Mitä tekisin

Vaikea päättää mitä tekisi hiuksilleen, kun ovat niin ruman näköiset, ettei voi pitää auki enää...
Hiukset ovat pitkät, puoleenselkään ja blondatut. Minulla oli permis pari vuotta sitten, ja puolet hiuksista (latvat) ovat hamppua hapsokiharaa permiksen jäljiltä. Pääliosa taas suoraa ja sileää. Ihannoin pitkiä hiuksia ja ole koittanut kasvattaa vieläkin pidemmät.
Vaihtoehtoina olisi, mitä itse olen ajatellut että voisin tehdä:
-Ottaa uusi permanentti, mutta se kuivattaisi ja pilaisi hiuksia niin paljon, etten tiedä kannattaako... Toisaalta minulla on niin ohuet hiukset, että permanentti toisi paksuutta.
-Paksunnos jollain hiustenpidennyksellä, mutta koska kasvatan omaa hiusta pidemmäksi, irtoaako omaa hiusta kovin paljon, kun on pidennysten poiston aika? En haluaisi kuitenkaan oman tukan yhtään enempää ohentuvan.
-Leikkaus...auts...en ainakaan kovin lyhyeksi, mutta jos vaikka niitä kerroksia, ja edes suurimman osan permislatvoista? Vai pitäisikö leikata kaikki permiksen jäljet?
-Onko muodissa mitään erikoista tehostevärjäystä tai raitoja vaaleille hiuksille? Olisiko jotakin paksuntavaa värjäystä ohuille ja vaaleille hiuksille? Jos vaikka eri sävyisiä vaaleita raitoja, ohuita vai paksuja?

Tässä nyt tuli kysymystä...
Viimeksi kun menin kampaajalle useita vuosia sitten, ja annoin vapaat kädet, että saa tehdä mitä muodikkaaksi ja sopivaksi näkee, niin tapahtui aivan kamalia. Kampaaja teki vaaleisiin hiuksiini tumman violetilla värillä aivan ohuita raitoja. Kun ne sitten olivat auki, ne sekoittuivat täysin muihin hiuksiin, ja tulos näytti siltä kuin koko pää olisi värjätty vaalella lilalla sävyllä. Oli pakko mennä ostamaan samana iltana blondiväri ja värjätä pahimmat lilat pois.
Enää en mene parturiin antamaan vapaita käsiä...
Pitäisi koittaa ensin itse kehitellä jotain mitä voisin teetättää näihin.
Helposti sitten vain kulkee aina hiukset tylsällä ponnarilla/nutturalla kun ei oikein keksi miten voisi leikkauttaa/värjätä.
En halua mitään radikaalia, kun hiusmallikuvissa on välillä aivan kamalia leikkauksia.
Olisiko jossain vähän tavallisempia malleja netissä...
1185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

hapsuhius : kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu