26v, ei työkokemusta

Olen 26-v. ja minulla ei ole päivääkään työkokemusta edes alkeellisimmista kesätöistä. Ainut "koulutukseni" on lukio. Mitä sitten olen nämä kaikki vuodet tehnyt? Asunut äidin helmoissa, äidin kustannuksella, tekemättä mitään. En ole ryypännyt, käyttänyt huumeita, harrastanut mitään, olen vain ollut. Eli minulla ei ole edes mitään ikävää elämäntarinaa, joka olisi estänyt minua tekemästä töitä. Sossusta en ole hakenut rahaa, koska en halua loisia rehellisten veronmaksajien kustannuksella.
Olen kerran hakenut töitä, mutta haastattelija ajoi ulos tylysti kun kerroin ikäni ja työkokemuksen puutteeni.
Miten ja mistä saan töitä?
105276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miten ihmeessä muka olet saanut lukion jälkeiset vuodet kulumaan tekemättä mitään? Yhteiskuntakin kun painostaa opiskelemaan ja tekemään mitä tahansa työtä... Ihmettelen vaan. Olen itsekin 26 mutta työkokemusta ja opiskelua kuitenkin hankittuna. Vaikka ei sitä työkokemusta vielä paljon olekaan.

Äänestä
  • En ole elänyt yhteiskunnan tukien varassa, joten yhteiskunta ei ole voinut painostaa minua taloudellisesti.
    Lukion jälkeiset vuodet olen käyttänyt mm. lukemalla, surffaamalla netissä, kuuntelemalla musiikkia ja katsomalla televisiota. Kyllä ajan saa kulumaan. Pitää myös muistaa, että kaikkiin elämäntapoihin tottuu. Armeijakin tuntuu oudolta paikalta ensimmäisinä päivinä, mutta puolen vuoden jälkeen kaikki toimet ovat jo arkista rutiinia ja ahtaaseen tupaan on keksitty simppeleitä ajanviettotapoja. Sama pätee työttömyyteen ja opiskelemattomuuteen.

    Äänestä

Jos työnteko alkaa kiinnostaa, niin hakeudu jonnekin minne on suhteellisen helppoa päästä töihin ilman koulutusta; puhelinmyynti, kaupan kassa, posti, siivous, keikkatyöt henkilöstövuokrausfirmojen kautta...

Jos olet työttömänä työnhakijana, niin hakeudu työharjoitteluun tai työvoimakoulutukseen. Jos et ole, niin käy ilmoittautumassa. Koska olet jo 26, sua ei koske esim. pakkohaut opiskelemaan.

Armeijan käymistä katsotaan kai hyvällä, eli se on lukion lisäksi toinen koulutus/kokemus johon voit vedota.

Tai hae opiskelemaan, ja ala etsimään sen alan töitä opiskelujen ohelle. Mikä sua kiinnostaa, mitä haluat tehdä?

Äänestä
  • Noita mainitsemistasi on helppoa päästä vain siivoamaan. Kaupan kassallekin vaaditaan nykyään kaupallinen pohjakoulutus. Helppo vaatia kun kauppiksen käyneitäkin on paljon työttöminä.

    Äänestä

äh, meni väärään ketjuun tekstini eli juuri tuohon aiempaan mistä puhuin. KAtso sieltä samalla otsikolla.

Äänestä

Sinulla on jotain mielenterveysongelmia jota et tiedosta, tai sitten vähän liijoittelet tai provoat.

Äänestä

Mene ihmeessä töihin. Hae aktiivesti joka paikasta älä vetkuttele. Elämä valuu hukkaan. Jos sinut lempataan ulos, älä välitä minutkin on lempattu.. On muutamia aloja, missä on työvoimapula kuten puhelinhaastattelu, kaupan kassa.jne.. Olet pätevämpi kuin yksikään niistä mummeleista siellä kassoilla ja muualla..ne ottaa sinne kaikki, jotka haluavat. Ei täällä riitä johtopaikat kaikille.

kannattaa ottaa vastaan kaikki työ mistä saa vähintäänm minimi toimeentulon. Älä tee mitään suullisia sopimuksia tai jos teet niin sinun ei tarvitse mitään ylitöitä yms. paskaa kestää. Pitää pitää puoliaan, eikä alistua mihin tahansa pompotteluun. Kun on omavarainen, siitä tulee hyväolo.

Sen kyllä tiedän, että suomalainen kulttuuri on erittäin tyhmä, että täällä leimataan todella helposti ihmisiä. Minkäs teet? Sitten meillä on täällä 30-kymppisiä työttömiä, koska eivät saa töitä koska ei ole työkokemusta. Tämmöset 70-vuotiaat mummelit kyllä kelpaavat ohi elämänsä parhaassa iässä olevat.

Yksi juttu vielä. Älä hae sossusta mitään. Lähettelet hakemuksia suoraan firmoihin vaan tai vielä parempaa menet paikan päälle. Röyhkeästi ovesta sisään vaan.

Äänestä

Tutulta kuulostaa. Itsellänikään ei ole mittavaa työkokemusta. Olen ollut neljässä määräaikaisessa työsuhteessa. Intin olen käynyt ja suorittanut toisen asteen tutkinnon. Paskat koulutus ei takaa yhtään mitään. Ainoan pitempiaikaisen työni sain työharjoittelun kautta. Loput olen saanut ns. suhteilla. Minusta sun kannattais menneä vaikka kaupan kassalle ja hakea johonkin kouluun.

Mitä vain että pääset alkuun. Lukion käyneenä sinulla on ainakin englanti hallussa. Katsele sellaisia paikkoja joissa sitä erityisesti kysytään. Nyhdä sossusta ilman häpeää irti mitä saat. Joka tapauksessa työn löytäminen on Suomessa vitun vaikeaa.

Itse olen 28 vuotta enkä ole vielä onnistunut tienaamaan kertaakaan yli 16 000 € vuodessa. Totuus on että työmarkkinat ovat täysin tukossa. Jostain marketin kassa/hyllyttäjänkin hommasta on kova kilpailu. Missä se työvoimapula viipyy?

Olen minäkin törmännyt monta kertaa näihin ylimielisiin haastattelijoihin. Se hyvä puoli näissä mulkuissa on että niitä voi lukea kuin avointa kirjaa. Onneksi ei ole kuitenkaan pomoksi sattunut näitä. Unohda ne samantien ja keskity uusien paikkojen hakuun.

Äänestä

Hae vaikkapa kaupan alalle töihin. Lideliin tai vastaavaan puljuun.

-Kerro hakemuksessa olevasi ahkera ja työtä pelkäämätön.

-Joustavat työajat tietysti kelpaavat sinulle mainiosta.

-Työkokemukseksi ilmoitat vaikkapa siivousalan ja rengasliikkessä työskentelyn. Mitään työtodistuksia et liitä hakemukseen. Työhaastattelussa toteat vain työskenneellesi pimeästi, joten kuitteja eikä työtodistuksia ole tietenkään tarjolla.
Tärkeätä on valita ala jossa on ollut työvoimapulaa ja joka ei vaadi kovinkaan kummoista koulutusta. Silloin höpinät menee täydestä. Turha väittää olleensa aivokirurgi. Alasta nimittäin kannattaa ottaa vähän selvää, jos vaikka työhaastattelussa siitä kysytään jotain.

-Keksi selitys miksi haluat verolliseen työhön ja kenties jopa huonommalla palkalla, kuin aikaisemmasta "työstäsi". Sano vaikka eläkeasioiden alkaneen mietityttää tai viittaa mahdollisiin aikeisiin tulevaisuudessa hankkia asuntolaina.

-Jahka saat jonkun hanttihomman niin siitä se ura alkaa aukeamaan.

Kovinkaan kummoista liksaa tai järjellisiä työaikoja ei tietysti alkuun saa. Vaan kyllä se tilanne ajan kanssa paranee.

Tsemppiä! Rehellisyys maan perii vaan valehtelijat saa kaiken muun. =)

Äänestä
  • töitä kun on valmis menemään ns. extra työsopimuksella eli sopimiksessa ei ole mitään tunti määriä. Silloin ei oo työnantajalle riskiä ja kuitenkin saa pikkuhiljaa kokemusta ja voi osoittaa onko palkkansa arvonen ja hakee pikku hiljaa vakituisempaa työtä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä avuksi? kirjoitti:

Olen 26-v. ja minulla ei ole päivääkään työkokemusta edes alkeellisimmista kesätöistä. Ainut "koulutukseni" on lukio. Mitä sitten olen nämä kaikki vuodet tehnyt? Asunut äidin helmoissa, äidin kustannuksella, tekemättä mitään. En ole ryypännyt, käyttänyt huumeita, harrastanut mitään, olen vain ollut. Eli minulla ei ole edes mitään ikävää elämäntarinaa, joka olisi estänyt minua tekemästä töitä. Sossusta en ole hakenut rahaa, koska en halua loisia rehellisten veronmaksajien kustannuksella.
Olen kerran hakenut töitä, mutta haastattelija ajoi ulos tylysti kun kerroin ikäni ja työkokemuksen puutteeni.
Miten ja mistä saan töitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu