Luin joskus jostain lehdestä, että e- pillerit saattavat vaikuttaa miehen valintaan. Aluksi mietin, että niin varmaan, mutta nyt kun tässä on ollut ilman pillereitä jo parisen vuotta on mieli muuttunut. En oikeasti enään tiedä mistään mitään! Meillä on pieni lapsi ja toivoisin, että voisimme olla ydin perhe. Tuntuu kuitnekin ettei tästä tulee enään yhtikäs mitään. Olemme yrittäneet ja yrittäneet. Mieheni on varma tunteistaan, mutta minä en tiedä, en tiedä rakastanko häntä enään. Raskaus aikanahan hormonit menevät aivan sekaisin ja mieli voi ailahdella, samoin kuin synnytyksen jälkeenkin. En siis tiedä ovatko hormonit edelleen sekaisin ja sen vuoksi tämä sotku. Ärsyynnyn kaikesta, aivan kaikesta. Olen miettinyt miten aikaisemmin olen kestänyt kaiken ja miksi nyt kaikki ärsyttää. En keksi muuta selitystä kuin hormonit. Tuohon pilleri asiaan takaisin... kumpis sitten on "parempi", kun syö pillereitä ja saattaa nähdä miehen eri tavalla kuin jos ei syö? Kaikki "sotku" alkoi silloin kun pillerit lopetin (tai muistaisin niin), mutta oli silloin vielä pientä. Raskaus aikana tosiaan kaikki voimistui ja synnytyksen jälkeen on ollut yhtä alamäkeä. Pahoitin mieleni raskauden aikana, kun mieheni ei ollutkaan sellainen mitä odotin (ei näyttänyt onneaan avoimesti tulevasta vauvasta; ei hellinyt yhtään enempää kuin aiemminkaan, auttoi vain kun oli todellinen hätä, ei sivellyt vatsaa ja lörpötellyt asukille. Tiedän, kaikki ei kehtaa tuota viimeistä tehdä). Kun pillerit lopetin olimme seurustelleet n. vuoden, jolloin alkuhuuma oli varmaankin jo ohi. Joten olen miettinyt sitäkin oliko muutos siinä, ettei enään ollut sitä alkuhuumaa ja "arki" koitti vai vaikuttiko tosiaan pillereiden pois jääminen mieleeni niin paljon.
Joka kerta kun päätän vielä yrittää, hän tekee jotain mikä saa mieleni muuttumaan ja pysymään päätöksessä "ja minähän lähden".
Mietin pitäisikö aloittaa pillerit uudestaan, jos ne auttaisivat mieleeni. Siksi en niitä aloittanut, kun suunnitteillamme oli tehdä toinen pienellä ikäerolla. En tiedä onko siinä mitään perää, että tulisi helpommin raskaaksi, jos on ollut ilman pillereitä pidemmän aikaa? Meillä kun tuon ensimmäisenkin kanssa meni niin kauan ennen kuin tärppäsi (todella epäsäännölliset menkat), niin ei haluaisi toisen kanssa samaa (jos sitä toista nyt koskaan tässä suhteessa tulee...)
Onkohan suhteellemme jokin pelastus keino vai onko se tuhoon tuomittu?
Tulemme muuten ihan hyvin toimeen, emme riitele juurikaan (ainoa on ne minun valitukseni). Meillä on asioita joissa emme ole samalaisia, mutta pärjäähän toisetkin vaikka ei samalaisia olekkaan. Kaveri pohjalla siis suhde toimii täysin, mutta rakkaus onkin sitten eri asia. Kaipaan kyllä häntä joskus ja sitä vanhaa hyvää aikaa, mutta luulen että pääsisin aika helpolla hänestä ylitsekkin, jos ero tulisi. Eniten harmittaa lapsen puolesta. Nuoriahan tässä vielä ollaan, joten huonoon suhteeseen ei lapsen takia kannata jäädä. Haluaisin vain olla varma asioista ettei tee turhan hätiköityä ratkaisua.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!!
ps. toivottavasti ei tullut kovin epäselvästi selitettyä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tällä elämänkokemuksella, että myös rakkaus ja parisuhde on tahdon asia. Teillähän olisi kaikki hyvin, jos ei sulla olis halua muuttaa toista ihmistä oman mielesi mukaan. Ajattele nyt. Oletan että hän on hyvä ja luotettava isä. Jos haluat hellyyttä ja läheisyyttä enemmän, tee itse aloite. Opetelkaa keskustelemaan ja lopeta haihattelu. Ja tiedoksesi: maailmassa on ihan helvetisti kusipäisiä miehiä, joten jos olet saanut hyvän, pidä siitä kiinni.
olen kyllästynyt AINA tekemään aloitteen kaikelle, AINA pyytämään siivoamaan jälkensä...
Siinä olet kyllä oikeassa, että jos en olisi itse niin vaativa ja pystyisin hyväksymään mieheni sellaisena kuin hän on (eli teen sitten itse kaiken), niin suhteemme varmasti olisikin toimiva... ja itse olisin aivan loppu. Ei hän koskaan huomaa, jos olen väsynyt tai on paha olla. Tai sitten häntä ei vain kiinnosta.
Uskon ja tiedän kyllä, että hyvät miehet ovat harvassa, mutta maailmahan on miehiä pullollaan! En halua näin nuorena (alta 30v.) tyytyä vain johonkin, jos jossain olisikin joku, jonka kanssa elämä voisi sujua paremmin.
Löysin Dr. Philin parisuhde testin (käykää testaamassa, jos ette ole vielä käyneet
http://www.nelonen.fi/drphil/), sain tulokseksi, että oon sisälläni päättäny erota (tai jotain sellasta). Mut asian voi vielä korjata...
Pitäsiköhän ostaa Dr. Philin pelasta parisuhteesi kirja. Voisikohan auttaa?
testin ja se ilmoitti että on vähän parantamisen varaa,joka suhteessa on ylä ja alamäet..älä masennu moisesta se on vaa testi koita järjestää asiat niin että voit olla onnellinen