun aikuiset ihmiset harrastavat tuollaisia rituaaleja.

Evoluution myötä aivojen koko kasvoi, kuvittelukyky eli mieli kehittyi ja uskonnot syntyivät. Ihmisen mieli tuottaa luonnostaan vääjäämättä yliluonnollisen tekijän. Evoluutioteoria selittää kaiken.

Ihmiset eivät osaa kuvitella yliluonnollista toimijaa joka ei toimi kuten ihmiset itse.

Epäilijän mieli toimii samalla tavalla, mutta epäilijä käyttää paljon vaivaa ja kyseenalaistaa uskonnollisia uskomuksia tietoisesti ponnistellen.

Hyvä ohjelma, tuo pitäisi näyttää rippikouluissa kaikille. Uskonnollisuus pitää saada kitkettyä hyvin varhain pois lapsista. Mitä vanhemmaksi ehtii elää uskovaisena sitä vaikeampi on saada koiraa oppimaan uusia tapoja.

Äänestä
  • "Evoluution myötä aivojen koko kasvoi, kuvittelukyky eli mieli kehittyi ja uskonnot syntyivät. Ihmisen mieli tuottaa luonnostaan vääjäämättä yliluonnollisen tekijän. Evoluutioteoria selittää kaiken."

    - Jos ihmisen mieli tuottaa uskonnollisen tekijän, niin miksi näin tapahtuu?

    Tässä vastaus Raamatusta, Herran sana: (Hes. 36:26-27)
    "Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.
    [27] Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan."

    Äänestä

  • Korkeimman vaikutus kirjoitti:

    "Evoluution myötä aivojen koko kasvoi, kuvittelukyky eli mieli kehittyi ja uskonnot syntyivät. Ihmisen mieli tuottaa luonnostaan vääjäämättä yliluonnollisen tekijän. Evoluutioteoria selittää kaiken."

    - Jos ihmisen mieli tuottaa uskonnollisen tekijän, niin miksi näin tapahtuu?

    Tässä vastaus Raamatusta, Herran sana: (Hes. 36:26-27)
    "Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.
    [27] Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan."

    Perus psykologiaa, se on tullut ihmisen selittämisen tarpeesta. Kun jotakin ei ole tiedetty, jokin päästään vinksahtanut herra on alkanut miettimään, että hei "uhvo/henkiolento" teki sen.

    Ihmisen mieli pystyy hienoihin asioihin, kuten satukirjojen kirjoittamiseen.

    Äänestä

  • Heheee kirjoitti:

    Perustele, miksi Raamattu on mielestäsi satukirja ja miksi Jumalaa ei ole olemassa.

    Asiallisesti ja kiihkottomasti, please :) ... En ole nähnyt yhdenkään ateistin osaavan kunnolla perustella kantaansa. Valitettavan usein me uskovaisetkaan emme osaa, että ei sen puoleen ...

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja Jumala on kaikkivoipa, miksi ihmisen tulisi siis uskoa mihinkään?

    Äänestä

  • mök kirjoitti:

    jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja Jumala on kaikkivoipa, miksi ihmisen tulisi siis uskoa mihinkään?

    Uskooko Jumala johonkin? jos ei, ei ihmisenkään tulisi uskoa, sillä olemmehan Jumalan kuvia.. Ja jos Jumala uskoo ihmiseen, tulisi ihmisenkin uskoa ihmiseen.. omia ajatuksiani...

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Perustele, miksi Raamattu on mielestäsi satukirja ja miksi Jumalaa ei ole olemassa.

    Asiallisesti ja kiihkottomasti, please :) ... En ole nähnyt yhdenkään ateistin osaavan kunnolla perustella kantaansa. Valitettavan usein me uskovaisetkaan emme osaa, että ei sen puoleen ...

    (Kristinuskon) Jumalaa ei ole olemassa, sikäli kuin oletetaan sen olevan kaikkivoipa, kaikkihyvä ja kaikkitietävä. Tämä jumala tahtoo ihmisten kärsivän salliessaan kaikenlaista pahaa tapahtuvan.

    En voi ymmärtää mitään hyvää siinä, kun äskettäin pikkutyttö jäi auton alle koulutiellä. Miksi jumalaasi ei kiinnostanut suojella häntä? Miksi se antoi tsunamin tappaa satojatuhansia ihmisiä? Näitä esimerkkejä löytyisi tietysti enemmänkin, mutta näet kai pointin jo noista.

    Johtopäätös tapahtumista on se, että kristinuskon jumalaa ei ole olemassa.

    Tuo riippuu aina siitä, mitä vaadit. Ei minulla ainakaan ole loppumattomasti aikaa selittää ilmiselviä asioita sellaisille, jotka kuitenkin lopulta kieltäytyvät katsomasta tosiasioita silmiin ja tarrautuvat uskoonsa, kun se tuntuu niin tutulta ja turvalliselta, vaikka sen maailmanselitysarvo onkin nolla.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Perustele, miksi Raamattu on mielestäsi satukirja ja miksi Jumalaa ei ole olemassa.

    Asiallisesti ja kiihkottomasti, please :) ... En ole nähnyt yhdenkään ateistin osaavan kunnolla perustella kantaansa. Valitettavan usein me uskovaisetkaan emme osaa, että ei sen puoleen ...

    Tuolla on varsin "asialliset ja kiihkottomat" perustelut.
    http://www.parse-error.com/uskontokritiikki/uskontokritiikki_index.html

    Ne kun olet läpi kahlannut, voit jatkaa opintoja tuolla pääsivustolla
    http://www.parse-error.com/GenesisTalk.php

    ja kannattaa lukea erityisen tarkkaan vedenpaisumus-myytin tarkastelua
    http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=25

    (Huom. sivusto on suomenkielinen!)

    Palataan tämän jälkeen asiaan.

    Äänestä

Jumala loi mielen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lisäsyitä eroamiseen kirjoitti:

to 14.12.

Tutkittu juttu: Alussa mieli loi Jumalan?

Mistä usko syntyy? Onko Jumala vain ihmismielen luomus? Tutkittu juttu tarkastelee uskon arvoitusta kognitiotieteen ja psykologian näkökulmasta uskonnon omien totuuksien ulkopuolelta käsin.

TV1 17:10 - 17:40

Digi Teema klo 20. Uusinta pe 15.12. 17.05-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu