Eilinen A-talk oli jokseenkin törkeä monella tavalla. Sitä onkin jäljempänä hyvin kommentoitu, joten ei siitä sen enempää. Jos joku haluaa katsoa sen, niin se tulee tänään uusintana klo 14.15 ja lötyyy myös videona ylen sivulta http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=11&t=4&q=3
Päivärinta ei ollut ensimmäistä kertaa asialla. Hän on muutama vuosi sitten vetäessään Päivärinta-ohjelmaa tehnyt vähän samanlaisin asetelmin työttömyydestä ohjelmaa, jossa ihmetteli , että on niin paljon siivoojan paikkoja avoinna ja toisaalta niin paljon työttömiä. Muistaakseni se oli samainen ohjelma, jossa Filatovilta livahti, että Suomessa tarvitaan työttömiä palkkatason kurissa pitämiseksi.
Silloin kirjoitin hänelle pitkän viestin. Kannattaisiko hänelle viestiä joukolla jälleen ja kertoilla hiukan faktoja työttömyydestä.
Päivärinta kaipailee ylen sivuilla juttuvinkkejä. Hän voisi tehdä ohjelman nykyajan orjatöistä ja vuoden vaihteessa voimaan tulleesta orjatyölaista. Vaan mahtaako pokka riittää ainakaan rehelliseen ohjelmaan. Päivärinnan sähköpostiosoite on [email protected] .
Päivärinta ei ollut ensimmäistä kertaa asialla. Hän on muutama vuosi sitten vetäessään Päivärinta-ohjelmaa tehnyt vähän samanlaisin asetelmin työttömyydestä ohjelmaa, jossa ihmetteli , että on niin paljon siivoojan paikkoja avoinna ja toisaalta niin paljon työttömiä. Muistaakseni se oli samainen ohjelma, jossa Filatovilta livahti, että Suomessa tarvitaan työttömiä palkkatason kurissa pitämiseksi.
Silloin kirjoitin hänelle pitkän viestin. Kannattaisiko hänelle viestiä joukolla jälleen ja kertoilla hiukan faktoja työttömyydestä.
Päivärinta kaipailee ylen sivuilla juttuvinkkejä. Hän voisi tehdä ohjelman nykyajan orjatöistä ja vuoden vaihteessa voimaan tulleesta orjatyölaista. Vaan mahtaako pokka riittää ainakaan rehelliseen ohjelmaan. Päivärinnan sähköpostiosoite on [email protected] .
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen myös ollut yhteydessä mediaan. Olen saanut sellaisen kuvan, että työttömyyden ylläpidosta ei saa puhua. Jos siitä kertoo jossakin ohjelmassa, on toimittaja silloin entinen toimittaja. En nyt siis puhu Päivärinnasta, vaan siitä millaista palautetta olen saanut toimittajilta yleensä.
Viime presidentin vaaleissa yritin saada aikaan keskustelua työttömyyden syistä ja siitä ihmeellisyydestä että meillä puhutaan työttömyydestä ja sen poistamisesta lisäämällä työpaikkojen etsimistä. Sen sijaa työpaikkojen lisäämisestä ei suostuta keskustelemaan, koska se toisi julki demareiden työttömyyden ylläpidon, joka tapahtuu työttömyysturvalain avulla.
Kyseisessä ohjelmassa keskustelu alkoi kääntyä työttömyyden ylläpitoon. Silloin presidenttimme ilmaisi että se on loppu nyt, ja kesken aiheen käsittelyn mikit hiljennettiin ja toimittaja käänsi keskustelun turvalliseen Natoon. Demarit siis ylläpitävät työttömyyttä, siitä ei saa puhua liikaa.
Jos siis jotakin pitäisi esittää, niin kertoa miten tehokkaasti työttömyysturvalain avulla estetään uusien työpaikkojen syntyminen. Asiasta kannattaisi jokaisen kertoa medialle eli lähettää sähköpostia kaikille toimittajille. Kun jokainen sanoo vain vähän, asia tulee esille mutta ketään ei voida irtisanoa.
Nykyisestä työllisyyspolitiikasta tuskin syntyy asiallista keskustelua.
Eilisessä A-talkissa työtön nuori äiti syyllistettiin ikäänkuin hän olisi vastuussa siitä, että merkonomeja on ylikoulutettu yli tarpeen. Siitäkin, ettei hän muuta kauaksi kotiseudultaan tai ota vastaan alipalkattua työtä, josta hän ei eläisi. Myös siitä, että hänen kotiseudullaan on runsaasti avoimia työpaikkoja eikä hän ole saanut niistä yhtäkään. Valtion ja kunnan paikat ovat kuitenkin auki vain koska laki määrää näin, itseasiassa useaan on jo valittu valmiiksi joku valmiiksi.
Keskustelussa mukana ollut työnantaja toivoi saavansa tukityöllisen, mutta ei ollut valmis kuitenkaan vaivalloiseen lomakkeiden täyttöön. Tyäministeriössähän ollaan asioiden monimutkaistamisen mestareita, joten tämä haluttomuus on helppo ymmärtää. Tällaisessa pienessä firmassa kuitenkin työntekijäkin oppisi mahdollisimman paljon.
Ainut asia mistä työministeriön taholta halutaan on nämä legendaariset "hyvät" tilastot.
Sen koulutussyyllistyksen huomasin minäkin. Suomessa on kuulemma liikaa koulutusta??
No -kele mitä se työttömän päivähoito sitten on?? Hokemista, että pitää hakea lisäkoulutukseen, pilipalikursseille ja kaikenmaailman jonninjoutaville kursseille.
No sitten seuraavaksi syyllistetään koulutuksesta. On siinä työministeriön puheissa ja teoissa ristiriita kerrakseen.
On pallo totaalisesti hakusessa Heinäluomalla! Kiellä vaan kaikki oma epäonnistuminen ja sysää työttömän niskoille. Potki vaan maassa makaavaa niinkuin sanonta kuuluu!
Ihastuttavaa on se vilpitön usko siihen, että kun saa paskaduunin, niin sen jälkeen saa jalan oven väliin ja etenee paremmille ansioille samassa firmassa.
Nuo varmaan uskoo joulupukkiinkin. Lauletaanpas joululaulu:
"Hei tilastot ylös hyppikää,
nyt on laman synkin aika!
On elämä synkkää ja ikävää,
ei työttömällä pöydässä leipääkään,
hei poliitikot hyppikää
nyt työttömien niskan päällä!"
Minulla on ollut viisi pätkää, aina takaisin kortistoon. Palkkakaan ei kasva. Näinhän se menee. Siis tosielämässä.
Älä nyt onhan Eero sentään kouluttautunut ylioppilaaksi asti. Tosin sen pitemmälle hän ei sitten olekaan lukenut.
"Ei yrittäjät jaksa perehtyä mihinkään tukitietopaketteihin. Sen pitää olla yksi A4 selvällä suomen kielellä"
PERKELE! On yrittäjän oma moka jos ei jaksa ottaa selvää asioista.
Työttömätkin joutuu ottamaan asioista selvää itse, on se saatana ettei yrittäjältä onnistu.
Ja ihan pihalla oli Heinäluoma. Samaten se kansanedustaja.
Pitäs lähteä 1100e kuukausipalkalla kauas kotoa tekemään paskaduunia, vaikka olis koulutus parempaankin.. No Way.. täällä on kaverit ja harrastukset.
Päähän siinä hajoaa jos pitää vieraalle paikkakunnalle lähteä ja perhe on täällä.
Ennemmin putoan vaikka yhteiskunnan tukien ulkopuolelle kuin lähden tuohon paskarulettiin.
Vai työttömille keppiä! Vai on se vain työnhakulaiskuutta, että 300.000 työttömälle ei riitä 60.000 työpaikkaa. Mitä paskaa poliitikot ja yrittäjät maassamme puhuvat. Ja kuka uskoo, että työnantaja ottaa merkonomin toimistotöihin, jos tämä on siivonnut esim. viimeiset 3 vuotta.
Koko EU alueella on työllisyystilanne tänä vuonna parantunut, eli on globaalinen ilmiö eikä maamme poliitikkojen ansio.
1990-luvulla muutettiin yritysten verotusta siten, että koneiden hankkiminen (25%) ja osakkeisiin (30%) sijoittaminen on yrityksille kannattavempaa kuin työvoiman (10%) palkaaminen. Silloin alkoi lama. Eli varauksien palauttaminen entiseen suhteeseensa 30% maksetuista palkoista ja 10 % arvopapereista, eikä kuten nyt 10 % maksetuista palkoista ja 30 % arvopapereista.
Samoin yksinhuoltajavähenyksen siirtäminen takaisin valtion verotukseen kunnallisverotuksesta parantaisi huomattavasti yksinhuoltajien asemaa. Silloin on melkein brutto/nettopalkka, eli yksinhuoltajan kannattaa tehdä työtä pienemmälläkin palkalla.
Kenenkäs hallituksen ja eduskunnan aikoina nuo kohtalokkaat huononnukset tehtiinkään???
Eli kun vätetään että, pitää päästä firmaan sisälle tekemällä mitä hyvänsä ja sitten edetä siittä pidemmälle. Niin itseni kohdalle se ei ole toteutunut ja tiedän muitakin joiden kohdalle ei myöskään.
Eli itse menin aikoinaan firmaan X tekemänä työtä Z. Tämä työ Z oli työ jota aikaisemmat työntekijät oli tehneet vuosia. Ja voin kertoa että aika kypsiä olivat. No ei se mitään vapautin yhden niistä muihin hommiin.
Ja kuvittelin, että ehkä minutkin vapautetaan parempiin hommiin ajan kuluessa. Ja sitä pyrin edes auttamaankin puhumalla asiasta työnjohdolle jne. Joten tein varmasti selväksi, että tahdon tehdä muutakin kuin tätä työtä mitä teen. No se mitään hyödyttänyt. Lopulta sain kenkää koko firmasta tuotannolisista ja taloudellisista syistä.
Sitten alkoi uuden työpaikan metsästys. Pääsinkin työhaastatteluihin. Mutta sitten alettiin keskusteleen siittä, että mitä olen aikaisemmassa firmassa tehnyt. Niin lopulta selvisi että sitä yhtä ja samaa kunnes sain kenkää. Tähän mahdollinen uusi työnantaja on suhtaunutu äärinmäisellä varovaisuudella. Ja toteaa, että pitäisi olla monipuolisempi kokemus. Mutta kuinka moinen voisi olla jos ei ole päässyt tekemään kuin yhtä ja samaa työtä aikaisemmassa työpaikassa. Lopulta tajua, että et kelpaa minnekään yksipuoleisen työkokemuksen takia.
No sitten tietysti yritän muihinkin hommiin, mutta vastaavaa vastusta tulee eteen.
Joten voisin sanoa, että mitä tahansa työtä ei kannata ottaa vastaan vaan olla äärinmäisen valikoiva sillä lopulta voit päätyä kusismpaa asemaan kuin uskotkaan.
Niin vaan käy sanoi sitten kuka tahansa kovapalkkainen päättäjä mitä hyvänsä.
Asiat ovat täsmälleen noin kuin yllä sanottu. Voi kun tavalliset ihmiset alkaisivat ymmärtää..
Poliitikot ymmärtävät kyllä tilanteen, mutta halpatyöläisten joukolla on tarkoitus pitää palkat matalalla. Työt tehdään monella alalla pätkätöinä ja siitä seurauksena ei vakinaisia tai edes pidempikestoisia työpaikkoja edes synny.
Demarit nimenomaan pitävät yllä tätä halpatyövoimaa ja siksi ihmettelenkin Osku Pajamäen, pätkätöitten hillittömän vihamiehen, kuulumista nimenomaan SDP:hen. Ei taida pojalla olla tulevaisuutta puolueessa. Keskusta on hyvä kaveri tämän "huikean talouskasvu" illuusion luomisessa.