Sinä, joka elät kulissiliitossa - lähinnä lasten takia, niin milloin aiot toteuttaa eron? Siis mihin ikään saakka haluat lapsesi kasvavan, ennenkuin katsot voivasi hyvällä omallatunnolla lähteä?
Milloin eroat kulissiliitostasi?
Mietin vaan..
244287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Siihen kun joku antaisikin hyvät neuvot. Itse jahkaan vuodesta toiseen, ikää vaan tulee lisää itsellekin siinä samalla. Ei kait oikeaa ikää lasten suhteen olekaan, jos ei pysty/jaksa oottamaan niin kauan että ne on täysi-ikäisiä. Siihen minä en ainakaan enää jaksa, menis vielä yli 5 vuotta. Aina on olevinaan jokin tilanne päälle, että tästä täytyy vielä jotenkin luovia ja katson sitten ja vuodet vaan menee menojaan. Nyttenkin on semmoinen vaihe että vuodenpäivät on vielä pakko mennä eteenpäin. Joskus olen ajatellut, että käyttääkö sitä vaan lapsia tekosyynä, jos sitä onkin niin raukkis, ettei uskallakaan lähteä?? Jäisi mies vaikka kiinni vieraista (joka ei sinällään tässä kohtaa haittaisi mitään), voisi edes sen tiimoilta järjestää tilanteet uudelleen. Mutta: toivoasi et saa menettää, vaikka mitään muuta jäljelle ei jää.....
Kyllähän tuota ehtii, vaikka eroaisi viisikymppisenä, kun lapset ovat täyttäneet 18 vuotta. Sen jälkeen heillä eikä kenelläkään muullakaan olisi sanomista tässä ero -asiassa. Voisi puhtain paperein lähteä etsimään uutta elämää.
Jos eroaa ennenkuin lapset täysikäisiä, niin mua ainakin seuraisi syyllisyydentunto harmaaseen loppuun saakka. Siis odottaminen lasten täysi-ikäisyyteen tietenkin vaatii, ettei perheessä ole ylivoimaisia päihde- väkivalta- ymv ongelmia.
Jos 50:na eroaa ja viettää siinä ensin muutaman villitysvuoden. Jossakin vaiheessa sitten löytää uuden elämänkumppanin, jonka kanssa voi hyvinkin ehtiä vielä olla yhdesssä 30 vuotta!!!
Kyllä lapset ovat lähes aina tekosyy "eroamattomuudelle". Sitten se, ettei "uskalla lähteä" tarkoittaa myös usein "ei halua lähteä". Nimittäin, jos jotain oikein kovasti haluaa, niin sen tekee. Jossain siellä sydämen sopukoissa saattaa piileskellä epäilys, ettei pysty löytämään mitään parempaakaan...
kyllä lähellä menee sellainen näytelmä, jota ei kellekkään soisi. Siinä pelataan rahalla, lapsilla, ammateilla,olosuhteilla ties millä. mutta peli on kovaa kun postonissa ja keinoja ei kaihdeta. Kestänyt jo vuosia, mies pettänyt,tullut häntä koipien välissä takaisin, ei välitä lapsista, ei ole kotona aikaa. RAHALLA NIIN SUURI MERKITYS.JA. Ei väkivaltaa, ei alkoholiongelmia,silkkaa, sanoisko henkistä väkivaltaa kylläkin. toinen puolisoista alistuu.Ympäristö ei olisi uskoa silmiään,jos totuus paljastuisi.
Kun avioliitosta on loppunut tahto, usko, välittäminen, hauskuus, luottamus ja rakkaus ... tyystin. Sitä ei olla saatu takaisin yrittämisestä huolimatta ... ja yhdessä ollaan pelkästään lasten "vuoksi" ja tottumuksesta, niin väitän harvan siitä selviävän ilman mielenterveysongelmia.
Luulisin että melkoinen takkaa sekin lapsille, kun aikuisina ymmärtävät vanhempiensa kestäneen "löysässä hirressä" toisiaan lasten edun nimissä ... minä vanhempieni lapsena en koskaan olisi tahtonut tuota taakaa ... tosin, en myöskään puhu kokemuksesta (onneksi).
Mutta kuten sanottu, jotkut ihmiset kestävät enemmän kuin toiset -- kuka on sitten se tuomari kuka voi toiselle sanoa, että eropäätöksesi on väärä ... kestä-kestä vaan...
En ainakaan minä.
..olisin kestänyt meidän riidatonta kulissiavioliittoa vaikka loppuelämäni. Sain tyydytystä siitä että annoin pojalleni isän ja äidin, vaikka kaikki ei ollutkaan kuin elokuvissa. Joku sanoo pyyntettömäksi ja jaloksi, joku tyhmäksi ja pelkuriksi. Itse olin suhteellisen huonosta parisuhteesta huolimatta onnellinen juuri siksi että tein kaikkeni poikani eteen.
... mutta ilmeisesti puolisosi ei kestänyt ...
Juuri tätä koetin yllä selvittää, minkä toinen jaksaa ... toinen ehkä ei. Toista ei pidä yrittää pakottaa elämään vastentahtoisesti valheessa (kulississa), vaikka kuinka jalosti sen oikeutusta koettaa perustella.
Hyvästä suhteestahan ei lähdetä --- huonosta silloin kun muuta keinoa ei ole, tai pää hajoaa (mikä ei todellakaan ole lapsen etu). Totta, ei aina ... mutta hienoa jos sen ehtii huomata ennen kuin päästään iltalehden lööppiin....
Mutta olen elävä todiste siitä että onnellinen voi olla vähän onnettomassakin avioliitossa. :)
vaihtoehto? Jos kumpikin toteaa, ettei yhteiselämään tarvittavia tunteita enää ole, miksei voida erota sovinnollisesti. Sillä tavalla, että asiat järjestetään yhteistuumin lasten etua ajatellen; asumiset, työt, elämisen puitteet ja omat tunteet. Eletään erossa ja sovussa ja yhdessä lasten kanssa. Ei mielestäni huono vaihtoehto, jos verrataan riitaiseen, kyräilevään ja tunteettomaan katkeruutta ruokkivaan yhteiselämään. Kuten M36 totesi, on lapselle kauhea asia todeta jälkeenpäin olleensa vanhempiensa onnellisuuden esteenä.
Mä ainakin näen asian niin, että vanhempien onnen voi hyvinkin uhrata lapsen onnen takia. Eihän siinäkään mitään järkeä ole, koska kaikki voivat elää onnellisena jos niin haluavat.
Valitettavan moni vain päättää, että "Eroan sopivan ajan koittaessa". Paljon järkeä?
Eronneiden uudet suhteet eivät taatusti onnistu senkään vertaa, kuin aidosta rakkaudesta(?) solmittu.
Meillä tosin on kummallakin uudet suhteet, mutta ei hyvä mieli, kun lapsi on lähinnä koditon.
Juuri äsken sain osakseni sellaisen tunteenpurkauksen, että oli hyvin vaikea olla purskahtamatta itkuun.
Lapsi on nyt minulla, mutta joulun äidillään, eikä ilmeisesti sitä haluaisi, koska äidillä on uusi mies.
Jos lapsi joutuu toteamaan ollensa vanhempiensa onnen esteenä, on vialla paljon, paljon enemmänkin!
Rauhaisaa Joulua ihan jokaiselle!
Haudatkaa ihan oikeasti ne sotakirveet siellä livessä edes viikoksi ihan lasten takia. Tulee takuulla parempi mieli itsellekin, kun ei sano, eikä edes ajattele mitään pahaa toisesta.
Kokeile vaikka.
ja lasten osa silti kovin onnellista ole eron jälkeen kun lapsia heitellään kodista toiseen.
Tasainen ja turvallinen koti-elämä on jotain muuta, kuin joka viikonlopun aikaan pakkaamista ja muuttamista...Moni lapsi tuntee ahdistusta ja "oikean kodin" puuttumista.
Niin, on onnistuneita avioliittoja ja epäonnistuneita. On onnistuneita avioeroja ja epäonnistuneita...
Lapsen kannalta katsottuna.
Ikävintä jos molemmat ovat epäonnistuneesti hoidettu. Onneksi usein vanhemmilla sen verran ymmärrystä että lapsen etu ja oikeus molempiin vanhempiin tajutaan ja kuvio hoidetaan niin että lapsi pienin mahdollisin vaurioin erosta selviää (kyllä, avioero on aina vaikea paikka lapselle).
Tosin, sellaisen eron kokeneet harvemmin täällä kirjoittavat -- ja kai yksi syy miksi itse tulee koetettua antaa hieman toisenlaistakin näkökulmaa keskusteluun.
Eikö kulissiliitossa elävät tajua, että lapset ovat fiksumpia mitä kuvitella saattaa. He kyllä tietävät milloin eletään lavasteissa ja milloin oikeassa maailmassa. Itse en ikinä suostuisi jäämään kulissiliittoon ja vetoamalla siihen, että lasten takia on pakko pyörittää tätä. Eikös se ole lastenkin hyvinvointia kun äiti ja isä voivat hyvin asuvat he sitten eri osoitteissa. Miettikää: on vain yksi elämä elettävänä!!!
Avioliittoon kuuluu ylä- ja alamäkejä.. Voi kuinka monta kertaa alamäkeä mentäessä olenkaan mielessäni ollut eroa hakemassa, mutta vaikka olen käynyt niin pakkasen puolella tunteitteni kanssa on asiat meillä aina sutviutuneet ja yhdessä taas porskutettu eteenpäin. Tunteet eivät olletkaan kuolleet.
Me ollaan oltu yhdessä nuoruusvuosista lähtien ja välillä on tullut houkutuksia vilkuilla aidan toiselle puolelle, edes vähä, mutta niin kauan kun minulla on hyvä olla mieheni kanssa, voimme puhua asioista ja yhteinen sävel löytyy, niin kauan minä tätä liittoa vedän.
Ei ole lasten iästä kiinni, jos inhoaa ihmistä joka asuu samassa talossa ja haluaa sängyssäkin jotain. Siina lähtee niin mies kuin nainenkin.
Mikähän on kulissiliitto? Sekö, että ah voi ihanaa-tunne on poissa. Avioliitto on arkea ja jos on tyytyväinen siihen mitä saa, niin harva lähtee sitä purkamaan.
Varattu yleensä selittää lapsilla eroamuutta, kakkonen uskoo, että kun lapset täysikäisiä, niin sitten eroaa, kuitenkin tulee kihlajaisia, ristiäisiä, vanhusten tauteja/kuolemia ja sitä eroa kulisseista ei tule koskaan, koska kotona on kuitenkin ihan mukava ihminen.
Jo 70-luvulla aloin mietiskellä eroa, mutta silloin oli rahaa niin vähän, että sitä ei voinut toteuttaa. Päätin miettiä asiaa sitten uudestaan, kun olen ensin kouluttanut poikani akateemiseen ammattiin.
Tämän etapin saavutin vuonna 1998, mutta silloinkaan tilanne ei ollut taloudellisesti sopiva. Oli tullut yhdessä kipakan vaimon kanssa hankittua iso hyvä talo, kaksi hyvää autoa ja muuta roinaa siinä määrin, että ero ei taaskaan ollut oikein järkevä temppu, vaikka sopiva uusi nainenkin olisi ollut tyrkyllä. Ero olisi silloinkin tullut liian kalliiksi, koska uusi nainen oli varaton.
Nyt olemme vaimoni kanssa molemmat eläkkeellä, mutta nytkään ei ole tarpeeksi rahaa eroamiseen. Yhteistaloudessa pärjäämme eläkkeillämme oikein hyvin, mutta jos muuttaisimme erilleen, niin kummallakin olisi taloudellisesti vaikeaa. Täytynee vain kestää nykyistä tilannetta, vaikka tätä on jatkunut jo 38 vuotta.
Jos oikein ymmärsin, raha on ollut motiivisi valinnoissasi.
Toivotaan että teillä päin on käärinliinoissa taskut.
Toivottavasti ymmärsin väärin...
Oikeesti, jos molemmilla on työpaikka niin kuulostaa aikamoiselta selittelyltä. Kait te vaan rakastatte toisianne tai olette aikamoisia sadomasokisteja. Hyvä vaan että jotkin jaksaa:)
Oletko TOSISSASI???
Vai onko tämä todellakin sitä, mitä pelkään, eli että ihmiset roikkuvat toistensa kanssa juuri TUOSTA SYYSTÄ, eli RAHASYISTÄ!?!
Entäs se valheellinen, menetetty elämä..?
Ei raha ole ollut motiivini valinnoissani, vaan syy on ollut puute rahasta.
Tiedän hyvin, että käärinliinoissa ei ole taskuja, ja siksi olenkin jo eläessäni siirtänyt suuren osan omaisuudestani poikani nimiin.
Tylsää liittoa on helpompi kestää tekemällä esim kaksivuotissuunitelmia. Eli jatkaa mielessään liittoaan aina vaan enää 2 vuotta. Taas kahden vuoden päästä uudistaa saman.
