Nyt tulee kysymys teille, hyvät kanssaihmiset.
Olemme olleet miehen kanssa nyt sellaiset palttiarallaa pari vuotta kimpassa. Mää kärsin mustasukkaisuudesta ja omistamisen halusta, sekä koitan kontrolloida miestäni sekä itseäni parhaan kykyni mukaan. Olen myös terapiaan joutunut hoidattamaan päätäni, koska ahdistun normaalia suuremmin asioista, enkä voi hyvin. (lapsuudessa haavoille vedetty)..
Mieheni taas on aika erakoitunut ollut aina, ei pitempiä suhteita (minä olen aina seurustellut pitkään), ei ystäviä liioin. Hän suhteemme alussa ei tiennyt haluaako minut vai ei, ja jahkasi noin vuoden, sekä mietti sekä tapasi muitakin naisvaihtoehtoja. Tämä seikka on jäänyt minuun vihana häntä kohtaan, johtuen siitä että minulle se oli kuin hylkäys ja itsetuntoni laski todella pahasti.
Suhteemme on nyt siinä jamassa, että olemme kyllä rakastavaiset ja yli puoi vuotta on mennyt nyt hyvin, niin ettei ole mitään jättämisepäilyjä jne. MUTTA, minä en pääse ajatuksista eroon, että hän olisi varma minusta (vaikka hän sanoo olevansa), ja että hän haluaisi jotain enemmän (hän ei ole vielä esim. valmis muuttamaan kanssani yhteen) (mikä vituttaa)..
Huomaan, että kontrollointini ja hallitsemisen tarpeeni ketuttaa häntä, sillä kyselen pienistäkin asoista kokoajan. TIEDÄN, että olen hullu, ja myönnän sen täysin ja heti, ja tiedän MITEN MINUN TULISI KÄYTTÄYTYÄ, mutten kykene enkä OSAA.
Eli, minun olisi vain opeteltava olemaan kontrolloimatta, kyselemättä, ja panikoimatta, ja minun tulisi osata LUOTTAA.
Olenkin päättänyt tehdä seuraavan: Kuukauden ajan, minä en kysele, enkä mieti mitä HÄN tekee, vaan keskityn omaan elämääni, ja nautin siitä. Pakotan itseni näkemään häntä vähemmän, (olemme joka yö olleet yhdessä puolen vuoden ajan), ja annan hänelle omaa rauhaa ja aikaa. En kysele onko hän katsonut pornoa tai muutakaan kyselyjä (niinkuin kokoajan teen).
PELKO: pelkään, että kun teen noin, niin mieheni tottuu yksinoloon, eikä enää halua seurustella. Kun hän nyt on tottunut yhdessäoloon, niin tuntuu paremmalta, mutta jos päästän irti, ja hän taas erakoituu, niin minä jään yksin.
KYSYMYS: Veikatkaa, miten tulee käymään, kun olen kuukauden hallitsematta ja kyselemättä, ja olen yksinäni?? Pysyykö hän uskollisena vai tarvitseeko hän sen narun kaulaansa ja taluttajan, (hän on tottunut että äitikin määräilee ja hallitsee)..
Vai miten käy? Tulen kertomaan projektistani kuukauden päästä, jos tänne tulee yhtään vastausta, mutta jos ei tule niin mitäpä sitten turhaan. Mutta Tämän aion kuitenkin toteuttaa. Vaikka ero tulisi.
En enää jaksa itsenikään takia tällaista elämän haaskausta.
Mielipiteitä?
Olemme olleet miehen kanssa nyt sellaiset palttiarallaa pari vuotta kimpassa. Mää kärsin mustasukkaisuudesta ja omistamisen halusta, sekä koitan kontrolloida miestäni sekä itseäni parhaan kykyni mukaan. Olen myös terapiaan joutunut hoidattamaan päätäni, koska ahdistun normaalia suuremmin asioista, enkä voi hyvin. (lapsuudessa haavoille vedetty)..
Mieheni taas on aika erakoitunut ollut aina, ei pitempiä suhteita (minä olen aina seurustellut pitkään), ei ystäviä liioin. Hän suhteemme alussa ei tiennyt haluaako minut vai ei, ja jahkasi noin vuoden, sekä mietti sekä tapasi muitakin naisvaihtoehtoja. Tämä seikka on jäänyt minuun vihana häntä kohtaan, johtuen siitä että minulle se oli kuin hylkäys ja itsetuntoni laski todella pahasti.
