Hän haukkuu ja arvostelee kaikki työni ja projektini jo etukäteen. Aina on huomautettavaa. Sitten hiljaa ohimennen sanoo: "Kiitos" kun hommat meneekin hyvin ja asiakkaat on tyytyväisiä. Arvaa harmittaako? Olen erittäin motivoitunut työhöni ja innokas, teen jopa omalla ajalla extraa, mutta...sitten tajusin että minähän teen paremmin kuin pomo. Eihän SE sovi.
Minullakin on
esimies
2490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kurja asia, että Sinua kohdellaan väärin ja tunnet ettet saa kiitosta tehdystä työstä, jossa
olet vielä onnistunut. Jaksamista kuitenkin.
toi tehtäväkseni yhden tilatun työn, tein työn ja lähetin asiakkaalle tarkastettavaksi. Seuraavana päivänä myyntimies tuli tukka pystyssä kysymään miten tein sen, kysyinkö neuvoa siltä joka oli aikaisemmin tehnyt vastaavan työn, vertasitko edelliseen, häneltä on mennyt yöunet ja hän oli soittanut jo sille joka aiemmin työn teki että miten hän oli sen tehnyt. Sanoin että ihan omaa ammattitaitoani olin käyttänyt. No, asiakas sitten soitti että työ on hienosti tehty, kaikki on kunnossa. Myyntimies sitten myös kiittelemään parin päivän päästä, arvatkaa tuntuiko missään, no ei.