Miesten

Miehenä, ja myöskin nettideittailua kokeilleena, en oikein ymmärrä tätä yleistä miesten katkeraa valitusta sitä koskien. Aivan samat perusasetelmat siellä netissäkin toimivat kuin oikeassa elämässäkin. Miehet tekevät aloitteita ja naiset joko kiinnostuvat tai eivät. Onkohan tässä nyt käynyt niin että miehet kuvittelevat pääsevänsä helpolla kun tulevat nettiin deittailemaan.

Eikä se tilanne kuulemani mukaan niinkään mahtava ole naisille. Miesten lähettämistä viesteistä suuri osa on ala-arvoisia, suoria panoehdotuksia tms. Vähänkin fiksumman oloiset miehet osoittautuvat varatuiksi, valehtelijoiksi, oman isän ikäisiksi, epätoivoisiksi, mielenvikaisiksi jne.

Itse miehenä olen oikeastaan ihan tyytyväinen nettideittailun toimivuuteen. Minä saan itse päättää keneen haluan tutustua paremmin lähettämällä ensimmäisen viestin. Jos vastausta ei tule, on helppo päätellä että en ollut sitä mitä toinen osapuoli on hakemassa. Aivan samoin se toimii esim. baarissa, teen aloitteen ja nainen joko kiinnostuu tai ei kiinnostu.

Nettideittailu vaatii mieheltä aloitteellisuutta ja paneutumista asiaan. Jos vaan roikkuu linjoilla tekemättä mitään, ei varmasti saavuta mitään. Toki netissä on paljon naisia, jotka eivät oikeasti hae sieltä mitään vaan kuluttavat vain aikaansa ja tuntevat hyvää oloa miesten lähettämistä viesteistä, mutta kyllä siellä on niitäkin jotka oikeasti haluavat tutustua uusiin ihmisiin.

Tärkeintä kaikessa on se ettei lähde mukaan liian suurin toivein. Koskaan ei voi olla täysin varma millaisen henkilön kanssa on tekemisissä, mitä toinen oikeasti haluaa jne. Vaikka olisikin vaihdettu muutama mukava viesti niin kuitenkin tuntemattomalle henkilölle viestien kirjoittelu on hyvin helppoa lopettaa, mikäli kiinnostus syystä tai toisesta lopahtaa. Näin se vaan menee.
4743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olipas virkistävää luettavaa. Kerrankin joku ei valita siitä, että tulee vääränlaisia vastauksia/kukaan ei vastaa! Samaa ihmetellyt myös ja mitä niihin törkyihin tulee niin toisaalta ymmärrettävää, sillä on paljon helpompi netissä kasvottomana lähteä puhumaan törkyä tuntemattomille kuin jos kyseessä olisi baari-tilanne.

Ja muutenkin tunnutaan valittavan asioista, joihin lopulta ei pysty vaikuttamaan. Kuten esimerkiksi jos ei kelpaa jollekin naiselle tai miehelle; sellaista se vaan on, ei ole rikos vaatia asioita, joita itse ei satu täyttämään. Jos joku ei esim. kelpuuta minua, niin mikäs siinä - ei se raivoamisella parane enkä itsekään halua suhdetta johon minua ei toinen kelpuuttaisi. Sitä on vain yritettävä sillä mitä on ja mitä ei ole. Jokaisella on oikeus valita omat mieltymyksensä ja vaatimuksensa, hänelle itselleen kostautuu jos ei vaatimukset täyttävää ihmistä löydy, mutta hänellä on oikeus tavoitella sitä mitä haluaa ja päättää mihin tyytyy.

Mahtavaa, että joku osaa suhtautua asiaan noin kuin sinä, varmasti suuri valtti kun ominaisuuksia punnitaan.

Äänestä

Totta tohiset mies. Nainen odottaa miehen aloitetta. Koen laiskotteluksi, jos mies ei viitsi jatkaa yhteydenpitoa, vaan odottelee naiselta jatkuvasti aloitetta. Helppoja yhteyksiä kyllä saavat, mutta se on näennäistä, sillä aito tapaaminen myöhemmin, ruotii turhat luulot pois.
Sen verran olen "kokeellinen", että lähetän flirtin. Jos mies vastaa, luettuaan jopa profiilini, rohkenen panna enemmän peliin. Tämä on arpakauppaa! Joskus saa monivuotisen kanssakulkijan, kirjoittajaystävän tai, kuten vieläkin uskon, arkeen vierelläkulkijan.

Mitä tulee miesten kirjoituksiin, ovat yleensä sisällöltään fiksuja. Ehkä itse aktiivisena alkaa helposti avaamaan ovia ja kirjoittelu muuttaa pian sävyään. Tämäkin on luontevaa, kun se on luontevaa.
Tapaaminen on sitten a ja o. Pian putoavat härmät silmiltä, kun tapaan miehen tai kun hän tapaa minut. Joskus on pidätellyt nauruaan, vaan yleensä selviää huumorinkukalla...
Hassulta tuntuu, kun mies saunoo parikin päivää luonani, sanomatta kertaakaan mitään merkittävää. Passattavaksi vain tulee, onhan tarjoilu kuitenkin osa seurustelun sykettä.
Aktiivisuus molemmilta puolilta on kohteliasta, kuten myös lopettaminen, mieluummin sanoin tai kirjoittamalla. Ei koskaan vaikenemalla.

Äänestä

"Vähänkin fiksumman oloiset miehet osoittautuvat varatuiksi, valehtelijoiksi, oman isän ikäisiksi, epätoivoisiksi, mielenvikaisiksi jne."

KYSYMYS: Millainen on epätoivoinen fiksu mies?

VASTAUS: "Epätoivoisen" fiksun miehen luonteessa ei ole mitään vikaa, mutta hän ei ole kelvannut naisille ulkonäkönsä takia. Nainen käyttää mieluummin sanaa "epätoivoinen" kuin "ruma", koska ei kykene myöntämään omaa pinnallisuuttaan.

Äänestä
  • on pakko vastata sinulle, joka kyselet "millainen on epätoivoinen fiksu mies?"

    Ei se nyt ainakaan ulkonäkökysymys voi olla!!! Ehei! Mikäli miestä ei jo lapsena ole nujerrettu ulkonevilla korvilla, änkytysvialla tms. hoidettavissa olevilla asioilla, tuskin nyt muuta osaa toisessa sukupuolessa "vikana" nähdä. Nämä nk. "viat" ovat nuoruudessa enemmän ulkonäköön liittyviä, vaan mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän ne merkitsevät ja esiin astuvat luonteen ominaisuudet. Siellä puntarissa ovat (ainakin minulla) uskollisuus, yritteliäisyys, yhteistyökyky, sopeutuminen, valmius muutoksiin, empaattisuus ja lapsi- sekä eläinrakkaus.
    Muutama ominaisuus em. asioista tekee mahdottoman rumastakin miehestä todella upean yksilön. Suorastaan kauniin!
    Sama pätee, niin uskon myös naisten kohdalla, vai mitä mieltä olette?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valitus kirjoitti:

Miehenä, ja myöskin nettideittailua kokeilleena, en oikein ymmärrä tätä yleistä miesten katkeraa valitusta sitä koskien. Aivan samat perusasetelmat siellä netissäkin toimivat kuin oikeassa elämässäkin. Miehet tekevät aloitteita ja naiset joko kiinnostuvat tai eivät. Onkohan tässä nyt käynyt niin että miehet kuvittelevat pääsevänsä helpolla kun tulevat nettiin deittailemaan.

Eikä se tilanne kuulemani mukaan niinkään mahtava ole naisille. Miesten lähettämistä viesteistä suuri osa on ala-arvoisia, suoria panoehdotuksia tms. Vähänkin fiksumman oloiset miehet osoittautuvat varatuiksi, valehtelijoiksi, oman isän ikäisiksi, epätoivoisiksi, mielenvikaisiksi jne.

Itse miehenä olen oikeastaan ihan tyytyväinen nettideittailun toimivuuteen. Minä saan itse päättää keneen haluan tutustua paremmin lähettämällä ensimmäisen viestin. Jos vastausta ei tule, on helppo päätellä että en ollut sitä mitä toinen osapuoli on hakemassa. Aivan samoin se toimii esim. baarissa, teen aloitteen ja nainen joko kiinnostuu tai ei kiinnostu.

Nettideittailu vaatii mieheltä aloitteellisuutta ja paneutumista asiaan. Jos vaan roikkuu linjoilla tekemättä mitään, ei varmasti saavuta mitään. Toki netissä on paljon naisia, jotka eivät oikeasti hae sieltä mitään vaan kuluttavat vain aikaansa ja tuntevat hyvää oloa miesten lähettämistä viesteistä, mutta kyllä siellä on niitäkin jotka oikeasti haluavat tutustua uusiin ihmisiin.

Tärkeintä kaikessa on se ettei lähde mukaan liian suurin toivein. Koskaan ei voi olla täysin varma millaisen henkilön kanssa on tekemisissä, mitä toinen oikeasti haluaa jne. Vaikka olisikin vaihdettu muutama mukava viesti niin kuitenkin tuntemattomalle henkilölle viestien kirjoittelu on hyvin helppoa lopettaa, mikäli kiinnostus syystä tai toisesta lopahtaa. Näin se vaan menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu