Mies ei halua...

Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä melkein 4 vuotta. Viime aikoina seksiä ei ole juuri ollut, enkä edes muista milloin viimeksi olisin saanut minkäänlaisia hellyyden osoituksia mieheltäni. Pikku pusua ennen töihin lähtöä lukuunottamatta.

Miestä on kuulemma ahdistanut jo pitemmän aikaa. Eikä oikeen suostu kertomaan/osaa sanoa miksi häntä ahdistaa. Joskus on sanonut, että häntä vaivaa kun meillä ei ole juuri mitään yhteistä, ei yhteisiä harrastuksia ym.. Mutta ei meillä kyllä ole niitä juuri ollut koko suhteemme aikana, enkä ymmärrä miksi se vasta nyt alkaisi ahdistaa. Kun olen yrittäny ehdottaa erilaisia harrastus vaihtoehtoja, kuten keilailua, lenkkeilyä, latinotanssikurssia, elokuvissa käyntiä, niin vastaus on ollut joko: "Ei ole aikaa." tai "Ei jaksa." Joka kesä tosin teemme yhden matkan ulkomaille, teemme ruokaa yhdessä ja katsomme elokuvia. Toinen syy, mikä miestä kuulemma ahdistaa, on se, että hänestä tuntuu, ettei ole oikeen saanut vielä elää kunnolla.. :S En kyllä tietääkseni ole hänen elämistään estänyt.

Välillä tuntuu, että vika on minussa (siis, kun emme harrasta seksiä), vaikka mieheni väittää, että vika on hänessä itsessään ja hänen ahdistuksessaan. Jotenkin vaan outoa, miten mies voi pärjätä näinkin kauan ilman seksiä. :D Vieraissa en usko hänen käyvän, koska hän käy yötöissä, ja tulee nukkumaan silloin kun itse lähden kouluun ja nukkuu vielä kun tulen. Sitten ollaankin koko ilta kotona. En usko, että hän on edes masturboinut pitkään aikaan. Seisokki hänellä on ollut usein herättyään ja joskus olen silloin yrittänyt maanitella miestäni seksiin, mutta eipä ole innostunut.. Olen ehdottanut erilaisia eroottisiapelejä, pornon katsomista yhdessä, uusia paikkoja ja asentoja, kolmenkimppaa, parinvaihtoa, mut ei.

En oikein enää tiedä mitä tehdä. Eikö tämä nyt kuulosta vähän siltä, että minussa se vika jotenkin on.. Vai mikä voisi mättää?
91155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ehkäpä mies on alkanut kyllästymään ja haluaisi vaihtelua, mutta ei sun kanssa. Ehkäpä on iskenyt silmänsdä johonkin toiseen vaikkei olisi pettänytkään. Ajattelee että sun kanssa ollessaan hänen elämänsä menee hukkaan, kun teillä ei ole edes mitään yhteistä oikein. Olisiko parasta että päästäisit hänet vapaaksi? Pääsisit itsekin siinä samassa.

Äänestä
  • "hänestä tuntuu, ettei ole oikeen saanut vielä elää kunnolla.."

    Niin se nuoruuden ehdoton ja ikuinen rakkaus haihtuu, vaikka kovasti alussa oltiinkin enemmän rakastuneita kuin kukaan koskaan ikinä aikaisemmin ja 100% varmoja siitä, että tämä on se oikea, loppuun asti yhdessä eletään jne. jne. Elämä opettaa...

    Äänestä

Juu kyllä sitä on sen verran elämää jo takana että selvä peli tuntuisi olevan. Miehelläsi on joku toinen kiikarissa tai jos ei olekaan niin hän on nyt päässään miettinyt kuvion valmiiksi että ei ole valmis jakamaan kanssasi tulevaisuutta. Ei hän muuten sitä ääneen ja noin suoraan sanoisi. Hän yrittää nyt vain olla kohtelias eikä hänessä ole munaa sanoa sinulle suoraan että lähdehän kälppimään.
Ehdota hänelle breikkiä. Se on paras vaihtoehto. Hän saa miettiä rauhassa ja sinä saat miettiä haluatko todella viettää loppuelämäsi ihmisen kanssa joka ei pätkääkään välitä siitä miltä sinusta tuntuu. Tuo ei ole terve parisuhde. Ansaitset ihmisen joka haluaa rakastella kanssasi vaikka joka yö, jos itse tahdot ja joka sanoo sinulle että haluaa viettää loppuelämäsi sinun, ja vain sinun kanssasi. Usko minua. Sellaisiakin miehiä ON olemassa:)

Äänestä

Vika ei ole sinussa. Miehesi tunteet ovat muuttuneet. Hän on alkanut nähdä sinut arkisena ihmisenä, ei sinä naisena, johon hän aikoinaan rakastui. Hän on väsynyt suhteeseen ja luultavasti myös turhautunut. En tiedä, minkä ikäisiä olette, mutta voi olla, että hän on väsynyt ja turhautunut nykyiseen elämäänsä muutenkin.

Ongelma on siis nimenomaan avomiehessäsi, ei sinussa. Häntä ei ilmeisesti enää edes kiinnosta yrittää. Mitä tulee ongelman ratkaisemiseen, niin ehkä joskus ihminen voi yhtäkkiä herätä näkemään elävänsä paratiisissa... Oma tuntumani kuitenkin on, että tämä suhde on käytännössä melkein ohi ja kyse on enää kyvyttömyydestä tehdä lopullista ratkaisua. "Ei jaksa" tehdä edes lopullista ratkaisua, suhde roikkuu löysässä hirressä.

Pahoittelen pessimististä näkökulmaani, mutta vaikea tuota on muutenkaan tulkita ellei miehesi ole sairas (loppuunpalanut, masentunut, mitä lie).

Äänestä

En usko että "vika" on sinussa, ei se välttämättä ole miehessäsikään.

Ihan normaaliin elämään ja arkeen kuuluu että välillä se oma parisuhde mietityttää. Voi oikeasti olla mahdollista myös että miehesi on masentunut, silloin lakkaa kiinnostamasta melkein kaikki,mm. seksi ja masturbointi.

Kun luin noita aiempia vastauksia, moni näytti uskovan että miehelläsi on toinen. Mutta ei se välttämättä ole niin. Joku ehdotti myös breikkiä, mielestäni se ei ole mikään ratkaisu, ellet itse sitä breikkiä halua.

Omassa suhteessani olemme molemmat välillä olleet "kyllästyneitä" toisiimme, emme tosin (onneksi) koskaan yhtä aikaa. Parasta mitä silloin on tehdä, on antaa tilaa toiselle (ei painostaa seksiin yms), antaa hänen käsitellä ajatuksiaan. Jossain vaiheessa hän haluaa puhua, ja on hyvä jos silloin kykenet kuuntelemaan olematta katkera että "et ole kelvannut hänelle vähään aikaan".

Mielestäni rakkaus ei ole sitä, että molempien koko ajan pitää haluta seksiä ja hellyyttä ja lähelläoloa. Rakkaus on sitä, että kykenee ymmärtämään toista ja tukemaan hänen sitä tarvitessaan.

Minä tekisin tilanteessasi niin että antaisin miehen olla omissa oloissaan. Eläisin itse normaalia arkea. Välillä voisin ohimennen halata (vaikkei välttämättä tekisi mielenikään koska mies poissaoleva) ihan vain siksi, että hän tietää, että välitän hänestä. Odottaisin niin kauan että mies on valmis puhumaan. Varsinkin jos olisin varma ettei hän esim. pettäisi, olisin valmis odottamaan häntä.

Kerroit, että hän on sanonut että häntä ahdistaa, muttei tiedä mikä. Tämä voi olla totta ja on normaalia, että välillä ahdistaa. Se on aikaa, jolloin kootaan ajatuksia omasta elämästä ja laitetaan tärkeysjärjestys uusiksi. Anna miehesi tehdä tämä rauhassa. Anna hänen miettiä itsekseen mitä elämältään haluaa. Ei tämä "rauhassa" tarkoita että sinun tai miehesi olisi lähdettävä yhteisestä kodistanne eikä sitä että sinun olisi hiivittävä pitkin nurkkia, ettet olisi häiriöksi. Tarkoitan sillä sitä, että älä painosta häntä puhumaan asioista, joista hän ei tahdo äläkä vaadi häneltä seksiä jos hän ei sitä tahdo.

Minun tilanteessani kävi niin, että vaikka meillä oli vaikeaa kun mieheni ei tiennyt mitä haluaa. Minua vaivasi se, mutta en näyttänyt sitä silloin miehelleni. Elin normaalia arkea vaikken saanutkaan häneltä "normaalia" huomiota. Yhtenä iltana hän halusi puhua, ja puhuimme pitkään. Kerroin että olin ollut epävarma hänen tunteistaan minua kohtaan ja luullut hänen harkitsevan eroa. Hän kiitti että olin antanut hänelle tilaa, ja vaikka ero oli pyörinyt hänen mielessään hän oli tajunnut lopulta kuinka paljon minua rakastaa. Olemme nyt tällä hetkellä onnellisia.

Toivottavasti tekin löydätte onnen jälleen. Kriisit on parisuhteessa normaaleja, ei niihin aina kuulu ulkopuolisia ihmisiä. Halu miettiä asioita tulee ihmise sisältä, ja hänen tulisi saada ajatella ajatuksensa ilman painostusta.

Voimia! Tiedän ettei tilan antaminen aina ole helppoa, varsinkaan kun ei tiedä mistä on kyse.

Äänestä

Huh huh, millaisia vastauksia olet saanut! Kyllä nuo kertovat korutonta kieltä tästä ajan hengestä. Heti kun vaikuttaa siltä, että suhteessa ei ole kaikki kohdallaan, ovat ihmiset heti neuvomassa että erotaa, parempaakin voi saada jne. Nimimerkillä kokemusta on, voin kertoa, että se ruoho on hyvin harvoin oikeasti vihreämpää aidan toisella puolen. Jokaisessa suhteessa tulee hetkiä jolloin on vaikeaa mutta niistä täytyy päästä yli. Kyllä rakastaminen ja yhdessäolo on joskus ihan kovaa työntekoa. Nykyään vain tunnutaan ajattelevan, että kaiken pitäisi olla täydellistä 24/7.

Mielestäni sinun tulisi nyt vain keskittää huomiosi muualle ja antaa miehellesi tilaa.

Äänestä
  • Lue tuo edellinen ja unohda ne muut, jos aikuista näkökulmaa haluat.
    Tunteita tulee ja menee sellaista on elämä ja omien pettymysten käsittely on merkittävä osa onnellisuutta.
    Luulisin ettei ongelmasi ole seksissä, vaan hetkissä ennen seksiä. Anna tilaa itsellesi ja ANNA SEN MIEHEN ELÄÄ MITÄ SE SITTEN TARKOITTANEEKAAN ja kerro omat ehtosi sille elämiselle. Liian usein halutaan vangita toinen omien pelkojen takia; menee jos on mennäkseen. Kun suhde on terveellä pohjaalla niin ei silloin ole pakkoa mihinkään suuntaan vaan vapaaehtoinen asenne tuo läheisyyttä ja seksiäkin.

    Äänestä

  • "kertovat korutonta kieltä tästä ajan hengestä. Heti kun vaikuttaa siltä, että suhteessa ei ole kaikki kohdallaan, ovat ihmiset heti neuvomassa että erotaa, parempaakin voi saada jne."

    Luin ketjun kaikki viestit enkä ole huomannut neuvoissa mainostamaasi sävyä. Eihän se kommentoijien syytä ole, jos ketjunavaajan miestä ei heidän suhteensa tunnu kiinnostavan enää pätkääkään. Joskus parisuhde vain kuivuu kokoon ja sillä sipuli.

    "Kyllä rakastaminen ja yhdessäolo on joskus ihan kovaa työntekoa. Nykyään vain tunnutaan ajattelevan, että kaiken pitäisi olla täydellistä 24/7."

