on nykyään niin kovaa leikkiä? Meidänkin työpaikalla lähes kaikki ovat ihan stressaantuneita. Ja paljon sairaslomilla. Yritetään sinnitellä aina viikonloppuun asti. Väsyneitä ilmeitä. Johtajastahan se on kiinni:eikö hän huomaa? Hän haukkuu kaikki alaisensa, mutta ei huomaa, että ehkä se onkin hän, kenen kannattaisi lähteä muualta töitä kysymään. Aika harva uskaltaa ääneen sanoa mitä ajattelee, koska pelkää työpaikkansa puolesta.
Miksi
työelämä
4747
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täyttä totta joka ikinen sana. Esimiehestä on paljon kiinni, heidän käsissään on työpaikan henki ja fiilis. Voi kun tajuaisivat sen itse.
kyllähän se on niin, että työyhteisön hyvinvointi on ihan jokaisen asia ja kiinni kaikista työyhteisön jäsenistä. Ketään ei voi yksistään syyttää. Pomoja on helppo syytellä...syyttävän sormi kannattaisi joskus laskea alas ja miettiä, mikä on oma osa työyhteisössä.
Syytteleminen ei johda mihinkään eikä rakenna tervettä ilmapiiriä. Kokeilkaapa rakentavaa ja toinen toistaan tukevaa lähestymistapaa. Syytteleminen on vastuunpakoilua ja itseasiassa aivan toissijaista jos työyhteisössä on ongelmia. Syyttämisen sijaan pitäisi lähteä ymmärtämään osapuolia ja näkemään kokonaisuuksia. Puhaltaisitte yhteen hiileen!
Miettikääpä tätä. Mitä sanotte?
Puhaltamalla yhteen hiileen voi parhaiten vastustaa pahaa ja edistää hyvää. Mutta ryhmäurakoissa se ei onnistu.
Sieltä mennään mistä aita on matalin ja palkka on sama. Tavoitteet ja odotukset ovat kaikilla erilaiset.
On yhtä monta mieltä kuin on miestäkin. Sitten syytetään yhtä miestä kun et tule toimeen ja kun sä oot niin vittumainen mies.
Oli selkeää työn teon häirintää ja minusta tehtiin se syyllinen. Näin ainakin lihanleikkaamoissa.
Siksi henkiökohtaiset urakat käyttöön ettei tulisi sanomisia.
pienestä asiat ovat kiinni: esimiehestä, joka ei ole huomannut katsoa peiliin.
Kyllä suomalasella työpaikalla osataan tehdä töitä ilman ammattitaidotonta johtoa, jonka taas on nimittänyt "hyvä veli systeemi".
Väitänpä vuosikymmenien kokemuksella, että ei haittaa jos tällainen pomo on 100 metrin, tai 100 kilometrin päässä, ammattitaitoiset työntekijät osaavat kyllä työnsä!