nyt on kyllä pahasti ajatukset sekaisin. en enää tiedä mitä tehdä. minulla oli pieni "välikohtaus" erään toisen miehen kanssa. siis olen seurustellut jo useamman vuoden mieheni kanssa. ja nyt on tunteet sekaisin. en minä tätä toista miestä halua mutta olen ruvennut miettimään että haluanko elää oman miehenikään kanssa. elämäämme on jo pahasti arki tullut. erota en halua hetken mielijohteesta, mutta ei mieheni ymmärtäisi mitään pientä taukoakaan. no en tiedä, pakko kai saada nämä ajatukset mielestä pois ja unohtaa koko juttu. vai onko jollain parempia ideoita?
pää sekaisin..
.......
5903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Keräile itsesi ja palaa oman kullan kainaloon. Ero on aina huono ratkaisu! Koita keskittyä mieheesi ja näin miehesi kiinnostuu aina lisää sinusta. Arki tulee joka suhteeseen aina jossain vaiheessa, sellaista elämä on.
Arki on osa elämää, kasva aikuiseksi hyvä ihminen ja selvitä, mitä haluat elämästäsi! Hetken mielijohde häviää usein yhtä nopeasti tuulen mukana, teko sen takia johonkin suuntaan kuten toisen jättäminen voi olla elämäsi virhe... tai ei sitten. Kuka tietää parhaimman ratkaisun, emme me muut lukijat ainakaan, rehellinen totuus vain. Sinä tunnet itsesi...ehkä...
Tuskinpa sitä vanhaa kannattaa korvata uudella. Jos nykyinen suhde ei ole sitä, mitä elämältäsi toivot, eroa. Mutta älä luule että ruoho vihreämpää aidan toisella puolen.. Arki tulee aina vastaan, mutta on siinä arjessa ne hyvätkin puolensa, kun oppii ne löytämään ja näkemään.. Älä ihmeessä eroa siksi, että satuit ihastumaan, se menee ohi ajan kanssa, ihan varmasti.. Jos siis nykyistä miestäsi rakastat..
ihmetyttaa, miten sinkkuna elaessaan monet ovat taysin tyytyvaisia siihen, etta kay toissa, tulee kotiin, tekee ruokaa, katsoo telkkaria ja menee nukkumaan tai vaihtoehtoisesti tapaa kavereitaan ja kay ulkona. Elamassa tuntuu kuitenkin olevan sisaltoa, harrastuksia. Mutta mies/nainen puuttuu...
Sitten kun kumppani loydetaan, mikaan arkijuttu ei enaa kelpaa, vaan kumppanin loytymisen pitaisi tarkoittaa paratiisiin astumista, jossa ei koskaan olisi tylsaa, aina olisi kiima ja kiihko paalla jne.
Eihan sita sinkkunakaan aina ollut tyytyvainen kavereihinsa, mutta silti he pysyivat kavereina kuitenkin.
Johtuuko tama kaikki siita, etta huuman jalkeen tulee ns. laskut eli se arki tuntuu kamalammalta koska juuri ennen sita leijaili pilvissa?
Miksi arki sinkkuna on ihan ok juttu ja jopa mukava, etta on rutiineja?
Kun kumppanin saa vierelle, niin ajatellaan, etta kaiken on oltava suhteellisesti ihanampaa ja jos ei ole, niin pitaako vaihtaa seuraavaan?
Ei toinen ihminen voi tuoda elamaan onnea ja tehda siita mielenkiintoista paratiisia, ei se ole kumppanin tehtava. Kun parisuhde rupeaa tuntumaan tylsalta, olen tehnyt seuraavanlaisen havainnon itsessani (eika tata ollut helppo myontaa):
Olen itse tylsistynyt, asiat junnaavat paikoillani eika ole uusia harrastuksia tai muita projekteja. Kun naita asioita ei lahde ensimmaisena miettimaan, mieleen tulee helposti etta se kumppanihan tassa on tylsa! Eihan se ole keksinyt mitaan yhteista kivaa pitkaan aikaan niinkuin ennen. Eika se enaa "hyokkaa kimppuun" kesken muiden askareiden jne...
Helposti kay niin etta sen oman tylsyyden "siirtaa" toisen ominaisuudeksi. Ja ajattelee etta kyllahan mina olen sitten taysilla mukana, kun toinen keksii jotain uutta kivaa...
Pitaisi myos itse keksia uutta kivaa, itselleen ja yhteisesti.
JA hyvaksya se tosiasia, ettei aina ole parisuhteessakaan niin kivaa ja mielenkiintoista (ihan niinkuin sinkkunakaan ei AINA ollut) ( ne illat, kun kukaan kaveri ei jaksanut/kerennyt lahtemaan mihinkaan, eika sitten yksinkaan viitsinyt vaan istui yksin kotona).
On myos ymmarrettava etta kaksi ihmista saattaa elaa eri elamantilanteita tai kasitella mielessaan erilaisia henkilokohtaisia asioita, joten piristyksen keksiminen ei valttamatta ole molemmilla samaanaikaan paalimmaisena mielessa.
Ehka meidan parisuhteessa elavien olisi laskettava niita paratiisikuvitelmia siita, etta parisuhde on aina mahtava ja siina on kivaa JA ERITYISESTI ETTA TOINEN IHMINEN ON OLEMASSA MINUN PIRISTYKSEKSENI.
Minä olin melko kauan vapaa sinkku ( suhteita kylläkin lyhempiä ja pitempiä ) ja oli paljon harrastuksia ja kavereitakin. viihdyin kotonani myös ihan yksinäni ja olen aina viihtynyt.
Kun tapailin miehiä tiesin tavallaan että minu pitää löytää kaltaiseni ihminen jotta suhteesta tulee juuri onnellinen meille molemmille ja suhteeseen ei kait voi ripustaa niin suuria odotuksia sillä sen eteen on itsekin jotain tehtävä ja kokoajan ei se yksinään voi edetä siitä alkuhuumasta kunnolliseksi rakastamiseksi ja välittämiseksi. Se alkuhuuma on kuin hitsaamista, kuumaa ja polttavaa jossa on tarkoitus nivoutua toisen ihmisen kanssa mutta ei sitä kestä loputtomiin. Tulee se arki mutta se arki on juhlaa kun on rakastettu ihminen rinnalla eikä riippana.
Minulla itselläni ainakin rakkaus on sitä että saan ja annan toiselle ihmiselle aina huomiota ja kunnioitusta enkä pidä itsestäänselvyytenä että mina se katselee lopunikää vaan pitää oppia hurmaamaankin aina uudestaan ja yllättää sekä vietellä.