    Mitä tämäkin tarkoittaa käytännössä? Jos aloitat suhteen esim. 19-vuotiaana, pysyt siinä suhteessa elämäsi loppuun asti, koska yhdessäolo on "kovaa työntekoa", jota pitää harjoittaa, vaikka toista osapuolta ei koko suhde kiinnosta tippaakaan? Tuota ensimmäistä viestä lukiessa vaikutti aika selvältä, ettei miestä todella kiinnosta, edes yrittää. Veikkaisin, että kyseessä on suht nuorena aloitettu suhde muutenkin.

    Hölmö kuvittelee kaiken olevan täydellistä 24/7, mutta hölmöjä on toisenlaisiakin. Esimerkiksi niitä, jotka pysyvät kuolemaan asti onnettomassa parisuhteessa ja syöttävät itselleen päivästä toiseen samaa pajunköyttä siitä, miten parempaa suhdetta ei ole ja pitää vain puurtaa ja jaksaa jne.

    Äänestä

"Miestä on kuulemma ahdistanut jo pitemmän aikaa. Eikä oikeen suostu kertomaan/osaa sanoa miksi häntä ahdistaa."

Entiseni sanoi mulle näin suhteen loppuvaiheessa myös. Häntä ahdisti, eikä muka tiennyt siihen syytä, vaikka syynä oli suhde toiseen naiseen. Ja myöskään seksi ei häntä juuri niihin aikoihin kiinnostanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naranja kirjoitti:

Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä melkein 4 vuotta. Viime aikoina seksiä ei ole juuri ollut, enkä edes muista milloin viimeksi olisin saanut minkäänlaisia hellyyden osoituksia mieheltäni. Pikku pusua ennen töihin lähtöä lukuunottamatta.

Miestä on kuulemma ahdistanut jo pitemmän aikaa. Eikä oikeen suostu kertomaan/osaa sanoa miksi häntä ahdistaa. Joskus on sanonut, että häntä vaivaa kun meillä ei ole juuri mitään yhteistä, ei yhteisiä harrastuksia ym.. Mutta ei meillä kyllä ole niitä juuri ollut koko suhteemme aikana, enkä ymmärrä miksi se vasta nyt alkaisi ahdistaa. Kun olen yrittäny ehdottaa erilaisia harrastus vaihtoehtoja, kuten keilailua, lenkkeilyä, latinotanssikurssia, elokuvissa käyntiä, niin vastaus on ollut joko: "Ei ole aikaa." tai "Ei jaksa." Joka kesä tosin teemme yhden matkan ulkomaille, teemme ruokaa yhdessä ja katsomme elokuvia. Toinen syy, mikä miestä kuulemma ahdistaa, on se, että hänestä tuntuu, ettei ole oikeen saanut vielä elää kunnolla.. :S En kyllä tietääkseni ole hänen elämistään estänyt.

Välillä tuntuu, että vika on minussa (siis, kun emme harrasta seksiä), vaikka mieheni väittää, että vika on hänessä itsessään ja hänen ahdistuksessaan. Jotenkin vaan outoa, miten mies voi pärjätä näinkin kauan ilman seksiä. :D Vieraissa en usko hänen käyvän, koska hän käy yötöissä, ja tulee nukkumaan silloin kun itse lähden kouluun ja nukkuu vielä kun tulen. Sitten ollaankin koko ilta kotona. En usko, että hän on edes masturboinut pitkään aikaan. Seisokki hänellä on ollut usein herättyään ja joskus olen silloin yrittänyt maanitella miestäni seksiin, mutta eipä ole innostunut.. Olen ehdottanut erilaisia eroottisiapelejä, pornon katsomista yhdessä, uusia paikkoja ja asentoja, kolmenkimppaa, parinvaihtoa, mut ei.

En oikein enää tiedä mitä tehdä. Eikö tämä nyt kuulosta vähän siltä, että minussa se vika jotenkin on.. Vai mikä voisi mättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu