Erosin avomiehestäni kuukausi sitten. Syitä oli monia mutta yksi kalvaa takaraivossa koska en saanut sitä ikinä hänelle selväksi. Hän on mielestäni järkyttävän pihi. Välillä mietin että kuvittelenko vain vainoharhaisena että hän todellakin laskelmoi koko ajan, hinnoittelee asioita, tämän suhteenkin. Siis onko sellaisia miehiä oikeasti? Vai onko kyse vain minusta. Olosuhteista johtuen maksoin käytännössä elämämme kokonaan ja välillä se oli älyttömän raskasta kun ei itselläkään päätähuimaavat tulot ollu ja sitten meni vielä työpaikka alta. Jos menimme kauppaan, ja hän halusi jotain vähän kalliimpaa saatoin sanoa että senkus otat mutta itse maksat niin jätti ottamatta. Eli minun rahoihini suhtautui aivan eritavalla kuin omiinsa. Auton hän ylläpiti mutta minullahan ei ole edes ajokorttia. Eikä kyse nyt ole mistään kalliista ajopelistä vaan vanhasta kotterosta josta ei ollut velkaa.
Kiitollisuudenvelka on hänelle täysin tuntematon asia, saattaa ottaa paapaltaan rahaa vastaan mutta samalla haukkuu ja vihaa tätä kun paappa komenteli ja esitti mielipiteitään hänen asoistaan.Sanoin monesti että älä sitten rahaakaan ota keneltäkään, sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Minä itse tunnen tosi helposti jääväni kiitollisuudenvelkaan enkä ole koskaan mielelläni ottanut keltään mitään vastaan, parempi olla omillaan. Nyt hän muutti kotiinsa takaisin (äitinsä hyppi riemusta tasajalkaa), ja siellä on taatusti edessä elatus ja elämä jossa mitään vaatimuksia ei esitetä. Ja jos esitetään niin kylläpä hän rutisee! Minuun hän ei käyttänyt koskaan rahaa mielellään, joskus jos pyysin että tarjoa sinä vuorostasi niin pitkin hampain sitten maksoi kun ei kehdannut olla maksamatta. Ja minua taas vitutti pyytää. Hän oli muutenkin kaikessa suhteeseemme liittyvässä hyvin passiivinen (paitsi sängyssä ;)) mutta aktiivisuutta kyllä löytyi jos oli kyse itselle mieluisasta asiasta. Tästä taisi tulla nyt vähän sekava juttu, mutta otan kiitollistuudella vastaan kaikki kommentit. Tämä saituus vaivasi minua todella, tuntuu että se on hänellä vielä elämässä kova koulu edessä jos ei ikinä opi olemaan käyttämättä ihmisiä hyväksi. En usko että hän edes tajuaa että hyväksikäyttöähän tuollainen on.
Kiitollisuudenvelka on hänelle täysin tuntematon asia, saattaa ottaa paapaltaan rahaa vastaan mutta samalla haukkuu ja vihaa tätä kun paappa komenteli ja esitti mielipiteitään hänen asoistaan.Sanoin monesti että älä sitten rahaakaan ota keneltäkään, sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Minä itse tunnen tosi helposti jääväni kiitollisuudenvelkaan enkä ole koskaan mielelläni ottanut keltään mitään vastaan, parempi olla omillaan. Nyt hän muutti kotiinsa takaisin (äitinsä hyppi riemusta tasajalkaa), ja siellä on taatusti edessä elatus ja elämä jossa mitään vaatimuksia ei esitetä. Ja jos esitetään niin kylläpä hän rutisee! Minuun hän ei käyttänyt koskaan rahaa mielellään, joskus jos pyysin että tarjoa sinä vuorostasi niin pitkin hampain sitten maksoi kun ei kehdannut olla maksamatta. Ja minua taas vitutti pyytää. Hän oli muutenkin kaikessa suhteeseemme liittyvässä hyvin passiivinen (paitsi sängyssä ;)) mutta aktiivisuutta kyllä löytyi jos oli kyse itselle mieluisasta asiasta. Tästä taisi tulla nyt vähän sekava juttu, mutta otan kiitollistuudella vastaan kaikki kommentit. Tämä saituus vaivasi minua todella, tuntuu että se on hänellä vielä elämässä kova koulu edessä jos ei ikinä opi olemaan käyttämättä ihmisiä hyväksi. En usko että hän edes tajuaa että hyväksikäyttöähän tuollainen on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiedän kyllä muutamankin rahoistaan tarkan henkilön. Ja tavallaan sellainen, että osaa laskea varansa ja laittaa jopa osan "pahan päivän varalle" on mielestäni hyvä, ja positiivinen asia.
