Mies oli vaihteeksi pahalla päällä ja lähdin yöksi pois kotoa, ennen kuin tapahtuu mitään pahempaa. Hän osaa kyllä sen lyömisenkin taidon. Nyt aamulla kun juttelimme puhelimitse niin hän ei löydä itsestään mitään syytä, hänen uhkailunsa ja aikaisemmat tekonsa eivät ole syynä siihen että minä lähdin. Hän ei kuulemma ymmärrä minun toilailujani, miksi lähden pois / karkuun.
Olen pettänyt häntä muutama vuosi sitten ja vieläkin asia on meillä käsiteltävänä, noin pari kertaa viikossa, siis aina kun hän juo.
Nyt en vaan enää jaksanut ja läksin pois, nukuin siis autossa.
Nyt mietin pitäiskö mennä takaisin kotiin vai pidänkö pääni ja haen itselleni jostain asuntoa? Tuskin hän siitä muuttuu, mutta nyt mietin tuota joulua. Lapset (Nuoret aikuiset) lupasivat tulla kotiin jouluksi, mutta mihin kotiin jos nyt lähden, kun ei ole itsellänikään paikkaa mihin mennä. Tuntuu,että paluuni on vain teeskentelyä ja kumpi on lapsien kannalta parempi. Kyllä hekin huomaavat jos kaikki ei ole ok. Jos menen takaisin, alkaako lyöminen vai rauhoittuuko hän joksikin aikaa? Teeskentely vai totuus? Ero on edessä joka tapauksessa, mutta onko sen aika nyt. Siinäpä pulma.

Vastaukset 2
Vanhimmat
joulu jossain muualla,ja hae ero heti,ei kannata enään yrittää,sehän on juoppo jos kerran pari kertaa viikossa on kännissä,pahemmaksi menee,lähde pois
miehesi ei siis ole kyennyt antamaan anteeksi pettämistäsi. se on ymmärrettävää, sillä sellainenhan on suuri loukkaus ihmisyydelle, itsetunnolle ja miehisyydelle. eikä se tilanne siitä mihinkään parane, joten kanna vastuu itsestäsi ja omista teoistasi: lopeta suhde.
mene jouluksi sinne aikuisten lastesi luokse.
voimia!