Suhteemme on nyt siinä jamassa, että olemme kyllä rakastavaiset ja yli puoi vuotta on mennyt nyt hyvin, niin ettei ole mitään jättämisepäilyjä jne. MUTTA, minä en pääse ajatuksista eroon, että hän olisi varma minusta (vaikka hän sanoo olevansa), ja että hän haluaisi jotain enemmän (hän ei ole vielä esim. valmis muuttamaan kanssani yhteen) (mikä vituttaa)..
Huomaan, että kontrollointini ja hallitsemisen tarpeeni ketuttaa häntä, sillä kyselen pienistäkin asoista kokoajan. TIEDÄN, että olen hullu, ja myönnän sen täysin ja heti, ja tiedän MITEN MINUN TULISI KÄYTTÄYTYÄ, mutten kykene enkä OSAA.
Eli, minun olisi vain opeteltava olemaan kontrolloimatta, kyselemättä, ja panikoimatta, ja minun tulisi osata LUOTTAA.
Olenkin päättänyt tehdä seuraavan: Kuukauden ajan, minä en kysele, enkä mieti mitä HÄN tekee, vaan keskityn omaan elämääni, ja nautin siitä. Pakotan itseni näkemään häntä vähemmän, (olemme joka yö olleet yhdessä puolen vuoden ajan), ja annan hänelle omaa rauhaa ja aikaa. En kysele onko hän katsonut pornoa tai muutakaan kyselyjä (niinkuin kokoajan teen).
PELKO: pelkään, että kun teen noin, niin mieheni tottuu yksinoloon, eikä enää halua seurustella. Kun hän nyt on tottunut yhdessäoloon, niin tuntuu paremmalta, mutta jos päästän irti, ja hän taas erakoituu, niin minä jään yksin.
KYSYMYS: Veikatkaa, miten tulee käymään, kun olen kuukauden hallitsematta ja kyselemättä, ja olen yksinäni?? Pysyykö hän uskollisena vai tarvitseeko hän sen narun kaulaansa ja taluttajan, (hän on tottunut että äitikin määräilee ja hallitsee)..
Vai miten käy? Tulen kertomaan projektistani kuukauden päästä, jos tänne tulee yhtään vastausta, mutta jos ei tule niin mitäpä sitten turhaan. Mutta Tämän aion kuitenkin toteuttaa. Vaikka ero tulisi.
En enää jaksa itsenikään takia tällaista elämän haaskausta.
Mielipiteitä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sen kuukauden aikana hanki itsellesi harrastus, tapaa kavereita, ja huomannet pian että itsetuntosi saattaa nousta kun et ole riippuvainen miesystäväsi huomiosta koko ajan.
"KYSYMYS: Veikatkaa, miten tulee käymään, kun olen kuukauden hallitsematta ja kyselemättä, ja olen yksinäni?? Pysyykö hän uskollisena vai tarvitseeko hän sen narun kaulaansa ja taluttajan"
Miksei olisi uskollinen?
Pelottavaa luettavaa...
Kuka nainen sellaista talutettavaa miestä edes kaipaa? Jos mies ei ilman kontrolloimista osaa pysyä uskollisena tai muuten hallita elämäänsä, onko hän mies ensinkään?
Todennäköisesti kaikenlainen kyttääminen ja sitominen vaan edesauttaa pettämistä. Mies (tai nainen) voi ajatella että "jos mut on kerran jo etukäteen tuomittu pettäjäksi ja mua kuitenkin aina epäillään, niin miksen sitten voisi pettää ihan oikeestikin".
En ihmettele, ettei miehesi halua muuttaa kanssasi yhteen.
Tuollainen määräily ja kontrollointi on senverran rasittava piirre ihmisessä, että sellaisen ihmisen kanssa ei kannata elämäänsä jakaa.
Itse kierrän kaukaa määräilyhaluiset naiset.
Se luonteenpiirre nimittäin näkyy jo päällepäin.
Suhteenne on miehellesi melkoinen helvetti, veikkaan että jossain vaiheessa kynnys lähtemiseen ylittyy.
