Oikea luku?

Mikähän olisi sellainen oikea työttömyysprosentti Suomessa, jos lukuun laskettaisiin työttömät työnhakijat, työvoimakoulutuksessa tai palkattomassa työharjoittelussa olevat sekä työttömät opiskelijat, jotka ovat opiskelijoita siksi että työtä ei ole löytynyt?

On käsittämätöntä, etä pienet muutokset työttömyystilastoissa ylittävät uutiskynnyksen, vaikka ne eivät kerro mitään asioiden oikeasta tilasta! Tämä kaikki kai vain siksi, että pystyttäisiin ylläpitämään yhteiskunnan kuplaa, jossa asiat ovat oikein hyvin. "Töitähän löytyy jos viitsii hakea..."

Raivostuttavaa!
21934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Oikea työttömyys lienee siellä 15:n prosentin hujakoilla työvoimasta. Näin aprikoi ainakin Sailas.

Jotain osviittaa antanee myös kansainvälisen McKinsey -tutkimuslaitoksen arviot Ruotsista. Kesäkuun katsauksessaan se arvioi länsinaapurin todellisen työttömyysasteen tuoksi samaksi 15:ksi prosentiksi - mitään erityistä ei sveduissa tuon jälkeen ole tapahtunut - ja meillehän on kerrottu, että kuningaskunnan työttömyyden pitäisi olla finskilää pienempää.

Äänestä

Joka maassa valehdellaan. Esimerkiksi Usassa työttömyys kestää vaan ne muutamat kuukaudet kun korvauksia saa ja siitä huolimatta prosentti on lähellä viittä.

Mielenkiintoisempaa on se, että tämä valehtelu on osa ns. poliittisen korrektiuden omaksumaa liturgiaa, jonka kaikki "edistykselliset" piirit osaa, riippumatta iästä ja asemasta. Esimerkiksi uusimassa ylkkärissä esitellään suomea englanniksi, niinku että muissa maissa on ylioppilaiden työttömyysprosentti 4-10 ja suomessa YKSI. Eli Terwetuloa vaan kaikki ulkkarit suomeen, meillä on työvoimapula ja ilmainen opiskelu.

Äänestä

kotiäidit, jotka ovat kodinhoitotuella tai jopa miehensä tuloilla elävät, kun töitä ei ole. Sen lisäksi työttömyyseläkeläiset.

Äänestä
  • henkilöt jotka sosiaaliturvan piirissä,eivät työnhakijoina.tai tuskin "alan miehet" täyttelevät "työtön työtön" lappuja

    Äänestä

  • ",",", kirjoitti:

    henkilöt jotka sosiaaliturvan piirissä,eivät työnhakijoina.tai tuskin "alan miehet" täyttelevät "työtön työtön" lappuja

    esim. laioshoidossa olevat mielenterveyspotilaat, työttömyyshän on usein yksi mielenterveysongelmien syistä.

    Äänestä

  • vielä nämäkin kirjoitti:

    esim. laioshoidossa olevat mielenterveyspotilaat, työttömyyshän on usein yksi mielenterveysongelmien syistä.

    Mikäli ylösnousemus on totta, pitäisi varmaan nämäkin laskea. :)

    Äänestä

Sanottiin YLE:n uutisissa.

Äänestä

... onhan luvut vertailukelpoisia ottaen huomioon se, että ennenkään mainitsemasi ryhmät eivät ole sisältyneet työttömyyslukuihin. Sitä paitsi onhan toki positiivista, että ihmisiä on esim. koulutuksissa olijoista noin puolet ammattitutkintoihin johtavissa koulutuksissa. Heillä siis on järkevä ratkaisu löytynyt. Ja esim. kotihoidon tuella olevat ihmiset ja opiskelijat ovat muutenkin työvoiman ulkopuolella; eivät siis työllisiä eivätkä työttömiä.

No, liian korkea luku kuitenkin. Työttömistä kuitenkin about 70-80% varmaankin haluaisivat töitä.

Äänestä
  • no minä oon ollut jo kahdessa ammattiin johtavassa koulutuksessa ja valmistunutkin. siinä on aika monta turhaan heitettyä vuotta. oon 27-vuotias ja aattelin seuraavaksi opiskella putkimieheksi jos se kerta on varma työpaikka ja hyvät tulot.. mutta eipähän ainakaan mollissa ollut yhtään putkimiehen paikkaa avoinna..

    Äänestä

  • Joku pari vuotta sitten oli uutinen, että 75% työttömistä halusi töitä. Jostain syystä se hävisi tekstitv:stä nopeasti eikä pääuutisissa mainittu ollenkaan. Kukahan sen uutisen uutisoimisen kielsi? Alueemme lehdessä oli hyvin pieni juttu jossain nurkassa.

    Äänestä

  • mattila kirjoitti:

    no minä oon ollut jo kahdessa ammattiin johtavassa koulutuksessa ja valmistunutkin. siinä on aika monta turhaan heitettyä vuotta. oon 27-vuotias ja aattelin seuraavaksi opiskella putkimieheksi jos se kerta on varma työpaikka ja hyvät tulot.. mutta eipähän ainakaan mollissa ollut yhtään putkimiehen paikkaa avoinna..

    Hakusanojen kanssa pitää olla tarkkana:
    http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&municipalities=&province=---&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&searchphrase=putkiasentaja#resultList

    Äänestä

  • >... onhan luvut vertailukelpoisia ottaen huomioon se, että ennenkään mainitsemasi ryhmät eivät ole sisältyneet työttömyyslukuihin.

    Viime vuodenvaihteessa voimaanastunut "työmarkkinatuen uudistus" on siirtänyt aimo roippauksen uutta porukkaa tilastoista ulos. Kun ihmisistä on tehty (vastoin lakeja) vapaasti palloteltavia objekteja, tilastot eivät enää ole vertailukelpoisia. Mitään muuta tarkoitustahan varten muutosta ei tehty:

    http://fundeeraaja.ihmisarvo.org/orjalainsyy.htm

    >Sitä paitsi onhan toki positiivista, että ihmisiä on esim. koulutuksissa olijoista noin puolet ammattitutkintoihin johtavissa koulutuksissa.

    Onhan se positiivista, toki, että jopa puolella koulutus on asiallista. Sillä ei kuitenkaan ole hirmuisemmin merkitystä, jos työpaikkoja ei ole eikä tule. Kymmenen ammattitutkintoa kourassaan kahisteleva, yhä kurjistuvin työttömyyskorvauksin sinnittelevä työtön on edelleen yhä kurjistuvin työttömyyskorvauksin sinnittelevä työtön.

    Äänestä

  • mattila kirjoitti:

    no minä oon ollut jo kahdessa ammattiin johtavassa koulutuksessa ja valmistunutkin. siinä on aika monta turhaan heitettyä vuotta. oon 27-vuotias ja aattelin seuraavaksi opiskella putkimieheksi jos se kerta on varma työpaikka ja hyvät tulot.. mutta eipähän ainakaan mollissa ollut yhtään putkimiehen paikkaa avoinna..

    Tässä "tulevaisuuden työvoimapula" -skenessä ja "varmoissa työpaikoissa" -hehkutuksissa jätetään jatkuvasti huomiotta tekniikan kehittyminen ja sen ihmistyötä vähentävä vaikutus.

    Tämä työn tuottavuuden kasvu on juuri syynä - yhdessä jäykän työvoimapolitiikan kanssa - nykyiseen massatyöttömyyteen.

    Nyt on tulossa putkirobotti. Se on laite, joka tungetaan putkistoon ja joka kauko-ohjauksella pystyy suorittamaan korjauksia ja muita alan töitä. Esimerkiksi putkiremontit voidaan tehdä sen avulla murto-osalla aikaisempien ajasta ja vaivasta.

    Katsotaanpa sen yleistyessä, kuinka "varma ala" putkimies on.

    Äänestä

  • Automaatio kirjoitti:

    Robotti, joka jakoi ruokia sairaalassa ruokalasta osastolle saakka, oli jossain jo käytössä.

    Äänestä

  • oli jo kirjoitti:

    Robotti, joka jakoi ruokia sairaalassa ruokalasta osastolle saakka, oli jossain jo käytössä.

    Kotihoidossa "ruokarobotti" taitaa jo olla aika yleinenkin.

    Se on verme, johon ladataan vaikkapa viikon ruoka-annokset sisään. Aparaatti säilöö ne ineensä, ja ohjelmoinnin mukaan sulattaalämmittää ja tarjoilee sitten höyryävinä natusteltavaksi.

    Internetiin pohjautuva automaatio niinikään mahdollistaa lisääntyvästi monet etäpalvelut.

    Äänestä

  • tutkimuskin kirjoitti:

    Joku pari vuotta sitten oli uutinen, että 75% työttömistä halusi töitä. Jostain syystä se hävisi tekstitv:stä nopeasti eikä pääuutisissa mainittu ollenkaan. Kukahan sen uutisen uutisoimisen kielsi? Alueemme lehdessä oli hyvin pieni juttu jossain nurkassa.

    Huhtiniemen uutistoimistohan se hukkaa uutisia. Ja ruumiita.

    Äänestä

  • Automaatio kirjoitti:

    Kotihoidossa "ruokarobotti" taitaa jo olla aika yleinenkin.

    Se on verme, johon ladataan vaikkapa viikon ruoka-annokset sisään. Aparaatti säilöö ne ineensä, ja ohjelmoinnin mukaan sulattaalämmittää ja tarjoilee sitten höyryävinä natusteltavaksi.

    Internetiin pohjautuva automaatio niinikään mahdollistaa lisääntyvästi monet etäpalvelut.

    Kaupankassat oli jo nyt automatisoitavissa niin että asiakas vilauttaa ostoksensa johonkin skanneriin ja maksaa sirukortilla. Kaupassa olisi töissä hyllyn täyttäjiä ja vartija.

    Tätä on vissiin jo kokeiltu jossain.

    Äänestä

  • Työmarkkinatukimies kirjoitti:

    Kaupankassat oli jo nyt automatisoitavissa niin että asiakas vilauttaa ostoksensa johonkin skanneriin ja maksaa sirukortilla. Kaupassa olisi töissä hyllyn täyttäjiä ja vartija.

    Tätä on vissiin jo kokeiltu jossain.

    Tästäkin muistan lukeneeni.

    Tsydeemi on täysin valmis, mutta ellen väärin muista, sitä ei ole valjastettu käyttöön kaupan alan työntekijäliittojen vastustuksen vuoksi.

    Mutta eikö tässä ole jotain perin nurinkurista? On olemassa teknologiaa, joka vapauttaisi ihmisen tylsästä rutiinityöstä - kukaan tuskin voi väittää, että kaupankassalla olo olisi hirmuisen antoisaa duunia.

    Sitä ei oteta käyttöön, koska ihmiset vapautuisivat työstä. On siis parempi pitää porukka istumassa ja piippailemassa masiinaan tarjousjugurtteja turhaan, koska tarvitaan työpaikkoja.

    Milloin tämä on tällaiseksi mennyt? Työ tuntuu olevan itseistarkoitus, ei enää keino jonkin saavuttamiseksi. Täysin turha työkin on parempi, kuin että luotaisiin järjestelmä jossa ihmiset voisivat tehdä jotain hyödyllisempääkin, vaikka vapaa-ajallaan.

    Äänestä

Taisi Raimo Sailas tuossa vuosi sitten tokaista jotain siihen malliin, ettei se entinen jättityöttömyys mihinkään ole kadonnut. Olisiko maininnut oikeaksi työttömyysprosentiksi jopa 17 samassa yhteydessä.

Näkeehän sen jo tehtyjen kokonaistyötuntien määrästä, jotka ovat reilusti alle sen, mitä ennen lamaa vallinneessa korkeasuhdanteessa tehtiin työtä ja tuolloin suomalaisia oli useampi satatuhatta vähemmän. Sen lisäksi pitää huomioida Suomessa oleva vieras vuokratyövoima, joita on jo kymmeniätuhansia ja joista poliitikot haluavat mieluiten vaieta. Hesari nosti kuitenkin salaisuuden verhoa tuossa muutama kuukausi sitten sen verran, että paljasti, ettei hallituksella/ministeriöillä ole mitään halua alkaa valvomaan näiden määrää.

Suomessa on iso joukko ihmisiä, ilmaista reserviä, jolla ei ole mitään käyttöä rahapiirien kannalta, eikä turhasta seisottamisesta haluta maksaa. Entis aikaan talollisten ylimääräinen ja vanha karja vietiin teuraaksi, lieneekö nykyisen työttömyyspolitiikan tarkoitus sama?

Äänestä
  • ...Suomessa on iso joukko ihmisiä, ilmaista reserviä, jolla ei ole mitään käyttöä rahapiirien kannalta, eikä turhasta seisottamisesta haluta maksaa. Entis aikaan talollisten ylimääräinen ja vanha karja vietiin teuraaksi, lieneekö nykyisen työttömyyspolitiikan tarkoitus sama?...

    Naulan kantaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työtön_tyttö kirjoitti:

Mikähän olisi sellainen oikea työttömyysprosentti Suomessa, jos lukuun laskettaisiin työttömät työnhakijat, työvoimakoulutuksessa tai palkattomassa työharjoittelussa olevat sekä työttömät opiskelijat, jotka ovat opiskelijoita siksi että työtä ei ole löytynyt?

On käsittämätöntä, etä pienet muutokset työttömyystilastoissa ylittävät uutiskynnyksen, vaikka ne eivät kerro mitään asioiden oikeasta tilasta! Tämä kaikki kai vain siksi, että pystyttäisiin ylläpitämään yhteiskunnan kuplaa, jossa asiat ovat oikein hyvin. "Töitähän löytyy jos viitsii hakea..."

Raivostuttavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu