Enkö kelpaa enää

keskustelisit hänet kanssaan asiasta suoraan? Kirjoitit, että et halua vaivata häntä, mutta pakko sinun on asia esiin ottaa - ja mielellään pian. Vaikka sellaisessa tilanteessa, että olette lokoisasti lähekkäin (kai niitä tilanteita nyt joskus tulee?).

Aloitat vaikka "pehmeällä laskulla" sanomalla, että onpa kiva olla lähekkäin ja olisi kiva, jos voitaisiin olla näin vähän useamminkin jne. Sitten voit kysyä, että mikä on miehen mielestä syy siihen, että ette ole niin usein enää lähekkäin. Ei kannata kuulostaa syyttelevältä, mutta jotenkin asia on saatava esiin, vaikka mies vaikuttaisi haluttomalta keskustelemaan. Kyse on kuitenkin teidän yhteisen perheenne hyvinvoinnista!

Ennen kaikkea ei kannata lähetä arvuuttelemaan päänsä sisällä miehen käyttäytymisen syitä, koska syitä voi olla monia. Omien kokemusteni mukaan on huono merkki parisuhteessa, jos toisen ajatuksia joutuu usein arvuuttelemaan - se osoittaa, että kommunikaatio ei toimi.

Keskustelemalla asiat yleensä selviävät. Taustalla voi vaikuttaa vaikkapa tuore perheenlisäys - isäksi tuleminen voi olla hämmentävää ja pelottavaakin. Kyse voi olla myös työhuolista jne. Mutta mitäs niitä arvuuttelemaan, keskustele hänen kanssaan ja yritä olla kärsivällinen, jos vastausta ei tulekaan heti kuin apteekin hyllyltä. Ja muista kertoa myös omista tunteistasi ja toiveistasi, älä jää kynnysmatoksi.

Mikset puhu asiasta miehesi kanssa, vaan kyselet tuntemattomilta neuvoja? Hänhän sen vastauksen parhaiten tietää. Kysy onko sillä kenties työstressiä, iskenyt silmänsä toiseen naiseen, onko alkanut ainakin hellittely mielessä kyllästymään sinun kanssa olemiseen. Varmaankin se ajattelee myös että tollaset hellimis jutut on naisten hömpötyksiä ja hän haluaa vaan pökkiä sua sen oman aikansa ja kääntää kylkeänsä.

itseasiassa nyt kun kirjoitit niin totesin että ensimmäisen lapsemme kohdalla meillä oli sama tilanne.

johtui täysin siitä että minä en ollut valmis isäksi enkä osannut näyttää tunteitani.
oli vaikeaa lähestyä vaimoa joka oli muutenkin jo niin herkässä tilassa ja kaikki kätilöstä vaariin olivat suunnilleen varoittaneet että "vaimosi on kuin lasimaljakko" voi hajota koska vaan, joten pysy kaukana...jne.

luulenkin että sinun kannattaa ottaa nyt ohjat käsiin ja mennä halaamaan miestäsi ja kertoa tunteesi hänelle ja kertoa että et sinä hajoa jos hän antaa läheisyyttä, se on ihan normaalia.

todellakin kuten joku tuossa kirjoitti voi miehellä olla tunne näissä asioissa että hempeily on naisten puuhaa jne.

kyllä asiat hei menee kuitenkin hyvin, mielestäni ei ole syytä huoleen. kerro hänelle muuten että sinulla paikat arkana ja seksi on siksi nyt juuri mahdotonta NIIN mutta jos itselläsi vain luonto antaa periksi niin koita tyydyttää hänen tarpeensa, tietysti hänen tulisi myös antaa hellyyttä sinulle, olihan minullekin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen pitkä aika olla ilman kun meni pari kuukautta ennenkuin pääsimme puuhaamaan sitä itseään.

tsemiä hei, ja ottakaa rauhallisesti.

nää vaan on miehille niin vaikeita asioita nää lemmenjutut ja lutustelut...

Tämä on nyt toisenlainen näkökanta.

Teillä on nyt lukkotilanne. Sä et anna miehellesi seksiä, ennen kuin saat hellyyttä ja miehesi ei anna hellyyttä, ennen kuin saa seksiä.

Sinä olet tullut torjutuksi, kun olet halunnut hellyyttä. Tästä suivaantuneena et halua antaa miehellesi "palkkioksi" seksiä.

Miehesi on tullut torjutuksi, kun on halunnut seksiä, ei sen jälkeen tee paljon mieli helliä.

Seksiä voi sitten harrastaa yläpäälläkin tuskin se sulla on hellänä.

Ainoa asia mitä voit muuttaa on oma käyttäytyminen, toista et voi muuttaa. Kysymys kuuluu, kumpi teistä on fiksumpi ja antaa periksi.

Joo ja mulla on kompetenssia puhua asiasta, olen kahden lapsen isä, tosin meillä ei ollut ongelmia seksielämän kanssa synnytyksen jälkeen.

hän ei uskalla koskea sinuun niin kuin ennen. Luulee, että et halua olla silleen. Ehkä tietää, että tunnet vielä kipuja.
Mutta toisaalta en ymmärrä miksi hän ei tule lähelle, jos kerran pyydät...

Itselläni kanssa välillä miehen puolelta noita läheisyysongelmia vaikka ei ole edes vauvaa elämässä. Todella turhauttavaa.
Kyllä hän tulee lähelle kun pyytää, mutta se on eri asia, että tulee vain mun mielikseni kuin että tulisi omasta tahdostaan lähelle ja halaisi... puhumattakaan seksistä.
Nyt on ollut todella kiireinen viikko ja molemmilla ollut eri vuorot, eli nähdään toisemme vain ohimennen yöllä ennen nukkumaanmenoa... ennen sekään ei ollut ongelma, mutta nyt ei tapahdu hänen puoleltaan mitään.
Se on inhottavaa, kun tuo vaikuttaa jo koko muuhunkin elämään. On se sitten kivaa, että saan suurimmat ilot päivässä omalta pomoltani ja jumpanvetäjältä... KIVAA!

En usko tuohon muun auttavan, kuin keskustelun joten koeta löytää sopiva väli jutustelun aloittamiselle... sano, että "vaikka olet siinä niin sulla on kova ikävä" ja katso suoraan syvälle silmiin ja kysy samalla, että "ymmärräthän, mitä tarkoitan?"
Toivon sulle jaksamista ja oikein hyvää Joulun aikaa! Toivottavasti kaikki selviää.

Oliko miehesi mukana synnytyksessä? Jos hän sai kammon sänkyelämään?
Puhu totta tosiaan omista tarpeistasi, huomioistasi, kokemastasi...tai lähetä häelle sähköpostia, jossa käsittelet asiaa!???????
Löytäkää toisenne uudelleen! ...sitä toivon teille joululahjaksi!

Pistäkää parisuhteenne kuntoon mahdollisimman pian. Toivottavasti molemmilla on siihen halua.

Itselläni oli juuri samanlainen tilanne 4 v. sitten. Esikoisemme ja ainokaisemme oli syntynyt ja kaiken piti olla niin valtavan hienoa, kun oltiin ihka oikea perhe. Inhosin raskausaikaa, en kokenut oloani lainkaan naiselliseksi, olin vain väsynyt ja ruma. Miestäkään ei kauheasti kiinnostanut, ehkä siksi koinkin, että minussa on jotain vikaa. Raskausarpia ym. tuli, lihosin, en enää ollut se nätti nainen, johon mieheni aikoinaan oli ihastunut.

Lapsi syntyi ja kuilu meidän välillä kasvoi. Jossain vaiheessa saatiin vähän puhuttuakin, mies selitti, että se oli kriisin paikka hänellekin, kun piti ottaa vastuuta ym. Koin, että ymmärsin miestäni, mutta välimme vaan ei palautuneet ennalleen vaikka puhuttiinkin. Onhan mieheni ilmaissut senkin, että en ole enää haluttava, mies kun syttyy siitä mitä näkee. Luoja, kun olen yrittänyt laihduttaa, käynyt painonvartijoissa ja kokeillut vaikka mitä. En vaan onnistu. En kai sitten rakasta tarpeeksi miestäni, kun en jaksa enää käydä salilla ja vahtia syömisiä niin kuin nuorempana.