Varsinkin jos äitinsä on aloittanut äkseeraamisen, niin se sietoraja voi olla huomattavasti alentunut.
Mene psykiatrille, hae apua ja voitte selvitä.
ehkä et lukenut viestiäni kovin hyvin. Kerroin olevani jo terapiassa.
Ja mieheni on jättänyt minut jo kahdesti, mutta tullut heti takaisin. Että on tässä enemmästä jo kyse kuin kestämisestä ja helvetistä.
Ja nimenomaan tässä on kyse siitä, että minä haluan muuttua itseni takia.
Jos miehessäsi ei ole tarpeeksi aloitekykyä lähteä suhteesta niin sinun pitää ottaa ohjat käsiisi ja lopettaa seurustelu. Ymmärrät itsekin, että olet hullu eikä seurustelu sovi sinulle, saatat vain toisenkin ihmisen mielenterveyden sekaisin. Terapiaan on myös turha uskoa, se ei mitäään auta, pikemminkin luonteenpiirteet vain korostuvat iän myötä.
Hyvää joulunodotusta vaan sinulle.
ehkä 15 vuotta. Kuka sä olet määrittämään sopiiko terapia vai ei? Ja tekeekö esim. masennus ihmisestä "hullun"?
rehellisen mielipiteeni.
Sä olet itse suurin syy siihen, että te eroatte.
Vähän aikaa mustis saattaa jopa hivellä objektin itsetuntoa, mutta hyvin nopeesti alkaa vituttamaan ja on vaan kaverin saamattomuudesta kiinni, kuinka kauan suhteessa viitsii roikkua.
Tiedän mistä puhun, kun olen yhden sellaisen suhteen katkaissut.
Suurin osa ihmisistä nauttii yksinolosta ja miehesi ilmeisesti vielä tavallista enemmän, jos hän on perusluonteeltaan erakoituvaa sorttia. Sellaiselle ihmiselle on todella iso kynnys vaihtaa mukava yksinolo parisuhteeseen. Mies voi olla korviaan myöten rakastunut, eikä silti halua muuttaa naisen kanssa yhteen. Itse asiassa jos olisin nainen, minua pelottaisi mies joka haluaisi nopeasti muuttaa yhteen. Yleensä sellaista haluavat vain vakavasti läheisriippuvaiset tai täysin avuttomat miehet.
Mies halusi kuitenkin vaihtaa poikamieselämänsä parisuhteeseen sinun kanssasi ja se on jo iso juttu. Et voi olla mustasukkainen miehelle siitä, että hänellä on oma elämä ja hän tarkastelee asioita omasta näkökulmastaan. Jokainen terve ihminen toimii samalla tavalla. Yrityksesi hallita miehen elämää on osoitus siitä, että sinulla ei ole ilmeisesti lainkaan omaa elämää. Mieti mitä haluaisit elämältäsi jos miestä ei olisi ja ala toteuttaa ihka omia unelmiasi.
Mieti myös miten mahdollinen yhteenmuutto muuttaisi elämäänne ja millaisia tarpeita se palvelisi. Olisko yhteen muuttamisesta muuta "hyötyä" kuin se, että voisit helpommin hallita miestäsi? Jos näin on, niin ei kai ole mikään ihme jos mies aristelee yhteen muuttamista. Hän varmaan rakastaa sinua, mutta pelkää valtapyrkimyksiäsi.
KIITOS.
Tässä oli jo paljonkin järkeä. Toivon että voin joskus tunteakin noin, enkä vain järkeistää asioita. Enkä tod halua olla mikään inhottava tyttöystävä. Oma itsetuntonikaan ei kestä tätä mitä minä olen.
Kollille kuitenkin iso kiitos vastauksesta.
anti mennä, eli...
...Mulla on (oli?) vähän sun eli ap:n kanssa samantapainen kaveri. Oltiin päivittäin tekemisissä ennen n. pari tuntia kerrallaan ja kaveri (tyttö) vaikutti mukavalta ihmisiltä. Kerran mentiin yhteiselle matkalle, se oli vikatikki. En ollut ennen nähny ko. kaveriani omissa oloissaan (kotonaan) ja miten hän viettää yksityiselämäänsä. Meinaan hän vei ja minä vikisin. En tajuakkaan, miten kaveri onnistui aina käyttäytymään niin, että hän sain tahtonsa läpi. Tyyliin esim. Hän haluaa kahvia, ja minä mennä vielä yhteen vaateliikkeeseen ennen kahvilaan menoa. Kaveri nyökyttelee, että joo sopii, että käydään sun kaupassa ensin. Ja mukamas ihan hyvillä mielin lähti mukaan. Tyyliin kaupan oven suussa hän sanoo, että hänen täytyy käydä nopeesti vessassa. Jään vähän kauemmaksi odottamaan...kaveri käy vessassa on hakenut itselleen kahvia, jota siemaillessa meidän pitää jäädä odottamaan kahvilaan kun "Ne ei ehkä päästä mua tän kans kauppaan". Että se siitä shoppailun jälkeisestä yhteisestä kahvilahetkestä...eihän hänen "tee oikeen mieli enää kahvia, kun mä join sen kupillisen silloin". Ja kaveri suuntaa katseensa uusiin kohteisiin, mihin häntä on ajatellut mennä meidän "yhteisell reissulla". Voi jeesus kukkamaria sentään kun tollasta pikkuvilunkia ja pientä silmäänsumuttamista tapahtuu n. 10 kertaa päivässä niin mitta täyttyi aika kiitettävästi. Mä en vielä tänä päivänäkään tajua, miten kaveri ees osas organisoida asiansa niin, että hänen omat pyrkimyksensä toteutuivat aina tavalla tai toisella, vaikka ensin vaikutti siltä, että jes nyt ollaan menos sinne mihin mäkin haluan mennä.
Vähän heikolla hapella tuo "ystävyys" nykyään.
En tajua, miksi tästä kerroin, ja tässä yhteydessä, mut tuntu jotenki liippaavan niin läheltä tätä mun asiaa.
Kyseinen kaveri ei ole koskaan seurustellut. ja ei tottavie hallinnut MITÄÄN yhteispelin sääntöjä. Itse yritin olla vaan silleen silloin alussa et ok yhteiselle reissulle mennään ja yhdes suplitaan asioita ja kattellaan rauhas mitä halutaan tehdä..katotaan kaverin halamia paikkoja ja mun haluamia paikkoja jne. Mutta ei. Varmaan joku manipuloinnin mestari. (Viimeinen homma sattui rautatieasemalla Hesassa, kun kaveri lähti eri junalla kotiinsa kuin minä..ja kaveri oli siinä miettiny ja pohtinu (lue: jahkannut) et hitsi olis kiva ostaa asemalta vielä sitä ja tätä. Kaveri sitten sanoi, että "Ei sun tarvi hei turhaa odottaa mun junan tulemista tässä ihmisjoukossa. Voit mennä vaikka siksi hetkeksi aikaa ennen kuin sun juna tule istumaan vaikka joillekkin penkeille ja relata ennen kotimatkaa. Moikattiin siinä "hei heit" ja lähdin etsimään istumapaikkaa niin kaveri sano siinä lähtiessään pois että "Meen tästä ostamaan sen ja sen kaupasta". Olin vähän, että joo hei vaan sun heiluvilles *kele*.
"Mää kärsin mustasukkaisuudesta ja omistamisen halusta, sekä koitan kontrolloida miestäni sekä itseäni parhaan kykyni mukaan. Olen myös terapiaan joutunut hoidattamaan päätäni, koska ahdistun normaalia suuremmin asioista, enkä voi hyvin. (lapsuudessa haavoille vedetty).. "
Sinun epävarmuutesi ja mustasukkaisuutesi saattaa olla pitkälle oman menneisyytesi synnyttämää. Pahat kokemukset etenkin lapsuudessa jättävät jälkensä sieluun, ainakin minulla kävi niin.
Terapia auttaa sinua kohtaamaan menneisyyden peikot, jos terapeutti vain on asiansaosaava ja luotat häneen. Tärkeintä olisi olla jollain tavalla sinut menneisyyden kanssa, enkä tarkoita tällä anteeksiantoa tmv. Vaan sitä että menneisyys ei enää määritä liikkeitäsi, vaan sinä itse.
