Luin alla olevia viestejä ja aina kun esim. mies vaihtaa uuteen suhteeseen, niin muut haukkuvat hänet paskaisimmaksi siaksi, mitä maa päällään kantaa.
Onko tullut mieleen, että se sama mies hän edelleen on (tai nainen) kuin aina ennenkin.
Ei kaikki sitä suunnittele etukäteen, että aikoo pettää (näitäkin kyllä on) vaan joskus vaan käy niin että se neiti oikea vaan kävelee vastaan ja sydän on myyty sillä sekunnilla.
Ei sitä voi tietää etukäteen, ettei nykyinen olisikaan se oikea. Joku muu voi yksinkertaisesti viedä miehesi jalat alta totaalisesti eikä voi sille mitään.
Voihan joku varattu mies sinuunkin ihastua ikihyviksi ja sinä häneen, kun vaan hänet tapaat. Silloin ei voi mitään!!!!
Tunteet vievät mennessään ja nykyinen jätetään toisen takia ja siitä se rumba alkaa. Sinä haukut uuden tyttöystävän huoralumpuksi joka varastaa toisten miehiä. Mies on se pettävä sikapaska jonka elämä tuhotaan kunhan saadaan mahdollisuus.
Näin tämä elämä vain valitettavasti menee. Kukaan ei tietenkään halua jäädä jätetyksi, mutta jossain tapauksissa sen haukkumisen ja huorittelun / sioittelun voisi jättää vähemmälle, koska mies ja nainen vain sattui rakastumaan toisiinsa.
Haluaisitteko, että mies jatkaisi kuitenkin kanssanne, vaikka rakastaisi toista..? En minä ainakaan haluaisi.
Kaikella on tarkoitus tässä maailmassa...
Onko tullut mieleen, että se sama mies hän edelleen on (tai nainen) kuin aina ennenkin.
Ei kaikki sitä suunnittele etukäteen, että aikoo pettää (näitäkin kyllä on) vaan joskus vaan käy niin että se neiti oikea vaan kävelee vastaan ja sydän on myyty sillä sekunnilla.
Ei sitä voi tietää etukäteen, ettei nykyinen olisikaan se oikea. Joku muu voi yksinkertaisesti viedä miehesi jalat alta totaalisesti eikä voi sille mitään.
Voihan joku varattu mies sinuunkin ihastua ikihyviksi ja sinä häneen, kun vaan hänet tapaat. Silloin ei voi mitään!!!!
Tunteet vievät mennessään ja nykyinen jätetään toisen takia ja siitä se rumba alkaa. Sinä haukut uuden tyttöystävän huoralumpuksi joka varastaa toisten miehiä. Mies on se pettävä sikapaska jonka elämä tuhotaan kunhan saadaan mahdollisuus.
Näin tämä elämä vain valitettavasti menee. Kukaan ei tietenkään halua jäädä jätetyksi, mutta jossain tapauksissa sen haukkumisen ja huorittelun / sioittelun voisi jättää vähemmälle, koska mies ja nainen vain sattui rakastumaan toisiinsa.
Haluaisitteko, että mies jatkaisi kuitenkin kanssanne, vaikka rakastaisi toista..? En minä ainakaan haluaisi.
Kaikella on tarkoitus tässä maailmassa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
mitään jos rakastuu, mutta sille voi kuinka sen jälkeen toimii. Ihmisen erottaa eläimestä moraali ja kyky toimia järjen mukaan. Jos rakastut toiseen, selvität ensin edellisen suhteen ja aloitat vasta sitten uuden. Itsekkäät ihmiset selittelevät syyksi tunteiden palon ja tekevät niin kuin juuri sillä hetkellä tuntuu ajattelematta muiden tunteita. Se mies tai nainen joka pettää ei ole enää sama ihminen pettämisen jälkeen ainakaan sille petetylle. Petetyn silmissä luotettavuus on kadonnut. Turvallisuuden tunne, jota parisuhteesta haetaa on myös poissa.
välttämättä noinkaan. Itsekkäät ihmiset eivät edes selittele - he vain tekevät välittämättä kenenkään tunteista ( aina omistakaan) mitään. Tosin ihan perin juurin itsekkäitä ihmisiäkin on tosi pieni prosentti maailman väestöstä...
Ja sitten tämä " selvität ensin edellisen suhteen ja aloitat vasta sitten uuden". Helppoa, jos edellinen suhde on jatkunut vaikkapa alle vuoden, ei ole lapsia, ei ole velvoitteita. Sitten kun on perhe ja monivuotinen, ehkäpä monikymmenvuotinen suhde ja rakastuu... Lähteminen on siinä vaiheessa pahempaa pettämistä kuin uskottomuus.
Olen kanssasi samaa mieltä. Joskus asioita vain tapahtuu, eikä niille voi mitään. Pettämiseen olen itse aina suhtautunut hyvin kriittisesti, tuominnut pettäjät, en ole voinut hyväksyä pettämistä millään tasolla ollenkaan.
Katselin elämää hyvin pitkään ruusunpunaisten lasien läpi, ja näin vain uskollisuuden, petturuus ei ollut suhteissani edes mahdollista. Lopulta kävi niin että mieheni petti minua, hänestä tuli sika jolle näytin ovea ja niin tiemme erkanivat. Kakkoselle olin tietysti alkuun katkera, mutta loppujen lopuksi kiitollinen, koska huomasin että suhteemme oli hyvin kuollut jo ennen kiinnijäämistä.
Niin tuli elämänkatsomukseeni uusi suunta, ihminen todellakin voi tehdä toista ja sanoa toista, loukata kylmästi ja tunteettomasti, ajattelin etten koskaan voisi pettää tai tietoisesti olla ukkomiehen kanssa.
Vaan kuinkas kävikään, vastaan käveli tuo ukkomies joka todellakin vei jalat alta, mies joka tuntuu olevan "se oikea". Taas jouduin tutkimaan maailmankatsomustani toiselta kantilta: Mihin voin enää luottaa? Tähän asti olin aina voinut luottaa itseeni, etten MINÄ tee mitään sellaista. Onko ukkomies-kakkossuhteissa sittenkin tunteita? Tähän asti ne olivat olleet mielestäni vain sairaita panosuhteita.
Yhtäkkiä asiat olivatkin muuttuneet. Edelleenkään en hyväksy pettämistä, mutta olen nyt nähnyt mitä se voi olla, kyse ei välttämättä olekaan pelkästä seksistä ja vallasta, kyse voi olla myös suurista tunteista. Tämän kokemuksen myötä olen voinut suhtautua myös entisen mieheni pettämiseen ymmärtäväisemmin. Elämä ei ole niin mustavalkoista, mitä tahansa voi tapahtua, kaikille asioille ei vain voi mitään.
En tietenkään kiellä, etteikö ole myös tapauksia, jossa ihan omaa ilkeyttään tai sairauttaan haetaan tarkoituksella kakkossuhteita ja pelkästään panomielessä.
Suuri osa on kuitenkin näitä tapauksia, joissa vaan sattumalta törmää toiseen ihmiseen joka vie jalat alta. Pakkohan aluksi on ihmetellä, mitä tapahtui ja selvitellä omia tunteitaan ja sitten kun huomaa haluavansa viettää kaiken aikansa uuden ihastuksen kanssa, niin on aika jättää nykyinen. Tiedän että tuo kuulostaa jotenkin raa-alta varsinkin nykyistä kohtaan, mutta tämä on juuri tätä elämää.
Itse olen myös ollut jätetty, jättävä osapuoli, sekä se toinen johon ihastuttiin ja lopuksi valittiin.
En minäkään niistä mitään suunnitellut. Uskon täysin että elämä kuljettaa oikeaan suuntaan ja nyt täytyy myöntää, että olen parhaassa suhteessa IKINÄ!... Ja tämä on se suhde jossa varattu mies ihastui minuun ja sitten minä häneen ja tässä sitä ollaan nyt oltu yli kolme vuotta ja rakkaus senkuin kasvaa.