Nyt olen ehkä sitten luovuttanut. Olen hyväksynyt sen, että romantiikka on kuollut. En jaksa pettyä kerta toisensa jälkeen. Käperryn iltaisin omalle puolelleni sänkyä ja koitan vakuutella itselleni, että onhan se elämä ihan kivaa näinkin. Olisihan se kuitenkin ankeaa yksin. Ollaan kuitenkin kavereita, arkipäivän kuulumisia vaihdellaan ja ollaan suht sopuisia, vaikka välillä riidelläänkin. Onhan vikaa minussakin, olen myös itse menettänyt halun miestäni kohtaan, ei tee mieli pussailla tai halailla ja kun ei ole niitä, niin ei sitten tee mieli mitään enempääkään. Silloin tällöin luen rakkausromaanin ja elän sen mukana omaa romantiikan kaipuutani.

Mies on toivonut lisää lapsia, mutta en ole halunnut enempää. Kokemukset ensimmäisestäkin raskaudesta ja sen jälkeisestä elämästä olivat niin negatiiviset juuri parisuhteen kannalta. Koen, että meillä ei muuta yhdistävää enää olekaan kuin lapsi. Itse olen avioeroperheestä enkä halua samaa omalle lapselleni. Toivoisin, että jaksaisin tehdä vielä töitä parisuhteen eteen ja että löytäisimme vielä toisemme. Oltiinhan me niin umpirakastuneita silloin joskus kauan sitten. En tiedä onko se mahdollista vielä uudelleen. Lapsia en enää halua, en usko, että se parantaisi suhdettamme ja mielestäni se olisikin aivan väärä keino parantaa tilannetta.

En halua masentaa sinua kirjoituksellani, vaan toivon että tartutte tilanteeseen mahdollisimman pian. Me olemme odottaneet liian kauan ja tuntuu, että yhteisen sävelen löytäminen on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin aikaa kuluu. Itse ehkä tuudittauduin liikaa ajatukseen, että no tämä on ohimenevää...

Valitat kun et saa huomiota mieheltä ja samaan aikaan itse et anna miehelle mitään huomiota. Huom. tiskaamista, vaatteiden silittämistä, ruoan laittamista, kaljan ostamista, yms. ei lasketa nyt mukaan, eli turha jeesustella.

Monesti jos joutuu arvailemaan toisen mietteitä ja ajatuksia, joutuu vain umpikujaan.

On tieten vähän kummallista, ettei mies pyytämälläkään sinua huomioi. Mutta mitä jos pyyntöjen sijaan itse halaisit häntä ja sanoisit vaikka että olet kaivannut läheisyyttä paljon?

Ja sanot, että mies haluaisi seksiä. Ymmärrän kyllä että et siihen perinteiseen tapaan pysty. Mutta miehet ovat joskus hieman outoja, ja heille seksi=läheisyys. Jos annat hänelle (muilla keinoin kuin silleen tavalliseen tapaan) mitä hän haluaa, hän todennäköisesti rupeaa huomioimaan sinua enemmän..

Keskusteleminen on myös suotavaa. Ei syytteleevään sävyyn, mutta vaikka jotenkin ohimennen?

Tärkeiintä on varmasti tehdä jotakin. Älä anna asioiden vain olla kun et ole tyytyväinen. Asiat ei itsestään hoidu, niiden eteen on tehtävä töitä! Nyt ei ole liian myöhäistä..

Onnea vauvasta ja uskon kyllä että saatte parisuhteennekin toimimaan, olettehan kumpikin vauvaan sitoutuneita. Teillä on yhteinen perhe, on tärkeää että sen lisäksi löydätte toisistanne onnen jälleen. Ei se ole mahdoton urakka, tilanne on muuttuaut vain siten, että sinusta on tullut äiti ja hänestä isä. Koettakaa välillä olla toisillenne mies ja nainen, nuiden tärkeiden titteleiden lisäksi.. Voimia :)

mutta sinä et anna sitä hänelle, vaan leikit tyypillisenä naisena prinsessaa ja vaadit itsellesi kaikkea.