Lukiessani huomaan suuren joukon naisia haukkuvan tai moittivan joillain lailla anoppejaan, tosin ei kaikkien. Miesten en niinkään ole huomannut samoin moittivan anoppejaan, vaikken usko etteikö siellä myös joskus olisi moitteen varaa.
Mietin poika ja tyttö lapsien äitinä, olenko tulevaisuudessa saman kohtalon edessä, eli miniä ei siedä anoppiaan. Sitä en haluaisi tapahtuvan. Poikani on nyt vielä pieni poika, niinkuin tyttösenikin pieniä. Tytöt ovat aika sanavalmiita ja erilaisia kuin pojat. Rakastan siis moelempia tyttöjäni että poikiani, mutta olemmeko me äidit erilaisia poikien kohdalla, heidän perustaessa perheitään ? Haluan pitää lapsiini yhteyttä vielä heidän ollessaan aikuisiakin. Ihan tästä syystä olen myös ymmärtäväinen mieheni äidille, joka viikottain pitää yhteyttä poikaansa ja muutoinkin on huolehtivainen hänestä. Minun omat vanhempani eivät ole minuun niin kiinteästi yhteydessä, mutta silti pidämme yhteyttä ja olemme hyvissä väleissä.
Kunpa vain yrittäisimme tullas toimeen ja olla suvaitsevaisempia läheisillemme. Ihmisiä sitä vain kaikki olemme.
Mietin poika ja tyttö lapsien äitinä, olenko tulevaisuudessa saman kohtalon edessä, eli miniä ei siedä anoppiaan. Sitä en haluaisi tapahtuvan. Poikani on nyt vielä pieni poika, niinkuin tyttösenikin pieniä. Tytöt ovat aika sanavalmiita ja erilaisia kuin pojat. Rakastan siis moelempia tyttöjäni että poikiani, mutta olemmeko me äidit erilaisia poikien kohdalla, heidän perustaessa perheitään ? Haluan pitää lapsiini yhteyttä vielä heidän ollessaan aikuisiakin. Ihan tästä syystä olen myös ymmärtäväinen mieheni äidille, joka viikottain pitää yhteyttä poikaansa ja muutoinkin on huolehtivainen hänestä. Minun omat vanhempani eivät ole minuun niin kiinteästi yhteydessä, mutta silti pidämme yhteyttä ja olemme hyvissä väleissä.
Kunpa vain yrittäisimme tullas toimeen ja olla suvaitsevaisempia läheisillemme. Ihmisiä sitä vain kaikki olemme.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Omien poikalasteni, nyt jo aikuisten, osalta olen huomannut, että he pitävät yhteyttä kotoa muutettuaan enimmäkseen tyttöystävänsa tai avopuolisonsa vanhempiin. Jos ottavat yhteyttä meihin vanhempiin eli lapsuuden kotiinsa, niin ottavat yhteyttä lähinnä isäänsä. Minä olen yrittänyt järjestää tapaamisia aina silloin tällöin jonkin mukavan tekemisen merkeissä, jotta tutustuisimme paremmin myös tyttöystäviin.
Tunnen itseni usein hylätyksi, mutta aina tavatessamme yritän vain keskittyä siihen, kuinka mukava on nähdä heitä ja kuinka tärkeä hetki on.
Mielestäni me naiset olemme avainasemassa siinä, kuinka appivanhempiin, kummankin vanhempiin, pidetään yhteyttä ja kuinka isovanhemmat pääsevät tapaamaan lapsenlapsiaan. Tämä johtuu mielestäni siitä, että nyky-yhteiskunnassa naiset päättävät, kenen kanssa perhe pitää yhteyttä.
JOS POIKANI MENISIVÄT NAIMISIIN, OLISI OMA LAPSUUDEN PERHE ETUSIJALLA JA SITTEN VASTA VAIMO.
SIIS EI KANNATA MENNÄ KENENKÄÄN NAISEN KOMENNELTAVAKSI.
Poikasi ei kannata mennä kenenkään naisen komenneltavaksi? Tarkoitat, että vain sinä saat komentaa, ei kukaan toinen nainen? Lapsuuden perhe nyt ei vaan voi olla etusijalla, vaimo ei voi tulla vasta kakkosena. Asia nyt vain on näin. Vai haluatko kasvattaa pojistaisi hautasi äärellä ruikuttajia, jotka jäävät sinne sitten vielä ruikuttamaan, kun muut ovat lähteneet ajat sitten? Jos sinun tekstiäsi lukee, niin ehkä on parasta, että poikasi eivät levitä geenejään maailmalle, emme halua enempää sinunlaisiasi tähän maailmaan.
Muuten, miksi kuvittelet, että poikasi kuuntelee sinua lopun ikäsi? Aiotko aivopestä hänet mammanpojaksi, vai onko tuo käsittely jo hyvässä vauhdissa?
Olet provo.
joka täällä ennenkin on korkeasti koulutetuista, naimattomista pojistaan meuhkannut.
Miehet itsenäistyvät hieman eri tavalla kuin naiset ja ottavat selkeästi enemmän etäisyyttä vanhempiinsa. Naiset puolestaan tuntuvat olevan läheisriippuvaisempia ja pitävät aktiivisesti yhteyttä vanhempiinsa myös aikuisena.
Niin varmaan onkin, kuten kirjoitat. Voisivatko vaimot ja tyttöystävät ottaa tässä tilanteessa isomman roolin suhteiden hoidosta myös miehen vanhempiin ja huolehtia, että myös heihin pidetään yhteyttä, jotta suhteet eivät pääsisi kovin etäisiksi.
Miksi naisten pitäisi pakottaa miehensä pitämään yhteyttä vanhempiinsa? Omasta ja lastensa puolesta vaimot toki voivat pitää yhteyttä appivanhempiinsa, mutta mies tekee tietysti omat päätöksensä omista lähtökohdistaan.
Itse en ainakaan koe tarpeelliseksi pitää yhteyttä vanhempiini yhtään enempää kuin nyt pidän, en todellakaan katsoisi hyvällä, jos joku siihen usuttaisi.
Olen päättänyt, että minä hoidan suhteet omaan sukuuni ja mieheni omaansa. En todellakaan halua sekaantua asioihin jotka eivät minulle suoranaisesti kuulu.
Tulos: vanhempani asuvat 200 kilometrin päässä ja käyvät meillä yhtä usein kuin mieheni vanhemmat, jotka asuvat samassa kaupungissa kuin me. Tässä kerran kyllä vihjaisin miehelleni josko mentäisiin käymään hänen vanhempiensa luona, mutta hän ei halunnut. Asia ei silti edelleenkään mielestäni kuulu minulle.
Jos miehet ovat teoriasi mukaan itsenäisempiä kuin naiset, niin mistä mahtaa tuo termi "mammanpoika" tulla?
Kyllä naiset ja miehet pitävät aivan yhtä lailla yhteyttä vanhempiinsa, tavat voivat vaihdella, joku soittelee, joku käy enemmän. Yhteyttä voi pitää vaikka viikottain, kunhan pitää huolen, että kertoo vain ympäripyöreitä, eikä oman perheen omia tärkeitä juttuja.
Omassa suvussani on mies, joka asuu edelleen lapsuudenkodissaan, vanhempiensa kuoltuakin. Mieheni suvussa on vähintään kaksi (yli 30-v, yli 50-v) samantapaista esimerkkiä, molemmat asuvat yksin, ilman naista, eivät ole koskaan seurustelleet, omassa talossaan, mutta isin ja äidin määräysvallan alla.
Tiedän, ettei kannata yleistää, ei sinun eikä minun. Mutta esimerkit puhuvat ainakin minulle sen puolesta, että miehet ovat naisiin verrattuina enemmän äitiinsä kiinnittyneitä kuin kahden sukuni tuntemani lähipiirin naiset.
Pidä ystäväsi lähellä, mutta vihamiehesi vielä lähempänä.
Mammanpojaksi nimitetään miehiä, jotka tässä asiassa toimivat kuten normaali nainen eli ovat vielä aikuisenakin riippuvaisia läheisistään ja pitävät aktiivisesti yhteyttä. Naisten kohdalla sitä vain pidetään yleisesti hyväksyttävämpänä.
Nyt osuit napakymppiin, juuri näin se menee ! Veikkaan kommentillesi runsasta "yleisömenestystä" !
Hyvää Joulua sielunveljelle !
Mammanpoika ei suinkaan toimi kuten normaali nainen. Jos olet yhtään seurannut esim. anoppi & appipalstaa, niin normaali nainen on kohtelias anopilleen, ei mukise vastaan miehelleen, on gourmetkokki, joka ei käytä eineksiä, pyöräyttää muutaman lapsenlapsenkin siinä sivussa ihan sulassa sovussa kaikkien sukulaisten kanssa. Normaaleja naisia ei ole olemassa, tämän määritelmän mukaan. Mammanpoikia on.
Mammanpoika, joka toimii kuin normaali nainen? Kun poistat Sapiensin, niin mitä jää jäljelle? No, eiköhän se uusi hedelmöityslaki tule sitten heille ihan tarpeeseen.
Meillä asiat ovat ihan toisinpäin. Mies pitää yhteyttä enemmän vanhempiinsa, kuin minä omiin vanhempiini. Mutta jokainen omalla tavallaan ja hyvä niin. Mieheni on kyllä hyvin itsenäinen, siitä huolimatta että välittää vanhemmistaan. Olen siitä iloinen, että hänellä on hyvät suhteet vanhempiinsa.
Ainahan sitä voisi marista anopeistaan ja apeistaan, mutta on hyvä joskus sietää ihmisten erilaisia tapoja ja ajattelua, niin säilyy kaikilla hyvä mieli. Lapsetkin saavat nauttia isovanhemmistaan.
Korjaus: Normaali vaimo ei tietenkään pyöräytä lapsia sulassa sovussa kaikkien sukulaisten kanssa. Eihän se olisi normaalia. Paitsi jos elät kaunareissa.
Vaikka minäkin täällä marisen anopista ja apesta, niin muistan anoppia kuitenkin lahjalla tänäkin jouluna. Apelle en osta, kun isänpäivä oli justiinsa, ja äitienpäivä oli aika köyhä anopille. Eikä ole sitten mitään itsekehua, että älkää ottako nokkiinne. "Siellä se miniä nyt tekee yhtä ja sanoo täällä toista".
Kyllä ne ovat tosi miehiä, jotka omasta äidistään huolta pitää ja muistaa rakasta äitiään. Vaimo on tietenkin elämänkumppani ja miehelle se rakas ja tärkein, mutta äidillä olkoon edelleen se osa mikä jokaiselle äitikullalle kuuluu. Kotoa ne miehen ensiaskeleet otetaan ja luodaan tervettä itsevarmuutta siihen omaan perheeseen. Miniät olkoot rakkaita ja kultaisia. Mammanpojat ovat jotain ihan muuta, he eivät osaa huolehtia lähimmäisistään, jos ketkä.
Naiset ja miehet pitäkää vanhempiinne yhteyttä, se ei ole läheisriippuvaisuutta.
että mies pitää vanheempiinsa enemmän yhteyttä kun minä omiini. Ei kuitenkaan juttele meidän asioitaan kotonaan mutta tekevät isänsä kanssa aika paljon erilaisia juttuja yhdessä. Hänellä on kylläkin noin 10 kilometriä ja minulla 40 kilometriä että matkatkaan eivät olisi niin esteenä mutta itselläni toimii suhteet paremmin kun ei viikottain käy omien vanhempiensa luona.
Anopilassa tulee käytyä kyllä useammin kuin vanhempieni luona.
Vanha viisas isoäitini neuvoi minua nuorena tyttönä miesvalinnassa. Tietysti sinun pitää rakastaa valitsemaasi miestä yli kaiken mutta katso miten hän kohtelee omia vanhempiaan niin tiedät hänestä jo paljon!
Aika hyvä neuvo kyllä siitähän selviää kyllä kunnioitus ja suhteiden hoitamistaitoja/ kasvatus.
osua ilmeisen oikeaan!
miniät suhtautuisivat asioihin kuten sinä, epäilen ettei mitään ongelmia olisi. Omalla käytökselläsi kuitenkin näytät hyvää esimerkkiä lapsillesi, joten en usko että sinulla ongelmia tulee olemaan.
Meillä alkuunsa tuntui käyvän nimenomaan niin, että yhteyttä pidettiin vain tyttöystävän vanhempiin. Ajan kuluessa poikani kuitenkin alkoi pitämään meihin enemmän yhteyttä ja jätti tyttöystävän vanhemmat vähemmälle. Kyllä ne lapset aina palaavat, vaikka vähän paussia olisikin.
Ketjun aloittaja ei selvästikään ole itse joutunut kokemaan kiusaamista anoppinsa / appensa taholta.
Monet, monet muut miniät ovat.
Sitä paitsi voi olla niinkin, ettei poika itse pidä omista vanhemmistaan eikä näin ollen halua tavata heitä enempää kuin on pakko.
miksi pitää kokea kaikki miehen äidin tai isän sanomat kiusaamiseksi? Ihmettelen näitä kiusatuiksi itsensä kokeneita, sillä en voi uskoa että kaikkia on todellakaan kiusattu. Miniällä taitaa vain olla luonteenpiirre jo luonnostaan sellainen, että kaiken kokee kiusaamiseksi.
Vanhempien kanssa vain on yritettävä tulla toimeen. Käytöstavat on sivistystä ja monesti ITSE voi vaikuttaa, miten sinuun suhtaudutaan.
Kyllä pojat yleensä omasta äidistään pitää, niinkuin äidit pojistaan ja tyttäristään. Miniän on turha kirjoitella miesten puolesta tuollaisia.
Miettikää jos teillä itsellänne olisi poika ja miniä on välissä erottamassa pahoilla puheillaan.
Eivät varmaankaan kaikki miniät koe itseään kiusatuiksi, on siellä varmaan se yksi prosentti, jota ei ole kiusattu. Edellinen puhui muuten monista, ei kaikista miniöistä. Mutta kuten hänkin sanoi, tämän voi ymmärtää vain ne, joita on kiusattu.
Vanhempien kanssa vain on yritettävä tulla toimeen? Miksi heidän kanssa, miksi he eivät yritä tulla toimeen miniän kanssa? Heidän pitäisi osata käyttäytyä, ikää kun on enemmän, ja sille ei kukaan voi mitään, monesti voi ITSE vaikuttaa, miten ihmiset suhtautuvat sinuun, mutta ei takuulla aina.
Niin, jos tarkoitat tällä vaikuttamisella sitä, että pitäisi olla samaa mieltä anoppilassa, ei kinata, on asia mikä tahansa, on se minusta aika huono neuvo. Jos miniäsi esittäisi jotain roolia anoppilassa, olisi samaa mieltä anopin kanssa tärkeistä asioista, mutta eri mieltä kotona, niin eikö se olisi vanhingollista suhteelle?
Katsos, kun nainen ei mene sukuun ajatuksena : oh, tulisinpa nyt toimeen suvun kanssa. Kyllä minulle ainakin mieheni on tärkein, tärkeämpi kuin omat ja hänen vanhempansa.
Oletko sinä muuten aina tullut toimeen omien ja appivanhempien kanssa? Minkähän takia muut anopit täällä eivät koskaan kirjoita omista anopeistaan, omista vanhemmistaan? hm. Vain itsestään anoppina ja appena. HM.