Näin välttynee syviltä toivottomuudentunteilta.
Jos ei näe tunnelin päässä valoa, niin kulkee väärään suuntaan.
huonossa suhteessa. Elämä on yhtä riskinottoa ja välttelemällä riskinottoa välttelee elämää. Jääkää vain kaikki raha-, omaisuus-, huono ajankohta- ja lapsisyillä perustelevat elämään sitä "sitten kun" -elämää, jota ei koskaan tule.
Eihän se ero välttämättä mitään onnen auvoa tuo, mutta aina pitää miettiä mikä on elämässä tärkeää - huono avioliitto epäsopivan ihmisen kanssa vai joku muu tapa elää.
Minä rakstuin puolisooni ja hän minuun.
Emme me siitä miksikään ole muuttuneet.
En näe tarpeelliseksi erota vaikka välillä on hyvinkin vaikeaa.
Pidän aika tyhmänä sellaista ihmistä joka on niin itsekäs ja kovakalloinen ettei pysty järkevästi keskustelemaan kerran rakastamansa ihmisen kanssa.
Minäminä-ajattelu ei tuo onnea vaikka eroaisi sata kertaa.
Äläkä vain kirjoita, että äijä ei muuta tee kuin juo ja hakkaa tai akka nalkuttaa hermot pilalle.
Juuri siitä ajattelusta pitäisi päästä eroon.
Olen itsestäni huomannut, että jos menee huonosti, siihen löytyy aina syy, ja useimmiten peilistä. Pidän sitäkin omana vikanani jos toinen on saanut väärän käsityksen. Täytyy puhua niin paljon, että väärinkäsityksen vaaraa ei pääse syntymään.
Tietysti on vaikea saada kunnon keskustelua syntymään, jos on vuosia vain odotettu oikeaa hetkeä erota ja laiminlyöty avioliitto kokonaan.
Mahdotonta se ei kuitenkaan ole.
Kysymys on tahdosta jota alttarilla perättiin.
Valehtelitko silloin?
Minun mielestäni ero on lapsille elinikäinen painajainen ja häpeä.
Samoin sellainen liitto jossa mökötetään vuosikausia kuin jonkinlaisen aivovamman saaneena.
Pitäisi hävetä jos ei edes yritä!
monta kertaa ja toinen pettää toistuvasti?
Edellisissä kirjoituksissa esiintyy toistuvasti ilmaisu 'kulissiavioliitto.'
Mutta eikö avioliitto ole aina jonkinlainen kulissi? Se on tietoisesti rakennettu liitto, jonka alku on olettamuksessa, miten joku -yleensä melko tuntematon ihminen- on juuri se, jonka kanssa elämänsä pitäisi viettää.
Alkukommellusten jälkeen alkaa kulissien rakentaminen: otetaan lainaa. Hankitaan normien mukainen asunto, mihin normien mukaiset kalusteet. Jos et käy työssä, et ole ymmärtänyt tätä normien mukaista yhteiskuntaa oikein.
Jonkin ajan kuluttua ihmiset alkavat kuiskimaan keskenään, että eikö seuraava normi jo kohta täyttyisi. Ja täyttyyhän se, eli jotakin ennennäkemättömän kaunista on tullut maailmaan.
Lapsen tulo kulisseihin on iso muutos kulisseissa eläville. Yleensä se kuitenkin vahvistaa kulisseja.
Ehkä myöhemmin jossakin vaiheessa toinen, tai molemmat puolisot alkavat esittää vaatimuksia toistensa suhteen. Väittävät toisilleen toisen muuttuneen. Ehkä yhteistyöhaluttomaksi puhumisen suhteen, ehkä naimisen suhteen...ehkä molempien. Rakkaus alkaa rakoilla, mutta kulissit ovat edelleen.
Kohta jompi kumpi, tai molemmat uskaltavat ajatella ääneen sen, mitä ovat kenties jo pitkään ajatelleet itsekseen.
Yksin ajattelu kulisseissa onkin pettämistä, jos ajattelun kohteena on toinen.
Vaikka toinen onkin valmistautunut mielessään eroamaan -luopumaan kulisseista- on se sittenkin toiselle yleensä yllätys, kulisseista huolimatta...
Etukäteen suoritettu kulissisurutyö ehkä helpottaa sen asemaa, joka enemmän haluaa irti kulisseista, mutta toiselle se saattaa olla päinvastoin, sillä hän saattaa tuntea kulissit kodikseen.