Tuli mieleen vuosien takaa juttu... Silloin seurustelin elämäni ensimmäistä kertaa erään miehen kanssa ja sain tutustua varsin värikkääseen anoppiin. Katkera en ole, sanotaan se jo tässä vaiheessa. Ei meillä anopin kanssa ikinä riita ollut - tiedä, mitä se sitten selän takana puhui - kunhan vaan muuten oli melkoisen omituinen persoona.
Anoppi tiesi kaikesta kaiken. Aivan kaikesta. Hän oli melkein akateeminen (joitain hajanaisia opintoja, ilmeisesti avoimessa yliopistossa), hän oli erittäin varakas ja aina kaikessa muita parempi. Ulkonäkö oli ollut nuorena kuin missillä (tästä saattoi olla hyvin montaa mieltä kuvia katsellessa). Rahaa oli ja kaikki olivat aina sen rahan perässä (välittämättä siitä, että perhetaustani oli vähintään yhtä varakas). Syömässä piti käydä joka saakelin sunnuntai, ellei ollut pernaruttoa. Jos olisi ollut muuta puhaa, anoppi nosti kauhean porun siitä, kuinka hänet hylätään (mikään asiahan ei ollut yhtä tärkeä kun tämä maailman napa). Hienoista "arvostelua" tuli asiasta kun asiasta, esim. talouden hoidosta, ruoanlaittotaidoistani (mies ei kyllä valittanut kummastakaan), liian laihasta varresta (olin ihan normaalipainoinen), meikkaamisesta (meikkaan hyvin vähän), opinnoista (erittäin arvostettu akateeminen ala)... Joka asiasta piti jäkättää, kaikessa oltiin oikeassa ja kaikista puhuttiin selän takana pahaa. Siis muusta, kun "heidän" klaanista, eli anoppi, mies ja pojat yhdistelmästä. Varsinkin pojat olivat aivan täydellisiä, upean komeita, todella viisaita, taiteellisesti lahjakkaita... Samaa puuta, kun anoppi itsekin.
Myöhemmin olen tajunnut, että anoppi oli pahimman luokan narsisti. Ihan täynnä omaa itseään. Niin täynnä, ettei siihen perheeseen muuta mahtunut. Jo nuorena tyttönä ajattelin, että jos lapsia tulee niin ne eivät anopille mene hoitoon.
Nykyään on onneksi fiksu, täysipäinen ja mukava anoppi, joka ei pyri olemaan täydellinen missään, vaikka on kaunis, varakas ja koulutettu.
Anoppi tiesi kaikesta kaiken. Aivan kaikesta. Hän oli melkein akateeminen (joitain hajanaisia opintoja, ilmeisesti avoimessa yliopistossa), hän oli erittäin varakas ja aina kaikessa muita parempi. Ulkonäkö oli ollut nuorena kuin missillä (tästä saattoi olla hyvin montaa mieltä kuvia katsellessa). Rahaa oli ja kaikki olivat aina sen rahan perässä (välittämättä siitä, että perhetaustani oli vähintään yhtä varakas). Syömässä piti käydä joka saakelin sunnuntai, ellei ollut pernaruttoa. Jos olisi ollut muuta puhaa, anoppi nosti kauhean porun siitä, kuinka hänet hylätään (mikään asiahan ei ollut yhtä tärkeä kun tämä maailman napa). Hienoista "arvostelua" tuli asiasta kun asiasta, esim. talouden hoidosta, ruoanlaittotaidoistani (mies ei kyllä valittanut kummastakaan), liian laihasta varresta (olin ihan normaalipainoinen), meikkaamisesta (meikkaan hyvin vähän), opinnoista (erittäin arvostettu akateeminen ala)... Joka asiasta piti jäkättää, kaikessa oltiin oikeassa ja kaikista puhuttiin selän takana pahaa. Siis muusta, kun "heidän" klaanista, eli anoppi, mies ja pojat yhdistelmästä. Varsinkin pojat olivat aivan täydellisiä, upean komeita, todella viisaita, taiteellisesti lahjakkaita... Samaa puuta, kun anoppi itsekin.
Myöhemmin olen tajunnut, että anoppi oli pahimman luokan narsisti. Ihan täynnä omaa itseään. Niin täynnä, ettei siihen perheeseen muuta mahtunut. Jo nuorena tyttönä ajattelin, että jos lapsia tulee niin ne eivät anopille mene hoitoon.
Nykyään on onneksi fiksu, täysipäinen ja mukava anoppi, joka ei pyri olemaan täydellinen missään, vaikka on kaunis, varakas ja koulutettu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmaankin olis aika hauskaa tuollaisen anopin touhuja katsellessa? Heikko itsetuntohan siellä mukamas täydellisen kuoren alla aina on.
Jos noin suureellinen persoona löytyy anopista niin eikun vaan ottaa ihan huumorilla ja nauttii "taiteellisista" lahjakuuksista ympärillään :))
Lapsetkin olisin heti tuupannut noin narsistisen anopin riesaksi sillä lapsethan ovat hyvin suorasanaisia :))
Ruuanlaittotaidoista olisin huomauttanut ettei poikasi valinnut minua kokkitaitojeni takia vaan seksitaitojen :))
Erilaisia ihmisiä pitää osata käsitellä tietyllä huumorilla eikä ottaa kaikkee niin vakavasti. Vaikeatahan se on nuorella miniällä, ymmärrän sen kun elämänkokemusta ei vielä paljoa ole.
