Vanha suhde

mitä tekisin, että se sieltä häipyisi? En todellakaan kaipaa entistä enkä entiseen, lähinnä suhde kummittelee mielessäni toisella tavalla. Ajattelen joskus, että herrajestas, onneksi pääsin hänestä eroon, vertaan joskus nykyiseeni ja huomaan kuinka paljon "parempi" nykyiseni on kaikin tavoin. Ajattelen miten hyvä on että erosimme, tajuan vasta näin jälkeenpäin, ettemme oikeastaan sopineet yhteen ja nykyiseni on paljon sopivampi minulle. Lähinnä olen myös huomannut hämmästeleväni että nykyiseni kaltaisiakin miehiä vielä on, olin luullut että kaikki ovat jotenkin ns "perinteisen" miehen tyylisiä. Joo, kuulostaa lapselliselta..

Mutta nuo asiat ovat käyneet selväksi, miksen sitten voi lakata ajattelemasta vanhaa suhdettani? Jotenkin minua tavallaan kaivelee se, että suhteemme päättyi siihen että mies petti. Minä jätin hänet sitten, vaikka alunperin olimme aika hyvin hitsautuneet yhteen eikä suhteessamme periaatteessa ollut mitään vikaa miehenkään mielestä. Niin, tai emme ainakaan silloin tajunneet siinä olevan vikaa..

Onko kokemuksia? Tämä alkaa tosissaan rasittamaan..
3615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1.) Sinun tekee mieli kostaa, tai
2.) edellisessä oli jokin erityinen piirre jota tässä nykyisessä ei ole, piirre jota kaipaat.

Siitä ei kun sitten valitset.

Äänestä

Vielä ex:sääsi.

Äänestä
  • en jaksa uskoa vanhaan rakkauteen.. tuo edellinen kommentoija saattaisi olla oikeassa, jos eron sureminen onkin vielä kesken ja nyt ollaan koston himo -vaiheessa :)
    Ääh, enpä tiiä, yritin miettiä entisen piirteitä, eikä niistä kyllä yksikään vedä vertoja nykyiselleni. Eli ei kai senkään kaipuusta ole kyse.. En tiedä miten pääsisin vanhan miettimisestä eroon. Ehkäpä ajatus siitä, etten ollut tarpeeksi hyvä ja arvostettava (vaikka niin luulin ja itse kyllä arvostin täysillä entistä miestäni) että minua ei olisi voinut pettää, on vain mielestäni jotenkin kestämätön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummittelee mielessä kirjoitti:

mitä tekisin, että se sieltä häipyisi? En todellakaan kaipaa entistä enkä entiseen, lähinnä suhde kummittelee mielessäni toisella tavalla. Ajattelen joskus, että herrajestas, onneksi pääsin hänestä eroon, vertaan joskus nykyiseeni ja huomaan kuinka paljon "parempi" nykyiseni on kaikin tavoin. Ajattelen miten hyvä on että erosimme, tajuan vasta näin jälkeenpäin, ettemme oikeastaan sopineet yhteen ja nykyiseni on paljon sopivampi minulle. Lähinnä olen myös huomannut hämmästeleväni että nykyiseni kaltaisiakin miehiä vielä on, olin luullut että kaikki ovat jotenkin ns "perinteisen" miehen tyylisiä. Joo, kuulostaa lapselliselta..

Mutta nuo asiat ovat käyneet selväksi, miksen sitten voi lakata ajattelemasta vanhaa suhdettani? Jotenkin minua tavallaan kaivelee se, että suhteemme päättyi siihen että mies petti. Minä jätin hänet sitten, vaikka alunperin olimme aika hyvin hitsautuneet yhteen eikä suhteessamme periaatteessa ollut mitään vikaa miehenkään mielestä. Niin, tai emme ainakaan silloin tajunneet siinä olevan vikaa..

Onko kokemuksia? Tämä alkaa tosissaan rasittamaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu