Olen tehnyt sisäisen oivalluksen: Henkinen paha oloni on vuosikausia johtunut siitä, että olen parisuhteissani antanut toisten ihmisten kävellä omien rajojeni yli. Olen suostunut `melkein mihin vaan` - välttääkseni yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista.
Tästä kaikesta on sitten seurauksena ollut oman itsetunnon ja itsekunnioituksen lasku ja huonouden tunteen lisääntyminen, masennuskin. Sitä ei kykene itseään kunnioittamaan eikä rakastamaan, jos antaa toisten kävellä yli! (*Tässä se oivallus!) Se ihan tuntuu sisimmässä vahvuutena, kun osaa asettaa omat rajansa ja tietää milloin sanoa kyllä ja milloin ei!
Tämä käyttäytymismalli on opittu jo lapsuudessa, jolloin monet meistä suojelevat (patologisia?) vanhempiaan ja nielevät omat tunteensa... Eihän pieni lapsi voi ottaa sitä riskiä, että tulee vanhempiensa taholta hylätyksi... silloinhan kuolisi. Mutta näinhän ei käykään enää aikuisena :)
Höh, sanoo joku! Tietysti tämä asia on monille itsestään selvyys, mutta uskon tälläkin palstalla kirjoittelevien joukossa olevan kaltaisianikin ihmisiä, jotka ihmettelevät huonoa oloaan tajuamatta mistä se johtuu?!
Tästä kaikesta on sitten seurauksena ollut oman itsetunnon ja itsekunnioituksen lasku ja huonouden tunteen lisääntyminen, masennuskin. Sitä ei kykene itseään kunnioittamaan eikä rakastamaan, jos antaa toisten kävellä yli! (*Tässä se oivallus!) Se ihan tuntuu sisimmässä vahvuutena, kun osaa asettaa omat rajansa ja tietää milloin sanoa kyllä ja milloin ei!
Tämä käyttäytymismalli on opittu jo lapsuudessa, jolloin monet meistä suojelevat (patologisia?) vanhempiaan ja nielevät omat tunteensa... Eihän pieni lapsi voi ottaa sitä riskiä, että tulee vanhempiensa taholta hylätyksi... silloinhan kuolisi. Mutta näinhän ei käykään enää aikuisena :)
Höh, sanoo joku! Tietysti tämä asia on monille itsestään selvyys, mutta uskon tälläkin palstalla kirjoittelevien joukossa olevan kaltaisianikin ihmisiä, jotka ihmettelevät huonoa oloaan tajuamatta mistä se johtuu?!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hieno oivallus, itselläni on ollut samantyylistä kokemusta. Ja niinhän se on, että parhaat oivallukset ovat usein aika yksinkertaisia ja monen muun mielestä täysin itsestäänselviä...mutta kun sen omalla kohdalla oivaltaa ja nimenomaan sisäistää sen oivalluksensa, siitä lähtee muutos. Tsemppiä!
...vähän yli viiskymppisenä.
Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan!
Ei siitä oivalluksesta juurikaan hyödy, kun ei kykene muutokseen...
...muutos alkaa ensimäisestä pontevasta EI:stä!
Hieno juttu sinulle, joka oivalsit! "Tällä tiellä on kulkijoita :) !"
höps, miten niin ei kykene muutokseen???? Kyllä minä olen kykentynyt jo askelia ottamaan... ja hyvältä tuntuu :)
kykene? Kyllä kykenet, kun PÄÄTÄT ja TEET niin. Kukaan muu ei voi toimia puolestasi.
Aivan sama kun sanoisi masentuneelle, että piristy!
Ei omanarvontuntoa saa takaisin tuosta vain...
korostaisin sitä, ettei tuo huono olo johdu suhteen toisesta osapuolesta vaan omasta itsestä (vääristä suhteen tarkoitusperistä) ja väärästä toimintamallista tuon toisen osapuolen suhteen....
Tutulta kuulostaa. Mä olen kohtalotoverisi. Sen sairauden syy on läheisriippuvuus joten tutustuppa os.http://groups.msn.com/riippuvaiset/yhteisnsnnt.msnw
Sieltä saat vaivaasi vertaistukea.