Ja miksei miniä voi kirjoitella täällä? sinun viestisi mukaan naisen pitäisi olla hiljaa niin appilassa kuin palstalla ja muualla? huh. huh.
Kyllä toimeen on tultu omien anoppien ja appien kanssa( mies ja vaimo).
Vaati se toimeentuleminen viisautta, ymmärtämystä molemminpuolin. Meidän miniät ovat olleet myös aika kultaisia meitä kohtaan. Kovasti eivät ole olleet suunapäänä, mutta en millään usko heidän meitä tai anoppiaan takanapäin haukkuvan. Ovat he sen verran sivistyneitä ja hiljakseen elämäntyötään saavuttaneet. En tarkoita että olisivat hiljaisia hissukoita, mutta eivät pidä turhaa meteliä saavutuksillaan. Hienosti toimeentulevat ja lapsiaan hoitelevat tietysti yhdessä perheenä. Ei me kovin kummosia appivanhempia olla oltu ja viat ovat meilläkin, kun vanhemmaksi tulee niin korostuu nämä hupsut puolet ihmisessä. Vaimokin ehkä höösää, mutta ei mitään pahaa ole tarkoittanut. Välillä arvosteleekin poikiaan ja miniälle neuvoja antaa, mutta yhdessä ovat sitten nauraneet kommenteilleen. Pojat ja tyttäret ovat saaneet hyvät kumppanit ja kiitollisia ollaan kun lapsenlapset meitä käyvät tervehtimässä.
Täytyy nyt alkaa tarkkailla, ettei vaan kovasti noita miniöitä enää kiusattaisi, vaikka ei ne tunnu siitä kovasti välittävän. Kauheaa kun vain 1prosentti on jäänyt vaille kiusaamista sinun mielestäsi, huh, huh!
Sanoit, etten todellakaan vaikuta hiljaiselta, enkä nöyrältä. Tämänkin luonnehdinnan kun voi käsittää niin monella eri tavalla. Kun puhuin tuosta yhdestä prosentista, joita ei ole miniäaikana kiusattu, niin heitin sen ihan vain huumorimielessä keskustelun aluksi. Mitään tutkimusta en ole asiassa tehnyt, mutta itse asiassa taidan olla lähellä totuutta, jos olet seurannut tätä palstaa, niin aika harvassa ovat ne tyytyväiset miniät.
Se, että sinä et omasta mielestäsi ole kiusannut miniääsi, etkä usko heidän puhuvan selkäsi takana pahaa, on varmaankin hyvä juttu. Mutta. Ihmisillä kun on erilainen huumorintaju, kuten tuli ihan tässä ed. viestissäkin todistettua, taustamme, ikämme, kokemuksemme, muokkavat meitä, ja muiden ihmisten näkemyksiä meistä. Käsitykset maailmasta, naisen roolista voivat vaihdella, vaikka sitä ei muille suoranaisesti aina paljastetakaan, vaikka eri mieltä ollaankin. Tätä itsehillintää kutsutaan myös viisaudeksi.
On turha riidellä turhasta, jos asialla ei ole suurempaa merkitystä, se mitä sanoo, ja se mitä sitten kotona tekee, voi olla kaksi eri asiaa. Kukaan ei tahallaan polta puuroa pohjaan, mutta jos itse tykkää maitopohjaisesta, ei sitä veteen tarvitse keittää, vaikka anoppi niin neuvoisikin.
Neuvoja ei aina tarvitse noudattaa, vaikka toinen puhuisikin kokemuksen syvällä rintaäänellä. Miten kerrytät omaa kokemuspohjaa, jos toistat aina muiden, jo hyväksi koettuja vanhoja neuvoja? Miten edistystä sitten tapahtuisi? Tämä ei tarkoita, etteivätkö vanhat tavat voi elää rauhassa uusien rinnalla, kestovaippojen rinnalla voi käyttää myös kertakäyttövaippoja.
Minun anoppini ei ole tyrkyttänyt neuvojaan minulle, koenkin olevani onnekas tässä suhteessa. On monia miniöitä, joille satelee neuvoja vaipanvaihdosta alkaen, vaikka nykyään käyttöohjeita, apua, palveluita löytyy enemmän kuin anoppien nuoruusvuosina, kun niitä tahoja osaa ja haluaa vaan etsiä.
Ihmiselle on onneksi annettu kyky ajatella omilla aivoillaan. Ruokaa osaa jokainen jotenkin laittaa, eli jos nainen on selvinnyt hengissä useita vuosia ennen kuin miehensä tapasi, eikä mieskään ole kokkauksiinsa kuollut, niin asiat ovat suht hyvässä mallissa. Pyykinpesu ei ole vaikeaa, eikä myöskään siivous. Jokainen osaa varmaan budjetoida, ja jos näitä perusseikkoja ei osaa/ei aina ehdi, ei ne taidot ainakaan parane, vaikka toinen kuinka huutaisi/neuvoisi vierellä. Hermostuttaa toisen vaan.
Sanoit, että appivanhempien kanssa toimeentuleminen vaati viisautta, ymmärtämystä. Et ole ajatellut, että miniäsi ehkä ajattelee samoin myös sinusta? Siksi he näyttävät, omien sanojesi mukaan, niin kultaisilta, toimeentulevilta sinun silmissäsi. Koska he ymmärtävät käyttäytyä. Aivan kuten sinä ymmärrät käyttäytyä hyvin heitä kohtaan. Jokainen meistä ajattelee, että toinen täytyy ottaa huomioon, mutta kenen mielipidettä sitä pitäisi ensiksi kuunnella? Sen mielipidettä, jonka talossa vierailee. Kuuntelu ei tarkoita sitä, että noudattaisi näitä neuvoja, jos se sotii omia käsityksiä vastaan. Onneksi olenkin huomannut, että anoppi ja appi eivät tuputa meille omia mielipiteitään, kun olemme heillä, emmekä me heille. Tämän ymmärtää jokainen, ainakin jokaisen pitäisi se ymmärtää. Viisauden, ymmärryksen, kuuntelun lisäksi, tarvitaan myös ja ennenkaikkea molemminpuolista, ei yksipuolista kunnioitusta.
Se, että minä en sinun mielestäsi vaikuta hiljaiselta, enkä nöyrältä, menee jonkin verran metsään, aika paljonkin itse asiassa. Kiitos, että sanoit, etten ole nöyrä. Sillä toivon todella, että kukaan ei koskaan sanoisi ketään nöyräksi. Se on oikeastaan pahinta mitä ihmiselle voi sanoa. Nöyrä ihminen on taipuisa kuin N- kirjain, menettänyt luottamuksen itseensä, matelee osittain maassa, taipuu toisten tahdon ja tuulen mukaan.
Olen hiljainen, kun tilanne sitä vaatii, keskustelupalstalla on turha olla hiljainen, muuten ei keskustelua synny. Siinä olet oikeassa, että anoppilassa en ole hiljainen, se ei toisaalta tarkoita, että puhun suunapäänä, siellä ei tarvitse olla hiljaa, voin sanoa oman mielipiteeni asioista, koska anoppilassa on totuttu keskustelemaan asioista railakkaasti, mm. politiikasta.
Ed. viestissäsi sanoit, että vanhempien *kanssa* on tultava toimeen, et sanonut, että *vanhempien* on tultava toimeen miniän kanssa. Tässä on vissi ero. Ilmauksesi tarkoitti ainakin minulle, että näitä vanhempia täytyy myötäillä, että heitä täytyy varoa, ettei vihastuta heitä. Jos joku lehdessä sanoisi, että Venäjän kanssa on tultava toimeen, niin mitä luulet puhujan sillä tarkoittavan? Passiivista asennetta, myöntymistä, varovaisuutta?
Vertaus menee nyt vähän pitkälle, mutta jos olisimme vaan koettaneet tulla toimeen itänaapurin kanssa, käyttäytyneet passiivisesti sen suhteen 30-40-luvuilla, osoittaneet myöntyväisyyttä, edenneet varovaisesti, missä nyt olisimme? Jos ihminen on hiljainen, ja nöyrä, ja toinen on äänekäs, ja alistava, kummalla on suurempi mahdollisuus hallita toista? Joskus sitä omaa tahtoakin on osoitettava, kunhan valitsee oikean ajan ja paikan.
Nöyryys on viisaalle tärkeä ominaisuus, se tekee viisaan. Tosiasioiden tunnustaminen tekee viisaan viisaaksi. On asiantiloja, jotka ovat vaikeasti muutettavissa ja siksi menestyäkseen kannattaa oppia elämään niiden kanssa ja peräti hyötymään niistä. Nöyrä on harkitseva. Viisas tutkii tilannetta ja suhteuttaa sen kokemuksiinsa ja analysoi sitä tietämyksensä varassa. Nöyrä ei ole nopeimmasta päästä, sillä hän ei halua tuoda itseään voimakkaasti julki. Nopeat ratkaisut ovat merkkejä aggressiivisuudesta ja jopa pöyhkeydestä. Nöyrä antaa itselleen ja toisille aikaa. Viisas on nöyrä siksi, että siitä on hänelle hyötyä, hän on oppinut käyttämään harkintaansa, jota kykyä nöyryys edesauttaa. Toisaalta nöyryys saa aikaan sinnikästä ponnistelua. Tosiasiat ovat ne, että helpolla saavutettava tulos on kaikkien saatavilla ja usein harvinainen saavutus on arvokkaampi. Nöyrä tekee työnsä tunnollisesti ja hänen saavuttamansa asiat eivät välttämättä ole kaikkien saatavilla.
Nöyryydestä lyhyt matka katkeruuteen ja sekös se vasta onkin mukavaa se sitä on sitten mukava alkaa kostamaan kun on joutunut itse aikansa nöyristelemään.
Itse en suostu nöyräksi mutta kohtelias osaan silti olla.
Nöyryys ja nöyristely eivät ole lähelläkään samaa.
Nöyryys on viisautta, uuden oppimista, ymmärtämystä, hyväksymistä jne.
Nöyristely on alentuvaa matelua, toisen miellyttämistä oman itsensä kustannuksella.
Noilla kahdella ominaisuudella ei ole tekemistä keskenään.
Tarkoitatko nöyryys on viisautta sanoillasi että on järkevää myöntää oma pienuutensa esimerkiksi ja tyhmyytensä?
Vai mitä tarkoitat "Nöyryys on viisautta" ?
Minulle viisautta on myöntää heikkouteni ja sitä kautta saada siitä vahvuus itselleni.
Mitä vahvuuksia saat itsellesi myöntämällä heikkoutesi, se kai on oleellisinta.
Jos tunnustat itsellesi tehneesi tyhmästi, voit oppia viisaammaksi. Oppivainen on myönteinen, avoin ja jopa rohkea.
Elämänkokemus tuo myös viisautta.
Meillä ainakin yhteydenpito kaikkiin ystäviin ja sukulaisiin on jäänyt minun kontolle. Välillä yritän vähän vihjailla, että soitatko veljellesi tai äitisi odottaa yhteydenottoa. Itse hoidan omat sukulaiseni ja ystäväni ja se saa riittää. Ilman minun patistelua ja muistuttelua ei pidettäisi sitäkään vähää yhteyttä miehen sukulaisiin, ystävät ovatkin jo kadonneet vuosien varrella maailman turuille. Sama tilanne on varmaan muillakin, eikä se tarkoita, että vaimo/tyttöystävä olisi jotenkin estänyt yhteydenpidon miehen lähipiiriin.
Mulla on ihana mies, muistaa hyvällä vanhempiaan ja sukulaisiaan . Samalla muistaa minunkin (vaimon) sukulaisia. Pidämme siis molemmat yhtälailla yhteyksiä omaisiimme. Meidän ystävien kanssa jutellessa, heillä on yhtä onnellisesti, sukulaiset ovat vahvuus ja ilon asia.
Sitten on ilmeisesti teitäkin joilla, miestään saa patistella asioihin. Kaikkihan on suhteessa millaiset ovat olleet lähtökohdat kotona.
joiden miniä rajoittaa yhteydenpidot niin, ettei päästä tapaamaan omaa eikä lapsenlasta. Joululahjojen osto on kielletty ja joulunaikaan on huomioitu kaikki muut sukulaiset mutta se anoppi on jätetty huomiotta.
Pojalla ei ole asiaa äitinsä luona edes käymään koska miniän sana on laki siinä talossa ja jos sitä rikotaan seuraamukset on ikäviä.
En nyt jaksa alkaa määritellä tuota käsitettä "nöyrä" uudelleen, mainitsin sen jo ed. viestissäni. Sen verran kuitenkin lisään, vaikka hieman aiheesta sivuun mennäänkin, että minusta, minulle, nuo termit "nöyrä" ja "nöyryys" merkitsevät kahta eri asiaa. "Nöyrä" ihminen on nöyrä aina, se on hänen perusluonteensa. Taipuisa voi olla, mutta sitä ei pidä olla aina, joka tilanteessa, omakin tahto täytyy löytyä, eikä tämä suinkaan nyt tarkoita suunapäänä kiekumista.
Jokaisella meistä on oma tahto, mielikuva maailmasta, niin sinulla kuin minulla. "Nöyryys" ihmisessä on väliaikaista, eritoten nuoret, ja ne, jotka tarvitsevat apua jossakin pulmassa, tarvitsevat nöyryyttä. Mutta sitten kun he ovat tuon pulman ratkaisseet, ei heidän tarvitse olla ikuisesti nöyriä.
Voisitko kertoa minulle, ja ehkä muutkin haluaisivat tietää, miksi appivanhempana annoit otsikoksi hieman niskoja nakkelevan, tiuskivan kysymyksen: vai ei neuvot kelpaa? Minä kun yritin edellisessä viestissä, jos nyt muistan viestini sisällön jotenkin oikein, vai oliko se jossain muussa ketjussa, kertoa, miten jokainen, 20-30v., jos on kasvatettu oikein, osaa varmaankin omilleen muuttaessa kokata henkensäpitimiksi, tehdä muut kotityöt, tärkeät asiat itse, ja etsiä neuvoja, jos ei sattumalta osaa, jne, sillä meillä jokaisella on kyky ajatella itse.
Olen osannut nämä elämisen perusasiat, ne on minulle vanhempieni taholta opetettu, jo paljon ennen kuin mieheni tapasin. Mikä muuttui niin dramaattisen monimutkaiseksi siinä avioliiton solmimishetkellä, että tarvitsisin vielä lisää neuvoja avioliitossa ja elämässä yleensä?
En todellakaan tiedä kaikkea, ei kukaan voi tietää kaikkea, edes tietokoneet eivät tiedä kaikkea. Mutta mitä ei tiedä, sen saa kyllä selville. Se siinä hauskaa, kiintoisaa onkin, kun kysyy itse, eikä mene valmiiseen pöytään, odottaa, istumalla kiltisti, kun miniää *neuvotaan* anopin ja apen taholta. En ole mikään lapsi enää. Lapsia neuvotaan, aikuisia ei neuvota.
Jos haluan tietää anopin sienikastikkeen salaisuuden, hän kyllä näyttää minulle kun kysyn, tai oikeastaan näyttää meille kaikille, koko perheelle ihan omaa kilttiyttään. Oma anoppini ei ole koskaan *neuvonut* minua, hän luottaa siihen, että tämän ikäiset, reilusti yli 30-v, osaavat jo.
Jos haluaisin tietää jotain tärkeää, anoppi&appi ei olisi ensimmäinen taho, jolta kysyisin, ellei se koskisi jotain, josta heillä on tuoretta kokemusta. En välttämättä kysyisi heiltä, enkä vanhemmiltanikaan neuvoja niistä tärkeistä asioista, jotka mieltämme askarruttavat, koska meillä, mieheni kanssa, nyt sattuu olemaan eräänlainen periaate: omat asiamme pidämme omana tietonamme, ei anoppikaan omista laki-, ja pankkiasioista meille puheskele.
Niin, voisitko tämän "pienen" johdannon jälkeen kertoa, mitä neuvoja haluaisit antaa miniöille ja muille? Mikä on niin vaikea tilanne, että minun täytyisi siitä kuulla appivanhemmiltani, kun vanhempanikaan eivät minua ja miestäni neuvo? He eivät edes kehtaisi neuvoa, koska luottavat kykyihimme ratkoa arjen pikku pulmia. Ei sitä muuten avioliitossa eläisikään.
Mieheni ja minä saamme palkkaa töistä, osaamme tehdä ruokaa, ja jos automme hajoaa, niin korjaamoja on lähellä, vakuutus kattaa hinauksen. Mitä sellaista miehistä neuvoa sinä voisit antaa tai mitä naisen näkökulmaa vaimosi voisi miniälleen tarjota, mitä hän ei tähän päivään mennessä ole vanhemmiltaan lapsena ja aikuisisässä ohimennen miehen vanhemmilta kysellyt?
Annas kun arvaan, seuraavaksi alkaa tulla kommentteja, että olen näsäviisas jne? Että minun pitäisi osata käyttäytyä kunnioittavammin vanhempia ihmisiä kohtaan? Sitä se aiempi viestisi hiljaisuuden, nöyryyden tarpeesta ehkä viesti. Mikä on siis sellaista, mikä vaatisi minulta hiljaisuutta, nöyryyttä appivanhempiani kohtaan? Jos mainitsisin apelleni, että minun varmaan kuuluisi olla hiljainen ja nöyrä, han alkaisi rekottaa niin, että varmaan tippuisi nojatuolistaan, ja anoppi kiljuisi, että pitikö sun nyt kipata se kahvi nurin. Koirat viliintyisivät, kaikki olisi kohta aivan hujan hajan, upeaa hälinää, menemme jouluksi heille:) Ihan oikeasti upeaa:)
Mitäköhän anoppi mahtaa tykätä lahjasta? "Eikös me sovittu, ettei osteta mitään":):)
No, jos sinulle nöyrä ja nöyryys merkitsevät kahta eri asiaa,niin sitä se ei kuitenkaan ole. Nöyrä on harkitseva, nöyryys on viisautta.
Nöyryys on hyve ja sen ei kylläkään pitäisi olla väliaikaista. Kun sinulla anopin kanssa menee hyvin, niin onko kovin reilua panetella anoppeja palstalla? Reilu osaa arvostaa asioita.
Kirjoittelet paljon, mutta et oikein asiaa.
Kukahan täällä niskoja nakkelee, katsohan vain omaa panetteluasi anopeista. Joillakin ehkä on ohjaileva anoppi, mutta mitää pahaa siinä on. Anopille voi kohteliaasti sanoa että on jo elämän perusasiat hallussa.
Lue kirjoituksesi uudelleen jos jaksat, niin muistat mitä olet kirjoittanut.
Vaikuttaa kyllä kovasti siltä että kaikki elämän perusasiat eivät ole sinulla hallussa. Etenkin nöyryys sinulta uupuu ja sen myötä viisaus.
Arvasit väärin, en nimittele ketään näsäviisaaksi, vaikka itse niin sanoitkin.
Kenen sinä kuvittelet omista asioistaan muille juttelevan, kun korostit että omat asiat pidät omana tietonasi?
Arvailla sinä näköjään osaat ja kuvitella muiden ihmisten, ajatuksia ja anoppisuhteita. Vaikuttaa kylläkin että sinulla on "omalehmä ojassa".
Sinäkun olet jo kaikkitietävä, niin eihän sinulle tarvitse enää mitään neuvoja antaa, ei sinulle ole kukaan niitä pakolla tyrkyttämässä.
Vanhemmilla ihmisillä on vain enemmän elämänkokemusta ja joskus sitä viisauttakin. Mutta kuten totesin sinä et kovin nöyrältä vaikuta ja kuten totesit olet siitä tyytyväinen. Lyhyen neuvon sinulle annan kun sitä pyysit: kasva aikuiseksi.
Täytän pian 45 ja mieheni on vähän vaille 60. Jos sinä olisit minun appivanhempani, niin miten neuvoisit minua? Kerro ainakin, minkälaatuisissa ja mitä koskevissa asioissa luulet, että voisit neuvoa minua/meitä?
Jos olet kiinnostunut neuvoista, niin miksi et kysy niitä omilta appivanhemmiltasi tai ystäviltäsi. En ole yleensä tuntemattomille neuvojani ollut tyrkyttämässä. Mielestäni jokainen voisi kuunnella vanhempiaan joilla on elämän viisautta. Siitä ei ainakaan tyhmemmäsi tule. Kunnioitus ennenkaikkea ihmisiä kohtaan.
Kylläpä nyt ohjeita ja neuvoja kaivataan. Voithan lukea edellisiä kirjoituksia ja ottaa sieltä jotain hyviä neuvoja itsellesi, jos tunnet että olet niitä vaille.
Varmaan ihmisillä on oppimisen varaa, eikä kannata jäädä paikoilleen. Koskaan ei ole liian vanha oppimaan paremmaksi jossain taidoissa.
Mikä muuten mielestäsi on kaikki? Tämän suomi24:n palstan kirjoittelijat? Itse vierailen hyvin harvoin tällä palstalla, koska minulla ei ole oikeastaan mitään kiinnostusta tänne; suurimmaksi osaksi, koska minulla ja anopilla ei ole mitään ongelmia. Sinulla tuntuu olevan kauhea kilpailu miniäsi kanssa. Mitäpä jos kaikki miniät eivät ole läpikotaisin pahoja? Mitäpä, jos jotkut miniät eivät vain tule toimeen anopin kanssa eivätkä jotkut anopit miniänsä kanssa - ilman että kumpikaan heistä olisi pahuuden ruumillistuma? Mitäpä, jos niin miniöistä kuin anopeistakin löytyy niitä todella loukkaavia tapauksia? Löytyyhän niitä yleisesti ihmisistäkin vaikkei kaikki ihmiset ole samanlaisia? Entäpä kun moni on sekä miniä että anoppi? Mitäs he sitten ovat?
Minulla on aivan mahtava anoppi, mutta jos hän ajattelisi kuten sinä, eli hyvin riidanhaluisesti, niin en ihmettelisi jos emme toimeen tulisi.
Minusta ainakin Täti Monica heitti tuon ed. viestinsä huumorimielessä. Ja minä taas kyselin tuossa aiemmassa viestissäni, että mitä neuvoja appivanhempi tarjoaa miniöilleen, kun edellä ihmetteli otsikon avulla, etteivät ne minulle kelpaa. Ei pystynyt kertomaan.
Jokainen sanasi oikein tihkuu myrkkyä, uhkut syvää vihaa ja raivoa minua, pikkuminiää kohtaan, joka vain yritti kysellä sinulta ed. viestissäni, että mitä neuvoja tarjoat miniöille, kun niistä en minäkään saisi kieltäytyä.
Sanoit viimeisessä virkkeessäsi antavasi minulle kauan odottamani neuvon: kasva aikuiseksi. Kiitos neuvosta, sehän se on ihmisen elämän perustarkoitus, olen kasvanut, olen lain mukaan aikuinen, ollut jo useita vuosia, elänyt avioliitossa useita vuosia, ja suhteeni anoppiin paranivat, vaikka välit paukahtivatkin hetkeksi poikki vuosia sitten. Kuten olen täällä aiemmin rehellisesti kirjoittanut.
Ihmettelit syitäni kirjoitella tälle palstalle, vaikka suhteeni anoppiin on tällä hetkellä hyvässä mallissa? Kyselisin sinulta vähän samansuuntaista, olet aiemmissa viesteissäsi kertonut miniöistäsi, jotka ovat kultaisia, teidän kanssanne hyviin toimeentulevia, eivät ole suunapäänä, eivät pidä meteliä tekemisistään, ovat teille viestisi mukaan erittäin rakkaita ihmisiä. Mikä siis mättää, että joudut purkamaan sieluasi anoppi&appipalstalla? Kaikki ei ehkä olekaan niin hyvin, kuin olet kertonut?
Tuhannet ihmiset ovat tutustuneet, ja tutustuvat Anoppi&Appipalstan teksteihin, koska asia kiinnostaa meitä, yli 2.500 on lukenut pelkästään tätä ketjua, eli kiinnostuksen aihetta on. Jokaisella lukijalla ja kirjoittajalla on oma näkemyksensä asiasta. He etsivät kohtalotovereita, eri näkemyksiä asioista, mielipiteitä, neuvoja, kunhan niitä ei tyrkytetä eikä oteta henkilökohtaisesti, kun toinen osapuoli ei pidäkään niistä. Nämä ongelma ei poistu kehottamalla toista "kasvamaan aikuiseksi". Mielestäni yritit tällä sanoa: ole jo vihdoinkin hiljaa. Viestini pituuksista olet useasti aiemminkin huomautellut, ja ellei seriffi puutu asiaan, aion kirjoittaa niin kauan ja niin pitkään, kuin minulla mielipiteitä riittää. Suomi24.fi on *keskustelupalsta*, ei mikään *hiljaisuuden meri*.
Miniät, anopit ja apet ovat jakautuneet selvästi kahteen eri leiriin, he eivät kohtaa toisiaan ilman keskustelua, niin virtuaali- kuin realitymaailmassa. Miniät koettavat etsiä ratkaisuja, samoin kuin anopit ja apetkin. Se sallittakoon heille.
Kaikilla on oikeus tutustua palstan teksteihin, jokaisella on oikeus puhua täällä suunsa puhtaaksi, se onni anonyymiydessä piileekin. On ollut hauskaa, välillä tuskaistakin lukea tekstejä, mutta elämä on täynnä tuskaa välillä. Sille ei kukaan valitettavasti voi mitään.
Toivon, että me aikuiset ihmiset pysyisimme asialinjalla niin täällä kuin tuolla ulkomaailmassakin, koska käsittelemme herkkiä ihmissuhdeasioita, jotka ovat tarpeeksi tulenarkoja jo muutenkin, ilman henkilökohtaisuuksiin menemisiä.
Toivotan sinulle oikein rauhaistaa joulua perheesi parissa ja onnellista uutta vuotta 2007.
T: 2. vaimo
Tuntuu siltä että kaikki anoppien sanomiset, ymmärrätkö?
Niin, minäkin vierailen täällä suomi24:palstalla nyt harvinaisen usein, aikaisemmin en ole vieraillut.
Sinun tuntemuksillasi ei vain ole totuuden perää, mutta ainahan sitä voi kuvitella. Minusta sinä et tiedä mitään.Puhu vain itsestäsi.
Kaikkien miniät eivät olekaan pahja. Älä siis ala saivarrella asian vierestä.
Voi kuules, vaimoni on miniä ja anoppi, eikä ole tarvinnut valitella miniöistä tai anopeista minnekään. Mieti sitä ja opettele olemaan ihmisiksi.
Myrkkyä on sinun omissa sanoissasi ja sinulla sitä vihaa ja raivoa tuntuu riittävän palstatolkulla. Minä en ole sinulle mitään tarjoamassa, mutta totesin vain ettei neuvot sinulle kelpaa, olet jo niin tietäväinen asioista. Sinua en ole kieltänyt kieltäytymästä, älä viitsi muutella toisten kirjoitusta omiksi mietteiksisi.
En minä sanonut sinun odottavan kauan odotettua neuvoa, vaan neuvoja jota minulta pyysit. Mutta et vaikuta aikuiselta, noin hyökkäävillä lausunnoillasi. Selitellä sinä jaksat, miten olet itseäsi kehitellyt, no hyvä.
Katsohan kirjoituksiasi ja kysy itseltäsi mikä sinua mättää, "miksi purat sieluasi", minä en ole sinulle tilivelvolinen. Sinun mielipiteesi ovat sinun mielipiteitä. Myös toisenlainen kuva anopeista on tällä palstalla sallittua, siis älä ota näitä asioita hyökkäyksenä sinua vastaan. Kaikki kirjoittelijat eivät ole SINUN kohtalotovereitasi, silti saa oman näkemyksensä kirjoittaa. Olet näköjään tyytyväinen, vain silloin kun kirjoittajat myötäilevät sinun näkemyksiäsi.
Minä olen pysynyt asialinjalla, joten en näe sinulla minulle siihen mitään huomauttelemisen aihetta.
Kirjoittele sinä vain pitkiä jorinoitasi, ne vain usein sivuutetaan nopeasti.
Minäkin otan nämä asiat huumorimielessä, sinä näköjään et.
Etkö todellakaan ymmärrä, kun sinulle on kerrottu, mitä neuvoja appivanhemmat voivat miniälle antaa? Kyllä elämässä on vielä paljon oppimista, vaikka luuletkin olevasi täysioppinut. En minä sinulle pysty neuvoja kohdistamaan tarkemmin, kun en sinua paremmin tunne. Nöyryyttä ja viisautta saattaisit vielä saada jos kaikkitietävyydeltäsi sen vain ymmärtäisit. Kuuntele mitä ihmiset sinulle sanovat, niin saatat tajuta paljon.
Minä en ole pyytänyt sinulta mitään, joten älä vaadi minulta mitään. Ihmettelen vain ettei sinulle viisaampien neuvot kelpaa.
Nyt kirjoitat ettei tarvita neuvoja, mutta sitten taas moitit ettei niitä pystytty kertomaan!
Kumarrukseni oli ilkikurinen, mutta otit sen tosissasi, kuten kaiken muunkin. Mutta ethän sinä olekaan minun appivanhempani, joten minun ei tarvitse sinusta tykätäkään. En myöskään ole sinun miniäsi, tosin mistä sinä sen varmuudella tiedät? Kyllä ne sinun kultaiset miniäsi varmaankin osaavat tietsikkaa käyttää.
Toivotin sinulle hyvät joulut ja uudet vuodet ed. viestini lopussa, ja te kaikki, jotka vierailette tällä palstalla: appivanhemmalta saamani jouluhenkisen, ystävyyttä tihkuvan, palautteen näette edellä.:)
Taas huomautit, että kirjoitan palstatolkulla. Mikä tässä viestien pituuksissa sinua riivaa? Ei joka sanaa tarvitse lukea, ja jos on paljon sanottavaa, niin täällä palstalla jos missä, siihen tarjotaan tilaisuus. Jos aiemmin laitoit otsikoksi, ai, että neuvot ei kelpaa, niin minä ainakin oletin, että tarkoitit mitä otsikossa sanoit. Että neuvosi eivät kelpaa. Ja antamasi neuvo : kasva aikuiseksi on lapsellinen, ei lapsellinen ei ole oikea sana, typerä on sopivampi luonnehdinta, joka parhaiten kuvaa neuvosi sisältöä. Sanotko näin miniöillesi päin niiden naamaa? Koska pyysin sinua kertomaan, mitä neuvoja tarjoat miniöillesi? Sain kaipaamani tiedon. Sinulla on ongelmia miniän kanssa, muuten et täällä vierailisikaan.
Ja kuten aiemmassa viestissäni sanoin: minä en tiedä kaikkea, kukaan ei tiedä kaikkea, tietokoneet eivät tiedä kaikkea. Se on siellä bongattavissa, kaikkien luettavissa. Kukaan ei ole niin viisas, vaikka kuinka hiljainen ja nöyrä omasta mielestään olisi, että sanoisi tietävänsä kaiken. Toivon, että sinä et kuvittele tietäväsi kaikkea.
Miten ihmeessä siis päättelit tästä negaatiosta, että minä *tiedän* kaiken? En ole kaikkitietävä, mutta sinä haluat vakuuttaa minut, että olet.
Sanot, että hyökkäilen. Taas viittaus viestieni pituuteen, en saisi myöskään vastailla viesteihisi, koska sehän kertoo, etten ole hiljainen ja nöyrä. Minusta ihminen on oikeasti hiljainen ja nöyrä ainakin kolmessa tilanteessa: kun poliisi pysäyttää tämän, kun henkilö kävelee arkun perässä, kun opettaja pitää puhuttelun oppilaalleen. En voisi kuvitellakaan olevani hiljainen ja nöyrä keskustelupalstalla, eihän keskustelua niin synny.
Oletko sinä ollut hiljainen ja nöyrä lapsuudenkodissa ja appilassa, siitäkö tämä hyökkäävyys? Petyt kun miniäsi ja minä emme ole sitä, mitä odotat meiltä. Katsos kun, miniät eivät kuulu sinun ydinperheeseesi, heidän miehensä ja lapsensa kuuluvat. Jos olet tehnyt kasvatustyösi hyvin, poikasi ja tämän perheesi eivät enää uusia neuvoja kaipaa. Et ole miniäsi vanhempi, vaikka haluaisit niin kuvitellakin, vaikka se nimimerkissäsi " appivanhempi " esiintyykin.
Anopit ja apet ovat vain taustajoukkoja, minä en neuvo anoppia, eikä anoppi neuvo minua, elleivät osapuolet kysy toiseltaan neuvoja. Neuvojen tarjoaminen, ilman että toinen on pyytänyt niitä osoittaa äärimmäistä ylimielisyyttä.
Jokainen hoitaa omat asiansa, tämä on merkki itsenäisyydestä, mutta se on uhka sinulle. Haluat holhota, neuvoa, ja loukkaannut, kun neuvosi eivät kelpaakaan.
Kun olet aiemmin soimannut minua hiljaisuuden ja nöyryyden puutteesta, oletat ilmiselvästi, että hiljenisin jo lopullisesti. Samaako taktiikkaa käytät miniöitesi suhteen? Kyllä sinulla taitaa olla vakavia miniäongelmia, koska kiellät niiden olemassaolon, et vastannut esittämääni kysymykseen niistä, sen sijaan *sinä" hyökkäät ja haukut minua vaikka mistä. Miltä tuntuu, kun et saakaan tahtoasi läpi? Teidän joulupöydässä on varmaan rattoisaa tänä jouluna.
Minä olen jo kauan sitten oppinut, että samaa mieltä ei tarvitse olla, eikä voi olla kaikkien ihmisten kanssa. On aivan mahdotonta olla aina samaa mieltä toisten kanssa. Miniät ja miehen vanhemmat nyt vaan kuuluvat eri leireihin, johan geenitkin sen todistavat. Ei se henk.kohtaisuuksiin meneminen ainakaan välejä paranna.
Et ole pysynyt asialinjalla, mutta sinähän sen tiedät parhaiten. Olet huomautellut minulle viestieni pituuksista, että neuvosi eivät kelpaa, että minun pitäisi kasvaa aikuiseksi, että miksi kirjoittelen täällä, jos välini anoppiin ovat kunnossa, miksi en ole hiljainen ja nöyrä, että panettelen anoppeja, etten ole reilu. Tässä vain muutamia merkkejä siitä, kuinka sinä omasta mielestäsi pitäydyt asialinjalla.
Jotain miniäsi ovat tehneet oikein minun mielestäni, eivät he taida ollakaan niin hiljaisia, nöyriä ja kultaisia, kuin sinä haluat meidän kuvittelevan heidän olevan. Koska et ole kuin ohimennen maininnut heistä, haluat ilmeisesti kieltää koko ongelman olemassaolon, koska et osaa tehdä sille mitään. Siksi hyökkäät kimppuuni. Muuten sinä et täällä kirjoittelisi ja hyökkäisi minua, miniää, kohtaan. Treenaatko suurta ottelua varten? Ilmeisesti kyllä asia on näin. Aivan, jouluhan on tulossa, ja ehkä miniännekin, ei olisi pitänyt toivottaa rauhaisaa joulua, koska sitä ei ilmeisesti sinulle suoda.
Minä olen tappeluni anopin kanssa saanut vuosia sitten päätökseen, kuten olen aiemmin tällä palstalla kertonutkin. Siksi meille on tulossa rauhaisa joulu, koska kukaan meistä ei teeskentele olevansa parempi ihminen kuin oikeasti onkaan. Tunnemme toistemme puutteet, emme ole hiljaisia, emmekä ole nöyriä, emme ole täydellisiä, kaikkitietäviä yli-ihmisiä, jotka tyrkyttävät neuvoja toisilleen, ja me tulemme toimeen, juuri tästä syystä. Ja sehän se tässä on pääasia, että minä ja anoppini tulemme toimeen.
Sinun ja minun ei tarvitse tulla toimeen. Kai ymmärrät sen, että minulla on oikeus olla eri mieltä kanssasi?
Mitä neuvoja appivanhempien pitäisi minulle antaa, kun omat vanhemmatkään eivät minua enää neuvoa? Hämärä viittaus elämänkokemukseen ei riitä, kun ette osaa yksilöidä, mitä neuvoja mielestänne tarvitsen? Minulla on yhteinen talous mieheni kanssa, perhe, elämä, joten miksi meuhkaatte noista appivanhempien neuvoista?
Eivät anoppi ja appi ole minun vanhempiani. Minun anoppi ja appi luottavat minuun ja poikaansa niin, etteivät edes tarjoa neuvoja, ei tule heille mieleenkään. Koska he tietävät, että meidän käytöksessä ja elämäntavoissa ja arvoissa ei ole mitään suurempaa vikaa. Emme ole täydellisiä, olemme vain tavallisia suomalaisia.
Ja ainakin minun lapsuudessani minun äitini olisi vetänyt herneen nenään, jos joku toinen äiti tai isä olisi yrittänyt minun äidilleni neuvoa, miten hänen pitäisi kasvattaa lapsiaan. Eikä kenellekään edes tullut mieleen, eikä ollut edes tarvetta tietenkään. Minä en ole käyttänyt huumeita, alkoholiin kosken vain juhlapyhinä, samaa ei voi sanoa tuosta lapsuudenkodin naapuriperheestä, joiden pojalle ne kaupungin poliisisedät ovat vanhoja tuttuja. Ja jos olisin tuo rikollinen aikuinen, niin luuletko, että kuuntelisin toisten neuvoja?
Tykkäävätkö uuden sukupolven äidit, te siellä vastapuolella, että jonkun toisen lapsen äidit ja isit, nämä teidän lapsienne appivanhemmat, kertovat miniälleen, teidän lapselleen, miten tämän pitäisi käyttäytyä oikein? Tykkäisittekö tästä? Miettikääpä vähän, tästähän tässä on nyt kyse, oikeasti.
olemassakaan.