Joillain ihmisillä se tietty kypsymättömyys säilyy lopun ikää ja monasti ihmettelen sitä kun lastenkasvatuskaan ei tuo kaikille aikuisen järkeä. Itse olen vapaa ehtois lapseton ja ihmettelen samanikäisiäni perheellisiä kuinka paljon lapsellisempia ja kehityksessä jäljessä jotkut voivat ollakkaan vaikka ovat kasvattajia!
"Varmaankin olis aika hauskaa tuollaisen anopin touhuja katsellessa?"
Varsinkin jälkeen päin ajatellen anoppi oli todella huvittava. Mutta nuorena tyttönä taisin vähän pelätäkin anoppia. Vastaansanominen ei olisi ikinä tullut mieleen.
"Lapsetkin olisin heti tuupannut noin narsistisen anopin riesaksi sillä lapsethan ovat hyvin suorasanaisia :))"
Siitä olisi tullut kyllä kauhea show. Onneksi emme ehtineet hankkia lapsia. Luulen, että anoppi olisi muuttanut meille raskausajaksi ja varmistanut, että tekisin kaiken "oikein" ja synnyttäisin varmasti vain poikia. :=)
"Erilaisia ihmisiä pitää osata käsitellä tietyllä huumorilla eikä ottaa kaikkee niin vakavasti. Vaikeatahan se on nuorella miniällä, ymmärrän sen kun elämänkokemusta ei vielä paljoa ole."
Nuorena se nimenomaan oli vaikeaa. Nykyisin osaisin varmasti toimia tilanteessa eri tavalla ja antaa anopille suorat sanat takaisin.
"Itse olen vapaa ehtois lapseton ja ihmettelen samanikäisiäni perheellisiä kuinka paljon lapsellisempia ja kehityksessä jäljessä jotkut voivat ollakkaan vaikka ovat kasvattajia!"
Eivät lapset tuo kypsyyttä. Kypsymistä voi tapahtua lasten myötä, mutta kyllä se vaatii usein myös omaa aktiivisuutta sekä itsensä kriittistä tarkastelua.
Puhu Sinä, minä pidän hevosta.
Olikohan teillä kummallakaan järki mukana ?
Ei Sinun vuodatuksesi tuo mieleen muuta kuin
ONNETTOMAN YRITYKSEN PROVOVOSTA ??????????
Tuollaisia ihmisiä nyt vaan on. Ei heidän kanssaan pysty normaaliin vuorovaikutukseen. Onneksi heitä on vähän. Kaippa tuo "täydellisyys" ja "kulissin ylläpito" oli jonkinlainen suoja omalle haavoittuvaiselle itsetunnolle? Ujona nuorena naisena minä lähinnä istuin ja kuuntelin ja nyökkäilin sopivassa kohdassa. Ehkä ei ollut järki mukana, olisi täytynyt älytä lähteä siitä suhteesta heti kun tajusin, mitä anoppi oli maataan. Olihan anopilla aivan järkyttävä vaikutus mieheenkin. Selän takana aina haukkumassa äitiään, joskus sitä sääli. Itsetunto aivan ylimitoitettu kykyihin nähden ja niin edelleen...
Provo ei ole, kunhan katselin vanhoja valokuvia ja tuli muutama hassu muisto mieleen.
jotenkin sinun kirjoituksestasi tuli mieleen, että kirjoitit itsestäsi.
Noh hyvä jos nykyään on kaunis, varakas ja koulutettu anoppi (vaikka tästä saattaa olla hyvin montaa mieltä).
asioita noi kaikki, paitsi kauneus. Ihan objektiivisesti pystyy mittamaan/ajattelemaan, mikä on hyvä koulutus ja kuka on varakas. Noin se pitää ajatella (objektiivisesti tarkastella siis) niin karsiutuu ne itsensä turhaan korottajat pois. Ja toisaalta ne turhan vaatimattomatkin ihmiset.
Kumpi on korkeammin koulutettu ja kumpi varakkaampi? Aika vaikea mennä sanomaan jos ei päältä selvästi huomaa. Ja jos fiksuja ollaan mitä sitä mittaamaan, antaa toisten olla mitä on.
Kirjoitin itsestäni? Ei minulla ole vielä lapset siinä iässä, että toisivat miniäehdokkaita kotiin. :=)
Nykyinen anoppi on keskivarakas (eli ei tarvitse pihistellä ja omaisuutta on jonkin verran), koulut on käyty (akateeminen) ja ihan kauniskin ikäisekseen on. Mutta eipä pidä meteliä ikinä itsestään eli ei leuhki rahalla, koulutuksella tai nuoruusajan kuvillaan vaan vuorovaikutus meidän välillämme on normaalia kahden aikuisen välistä vuorovaikutusta. Ei myöskään ole sairaalloista tarvetta kehua poikaansa jatkuvasti. Sehän tässä se oikea pointti oli.