Voi vitsi...että on taas ankea olo. Istun yksin himassa, harmaa sunnuntai-iltapäivä. Mä sain äsken tietää, että exälläni on uusi ihastus. Itkettää. Rakastanhan mä sitä vielä, rakastan, vaikka just viikko sitten sanoin sille, etten voi yhdessä olla.
Mä itse jätin tämän ihmisen vuosi sitten, kun me oltiin oltu yhdessä 1,5 vuotta. Siitä asti me ollaan kuitenkin jollain tavalla roikuttu toisissamme: pitkiä puheluita, väliin ollaan oltu palaamassa yhteen. Mutta aina on kuitenkin taas tullut pinnalle jotain, mikä on osoittanut taas kristallinkirkkaana ne syyt, miksi me ei olla yhdessä, ja homma on kariutunut. Ja joka kerta oon päättänyt, että tämä on viimeinen kerta, kun itken tämän miehen takia. Pöh.
Välillä olen jo ollut ihan tyytyväinen päätökseen pysyä erossa, ja olen jopa odottanut varovaisen innokkaana tulevaa, että ehkä mullekin on joku erityinen ihminen varattuna..Mutta nyt taas...Tuntuu, ettei voi tulla ketään toista. En voi kuvitella ihan oikeasti, että tosiaan olisin jonkun toisen kanssa. Ja pelkään, ettei ketään tule, vaikka kuinka olisin valmis. Enkä mä tästä nuoremmaksi muutu, ikääkin alkaa jo olla. Ja sitten ajattelen, kuinka iloinen ja onnellinen miehen täytyy olla tällä hetkellä: uusi nainen on kaunis, kiinnostava persoona..Voi itku.
Kuinka kauan tällainen haikailu voi kestää?? Miten siitä pääsee eroon?? Miten unohtaa ex? Tai miten päästä eroon ei-kaverillisista tunteista? Ex on mitä mainioin persoonallisuus, joten haluaisin hänet kyllä elämässäni pitää, mutta en tiedä pystynkö seuraamaan sivusta uuden suhteen kehittymistä..
Mietin myös kysymystä, milloin halu olla toisen kanssa on tarpeeksi voimakas, että kannattaa hyväksyä se tosiasia, ettei suhteesta saa niitä asioita, joita tarvitsee, ja silti jatkaa sitä?
Onneksi on tämä palsta..en oikein enää kehtaa ystävillekään tästä miehestä jankuttaa..kuukaudesta toiseen, ja näillä näkymin vuodesta toiseen..huoh...
Mä itse jätin tämän ihmisen vuosi sitten, kun me oltiin oltu yhdessä 1,5 vuotta. Siitä asti me ollaan kuitenkin jollain tavalla roikuttu toisissamme: pitkiä puheluita, väliin ollaan oltu palaamassa yhteen. Mutta aina on kuitenkin taas tullut pinnalle jotain, mikä on osoittanut taas kristallinkirkkaana ne syyt, miksi me ei olla yhdessä, ja homma on kariutunut. Ja joka kerta oon päättänyt, että tämä on viimeinen kerta, kun itken tämän miehen takia. Pöh.
Välillä olen jo ollut ihan tyytyväinen päätökseen pysyä erossa, ja olen jopa odottanut varovaisen innokkaana tulevaa, että ehkä mullekin on joku erityinen ihminen varattuna..Mutta nyt taas...Tuntuu, ettei voi tulla ketään toista. En voi kuvitella ihan oikeasti, että tosiaan olisin jonkun toisen kanssa. Ja pelkään, ettei ketään tule, vaikka kuinka olisin valmis. Enkä mä tästä nuoremmaksi muutu, ikääkin alkaa jo olla. Ja sitten ajattelen, kuinka iloinen ja onnellinen miehen täytyy olla tällä hetkellä: uusi nainen on kaunis, kiinnostava persoona..Voi itku.
Kuinka kauan tällainen haikailu voi kestää?? Miten siitä pääsee eroon?? Miten unohtaa ex? Tai miten päästä eroon ei-kaverillisista tunteista? Ex on mitä mainioin persoonallisuus, joten haluaisin hänet kyllä elämässäni pitää, mutta en tiedä pystynkö seuraamaan sivusta uuden suhteen kehittymistä..
Mietin myös kysymystä, milloin halu olla toisen kanssa on tarpeeksi voimakas, että kannattaa hyväksyä se tosiasia, ettei suhteesta saa niitä asioita, joita tarvitsee, ja silti jatkaa sitä?
Onneksi on tämä palsta..en oikein enää kehtaa ystävillekään tästä miehestä jankuttaa..kuukaudesta toiseen, ja näillä näkymin vuodesta toiseen..huoh...
Vastaukset 1
Vanhimmat
joo mulla sama juttu..melkein..reilu kk:si sitten erottiin ja mä pidän ihme peliä sen kans kun välist tuntuu et tosiaan ei oo ketään muuta varattuna ku tää vaik ei seurustelu sujukaan niin hyvin kun vois..tää haluis mennä mun kans naimisiinkin..tätä ei kiinnosta kukaa muu ku mä ja noh niin muakin toisaalta..tiedän kyl milt tuntuu seurata sivusta jos ihmisel jota rakastaa on joku uus..se on yhtä tuskaa..=/ mut täl ei oo viel...todennäkösesti koht kuitenkin on kun sen verta on niit ottajia..hei mut koita pärjätä ihan varmasti sulleki on joku vielä jossain..=)