Äitini nukkui pois puoli vuotta sitten. Tuon päivän jälkeen olen pelännyt kuolemaa ja kuolemansairauksia sairaalloisesti. Olen alkanut pelkäämään myös muita tilanteita. Voidaan varmaan puhua jo fobioista.
Busseissa en pysty olemaan, en varsinkaan jos on pimeä, tie luminen ja kuski vanha. Sydän alkaa hakata ja yleinen ahdistus pukkaa. Pelkään, että kuski ajaa pois tieltä, tulee hulluksi tai saa sydänkohtauksen. Jos on myöhä ilta tai yö, pelkään että kuski nukahtaa rattiin. Ja silloin kuolen.
Pelkään joskus myös itse ajaa autoa. pelkään että rengas puhkeaa, moottori räjähtää tai menetän auton hallinnan. Pelko voimistuu pimeällä. Ajan kolarin, ja kuolen.
Pelkään, että läheiseni kuolee. pelkään, että sydän vain yhtäkkiä pysähtyy ja aivot kuolevat. Pelkään myös muita sairauksia, kuten haimatulehdusta, alkoholismia ja syöpää. En pysty nukkumaan toisen rinnan päällä, sillä pelkään sydämen lyöntejä, että ne siis vain loppuvat. Pelkään onnettomuuksia sairaalloisesti, ainakin kerran päivässä pelkään, että joku läheiseni jää auton alle tai ajaa kolarin.
Pelkään, että jonakin päivänä viesti tulee taas... että joku on kuollut. Pelkään niin paljon...
Busseissa en pysty olemaan, en varsinkaan jos on pimeä, tie luminen ja kuski vanha. Sydän alkaa hakata ja yleinen ahdistus pukkaa. Pelkään, että kuski ajaa pois tieltä, tulee hulluksi tai saa sydänkohtauksen. Jos on myöhä ilta tai yö, pelkään että kuski nukahtaa rattiin. Ja silloin kuolen.
Pelkään joskus myös itse ajaa autoa. pelkään että rengas puhkeaa, moottori räjähtää tai menetän auton hallinnan. Pelko voimistuu pimeällä. Ajan kolarin, ja kuolen.
Pelkään, että läheiseni kuolee. pelkään, että sydän vain yhtäkkiä pysähtyy ja aivot kuolevat. Pelkään myös muita sairauksia, kuten haimatulehdusta, alkoholismia ja syöpää. En pysty nukkumaan toisen rinnan päällä, sillä pelkään sydämen lyöntejä, että ne siis vain loppuvat. Pelkään onnettomuuksia sairaalloisesti, ainakin kerran päivässä pelkään, että joku läheiseni jää auton alle tai ajaa kolarin.
Pelkään, että jonakin päivänä viesti tulee taas... että joku on kuollut. Pelkään niin paljon...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hae apua mielenterveystoimistosta.
Hei Nina81!
Myöhästynyt surunvalitteluni äitisi poismenon johdosta, uskothan että hän on nyt Sinua vastassa siellä missä ei ole vaivoja eikä pelkoja, tapaatte sitten monen, monen vuoden kuluttua.
Ennemmin tai myöhemmin se lähtö on edessä meillä kaikilla, itse olen yrittänyt elää niinkuin jokainen päivä olisi ainutkertainen, esim. ei turhaa riitelyä kenenkään kanssa kun ei koskaan tiedä milloin näkee toista viimeistä kertaa jne. Jos pelkosi vaivaavat Sinua noin kuten kerroit, voit käydä terveyskeskuksessa/sairaalassa kertomassa oireistasi, Sinulle ei naureta siellä vaan mahdolliset oireesi tutkitaan, lääkäri tekee sinulle mahdollisesti terveystarkastuksen, muista kertoa myös peloistasi ja tuntemuksistasi vaikka ne eivät suoranaisesti tuntuisi minkään taudin oireilta.
Tarvittaessa, jos pelot ja fobiat saavat liian suuren osan elämästäsi voit saada tarvittaessa otettavia rauhoittavia lääkkeitä, ne ovat sitä varten että ne antavat apua eivätkä sitä varten, että niiden käyttäjä on todettu hulluksi, ymmärräthän?
Toivottavasti pääset äitisi poismenon aiheuttaman surun yli pian, puoli vuotta on toki liian lyhyt aika siihen. Tapaa uusia ihmisiä, ehkä uusien harrastusten parissa tutustut sellaisiin ihmisiin jotka kertakaikkiaan saavat pahan olosi unohtumaan, joskus pitkäksikin ajaksi.
Yritä jaksaa päivä kerrallaan, käy lääkärillä jotta mahdollisilta aiheettomilta peloilta putoaa pohja pois ja voit keskittyä elämään täysipainoista elämää.
Oikein mukavaa joulun odotusta ja uutta vuotta Sinulle, toivoo kohtalotoverisi.
Kiitos Peego rohkaisevasta ja ymmärtävästä viestistäsi, ja oikein, oikein iloista ja rauhallista joulua sinulle:)!
samassa tilanteessa. Alunperin nuo pelot tulivat osaksi elämääni vuonna -84 vaikean masennuksen, ahdistuksen ja paniikkihäiriön kylkiäisenä.
Söin lääkärin määräämiä lääkkeitä 2½ vuotta, niiden ei pitänyt aiheuttaa riippuvuutta, toisin kävi. Lopetin lääkityksen pakkotilanteessa kun oli ollut hengenlähtö useamman kerran lähellä lääkkeiden ja alkoholin aiheuttaman psykoosin takia. Pahimmat vieroitusoireet kestivät noin 4 kk, 24/7 täysin sietämätön paniikkikohtaus kuvannee parhaiten olotilaa.
Vieroittautuminen kesti yli vuoden, mistään en saanut apua vaan jouduin kehittämään itse itselleni terapeuttisia psyykkisiä ja fyysisiä harjoituksia joilla selvisin siitä.
Koko tuon vieroituksen aikana opettelin myös käsittelemään pelkotilani, ne palasivat välittömästi lääkityksen lopettamisen jälkeen.
12 vuotta selvisin ilman ongelmia kunnes vuonna 2000 sama ruljanssi alkoi uudelleen, bentsolääkityksellä pystyin elämään vaikka menin pitkin seiniä kaiken aikaa ja kartoin yleisillä paikoilla käymistä.
1½ vuotta sitten pääsin lääkkeistä eroon ja sain otteen itsestäni E-epan ja karnosiinin avulla, masis katosi, samoin paniikit ja yleisesti ottaen elelin täysin normaalia elämää. Talvikaudella ahdistus kuitenkin aina palaa pelkoineen, paras lääke siihen on ollut matkustelu autolla, ajatukset kohdistuvat tekemiseen, eivät pelkäämiseen.
Tänään olen menossa poistattamaan kipeän luomen selästäni, useamman päivän olen keikkunut paniikkien ja normaaliolon rajamailla kun kuulin erään tuttavani kuolleen melanoomaan vitkasteltuaan tuollaisen kipuilevan luomen poistossa.
En ole kuitenkaan edes harkinnut rauhoittavia vaikka tiedän että ne auttaisivat olotilaa, sen sijaan olen yrittänyt keksiä itselleni jotain tekemistä johon ryhdyn kun ajatukset lähtevät laukkaamaan väärään suuntaan. Talous, ym. askareet auttavat, vitsien lukeminen netissä jne...
Näissä peloissa ja paniikeissa lienee kysymys käsittelemättömistä stressitekijöistä jotka ovat vielä sen laatuisia ettei niihin pysty vaikuttamaan. Aivot laukaisevat hyökkää/pakene-reaktion ilman että olisi mahdollisuutta hyökätä tai paeta ja ahdistus/paniikki on valmis.
Itse olen sairastanut takuulla kaikki sairaudet joita kirjoista löytyy, myös gynekologiset vaikka olenkin mies. Liikenteessä olen kokenut kauhunhetkiä kun olen antanut ajatusten harhautua onnettomuuden mahdollisuuteen.
Ei tämä helppoa ole mutta lääkitys ei tätä vaivaa paranna, siirtää vain niin kauan kuin jaksaa popsia pillereitä jotka sitten myös muuttavat persoonallisuutta zombie-suuntaan. Minulle ystävät ja sukulaiset huomauttivat asiasta, en kuulemma nauranut sydämellisesti ääneen kertaakaan niinä vuosina kun lääkkeitä söin.
Lääkityksen lopettamisen jälkeen ongelma on edelleen tallella mutta paljon pahempana ja lisäksi tulee vielä vieroitusoireet lääkkeistä.
Itselleni paras keino selvitä esim. tästä melanoomanpelosta on ollut ajatella asiaa tarinana, yritän miettiä tarinan eri vaihtoehdoista ja kerron sen itselleni loppuun asti. Elämän kiertokiulku on luonnollinen tapahtuma ja joskus me kaikki täältä lähdemme, itse en piittaisi lähteä juuri nyt kukkeimmassa nuoruudessani (52v) mutta minkäs teet jos niin käy.
Vajaan viikon hermoilun jälkeen oloni alkaa olla realistinen vaikka välillä nuo pelot ovat aiheuttaneet eri asteisia fyysisiä tuntemuksia jotka taas ovat kertoneet että ko. luomi on jo lähetellyt etäpesäkkeitä millon mihinkin.
Realistinen ajattelumalli alkaa kuitenkin jo voittaa alaa, tänään luomi poistetaan ja viikon sisällä saan kuulla onko solumuutoksia ja sen kuultuani elämä jatkuu, oli vastaus mikä tahansa.
Pelkokohtaukset alkavat olla hallinnassa, tänään iski ensimmäinen heti herättyäni mutta katosi kun luin netissä läpi siinä 250 vitsiä =)
Aivojen hallinnan opettelu tässä on avainasemassa, se antaa pysyvät valmiudet kohdata näitä elämän vastoinkäymisiä, lääkkeillä vain paetaan ja siirretään asiaa ja joudutaan usein ojasta allikkoon.
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi. Itse sain avun lääkityksestä ja en saanut vakavaa riippuvuutta.
Itse kysyin aikoinaan hoitavalta lääkäriltä tuosta lääkeasiasta ja hän sanoi, että tapauksessani hyöty on mahdollista haittaa suurempi. Tottakai siitä tuli jälkeenpäin mieleen että helpommalla pääsi tohtori kun lääkettä määräsi mutta itse sain apua ja ajan myötä olo parani ilman lääkitystäkin.
HEI!
Opiskelen puutarhuriksi. Olen joutunut olemaan hautaustoimistossa töissä ja kun jouduin tekemään oman mummoni hautajaisiin hautavihkoja, kiinnittämään arkkulaitteen, aloin pelätä kuolemaa.
Kuljen linkkurilla joka päivä yhteensä 140 km ja pelkään, että kuski saa kohtauksen ja me kuolemme. Pelkään, jos kuski nukahtaisi (pelkään nyt entistä enemmän, koska niin kävi kerran)
Pelkään syöpää. Olen pelännyt jo monia erilaisia syöpiä. Kun minulla koski silmiin ja päähän, luulin sairastavani aivokasvainta. Mutta minulla olikin vain poskiontelon tulehdus.
Kuukautiseni jäivät pois viime kuusssa, luulin että minulla on syöpä. Nyt ne tulivat ja lääkäri sanoi, että minun täytyy syödä e-pillereitä, jotta ne olisivat säännölliset.
Pelko varjostaa elämääni, en uskalla nauttia siitä, vaan pelkään sairastavani kaikkia maailman tauteja. Jokainen oire voi olla muka mielestäni merkki jostain vakavammasta.
Poikaystäväni sanoi, että olen jo kohta lukenut lääkäriksi, kun tiedän niin paljon kaikista sairauksista ym.. :)
Pelkään liikaa, tiedän, mutta mikä saisi minut ajattelemaan toisin? Onko luulosairauteen lääkettä?
Tsemppiä sulle!!! :)
olen menossa tutkimukseen ensi viikolla ja olen löytänyt itsestäni kaikki mahdolliset sairauteen viittaavat oireet (niinkuin aina, kun on puhe jostain sairaudesta) siitäkin huolimatta, että lääkäri vakuutteli asioiden mitä luultavimmin olevan kunnossa. tämmöinen tämä ihmismieli välillä on.
Itse en pelkää kuolemaa ollenkaan. Olenko epänormaali ? Kesällä olin tunnin päässä kolemasta. Ennättivät leikata. Ei jälkikäteen pelottanut yhtään. Lääkärit vielä miettivät kannattaako leikata. Olin ns.toivoton tapaus joka selvisi hengissä. Isäni kuoli muutama vuosi sitten.
Itse asiassa "päivämme ovat luetut" jo syntyessämme. Tällä selittyvät tietyt "ihmepelastumiset", ts. sen ihmisen ei ollut vielä "aika lähteä".
Sitten taas käänteisesti, kun on aika lähteä, niin sitä sitten myös lähdetään.
Meillä kaikilla on omat "määräpäivämme", joten on aivan turha pelätä jotain sellaista, mikä on ennalta määrätty ennen syntymäämme.
Keskity nyt omaan elämääsi niin hyvin kuin pystyt.
Nyt kannattaa elää juuri omaa elämää, eikä murehtia muuta..jokaisen päivät ovat juuri ne tietyt, jotka syntymässä on annettu.. sen minäkin olen oppinut.voimia sinulle
mäkin pelkään kuolemaa ja sairauksia,onko sinulla läheisiä jolle voit puhua esim.isällesi,puhuminen auttaa ja se on auttanut myös minua.kun käyn nukkumaan niin minua rupee pistelemään sydämmen luota sillei oudosti ja mua pelottaa että en herää aamulla,mutta olen koittanut aatella jotain iloista.otan osaa!koita pärjäillä=)
Miksi pelätä kuolemaa kun se sattuu olemaan ainoa varma asia elämässä. Kaikkea muuta sitten sopiikin pelätä koska mitä vain voi sattua elämän varrella mutta kuolema ei petä.
hui