Omatunto?

En ymmärrä kuinka pettäjät voivat olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan kumppaninsa kanssa? Jos itse joskus tulisin pettäneeksi, Syyllisyyden tunne kyllä
olisi minulle liikaa. En pystyisi enää edes katsomaan rakastani silmiin. Ihmetyttää vaan jotkut ihmiset.
41016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tunnustamaan. Kyllä on ilkeitä.
Sehän olisi suuri helpotus jos tunnustaisi puhdistuisi omatuntokin.

Äänestä
  • vai vaan miehet muka?
    Kokemukseni mukaan naisetkin osaavat pettää ja valehdella kirkkain silmin kumppanilleen, eli tämä ei ole sukupuoli- vaan luonne- ja henkilökohtainen moraalikysymys.

    Äänestä

HEISSAN,olen itse myös ihmetellyt,miten holtittomasti monet ihmiset toimivat ja en tähän päivään asti itse ole kyseistä kokenut.HEI en kuitenkaan uskalla tuomita mutta sanonpahan vain,
Joskus alkoi ihmisten mielissä kyteä ajatus, että jos ei kolmas osapuoli tiedä niin siinä ei ole mitään hävettävää.
No ihmiset halusivat kieltää oman vastuun että toinen olisi voinnut arvostaa ja kieltäytyä esim. miltä itsestä tuntuisi kun oma rakas pettää
hei,ihminen joka saa väärin elämisestä jännitystä ynmsta. Ja kun ei heti jää kiinni sellainen ihminen jatkaa pettämistä eikä nää että on ikäänkuin heikolla jäällä,
näin hän voi jatkaa vaikka vuosia ja rohkeus ja kaikki huonot ominaisuudet lisäntyy, kunnes, enpä haluiasi tuon kaltaisia kavereita,mutta se rysäys on tämänkaltisille edessä,
loppujenlopuksi usko vain elämä on oikeudenmukaista.yst.ter.

Äänestä

mitä toisten ihmisten päässä liikkuu. Joidenkin kumppanit eivät edes halua tunnustuksia, joten on enemmän kuin hyvä, jos osaa olla "aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut". Toivoisin joskus itsekin saavani lomaa omaltatunnoltani...

Minua ei enää ihmetytä juuri mikään. Jokainen tekee sen miltä hänestä tuntuu. Jokaisella on oma moraalinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syyllisyyden tunne? kirjoitti:

En ymmärrä kuinka pettäjät voivat olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan kumppaninsa kanssa? Jos itse joskus tulisin pettäneeksi, Syyllisyyden tunne kyllä
olisi minulle liikaa. En pystyisi enää edes katsomaan rakastani silmiin. Ihmetyttää vaan jotkut ihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu