Ilon päivä

Tänään nähtiin pitkästä aikaa enemmän kuin vain kahvitauon verran. Olisin voinut uppoutua ruskeisiin silmiisi ja jäädä tuijottamaan niitä. Tai tulla syliisi, kun istuit leveästi tuolillasi ja puhuit tärkeistä asioista. Säälin kenkiäsi, kun et ollut saanut niitä täysin puhtaiksi. Saisinpa tulla seuraksesi ostamaan uusia.

Kunpa tietäisin, mitä oikeasti ajattelet minusta.

Olin kyllä jo toivonut, että pääsen halaamaan sinua tänään. Luulin, että olisitte muistaneet minua juhlapäivänäni johdosta, mutta olen silti iloinen, että sain tänään olla läsnä ja istua melkein sinua vastapäätä. Ehkäpä halauksen aika tulee joskus myöhemmin.
0710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


päivänsankari kirjoitti:

Tänään nähtiin pitkästä aikaa enemmän kuin vain kahvitauon verran. Olisin voinut uppoutua ruskeisiin silmiisi ja jäädä tuijottamaan niitä. Tai tulla syliisi, kun istuit leveästi tuolillasi ja puhuit tärkeistä asioista. Säälin kenkiäsi, kun et ollut saanut niitä täysin puhtaiksi. Saisinpa tulla seuraksesi ostamaan uusia.

Kunpa tietäisin, mitä oikeasti ajattelet minusta.

Olin kyllä jo toivonut, että pääsen halaamaan sinua tänään. Luulin, että olisitte muistaneet minua juhlapäivänäni johdosta, mutta olen silti iloinen, että sain tänään olla läsnä ja istua melkein sinua vastapäätä. Ehkäpä halauksen aika tulee joskus myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu