Löytyykö tältä palstalta muita, jotka valitsivat aikoinaan koulutusalansa täysin päin persettä? Minä myönnän kuuluvani tähän joukkoon, ja olen sitä kautta kait kaiken niskaani kaatuvan paskan ansainnut.
Lähdin opiskelemaan kiinnostuksesta, kuinkas ollakaan, yliopistolle, ainetta joka minua silloin suuresti kiinnosti. Olin naiivi enkä ajatellut rahapuolta niin kuin pitäisi. Vasta opintojen loppupuolella aloin ylipäätään miettiä tarkemmin mitä "isona" tekisin. Karmea virhe.
Alku näyttikin hyvältä, sillä pääsin jo opiskeluaikana kustantamoon töihin. Määräaikainen pestihän se tietysti oli. Sen jälkeen olikin työttömyyttä useita kuukausia rajusta hakemisesta ja aikaisemmasta työkokemuksesta huolimatta. Mihinkään ei akateeminen pelle kelvannut, vaikka kaikenlaista oli tullut tehtyä hyvin paperein.
Sitten menin "työelämävalmennukseen" (harjoitteluun) työkkärin kautta, jonka jälkeen tein keikkatöitä, jonka jälkeen taas vaihteeksi työttömyyteen kyrpiintyneenä kokonaan toiselle alalle.
Sieltä sitten avautui talossa eräs toimi, jossa pääsin hyödyntämään koulutustani. Minut valittiin pestiin ja sain nauttia peräti kaksi vuotta 3-6 kk:n määräaikaisuuksista. Viimeisen loputtua hain samankaltaisiin tehtäviin toiselle osastolle, ja tulin valituksi. Tuokin pesti oli määräaikainen.
Työ osoittautuikin aivan muuksi ja työyhteisö kammottavaksi helvetiksi. Jouduin terveyteni säilyttääkseni, oikeasti hirvittävän tuskallisen harkinnan seurauksena ja vaikean päätöksen edessä luopumaan tuosta työstäni huolimatta valtavista taloudellisista paineista. Olin nimittäin idioottimaisuuksissani velkaantunut rutkasti opintolainoista opiskeluaikoina.
Seuraavaksi kokeilin ammatinharjoittajan osaa. Se toimikin hyvin aikansa, mutta jossain vaiheessa työt loppuivat. Hain taas töitä, mutta turhaan, sillä oman alani paikkoja haki 20-380 hakijaa per paikka.
Minua oli aina pidetty hyvänä työntekijänä, niin kuin olenkin, mutta ei auttanut. Joko koulutus ei ollut tismalleen sopiva tai sitten jokin muu vain mätti. Edes hanttihommiin en enää päässyt.
Jatkoin tämän vuoden alusta taas ammatinharjoittajana, ja tämä vuosi onkin ollut kaikin puolin hyvä ja hieno, mutta ensi vuodesta ei ole mitään havaintoa. Nyt olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa työttömyyden ja rahattomuuden pelkoa, mistä en voi syyttää ketään muuta kuin vain itseäni.
Joka ainoa elämäni päivä kiroan itseäni, sitä etten hankkinut itselleni kunnon ammattia aikoinaan. Tämän seurauksena on nyt sekä jatkuva huoli ja murhe, että vähävaraisuus, sillä eipä määräaikaisisissa töissä ja työttömyyden vaihteluissa juuri omaisuutta kerry.
Ratkaisu minulle on selvä: uudelleen kouluttautuminen johonkin perusduunariammattiin heti kun ammatinharjoittamiseni kuolee pystyyn töiden loputtua, tai luultavimmin niiden vähennyttyä katastrofaalisesti.
Ainoan ongelman muodostaa se, että kun on ääliömäisyytensä vuoksi valmiiksi opintovelkainen, niin velat pitäisi jotenkin saada maksettua ja samalla vielä hankkia jotenkin elantokin, kas opintotuet kun on jo aikapäiviä sitten käytetty koko loppuelämän ajaksi.
Pitää siis rangaistukseksi tyhmyydestä tehdä samanaikaisesti 2-3 vuotta täyspäiväisesti työtä (jos saa) ja opiskelua.
Onko täällä muita idiootteja?
Lähdin opiskelemaan kiinnostuksesta, kuinkas ollakaan, yliopistolle, ainetta joka minua silloin suuresti kiinnosti. Olin naiivi enkä ajatellut rahapuolta niin kuin pitäisi. Vasta opintojen loppupuolella aloin ylipäätään miettiä tarkemmin mitä "isona" tekisin. Karmea virhe.
Alku näyttikin hyvältä, sillä pääsin jo opiskeluaikana kustantamoon töihin. Määräaikainen pestihän se tietysti oli. Sen jälkeen olikin työttömyyttä useita kuukausia rajusta hakemisesta ja aikaisemmasta työkokemuksesta huolimatta. Mihinkään ei akateeminen pelle kelvannut, vaikka kaikenlaista oli tullut tehtyä hyvin paperein.
Sitten menin "työelämävalmennukseen" (harjoitteluun) työkkärin kautta, jonka jälkeen tein keikkatöitä, jonka jälkeen taas vaihteeksi työttömyyteen kyrpiintyneenä kokonaan toiselle alalle.
Sieltä sitten avautui talossa eräs toimi, jossa pääsin hyödyntämään koulutustani. Minut valittiin pestiin ja sain nauttia peräti kaksi vuotta 3-6 kk:n määräaikaisuuksista. Viimeisen loputtua hain samankaltaisiin tehtäviin toiselle osastolle, ja tulin valituksi. Tuokin pesti oli määräaikainen.
Työ osoittautuikin aivan muuksi ja työyhteisö kammottavaksi helvetiksi. Jouduin terveyteni säilyttääkseni, oikeasti hirvittävän tuskallisen harkinnan seurauksena ja vaikean päätöksen edessä luopumaan tuosta työstäni huolimatta valtavista taloudellisista paineista. Olin nimittäin idioottimaisuuksissani velkaantunut rutkasti opintolainoista opiskeluaikoina.
Seuraavaksi kokeilin ammatinharjoittajan osaa. Se toimikin hyvin aikansa, mutta jossain vaiheessa työt loppuivat. Hain taas töitä, mutta turhaan, sillä oman alani paikkoja haki 20-380 hakijaa per paikka.
Minua oli aina pidetty hyvänä työntekijänä, niin kuin olenkin, mutta ei auttanut. Joko koulutus ei ollut tismalleen sopiva tai sitten jokin muu vain mätti. Edes hanttihommiin en enää päässyt.
Jatkoin tämän vuoden alusta taas ammatinharjoittajana, ja tämä vuosi onkin ollut kaikin puolin hyvä ja hieno, mutta ensi vuodesta ei ole mitään havaintoa. Nyt olen kurkkuani myöten täynnä jatkuvaa työttömyyden ja rahattomuuden pelkoa, mistä en voi syyttää ketään muuta kuin vain itseäni.
Joka ainoa elämäni päivä kiroan itseäni, sitä etten hankkinut itselleni kunnon ammattia aikoinaan. Tämän seurauksena on nyt sekä jatkuva huoli ja murhe, että vähävaraisuus, sillä eipä määräaikaisisissa töissä ja työttömyyden vaihteluissa juuri omaisuutta kerry.
Ratkaisu minulle on selvä: uudelleen kouluttautuminen johonkin perusduunariammattiin heti kun ammatinharjoittamiseni kuolee pystyyn töiden loputtua, tai luultavimmin niiden vähennyttyä katastrofaalisesti.
Ainoan ongelman muodostaa se, että kun on ääliömäisyytensä vuoksi valmiiksi opintovelkainen, niin velat pitäisi jotenkin saada maksettua ja samalla vielä hankkia jotenkin elantokin, kas opintotuet kun on jo aikapäiviä sitten käytetty koko loppuelämän ajaksi.
Pitää siis rangaistukseksi tyhmyydestä tehdä samanaikaisesti 2-3 vuotta täyspäiväisesti työtä (jos saa) ja opiskelua.
Onko täällä muita idiootteja?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä taas valitsin näsäviisaasti sellaiset alat joilta "varmasti" saa töitä: IT-ala "revitään koulunpenkiltä", kansantalous "varma ura pankissa", laskentatoimi "työllistyvät talousosaajista parhaiten" ja kun kaikki meni mynkään niin vanhustenhoito, siellähän on huu... huuhaa työvoimapula. Ja niin on kaikkialla muuallakin.
Jos lohduttaa, kaikki valitsin "viisaasti", mitään en koskaan saanut.
...en ole koulun penkillä istunu sen jälkeen kun peruskoulusta valmistuin vuonna 1994.
Pääsin sinä kesänä töihin erääseen metallifirmaan, jossa olin ollut kesätöissä aikaisemmin ja lisäksi valehtelin, että olen ihan eläimenä heittänyt kuutamokeikkaa (niistä kun ei tarvitse olla todistuksia eikä niiden perään kysellä)ja se oli osin tottakin.
Nyt 28 vuotiana on takana kohta 12 vuoden yhtäjaksoinen työputki. Maksettu rivarikaksariosake, auto ja harrikka.
Tosin pari vuotta sitten piti istua viikko aikuisopistossa kun luokat hitsattiin. Rupesi firman asiakkaat vaatimaan voimassaolevia luokkia kaikilta hitsareilta. Nyt ne pitää uusia aina parin vuoden välein. Päittäisliitos lakiasennossa puikolla ja migillä kattaa kaikki luokat. Ja sen tekee parissa tunnissa.
Niin perseelleen kun olla ja voi. Valmistuin VTM:ksi 1993 eli just laman aikana, oli kun täsmäaseella olis ampunut. Olin neljättä vuotta työttömänä, kun hallinto- ja humanistiset alat rupes vähentämään väkeä. Sen jälkeen olen tehnyt paskatöitä paskapalkalla, huippu toimittajana 2100 euroa kuukaudessa... Vituttaa rankasti kun katson siskolikkaa, joka sekoili koko yläasteen ja meni sit silloseen kauppaoppilaitokseen noin 6,6 keskiarvolla. Merkonomiksi ryhtyi ja tienaa nyt noin 3 kertaa sen mitä minä, vuosiansiot noin 70 000 euroa pankissa, omistaa talon ja kaksi sijoitusasuntoa. Velipoika paineli suoraan peruskoulusta amikseen putkilinjalle ja tienaa Virossa omassa yrityksessä tällä hetkellä rapiat 15 000 e/kk. Eli ÄLKÄÄ opiskelko, ruvetkaan kunnon rasvaseen DUUNIIN. terv. koko suvun luuserimaisteri
Katselin juuri tuossa eilen julkaistua oman paikkakuntani TE-keskuksen työllisyysraporttia. Huomasin, että mielenkiintoisesti juuri oman alani (tekninen, luonnontiet., yhteisk.) avoimet työpaikat olivat vähentyneet vuodessa kokonaiset 28,7 %. Aika kova pudotus. Sen sijaan esimerkiksi terveydenhoitoalalla avoimet paikat olivat lisääntyneet 72,3%, kuljetus ja liikenne 30,9% ja rakennus-, kaivos ja louhintatyö 64,6%.
Akateemisesti koulutettujen on yhä vaikeampi löytää töitä. Oman alan töitä ei ole ja suorittaviin hommiin harva palkkaa maisteria, koska muitakin tulijoita on. Jos pääsee työhaastatteluun, niin ensimmäinen kysymys yleensä on, miksi haet tällä koulutuksella näitä töitä - jotain vikaahan ihmisessä ajatellaan olevan, jos hakee akateemiseksi siivoojaksi. Korkeakoulut tuppaavat koko ajan työmarkkinoille uusia tulijoita, vaikka entisillekään ei löydy töitä.
Itse en ajattele, että koulutusvalintani on perseestä, vaan maa, jossa asun on perseestä. Lähteminen muualle ei kuitenkaan ole aivan niin helppoa.
Otsikossapa se. Hain sitä ykköstoivetta sivuavaa alaa, it-puolelta ja pääsin varasijoilta. Ehdottomasti vikatikki.
No kun sinne oli niin helppo päästä, käveli sisään vain. Tutkintokin irtosi kohtuudella, vaan eipä sillä mitään tee.
Olisi pitänyt yrittää vähän kovemmin.
surullisenkuuluisalta it alalta. Kävin koulut ja opintovelkaannuin noin 7000 euroa sillä aikaa. Sitten vihellellen jätin koulun ovet taaksepäin luokan paras todistus käsissä ja tadaa... kaksi vuotta työttömänä... Vaikka kuinka yritti koittaa hakea oman alansa töitä niin loppujenlopuksi sai kyllä ettiä ihan muun alan hommia. No noilla muun alan hommilla sain sitten maksettua tuon hiton opintolainan mutta silti jäi vähän paskan maku suuhun... Kusetettu olo... Muistan edelleen ne surullisenkuuluisat tilastokeskuksen videotykkiotokset mitä kuraattori hymyssäsuin esitteli "ootte tehny hyvän valinnan..." paskanmarjat... Jos jokupäivä vielä näen tuon kuraattorin niin littasen sitä kuonoon seittemäntonnin edestä... Noh rahaahan se vain oli mutta vähän turhaa maksaa moisesta puhumattakaan siitä että mun veroeurojani tuhlataan tänäkin päivänä jonninjoutaviin koulutuksiin...
Sinällään koulutuksen pitäisi olla huippuarvossaan, sehän on koko ihmiskunnan perusta, opettaa lapsilleen elämän avaimet alati monimutkaistuvassa yhteiskunnassa, mutta tämä nykylinjaus turhine humpuukkeineen saa vain loppujenlopuksi sisällissodan aikaseksi... Eli siis koulutuksessa ja kouluttautumisessa ei ole mitään pahaa vaan tässä paskassa maassa ei ole mitään hyvää... Mitään ei osata kunnolla tehdä ja kaikki tällaiset asiat tehdään kuin 1800 luvun oppien mukaisesti... Isät ja äitit vaatii poikiaan ja tyttäriään menemään akateemiseen koulutukseen, vedoten wanhaan ja kliseiseen fraasiin "vain kunnon koulutuksella saa elämäänsä vakauden ja kunnon työpaikan"... Todellisuudessa sillä saa ittelleen velkahelvetin...
Vuonna 2000 valmistuneet IT-puolen opiskelijat olivat viimeinen ryhmä joka revittiin työelämään. Sen jälkeen onkin sitten ollut hiljaisempaa. Suurin osa maan oppilaitosten IT-linjoista pitäisi ajaa alas. On täysin järjetöntä kouluttaa 70% (mutu) opiskelijoista suoraan kortistoon.
Moniko korkeasti koulutettu on hakenut tai edes harkinnut vakavasti hakevansa töitä ulkomailta? Suomessahan on jatkunut jo pitempään tämä valtion siunaama ylikoulutushömppä, jota on käytetty työllisyyskoulutuksen välineenä ja porukkaa valmistuu yliopistoista ja AMK:sta kuin tehtaan liukuhihnalta tavaraa... Koulutuksen inflaatiohan siitä sitten lopuksi seuraa. Seuraukset näkyvät ikävästi akateemisten palkoissa, jotka ovat ilmeisesti Euroopan kehnoimpia. Ilmankos Suomi onkin niin kilpailukykyinen?
Isänmaallinen ihminen kaivautuu poteroon ja sinnittelee. Historia on opettaa meille, että räikeän epätasa-arvoiset yhteiskunnat romahtavat kasaan. Kohta riittää jakamista kaikille.
Vielä ei tarvitse työkykyisyyttä todistaa olemalla alasti kyykyttäjän edessä, mutta muuten on meno kuin Neuvosto-Eestissä.
Hakeuduin yliopistolle opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä ja tulin hulluksi. Hulluna en saanut tietenkään töitä.