Olen itkenyt taas koko illan. En pystynyt estämään muistoja, jotka yllättivät niin voimakkaina ja todellisina. Meillä on vieläkin se side, tunnen edelleen, kun ajattelet minua tai sinulla on vaikeaa. Uskomaton tämä ihmismieli. Olen tuntenut sinua kohtaan tunteet ääripäästä toiseen ja takaisin. En tiedä kuinka kauan kestän, haluaisin vain jo luovuttaa.
Silmiä ja päätä särkee uskomattomalla volyymilla, onneksi ei tarvitse aamulla nousta. Arvaa mitä tein useasti ihan alkuaikoinamme, en tiedä kerroinko koskaan. Minulla oli tapana katsella kun nukuit vieressäni ja muistan edelleen kuinka mietin, etten koskaan halua menettää sinua. Vaikken oikein itsekään tiedä mihin uskon, rukoilin jumalaa, ettei se veisi rakkauttasi ja sinua luotani pois.
"Ystävät" ja perhe taitavat luulla, että olen selvinnyt erosta yllättävän hyvin. Välillä luulen niin itsekin. Tiedän ettemme olleet hyväksi toisillemme. Sinä et minulle, enkä minäkään sitten enää lopulta sinulle. Miksi vieläkin muistan kätesi ympärilläni ja meidän omat hassut jutut ja antamasi lempinimet, miksen muistele niitä helvetillisiä riitoja ja sanoja joita ei kenenkään pitäisi joutua kuulemaan.
Miten voit vieläkin sanoa rakastavasi, vaikka toimintasi todistaa vastakkaista. Minun pitäisi kai uskoa, että haluat vain pehmittää järkeäni, että tanssin mielesi mukaan. En pysty kaikesta huolimatta uskomaan siihen. Ajatus on tappava.
Vihaan sinua, joskus vielä olet yhdentekevä, lupaan sen. Kuin myös sen, etten luovuta. Minä rakastan vielä ja toteutan kaikki unelmani.
Puoli vuotta on lyhyt aika, mutta pala palalta kokoan elämääni uudestaan. Välillä tulet ja pyyhkäiset vaivoin yhteen sovittelemani palat, kuin puoli huolimattomasti ohi mennessäsi. Aloitan alusta niin monta kertaa, että onnistun, eikä sinun sanoillasi, eikä teoillasi ole enää lopulta valtaa.
..meinasin laittaa nimimerkiksi antamasi lempinimen, josta niin älyttömästi pidin..en tainnut sitäkään koskaan kertoa, vaikka kyllä sinä sen tiesit..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joku pani vastaamaan.On sitä öitä valvottu ja mietitty mutt niin sen osaks unohtaa (ei kaikkea)Vielä se päivä tulee ett palat ei leviä pitkin pihamaata ja huomaat niistä rakentuvan jotain. Tälläistä elämä on!
..niin sanoisin että tämän kirjoitaja asuttaa keltaista puutaloa itä-suomessa.
Elämän arvon ymmärtää vasta sitten kun päästää irti. Takertuminen on lapsellista ja turhaa. Ei vie elämää eteenpäin. Odota kaksi vuotta. Jos vielä "tunteesi" roikkuvat samoissa piireissä, hae apua.
Eipä ollut tarkoitus kommentoida raapustustani enää millään muotoa, mutta kiitos kuitenkin vastauksista.
"Takertuminen on lapsellista ja turhaa"
Jos satut kadulla vastakkain exäni kanssa, niin huikkaapa tuo hänelle.
Kun ei aivokäyräkään vielä ihan suoraa näytä, niin on jokseenkin vaikeaa ajoittain pitää loitolla muistoja, joita on kertynyt usealta vuodelta. Elämä menee eteenpäin ja hyvä niin. Onneksi olen sen verta itsepäistä sorttia, että vaikka takapakkia välillä tuleekin, ei se tätä naista lannista, niih. Ei lannista, kun en anna.
Rauhallista Joulua :)