"Hän suhteemme alussa ei tiennyt haluaako minut vai ei, ja jahkasi noin vuoden, sekä mietti sekä tapasi muitakin naisvaihtoehtoja. Tämä seikka on jäänyt minuun vihana häntä kohtaan, johtuen siitä että minulle se oli kuin hylkäys ja itsetuntoni laski todella pahasti."
Vuosi on pitkä aika jahkata. Tunnetko sinä sydämmesssäsi että hän on sinulle oikea mies? Pelkäätkö yksinäisyyttä?
"Huomaan, että kontrollointini ja hallitsemisen tarpeeni ketuttaa häntä, sillä kyselen pienistäkin asoista kokoajan. TIEDÄN, että olen hullu, ja myönnän sen täysin ja heti, ja tiedän MITEN MINUN TULISI KÄYTTÄYTYÄ, mutten kykene enkä OSAA."
Miksi sinä sanot itseäsi hulluksi? Miksi itse vedät itseäsi alaspäin? Jos sinulle on tehty pahaa lapsena, ja olet sairastunut masennukseen, tekeekö se sinusta hullun?
"minun tulisi osata LUOTTAA."
Sinä luotat kun olet sydämmessäsi valmis siihen. Et voi pakottaa itseäsi luottamaan.
Minusta sinun projektisi kuulostaa pakkoratkaisulta; ettet kysele jne. Ja toimivatko pakkoratkaisut? Auttaisiko se sinua luottamaan häneen, en oikein usko?
Sinun on alettava luottamaan itseesi. Jos et halua tehdä ratkaisuja parisuhteesi eteen vielä, älä tee. Mieti omaa mustasukkaisuuttasi vaikka terapiassa, ja siinä ohella keskity tekemään kivoja asioita elämässäsi.
Kaikkea hyvää sulle!
Sinä kärsit paljon omasta mustasukkaisuudestasi, et anna itsellesi rauhaa. Minulla auttoi se, että mietin haluanko tehdä itselleni näin? Lopulta kysyin niin.
Valitsin myös yksinolon. Aluksi se pelotti, mutta opin nauttimaan omasta seurastani. Aloin toteuttamaan omia unelmia.
Minulla mustasukkaisuutta ruokki se, että minut oli hakattu. Minulla oli vääristynyt minäkuva, näin peilistä hakatun ja syljetyn vartaloni. Ajattelin aina että kaikki muut naiset ovat minua kauniimpia. Ystäväni eivät ymmärtäneet. He sanoivat että feikkaan. Heitä ei oltu hakattu.
Jos kuppilassa joku mies katseli, tuli flirttailemaan, minun ensimmäinen ajatus oli että hän haluaa vahingoittaa. Minun oli vaikea nähdä että kukaan haluasi minua, todella.
Yksinäisyydessä oli paljon helpompi käydä läpi kaikki ne fiilikset, ja kävin myös terapiassa. Oli vaikeaa kohdata omaa menneisýyttä, mutta se auttoi.
Nyt minulla on mies, joka ymmärtää taustani. Hän kohtelee minua hyvin, tosi hellästi. Vietämme paljon aikaa yhdessä. Entinen mustasukkaisuus on hälvennyt, ja tunnen oloni vapaammaksi menneisyydestä kuin ikinä. Siihen on vaikuttanut oma päätökseni kohdata väkivallan haamut, ja valita sellainen elämäntapa missä kunnioitan itseäni ja elämääni, haluan olla itselleni hyvä.
Mustasukkaisuuden tunteita tulee edelleen (kenellä ei tulisi, se on yksi tunteista), mutta en anna niiden hallita minua, ja pystyn paremmin arvioimaan onko niillä mitään realistista pohjaa.
Tsemppiä!
kiitos kun jaksoit vastata ja noinkin kivasti :))
olen tosi helpottunut kuullessani, että sinä olet päässyt sellasen asian kanssa eteenpäin ja parempaan suuntaan. Antaa toivoa minullekin, että joskus voin tuntea asian olevan jotain muuta enkä vain tajuta sitä järjellä.
Terapia on siitä hyvä, että se todella antaa välineet tajuta omaa käyttäytymistä, ja ainakin minun tapauksessa oikeaa tapaa hallita, eikä tuollaista väärää,, mitä itse teen.
