Uskovainen ja ateisti.

Mielestäni sinun pitäisi antaa mahdollisuus. Ollaanhan parisuhteisa useinkin eri mieltä monista asioista. Tärkeintä hyväksyä ja kunnioittaa toisen mielipiteitä/arvoja. Anna hänen käydä rauhassa seuroissa, sallisithan varmaan muutkin harrastukset....eipä ainakaan ole kapakoissa juoksemassa! Toki naisenkin tulee kunnioittaa sinun vakaumustasi eikä yrittää millään tavoin käännyttää sinua. Minusta oikea uskovan elämä on toisen hyväksymistä, auttamista ja kristillisten arvojen näkymistä arjessa, ei mitän saarnaamista. Kukaan ei todellakaan ole ns. synnitön.
Luultavasti saat naiselta uskollisuutta, tosin ehkä voi olla tietyjä periaatteita (esim voiko olla seksiä ilman avioliittoa tms.)
Katso avoimin mielin mitä tuleman pitää. Vaan jos alkaa ahdistaa, mieti jatkoa tarkoin.

pitäisi olla myös suvaitsevainen kristinuskon oppien mukaan?

Itse olen uskovainen nainen ja seurustelen miehen kanssa, joka ei tosin olen ateisti, mutta ei todellakaan uskovainenkaan. Yhteiselomme on sujunut hyvin, sillä me molemmat kunnioitamme toisiamme emmekä yritä muuttaa toisiamme. Keskustelemme joskus uskosta, mutta en yritä "käännyttää" miestäni. Itse käyn seurakunnankokouksissa, luen raamattua ja rukoilen, mutta en todellakaan odota mieheltäni samaa. Joskus olen kysynyt, että haluaisiko hän lähteä mukaani, mutta saatuani kieltävän vastauksen olen jättänyt asian siihen. Omat ystäväni hyväksyvät mieheni sellaisena kuin hän on eikä hänen arvonsa perustu siihen uskooko hän Jumalaan vai ei. Sinuna keskustelisin asiasta ja kertoisin, että asia askarruttaa sinua. Uskon, että pääsisitte molempia tyydyttävään ratkaisuun. :)

p.s Ja mitä ikäeroon tulee..oma mieheni on minua kahdeksan vuotta nuorempi :)

"Hän on minua monta vuotta vanhempi ja uskovainen. Näiden seikkojen vuoksi olen jo sinänsä lopettamassa alkuunsa"

Älä lopeta alkuunsa. Minäkin olen ateisti ja elin pitkän avoliiton uskovaisen kanssa, enkä usko, että tulen toista yhtä hienoa ihmistä koskaan elämässäni tapaamaan.

Uskovaisuus on nimilappu, jonka alle voi kätkeytyä monenmoista. Tutustu ihmiseen rauhassa, anna teille aikaa, opettele joustamaan ja puhukaa asioista. Lopputulos voi olla mainio, jos etsit pitkää sitoumuksellista suhdetta etkä vain hetken hurmaa.

On paljon uskovia, joiden usko näkyy teoissa mutta ei puheissa. He eivät lyö Raamatulla päähän tai yritä käännyttää muita, vaan elävät muita kunnioittaen ja hiljaa uskoen.

Kyse on sinun suhtautumisestasi.

Suhteesta tulee helposti epätyydyttävä ja turhauttava molemmille osapuolille, jos jokin seuraavista väitteistä napsahtaa paikalleen:
1) Olet fanaattinen ateisti. (Mielestäni se, että nimittää itseään ateistiksi, jo hieman viittaa tällaiseen joustamattomuuteen.)
2) Tunnet tarvetta ryhtyä väittelemään hänen uskostaan ja todistaa hänen olevan uskossaan väärässä.
3) Sinua ärsyttää se, että hän uskoo "järjettömyyksiin", ja sinusta tuntuu, että et voi helposti niellä ärsyyntymistäsi.
4) Sinua ei kiinnosta lähteä hänen kanssaan jumalanpalvelukseen yms.
5) Et voi sietää sitä, jos hän haluaa esim. kuunnella radiosta hengellisiä lauluja tms.

Mun äiti on syvästi uskonnollinen, kun taas isä on melkolailla ateisti. Faija on keksinyt tavan päästä ongelmatilanteista: hän toteaa että ehtii sitä sitten myöhemminkin alkaa uskoa. Äiti taas hymyilee siihen vaan että "onnellinen syntinen", ja se on sitten siinä.

Itse en tosin uskovaista naista jaksaisi katsoa.

Minä taas tapasin mielenkiintoisen naisen joka on ateisti. Itse olen uskovainen, tästä ei ole mitään haittaa tähän mennessä ollut. Olemme keskustelleet kaikista asioista eikä kumpikaan yritä muuttaa toisen vakaumusta. Minä kunnioitan häntä ihmisenä eikä se hänen ateisminsa ole mitään fanaattista paasaamista, kun ei usko niin ei usko. Sama on minun uskomisessani, itselle se on tärkeä asia mutta en ole sitä muille tuputtamassa. Huumorimielellä joskus toisiamme kiusoittelemme. Olen joutunut muuttamaan ennakkoasenteitani ateisteja kohtaan tämän naisen takia.

Minulla uskovalla täysateisti, erittäin humaani, sivistynyt, korkeakoulutettu tieteeseen elämänsä perustava miesystävä, asuinkumppani.

Hän kosi minua. Tästä vuosia on nyt viisi ! vuotta.

Olen elänyt ja valinnut väärän tien.

Olemme olleet enemmän kuin yleensä sopivat parit toisillemme.

Nyt kuitenkin usko/epäusko nousee helposti monen asian yhteydessä pintaan, ihan arkipäiväivän asioissa.
Tulevaisuutta / meitä ei ole puheissa.
Romantiikka, luottamus, teot, pettäminen, valheet, ovat tulleet väliimme.
En olisi uskonut.

Samankaltainen elämänkatsomus on edellytys yhteiselle elämälle. Muutoin kaikki on vain leikkiä ja kokeilua.

Minua loukkaa, kun minua rouvitellaan. Meitä pidetään ihannepariskuntana.
Luottamus miesystävääni on mennyt.

Hän puhuttelee minua kauniisti puolisona. Sitähän minä en kuitenkaan ole ja ilmeisimmin en tule koskaan olemaan.

Minulla on petetty, ahdistunut olo.

Olen rukoillut.
Olen miettinyt lähtöä kämppäkaveruudesta.

Onko kohtalotovereita?

Voisiko joku yst kommentoida ?

Et sitten mennyt naimisiin tämän miehen kanssa ? Ja hän on nyt sitten ollut sinulle uskoton ? Eihän se tietenkään paras mahdollinen lähtökohta ole yhteiselämälle, jos srvomaailmat eivät kohtaa. Tunnettu ateisti Väinö Voipio, joka oli Suomen vapaa-ajattelijoiden perustaja, vei vaimonsa sunnuntaijumalanpalvelukseen. Ei toki itse mennyt mukaan. Kaipa sinun on sitten pohdittava, mitä muuta yhteistä teillä on ? Lapsia ei vaikuta olevan (edes suunnitelmissa) ? Täydellistä ihmistä ei ole, ja jokaisen on punnittava se, kuinka paljon kompromisseja voi ja haluaa ylipäänsä tehdä ja miten se. jatkuva kompromissien teko vaikuttaa parisuhteen kokonaisuuteen. Voisihan myös esim. poliittiset näkemykset olla hyvin erilaiset. Ei taitaisi oikein toimia se, jos toinen olisi vasemmistoliiton kannattaja ja toinen kokoomuslainen ? Ristiriitoja siitäkin syntyisi.

Totuus on kyllä, että suurin osa kirkkoon kuuluvista on tapauskovia. Käytännössä uskonnolla ei ole mitään merkitystä, eikä se näy millään tavalla arkielämässä. Itse en ole uskovainen, enkä "leiki" uskovaista. Pidän rehellisyydestä.

Tavallisesti molemmat joustaa vähän ja suuret erimielisyydet loivenee ajan kuluessa.