Tälle palstalle sattumoisin eksyneenä minua jotenkin mietitytti eri sukupuolten väheksyvä ellei suorastaan halveksiva suhtautuminen toista kohtaan.
Luulen, että se on mahdollisimman epäonnistunut lähtökohta onnelliselle suhteelle.
Naiset ja miehet ovat erilaisia, se on selviö. Yhtä selvää on, että tämä erilaisuus ei ole kummankaan "henkilökohtainen syy. Syy on luonnon asettamissa vaatimuksissa tai jopa toisen sukupuolen toiselle asettamissa vaatimuksissa.
Tämä sitäkautta, että vuosituhansien ja kymmenien tuhansien, ellei -satojen aikana niin naisten kuin miestenkin valinta on suuntautununut
ominaisuuksiltaan tietynlaisiin miehiin - naisiin.
Jos miehet nyt ovat sellaisia kuin esiäidit ovat sukupolvien valinnoillaan halunneet tai naiset sellaisia kuin esi-isät ovat valinnoillaan tuottaneet, eikö meidän pidä paitsi hyväksyä, myös olla onellisia siitä miehestä -naisesta, jonka viisaat esivanhempamme ovat sukupolvien valinnan tuloksena saaneet aikaan.
Itse ainakin olet täysin tyytyväinen miesten valinnan tulokseen, naiseen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
ihmisen kehityksessä. Ne on sitä perushyvää vakiosarjaa laidasta laitaan. Helppohan se on olla tyytyväinen.
Mies on se jolla luonto kokeilee eri kehitysvaihtoehtoja. Meitä on paljon laajempi variaatio aina olemassa. Kaikkiin miehen alalajeihin ei aina ole niin helppoa olla tyytyväinen. Varsinkaan silloin, kun kyseinen alalaji ei vielä ole naissukupuolen suosiossa.
laitas vaiks piruuttas pari miesten alalajia :) tai vaikka kolmeki
- hintelä metroseksuaali
- stestosteroiinia ylimäärin erittävä karju
- lipeväkielinen panopete
- kommunikaatiotaidoton erakko
okei siis sosiaaliset suuntautmumukset, mielipiteet ja tyylit.
totanoi.
jos lajista puhutaan, niin kai lajille on tyypillistä tuottaa lajille tyypillisiä jälkeläisiä :D :D
et jos metroseksuaali voi tuottaa äijien äijän, niin kyseessä ei oo laji ;) tai jos erakko ei lisäänny ollenkaa, niin mistä niitä erakoita sit tulee :D :D *reps*
ovat suurimmaksi osaksi ihan sisäsyntyisiä, eikä mitään tyylejä, mielipiteitä tai ympäristötekijöiden aiheuttamia ominaisuuksia. Geeneissä ne ovat. Eivät ehkä ihan alalajeja, mutta ääripäitä kuitenkin.
Luonto tuottaa geenivirheitä liukuhihnalta, erityisesti urospuolisiin nisäkkäisiin, joten jälkeläiset voivat poiketa vanhempiensa geneettisistä ominaisuuksista reilusti. Niin niitä erakkoja vaan syntyy. Mutta jos syntyis kakskymmentä vuotta putkeen pelkkiä erakkoja, niin enää sen jälkeen ei syntyis ketään.
luonteen periytyvyys ei ole kovinkaan selkeä juttu. sanoisin, että luonteen periytyminen on erittäinki epäselvä asia. jostai lehmien tai koirien jalostuksen puolelta saattais löytyä tarkkaanki tietoa siitä miten luonne periytyy. mut ihmisen luonteen periytyvyydestä en sanois kyllä mitään varmaa.
tietty osa luonnetta voi olla periytyvää sorttia, mutta kyllä perusluonteen muokkaa ympäristö. siis koti, vanhemmat, ystävät, koulu, työ. ihan kaikki.
niin, jos syntyis 20 vuotta putkeen erakoita, erakko olisi varmaan pikkuhiljaa vallitseva ja normaali luonteenpiirre. ehkä silloin erakot olis ratkaissu lisääntymiseen liittyvät ongelmat. ehkä ne olis oppineet jotenki pölytyksen tai etälisääntymisen keinot. ja lisääntyis vielä tehokkaammin kuin nyt "normaaleina" itseään pitävät ;)
on. Järkevä nainen ymmärtää tuon ja valitsee mieluummin vakiosarjaluokan miehen.
että miehistä löytyy kauneimmat yksilöt ja myös rumimmat. Naisista suurin osa on keskiverron näköisiä ja hyvin harva nainen on ruma. Kääntöpuolena tässä on se, että hyvin harva nainen on kaunis. Meikattuna kauniita naisia ei tietenkään nyt lasketa, koska meikit ja muut vastaavat ihmisen todelliseen ulkonäköön liittymättömät asiat eivät liity aiheeseen.
noista ominaisuuksista ja vaatimuksista:
jokaine keksii ne omassa päässään eikä siinä juuri mummon ja ukin valinnoilla ole merkitystä.
ite tässä itelleen parin valitsee eikä muut. eikä ne oo juurikaan papan tai mumman näkösiä tai mutsin tai faijan.
mut jos se yritti selittää jotain alitajuisista jutuista, niin ne on alitajuisia eikä tää ainakaan tunnista sellasta käyttäytymistä itessän, vaiks sellasta oliskin.
sukupiolen?
Älä nyt siinä yleistä mä ainakin paljon mieluummin olen naisen, kuin miehen kanssa.
Jos halveksisin naisia, niin en kai elämääni eläisi naisen kanssa, vaan olisin homo.
Mun mielestä naiset on ihan ok.
Ennen wanhaan luolamies raahasi naisen luolaan ja täräytti paksuksi ilman sen kummempaa suhtautumista