Itsekin tulin keskusteluihin tarpeesta ymmärtää rakkautta ja parisuhdetta. Olen itse mies lähempänä 50 kuin 40. Eronnut ja lapseni tehnyt ja heitä aktiivisesti "hoitava".
Voin tunnustaa, että tästä kanavasta löysin aikuiselämäni suuren rakkauden ja aidon kumppanin. Tosin se toinen ei sitten saavuttanut tunteissa riittävää tasoa.
Tässäkin on oltava itselleen rehellinen. Romahdus tulee ennemmin tai myöhemmin. Ellei sitten kompromissit ole selvillä kummallakin jo alusta alkaen. Kun ikää tulee, niin kompromisseihin on vain varauduttava, kun sitä unelmien prinssiä/prinsessaa ei sitten tullutkaan.
Uskokaa tai älkää, mutta pistokset tuntuvat vuosi vuodelta aina yhtä pahoilta, elleivät pahemmilta. Tämä jää nähtäväksi...
Mitä tulee deitti-ilmoihin, niin ihanteet niissä ovat samalla kaavalla kuin työpaikkailmoituksissa.
Kuitenkin ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan ja orkuistaan. Ei siihen voi ketään toista velvoittaa. Jos ei itse orkkuja osaa ottaa ei toinenkaan niitä yleensä voi antaa.
Sama onnellisuuden suhteen.
Ohjenuorana voisi olla toisen iloiseksi ja tyytyväiseksi tekemisen halu. Ja jos se on kummallakin kumppanilla, niin silloin he huomioivat toistensa toiveita.
Kun menemme tarpeeksi pitkälle, niin olemme kaikki samanlaisia, viimeistään tuhkassa.
Ihmisellä on samat perustoiveet kaikkialla ja muu on viitekehystä. Toivomme kelpaavamme sellaisina kuin olemme, saavamme arvostusta, kunnioitusta, läheisyyttä ja sen romanttisen rakkauden kautta jalostuneen ihmissuhteen - kumppanuuden.
Itsensä kanssa on loppujen lopuksi kyettävä elämään, joten kannattaa tuntea itsensä ja ehkä se maali jollaiseksi haluaa tulla kun on iso.
Kun tämä polku on selvä, on seuraavaksi uskallettava olla oma itsensä. Ja astua omilla jaloilla kohti maaliaan.
Ja ne jotka suhun silloin viehättyy viehättyvät suhun joka oikeesti olet. Ja ne jotka eivät, ei sitten - so wot.
Toinen asia on omat sisäiset kaipuut tulevan kumppanin suhteen. Ne kaipuut, osin pinnan alla olevat, kumppanin olemukseen, jotka ovat eletyn elämän aikana muotoutuneet. Jolloin tuntuu kuin olisi kotonaan toisen kanssa. Ei varmaan vähäinen asia.
Ja "kolmas" asia on taas se joka tulee vastaan, kun on jo hieman elettyä elämää takana ja samalla ihanteella ja sisäisellä kaipuulla on tullut jo riittävä määrä huteja ihmissuhteissa.
Voimmeko ja onko tarvetta avata silmänsä ja tunteena myös konseptin ulkopuolisille hahmoille.
Ainakin kohderyhmä on silloin laajempi.
Oma rakkauteni ei ollut aivan sitä mitä olen tottunut hakemaan. Onneksi tapasimme sokkona ja nyt olen laajemmalla konseptilla liikkeelä ja paljon viisaampana - kiitos hänen erilaisuuden.
Ja kiitos myös siitä samanlaisuudesta ja sielunveljeydestä. Nyt tiedän mitä se voi parhaimmillaan olla, jos vielä ne tunteet osuvat kohdalleen.
"vapiseva haavan lehti vain"
Kommentoikaa plide
Voin tunnustaa, että tästä kanavasta löysin aikuiselämäni suuren rakkauden ja aidon kumppanin. Tosin se toinen ei sitten saavuttanut tunteissa riittävää tasoa.
Tässäkin on oltava itselleen rehellinen. Romahdus tulee ennemmin tai myöhemmin. Ellei sitten kompromissit ole selvillä kummallakin jo alusta alkaen. Kun ikää tulee, niin kompromisseihin on vain varauduttava, kun sitä unelmien prinssiä/prinsessaa ei sitten tullutkaan.