Jokainen kirjoittaa omana itsenään kukaan ei kirjoita Meille tai meidän kirjoituksia.
Jokainen Miniä on minä ja jokainen Anoppi on minä.
EI me meille...
Yksikään ei kirjoita ryhmälle tai ryhmänä.
Hulluksi tulit, vai mikä riivaa?
Rauhoituhan pikku miniä.
Oletko miettinyt, onko kaikki kohdallaan, sinulla ?
En ole tullut hulluksi. Eikä riivaa mikään muu, kun erään appivanhemman kypsymätön asenne. Ei se, että on iältään yli 30v vanhempi, tee kenestäkään automaattisesti minua parempaa ihmistä. Toivottavasti minä en 30-vuoden päästä kirjoittele täällä ja hauku miniöitä hulluksi.
Ehkä sitä se anoppius sitten teettäisi. Kun ette asioista pysty keskustelemaan, niin alatte laukoa henkilökohtaisuuksia, epäilette henkilön mielenterveyttä, kun en ymmärrä minulle täysin tuntemattomien anoppien ja appien neuvoja.
Suhteeni omiin ja mieheni vanhempiin ovat kunnossa, että hekään eivät koe tarpeellseksi neuvoa minua, joten miksi minun pitäisi hiljaisena ja nöyränä kuunnella teitä, kun tekään ette kuuntele minua? Ei teidän ikänne anna teille oikeutta komentaa muita.
Minä, joka en miniänä kuuntele sanojanne, leimataan heti hulluksi. Ehkä se on teidän tapanne keskustella. Minä en kutsunut ketään hulluksi. Te tässä ihmisiä leimaatte hulluksi.
"Tuntuu siltä että kaikki anoppien sanomiset, ymmärrätkö?"
Täytyy myöntää etten ymmärrä tuota lausettasi, puuttuu jokunen sana.
"Sinun tuntemuksillasi ei vain ole totuuden perää, mutta ainahan sitä voi kuvitella. Minusta sinä et tiedä mitään.Puhu vain itsestäsi."
Jaa, että minun anoppi ei voi olla mahtava? Vai että jotkut anopit ja miniät eivät tule keskenään toimeen ja jotkut tulevat? Vai siinä, että joskus se anopin asenne pahin, joskus taas miniän? Minusta SINÄ et tiedä mitään. :)
"Kaikkien miniät eivät olekaan pahja. Älä siis ala saivarrella asian vierestä."
Eikös tuo ole juuri se aihe, josta itse puhut?
"Voi kuules, vaimoni on miniä ja anoppi, eikä ole tarvinnut valitella miniöistä tai anopeista minnekään. Mieti sitä ja opettele olemaan ihmisiksi."
Olenko ihminen vasta silloin, jos näen ainoastaan appivanhemmat uhreina, että kaikki on aina vain yhden tekijän vika ja nyt miniän? Rehellisesti sanottuna minä toimin ihmisiksi omasta mielestäni tarpeeksi, tulen toimeen appivanhempieni kanssa ja hän minun, joten tuossa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa ja epäihmismäistä. Niin tulee puolisonikin omien appivanhempiensa kanssa toimeen.
Lues nyt tuo tekstisi, huomaatko itse kuinka vihamielinen ihminen olet? Aina syyteltävä ja haukuttava, jopa täysin tuntematonta ihmistä! Niin kapeakatseista taas että. Onko muuten vaimosi SINULLE miniä tai anoppi? Tuskin. Puhuinko sinun vaimostasi vai puhuinko sinun vihamielisyydestäsi? Mieti sitä ja opettele olemaan ihmisiksi - Hyvää joulua.
syytä kyllä olisi.
Olen ajatellut ihan samaa, mulla on yksi poika ja yksi tyttö, ja olen miettinyt tuleeko minusta kauhu-anoppi, ettei kukaan ole tarpeeksi hyvä minun pojalleni. Toivottavasti ei.
Itse olemme mieheni kanssa yhtäpaljon yhteyksissä molempien vanhempien kanssa.
Mutta kai tässä asiassa vaikuttaa ihmisten väliset kemiat muutenkin, joidenkin kanssa ei yksinkertaisesti tule toimeen, oli sitten anoppi tai ei.
"Mutta kai tässä asiassa vaikuttaa ihmisten väliset kemiat muutenkin, joidenkin kanssa ei yksinkertaisesti tule toimeen, oli sitten anoppi tai ei."
Totta. Tulen kyllä toimeen anoppini kanssa, mutta hän on niin erilainen ihminen kuin minä, ettei hänen seuransa yksinkertaisesti kiinnosta minua. Lisäksi sain suhteen alkuaikoina kuulla hänen suustaan niin töykeitä kommentteja, että se vähäinenkin kiinnostus lopahti heti kättelyssä. En minä sukulaistenikaan kanssa väkisin yhteyttä pidä yllä, kyllä kanssakäymisessä pitää olla lämpöä ja aitoa välittämistä.
Varmaan pirullista, kun ei voi pitää yhteyttä edes omien sukulaistensa kanssa!
Hyvä kun jotenkuten tulee toimeen ihmisten kanssa, vai mitä. Mites työpaikalla, onko siellä hyvät kemiat tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vai onko sellainen eristynyt työ, itsenäinen tms?
Luulisi että sitä AITOA välittämistä tulee vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa, varsinkin lähimmäisten, mutta ei se aina näin mene.
aina toivoin, kun poikani oli pieni, että joskus, kun minusta tulee anoppi tai anoppi "ehdokas" niin että minut hyväksyttäisiin tällaisena, kun olen...vaan nyt ,kun olen ,tai olin siinä tilanteessa vuosien jälkeen, niin ei hyväksytty, koska rakastan poikaani äidinrakkaudella, ja toivon vain hänelle elämässä hyvää, niinkuin kaikki normaalit äidit niin ajattelee..uskon ,että anoppi ja miniä syndoomassa on miniän puolelta ilmeisesti jokin mustasukkaisuus mikä saa tilanteet kärjistymään, ja yrittää manipuloida pojan äitiään vastaan..
Minä olen myös sillä kannalla, että miniä on ehkä mustis miehensä äidille, jollakin tapaa. Poikasi olisi hyvä sanoa vaimolleen, että turhaan olet mustis, sillä äiti on aina äiti ja vaimona hän on tärkein.
Minä itse olen myös pienen pojan äiti ja siksi toivoisin että anoppeja kohdeltaisiin ystävänä ja hyvänä sukulaisena, joka toivoo vain hyvää poikansa perheelle. Manipulointi äitiä vastaan on niin halveksuttavaa, että pojan pitäisi tuo myös ymmärtää. Mutta vaimolla voi olla aikamoinen valta mieheensä. Ota sinä asiat rauhallisesti ja käyttäydyt kaikesta huolimatta kohteliaasti. Älä tunge kuitenkaan heidän suhteeseensa, ehkä et niin teekään.
Toivotan sinulle hyvää jatkoa ja haluan sanoa vielä, että kyllä saat olla rakastava äiti poikaasi kohtaan,esimerkiksi pitämällä yhteyttä häneen.
ihan automaatio, että miniä ei voi sietää anoppiaan. Se mustasukkaisuus tai jokin pelko tuntuu olevan siellä päässä. Vaikka kuinka yrittäisi olla "huomaamaton" ja vaik mitä niin ei kelpaa. Se on jokin kumma juttu. Ikinä en ole puuttunut nuorten asioihin, suurinpiirtein olen "näkymätön" puhun vain kun kutsutaan.. tyyliin, mutta e .. ei mikään kelpaa. Jott näin se menee, ei kai sille voi mitään.Jos yritän olla ystävällinen, ärsytän. Jos olen hiljaa, ärsytän. Jotta hyvä poikalsetn äiti, näin se menee.