Juu, jokainen ihminen on yksilö ja toisen ajatuksia on paha lähteä arvailemaan tuntematta, mutta tässä yrittäessäni kuluttaa omaa surkeaa oloani loppuun, kysyisin miesten ajatuksia yhdestä asiasta... Siis ihan gallupluontoisesti, jokaisen omaa mielipidettä...
Tapasin miehen, johon ihastuin, varmaan rakastuinkin. Meillä oli kaikenlaista pientä, lähinnä sanallista vipinää ja silmiin katselua jne. kuukausien ajan. Sähköä oli ilmassa niin, että kipinöi... Puhuimme myös paljon ja tykkäämisestä puhuttiin puolin ja toisin. Lopulta päädyimme kerran suutelemaan, olemaan lähellä vähän aikaa. Siihen asti olin ollut epävarma hänen tunteistaan, mutta sillä hetkellä kaikki tuli ihan selväksi. Näin hänen silmistään ihan yhtä suurta tunnetta kuin omanikin olivat... Sovimme jo silloin, että kaikki loppuu siihen, koska suhde olisi ollut mahdoton. Halasimme, suutelimme, silittelimme viimeiseen asti, kunnes toisen oli lähdettävä.
Jälkeenpäin (muutama viikko kulunut) mies on sanonut, ettei ollutkaan koskaan rakastunut minuun, että oli vain liian kiltti sanoakseen suoraan... Loukkaannuin tietysti, sillä mies oli tietoinen minun tunteistani ja siitä, kuinka vaikea minun oli päästää häntä lähelle...
Mutta nyt olen miettinyt, sanoiko noin vain siksi, että unohtaisin hänet helpommin... Hän siis tietää tunteeni, on tiennyt jo pitkään ja tietää, ettei minun ole helppo unohtaa häntä, vaikka tilanne on mahdoton. Voisiko hän valehdella minulle omista tunteistaan, jotta en turhaan jäisi haikailemaan hänen peräänsä? Epäilyttää, koska ole koskaan kokenut sellaista hellyyttä kuin sillä hetkellä, kun olimme lähekkäin. Tiedän myöskin, ettei sovi hänen luonteelleen/ajatusmaailmalleen ottaa pienintäkään fyysisitä kontaktia ilman tunteita...
Eli tekisitkö sinä niin? Kieltäisitkö tunteesi, jos kuvittelisit, että se auttaisi unohtamaan? Vai sanoisitko loppuun asti rehellisesti, mitä tunnet, vaikka tilanne olisi mahdoton? Kun ajatukseni oli nimenomaan tehdä asiat lopullisesti selviksi ja jatkaa elämää eteenpäin.
Pää on pyörällä... Pyysin selventämään ajatuksiaan, mutta eipä ole vastannut...
Tapasin miehen, johon ihastuin, varmaan rakastuinkin. Meillä oli kaikenlaista pientä, lähinnä sanallista vipinää ja silmiin katselua jne. kuukausien ajan. Sähköä oli ilmassa niin, että kipinöi... Puhuimme myös paljon ja tykkäämisestä puhuttiin puolin ja toisin. Lopulta päädyimme kerran suutelemaan, olemaan lähellä vähän aikaa. Siihen asti olin ollut epävarma hänen tunteistaan, mutta sillä hetkellä kaikki tuli ihan selväksi. Näin hänen silmistään ihan yhtä suurta tunnetta kuin omanikin olivat... Sovimme jo silloin, että kaikki loppuu siihen, koska suhde olisi ollut mahdoton. Halasimme, suutelimme, silittelimme viimeiseen asti, kunnes toisen oli lähdettävä.
Jälkeenpäin (muutama viikko kulunut) mies on sanonut, ettei ollutkaan koskaan rakastunut minuun, että oli vain liian kiltti sanoakseen suoraan... Loukkaannuin tietysti, sillä mies oli tietoinen minun tunteistani ja siitä, kuinka vaikea minun oli päästää häntä lähelle...
Mutta nyt olen miettinyt, sanoiko noin vain siksi, että unohtaisin hänet helpommin... Hän siis tietää tunteeni, on tiennyt jo pitkään ja tietää, ettei minun ole helppo unohtaa häntä, vaikka tilanne on mahdoton. Voisiko hän valehdella minulle omista tunteistaan, jotta en turhaan jäisi haikailemaan hänen peräänsä? Epäilyttää, koska ole koskaan kokenut sellaista hellyyttä kuin sillä hetkellä, kun olimme lähekkäin. Tiedän myöskin, ettei sovi hänen luonteelleen/ajatusmaailmalleen ottaa pienintäkään fyysisitä kontaktia ilman tunteita...
Eli tekisitkö sinä niin? Kieltäisitkö tunteesi, jos kuvittelisit, että se auttaisi unohtamaan? Vai sanoisitko loppuun asti rehellisesti, mitä tunnet, vaikka tilanne olisi mahdoton? Kun ajatukseni oli nimenomaan tehdä asiat lopullisesti selviksi ja jatkaa elämää eteenpäin.
Pää on pyörällä... Pyysin selventämään ajatuksiaan, mutta eipä ole vastannut...
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Sovimme jo silloin, että kaikki loppuu siihen, koska suhde olisi ollut mahdoton."
Niin siis oliko vai ei ollut? Vai miksi arvuuttelet moisia vieläkin? Onko vai eikö ole suhde vai mitäs tämä on?
Mutta enivei voihan olla mahdollista että mies valehtelee, ja hänellä olisi ollut tunteita. Mutta en nyt oikein ymmärrä mitä merkitystä sillä loppupeleissä on. Kun kerran mitään suhdetta ei ole.
Ei ole suhdetta, ei oikeastaan koskaan ollutkaan. Ainoastaan keikuimme kuukausikaupalla siinä rajoilla... Vaikea selittää.
Ei sillä siis siinä mielessä merkitystä olekaan... Mutta mies kuuluu elämääni edelleen, olemme tekemisissä edelleen lähes yhtä paljon kuin ennenkin. Ihan vain oman mielenterveyteni takia olisin tahtonut tietää, mistä tässä loppujen lopuksi oli kyse. Että saan pään sisällä pyörivät ajatukset järjestykseen. Kuukausien aikana meistä tuli läheisiä, vaikka suhdetta ei koskaan tulekaan olemaan.
En pysty uskomaan tuosta miehestä, että olisi monta kuukautta antanut minun uskoa, enkä ymmärrä miksi päästi minut lähelleen, jos ei mitään tuntenut, mutta toisaalta en ymmärrä, miksi olisi nyt alkanut valehdella.
Juu, ja kun joku kohta sitä kysyy, niin seksiin tämä ei olisi johtanut missään tapauksessa, joten sitä mies ei ajanut takaa.;)
takertuja. Mies huomasi asian näköjään viime tingassa. Parempi myöhään..
"Näin hänen silmistään ihan yhtä suurta tunnetta kuin omanikin olivat... Sovimme jo silloin, että kaikki loppuu siihen, koska suhde olisi ollut mahdoton. Halasimme, suutelimme, silittelimme viimeiseen asti, kunnes toisen oli lähdettävä."
Ne suuret tunteet, ne suuret tunteet. Sitten tuli mainostauko ja kävin hakemassa kaapista sipsipussin ja Jaffa-keksejä. Sit Lissu soitti ja sano "siis se Maajussille Morsian-Anssi on NIIIN ihQu! Mä antaisin sille koska vaan, se on NIIN kypsä, mä en kestä näitä meidän luokan poikii, ne vaan pleikkaa koko ajan...siis oisko sulla tuoda mulle huomenna yksi pieni aski Smarttii, Kepa ei onnistunu pöllii kaupasta..."
Noh,heh-heh. Hyvin kirjoiteltu.