Uskokaa tai älkää, mutta pistokset tuntuvat vuosi vuodelta aina yhtä pahoilta, elleivät pahemmilta. Tämä jää nähtäväksi...
Mitä tulee deitti-ilmoihin, niin ihanteet niissä ovat samalla kaavalla kuin työpaikkailmoituksissa.
Kuitenkin ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan ja orkuistaan. Ei siihen voi ketään toista velvoittaa. Jos ei itse orkkuja osaa ottaa ei toinenkaan niitä yleensä voi antaa.
Sama onnellisuuden suhteen.
Ohjenuorana voisi olla toisen iloiseksi ja tyytyväiseksi tekemisen halu. Ja jos se on kummallakin kumppanilla, niin silloin he huomioivat toistensa toiveita.
Kun menemme tarpeeksi pitkälle, niin olemme kaikki samanlaisia, viimeistään tuhkassa.
Ihmisellä on samat perustoiveet kaikkialla ja muu on viitekehystä. Toivomme kelpaavamme sellaisina kuin olemme, saavamme arvostusta, kunnioitusta, läheisyyttä ja sen romanttisen rakkauden kautta jalostuneen ihmissuhteen - kumppanuuden.
Itsensä kanssa on loppujen lopuksi kyettävä elämään, joten kannattaa tuntea itsensä ja ehkä se maali jollaiseksi haluaa tulla kun on iso.
Kun tämä polku on selvä, on seuraavaksi uskallettava olla oma itsensä. Ja astua omilla jaloilla kohti maaliaan.
Ja ne jotka suhun silloin viehättyy viehättyvät suhun joka oikeesti olet. Ja ne jotka eivät, ei sitten - so wot.
Toinen asia on omat sisäiset kaipuut tulevan kumppanin suhteen. Ne kaipuut, osin pinnan alla olevat, kumppanin olemukseen, jotka ovat eletyn elämän aikana muotoutuneet. Jolloin tuntuu kuin olisi kotonaan toisen kanssa. Ei varmaan vähäinen asia.
Ja "kolmas" asia on taas se joka tulee vastaan, kun on jo hieman elettyä elämää takana ja samalla ihanteella ja sisäisellä kaipuulla on tullut jo riittävä määrä huteja ihmissuhteissa.
Voimmeko ja onko tarvetta avata silmänsä ja tunteena myös konseptin ulkopuolisille hahmoille.
Ainakin kohderyhmä on silloin laajempi.
Oma rakkauteni ei ollut aivan sitä mitä olen tottunut hakemaan. Onneksi tapasimme sokkona ja nyt olen laajemmalla konseptilla liikkeelä ja paljon viisaampana - kiitos hänen erilaisuuden.
Ja kiitos myös siitä samanlaisuudesta ja sielunveljeydestä. Nyt tiedän mitä se voi parhaimmillaan olla, jos vielä ne tunteet osuvat kohdalleen.
"vapiseva haavan lehti vain"
Kommentoikaa plide
Vastaukset 3
Vanhimmat
En harrasta nykyään nettideittailua.
Yleensä tyypit ovat usean sadan kilometrin päässä.
Ja minä se aktiivinen.
Plaah.
Olit kirjoittanut ajatuksella ja tunteella, siitä täydet pisteet. Jos nyt ei olisi vuoden kiireisin aika, niin voisin antaa samalla mitalla takaisin ja pohtia elämän varrella koettua ja nähtyä. Yleisesti ottaen yhdyn näkemyksiisi, paitsi tuon orkkujupinan suhteen. Et ole kokenut sitä naisena etkä voi yleistää asioita.
Kohta tulee uusi vuosi ja olisi mukavaa katsella jonkun lämpimän ihmisen kanssa ilotulituksia ja toivoa jotain hauskaa, joka ei ehkä toteudu koskaan, mutta jättää kuitenkin pienen toivon elämään. Usko ja toivo ovat kautta aikojen olleet ihmisiä kannattavia voimia sen yhden ärrällä alkavan lisäksi. Toisaalta pitäisi kestää myös toteutumattomien haaveiden tuomat pettymykset, kuten sinä oletkin tehnyt ja kääntänyt ne omaksi voimavaraksesi.
No tulihan kuitenkin runoiltua.
niin runoile ihmeessä lisää..