Sen olen myös oppinut että siinä suhteessa missä on, niin kaikkensa on ihmisen annettava ja kaikkensa tehtävä suhteen eteen. Jos toisen ottaa liian yksistäänselvyytenä, niin se voi olla menoa se suhde.
Nykyään todistan rakkauteni päivittäin. Teen pikkuyllätyksiä viikottain enkä pidä häntä yksistään selvyytenä. Kyllä hän on myös sanonut, että kerrankin tuntee itsensä todella rakastetuksi.
Näin se elämä opettaa.
kun miehesi pettää sinuakin.
Hmm... elämä opettaa, kehenkään ei voi luottaa, nautin tästä, tässä ja nyt. Toiveena kestävä parisuhde jossa molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus toimii... mutta nyt tiedän että mitä tahansa voi tapahtua vaikka kuinka toivoisin tai vaatisin muuta. En aio katkeroitua entisilleni, heidän hairahduksilleen, en heidän nykyisille enkä entisille puolisoilleen. Elämä antaa mitä haluaa ja otan vastaan sen mitä tulee ja itse kannan tekojeni ja valintojeni seuraukset. Elämä ei ole niin mustavalkoista.
niin tulee käymään, niin tiedän ainakin ettei ole minun vikani. Olen tähän kaikkeni antanut.
Silloin kun olin hetken se toinen nainen, niin jo silloin vietimme melkein kaikki ajat yhdessä ja kaikki yöt hän oli minun luonani, joten se oli aika selvä juttu jo alusta alkaen.
Nykyään me asumme yhdessä ja kyllähän se nyt kumma olisi jos ei kotiin yöksi tulisi.
Ei kaikki tapaukset kuulu siihen kastiin että: "Kerran pettää, aina pettää".
Olen minäkin pettänyt exääni, mutta olinkin silloin erittäin onneton suhteessa ja olin aivan varma, että suhteemme ei kestä. Omantunnon tuskia tuli kuitenkin ja suhteemme yllättäen virkosi vielä pariksi vuodeksi, mutta loppui lopulta muihin ongelmiin.
Tällä yritän sanoa, että vaikka silloin petin, niin ei minulle tulisi mieleenikään pettää nyt, tai yleensäkään ottaa tavaksi sellaista. Eli tuo sananlasku on lähinnä pelkkä urbaanilegenda, mikä pitää paikkaansa niillä henkisesti häiriintyneillä ihmisillä.
voi voi. ja niitten hetkellisten tunteidenko seuraamisella sitten tätä elämää eletään?
sitten tulee taas uusi "rakkaus" ja vie mennessään, sitten kolmas ja neljäs ja... ...
se menee valitettavasti.
Joillain se vain pysähtyy siihen ensimmäiseen ja jollain kestää kauan, ennen kuin se oikea tulee elämään. Joku taas ei koskaan tapaa ketään itselleen sopivaa.
Mistä sen oikean voisi tunnistaakaan ennen kuin häneen törmää..?
Tämä on juuri sitä "sarjallista monogamiaa", jonka takia edellinen suhde laitetaan poikki, kun uusi ihastus vie jalat alta.
En pidä moista juuri pettämistä jalompana. Ollaan näennäisen uskollisia, mutta kuitenkin kyvyttömiä sitoutumaan parisuhteeseen myös tunnetasoa syvemmällä tasolla. Ei kai se mikään ihme ole, että ihminen ihastuu läpi elämänsä, oli sitten parisuhteessa tai ei?
Olen itse ollut samanlaisen käyttäytymismallin vanki ja jättänyt parikin kertaa kumppanini ihastuttuani toiseen. Ja kas kummaa: tunteen palo vähenee ajan mittaan auttamatta, oli tämä uusi tuttavuus tuntunut alussa kuinka paljon "oikeammalta" tahansa.