Ymmärrän senkin täysin kun sanot siitä vääristyneestä minäkuvasta, minulla on aivan samat fiilikset, ja tuntuu että haluaisin rikkoa jokaisen peilin mihin katson, koska inhoan itseäni, tapaa olla ja miltä näytän. Ja suhteessa minulla on ristiriitainen olo mieen suhteen, tai tunnen että jokaisen miehen rakkaus minua kohtaan on ristiriitainen, joskus he välittävät mutta tilaisuuden tullen eivät. en vain luota ihmisiin.
minua pelottaa olla yksin. tai jäädä yksin. en tiedä mitä tekisin sitten kun niin kävisi, koska aina kun niin on käynyt, niin sama mies on tullut kohta takaisin. tai sitten jos suhde on kokonaan loppunut, niin minulla on kymmenen jonossa joista jotenkin satun löytämään aina uuden johon kiinnyn, ihastun ja rakastun. eniten yksinolossa pelottaa se, että jos ei seurustele kenenkään kanssa ja tapahtuu jotain kauheaa, kuten vanhemman kuolema tai joku sairastuminen tms, niin miten selviän siitä tunnemyrkystä ja fyysisitä pahoinvoinneista yksin? pelkään pahoinvointia muutenkin tosi paljon.
Ja totta puhut siitä, että pakottaa ei voi itseään. mutta toisaalta ajattelen, että koska olen oppinut tietyn tavan, voin kai oppia siitä poiskin. toisaalta en tiedä onko se mahdollista.
minusta on vain alkanut itsestä tuntumaan siltä, etten elä ollenkaan itse. ja haluaisin elää.
toisekseen tuntuu siltä että toinen ahdistuu, enkä halua ahdistaa ketään. minulla ei ole oikeutta omistaa häntä, tajuan sen, mutta sydän ei ole aina mukana tässä järjen puheessa.
Kun puhut mustasukkaisuudesta ja sanot sen yhteydessä etten anna itselleni rauhaa, se on todella se mitä teen!! en anna rauhaa. olen kuin riivattu olento joka tekee aina samalla tavoin vaikka tajuaa asiat kuitenkin. riivaan itseäni ajatuksilla ja mietteillä ja joskus tuntuu että teenkö sitä siksi että saan siitä jotain tyydytystä vai miksi vitussa on niin helppo kääntyä sen mallin puoleen, että tekee itsestään sekä muista surullisia ja pahoitan kaikkien mielen?
toisaalta mietin, olenko aina ottanut miehiä, jotka eivät ole olleet kovin yksiavioisia.. että onko vika siinäkin, että otan miehiä joihin ei voi luottaa, vai onko tämä todella minun päässäni kaikki? vai onko mahdollista että huonon itsetuntoni vuoksi otan ketä sattuu, kunhan näyttää kivalta ja seksi luistaa.
sen tiedän että eksäni ainakin pettää nykyistäänkin, ja minua on monesti vokotellut mukaansa vaikka on jo naimisissa. että juuri tällä hetkellä en ainakaan minä ole häntä ahdistamassa ja hän silti pettää.
pitkää höpinää. Kiitos Henna kuitenkin, kun vastasit. Se oli minulle tärkeää luettavaa.
TOivon kaikkea hyvää teille jatkossa ja olen iloinen puolestasi että asiat ovat kääntyneet hyvin. Ketään ei saisi fyysisesti satuttaa noin niinkuin sinua satutettiin.
näitä mielenvikaisiakin jonkun hoitaa.
sen parempi se yhteiskunnalle on, että hoitavat toisiaan. Säästyy isot rahat.
mielestäni ei toista ihmistä saa manipuloida tai kontrolloida...jos äijäs sinua pettää, niin olet ehdottomasti sen ansainnut. sairaan ihmisen ajatuksia on moi, mitkä kirjoitit. hoida itsesi kuntoon, seurustele vasta sitten.
Annat mielessäsi hänelle luvan tehdä ihan mitä tahansa ja sanot itsellesi, että kyllä siitä selvitään eikä mitään mistä et selviä voi tulla vastaan.
Sinun pitää luottaa itseesi, että voisit luottaa toiseen (siis selviämiskykyysi).
Muista, ettei mikään paitsi puutarhan hoito ole tärkeää, eikä sekään ole kovin tärkeää.