Voihan sen noinkin nähdä, mutta itselleni tuo oli kyllä ihan täyttä totta ja ikääkin on meillä molemmilla hiukkasen enemmän kuin Salkkarien keskivertokohderyhmään kuuluvilla... Eipä ole koskaan ollut tarvista saippuoita katsella, tämä tosielämä on ihan riittänyt. Ikäväähän se on, etteivät kaikki pääse koskaan kokemaan, miltä tuntuu kun ne kemiat oikeasti kohtaa...;)
"Lopulta päädyimme kerran suutelemaan, olemaan lähellä vähän aikaa. Siihen asti olin ollut epävarma hänen tunteistaan, mutta sillä hetkellä kaikki tuli ihan selväksi. Näin hänen silmistään ihan yhtä suurta tunnetta kuin omanikin olivat... Sovimme jo silloin, että kaikki loppuu siihen, koska suhde olisi ollut mahdoton."
Omalla kohdallani kemia tarkoitti sitä että ollaan yhdessä oltu jo pidemmän aikaa. Kovasti on tunteet suuret kummallisella tavalla jos niiden perusteella sovitaan että kaikki loppuu siihen.
Ei se päätös todellakaan perustunut tunteisiin, ei... Sehän tässä se ongelma onkin. Vaikka kemiat kohtaisivat, ei paikka ja aika aina ole oikea. En todellakaan ole ainoa, joka on tavannut sen juuri oikealta tuntuvan ihmisen väärään aikaan ja/tai väärässä paikassa... Tiedän sen.
Mikä vika ajassa ja paikassa oli? Vai kumpiko teistä on varattu?
Mitä merkitystä esittämäsi kysymyksen vastauksella on alkuperäisen aloittajan esittämään kysymykseen vastatessa? Onko sillä?
Täällä aina juututaan epäoleellisiin asioihin ja jätetään vastaamatta varsinaisiin kysmyksiin. Totta kai keskustelu polveilee eri suuntiin, mutta jos ei ole alkuperäiseen aiheeseen mitään sanomista, en ymmärrä, miksi vastata ollenkaan.
Mutta aiheeseen palatakseni. Olen valehdellut aika vastaavassa tilanteessa juurikin sillä tarkoituksella, että toinen unohtais helpommin, eikä jäisi haikailemaan perään. Mikä taas helpotti minun irtautumistani tilanteesta. Paha mieli ja kaipuu jäi, mutta ei ainakaan pelkoa, että toinen enää ottaisi asiaa esille. Ja todellakin meidän tapauksessamme olimme varattuja molemmat, jos sillä merkitystä on. Tai onhan sillä, koska juuri siksi siitä ei mitään tullut, vaikka kumpikin taatutsi tunsi ja lujaa. Taitaa tuntea edelleen... Mutta aiemmat sitoumukset oli pistettävä omien tunteiden edelle.
"Mitä merkitystä esittämilläsi kysymyksen vastauksella on alkuperäisen aloittajan esittämään kysymykseen vastatessa?"
Ja sitten oma vastauksesi:
"Ja todellakin meidän tapauksessamme olimme varattuja molemmat, jos sillä merkitystä on. Tai onhan sillä, koska juuri siksi siitä ei mitään tullut, vaikka kumpikin taatutsi tunsi ja lujaa. Taitaa tuntea edelleen... Mutta aiemmat sitoumukset oli pistettävä omien tunteiden edelle."
Minä vastasin, mitä vastasin, mutta sinä et siltikään vastannut apn kysymykseen lainkaan. Jos vastauksesi oli, että "olisin hyvinkin voinut valehdella, jos kyse oli siitä, että jompi kumpi oli varattu", niin olisit sanonut niin. Mitäs sitten jos alkuperäisen aloittajan tapauksessa kyse ei olekaan siitä?
Kysymys taisi olla että olisitko sinä valmis valehtelemaan. Ei että oliko oikein valehdella, koska olemme varattuja tai että miksi mies valehteli... Ainoastaan, että onko se mahdollista.