Ongelmani on että ihoni punoittaa melko paljon kasvoista luonnostaan.
Lisäksi talvisin ongelma pahenee kun on vähänkin pakkasta tai tuulinen keli, liikkuessani ulkona vähänkin aikaa huomaan ikkunoista tai peileistä katsoessani että ihoni punoittaa todella paljon, eikä punoitus sitten lopukkaan ihan hetkessä. Ei ole kivaa ei. Lisäksi alkoholia juodessani melko usein ihoni alkaa punottamaan tosi paljon.
Uheillessani kasvojen iho alkaa melko nopeasti myös punoittamaan ja punoitus jatkuu yleensä koko urheilusuorituksen ajan esim sählypelin. Olen hyvässä kunnossa eikä minun tarvitse edes liikkua paljon että punoittaminen alkaa. Mielestäni tämä ainakaan ei ole kovin normaalia.
Useat sanovat että minulla on Couperosa iho. Aikaisemmin olen luullut että punoitus johtuisi jännityksestä tai vastaavasta sillä punastun melko usein vaikkei mitään syytä olisikaan joskus jopa itsestäni ollessani. Joskus vain toinen puoli kasvoistani punastuu, mistäköhän tämä voisi johtua? Kasvojen puoli vaihtelee. Toinen puoli kasvoista saattaa pysyä 'punastuneena' vaikka neljäkin tuntia, ei ole väliä mitä teen. Voin yrittää huuhtoa kylmällä vedellä, nukkua tai muuta mutta sitten se vain itsestään loppuu jossain vaiheessa.
Mutta nyt kun miettii niin ei tämä jännittämistä voi ainakaan pelkästään olla. Ihoni ei ole lapsena ollut tällainen mutta en ole ihan varma missä vaiheessa se on alkanut punoittamaan. Kuitenkaan kasvojeni pinnalla ei näy mitään verisuonia tai vastaavaa. Onko kyseessä mielestänne Couperosa iho vai jotain muuta? Olisiko jossain kuvia Couperosa ihosta?
Olisiko tähän jotain varmasti toimivaa ratkaisua mahdollisesti pysyvää mutta myös tilapäiset käyvät esim. voiteet tai muut? Tämä on minulle todella suuri ongelma. Olisiko joku niin ystävällinen että vastaisi, mielellään asiallisesti.
Kasvot punaiset. Couperosaako?
3
1951
Vastaukset
- Jenna
Hae googlesta couperosa hakusanalla ja saat monta sivua tietoa asiasta.
En kerennyt kattomaan olisiko siellä kuvia,mutta uskon että löytyy kun etsii.
Itselläni on samoja oireita kuin sinulla.Ei aina näkyvää punoitusta eikä näkyviä katkenneita verisuonia ole kuin ihan vähän,erottuu vain läheltä katsottuna.
Käytän tällä hetkellä Nanoelin Biobalm CC:tä ja se on hyvä,suojaa ja tasoittaa väriä.Arbutiniakin kehutaan hyväksi.
Vältä lämpötilan rajuja vaihteluita,saunaankin rasvaa kasvoille suojaksi.Jotkut mausteet voivat saada kasvot punoittamaan.
Voi olla myös herkkä atooppinen iho.Sekin punoittaa ja tuntuu epämiellyttävälle.
Tärkeää on siis suojata iho ulkopuolisilta rasituksilta.- minäh
Minä kärsin tuosta ihan samasta jutusta, kuin sinä. Couperosa-iho on sellainen, jossa näkyy pintaverisuonia. Tiedän, että minulla on sitä nenänpielissä, mutta tuo poskien punaisuus ei käsittääkseni ole sitä. Olen kuitenkin käyttänyt couperosa-voiteita, sillä en tiedä parempiakaan tapoja. Eihän niistä nyt suurempaa hyötyä kyllä ole, mutta... Häiritsevää tämä kyllä on, varsinkin se jos vain toinen poski tulee punaiseksi. Jotenkin todella punainenkin väri molemmilla poskilla olisi parempi, kuin sellainen tyhmä toispuoleisuus.
Noh. Ellei mistään löydy apua, niin olen kai tuomittu käyttämään pakkelikerrosta loppu elämäni. Ilman sitä en nimittäin suostu lähtemään ulos. - Ronja
minäh kirjoitti:
Minä kärsin tuosta ihan samasta jutusta, kuin sinä. Couperosa-iho on sellainen, jossa näkyy pintaverisuonia. Tiedän, että minulla on sitä nenänpielissä, mutta tuo poskien punaisuus ei käsittääkseni ole sitä. Olen kuitenkin käyttänyt couperosa-voiteita, sillä en tiedä parempiakaan tapoja. Eihän niistä nyt suurempaa hyötyä kyllä ole, mutta... Häiritsevää tämä kyllä on, varsinkin se jos vain toinen poski tulee punaiseksi. Jotenkin todella punainenkin väri molemmilla poskilla olisi parempi, kuin sellainen tyhmä toispuoleisuus.
Noh. Ellei mistään löydy apua, niin olen kai tuomittu käyttämään pakkelikerrosta loppu elämäni. Ilman sitä en nimittäin suostu lähtemään ulos.niin mutta ei siinä mitään jos se punoitus olisi sellaista pientä,mutta kun iltaa kohti kasvoja alkaa kuumottaa ja se on hyvin epämukavaa. Posket helottavat kuin paloauto. Se on ihan kamalaa. Vinkkejä lisää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564