Mutta niin kuin joka asiassa, löytyy niitä ääripäiden edustajia, myös rahankäytön suhteen. On niitä, jotka ei rahan arvoa ymmärrä, heistähän nykyään on paljon puhetta, pikavipit on näille henkilöille "ilmaista rahaa", mutta sitten tuleekin se hetki kun pitäisi maksaa takaisin, eikä ole ja syntyy loputon velkakierre...
Mutta on myös niitä, jotka ovat yksinkertaisesti sairaalloisen pihejä. Sinä puhuit yhdestä, ja on hyvä että lähdit.. Ei ole maksumiehen osa mukava.. Kyllä hänen vanhemmistaan aikanaan aika jättää ja ellei löydä anteliasta vaimoa, tulee todellisuus eteen.. (valitettavasti on niitä anteliaita vaimoehdokkaita aina, jos osaa etsiä) Mutta hyvä että lähdit:)
Tiedän yhden, jo vanhan miehen joka on myös hyvin pihi. Kaikki pankkiin ja pankissa on siis aivan kaikki hänen elämänsä aikana tienatut rahat. Mitään ei osta itse. Jopa pulloja käy viikonloppu aamuyöt keräämässä (vaimo vie pankkiin ja rahat miehelle). Marjoja kerää kesälomansa ajan (myyntiin). Vaimo siis elättää ja mies kerää itselleen rahaa..
En ymmärrä miten vaimo moiseen suostuu. Ovat he aviossa olleet jo pitemmän aikaa jaa vanhan kansan ihmisiä ovat, että ehkä ero ei tule vain periaatteesta kyseeseen. Tämä mies on siinä mielessä vain mielestäni hullu, että vaimokaan ei saa ostaa itselleen mitään "ylimääräistä". Hän ei saa lähettää suvulleen edes joulukortteja, koska ne maksavat.. :( Vaimo kärsii, mutta tottelee miestään. Salaa joskus ostaa vanhalle sisarelleen kahvipaketin tuliaisiksi. Mutta muuten antaa miehen kontrolloida itseään.
En tiedä onko mies ollut aina yhtä kamala. Mutta uskon, ettei tällaisesta saituudesta voi "parantua" ellei luonteenpiirrettään jostain syystä huonoksi ominaisuudeksi huomaa. Tämä mies pitää lähes kaikkia muita ihmisiä hölmöinä tuhlaajina, ja itseään hyvinkin korkealle arvostaa..(mitähänhän kuvittelee sillä pankissa makaavalla rahalla saavansa? se on mysteeri minulle..)
Vanhemmiten luonteenpiirteillä on tapana kärjistyä, joten mielestäni on hyvä että lähdit pois. Et sinä miestä häntä todennäköisesti olisi v oinut muuttaa.. Parasta oli lähteä ja jättää äitinsä helmoihin moinen..
Käsittääkseni raha ei ole tuon kertomasi ydin ollenkaan. Se on vastuu itsestä. Lähimmäisenrakkaus, välittäminen,huolehtiminen ja sen semmoinen. Entisellä avomiehelläsi ei ollut taipumuksia mihinkään noihin. On ilmeisesti äitinsä silmäterä, äiti elää vain poikansa kautta. Ihan psykojuttu :).
Laitoit lyhyesti sen minkä sanominen mulle tuotti vaikeuksia. Minulle kyse ei ole rahasta, vaan siitä että parisuhteessa odottaa edes jonkinlaista paneutumista toiselta siihen yhteiselämään, eikä mikään suhde oikein kestä vapaamatkustajia. Tuntisitpa sen äidin...se ei ole itse vielä melkein viiskymppisenäkään itsenäistyny omista vanhemmistaan ja odottaa omilta lapsiltaan samaa. On minun mielestä aika perverssiä että äiti on pökertyä riemusta kun meille tulee ero, kun en ole edes tässä mitään pahaa hänelle tehnyt. Ja äiti oli sanonut pojalle heti vaikkei eron syistä tiedä mitään että "sinussa ei sitten ole mitään vikaa". Mitä enemmän näitä miettii sitä enemmän alkaa ajatella että parempi kun ei koko miestä ikinä näkisi. Tuntuu että mies on perinyt kummankin vanhempansa huonot ominaisuudet:isältä saituuden ja itsekkyyden ja äidiltä kyvyttömyyden itsenäistyä.
Olet tajunnut nyt sen todellisen ongelman, joka ei ole pelkästään pojassa vaan myös hänen vanhemmissaan: ei sieltä ole tullut oppia aikuiseen vastuulliseen elämään. Kuulostat itse fiksulta, joten onnea, että pääset moisesta tyypistä eroon.
ihan kamalaa. Ei tarvinnut viettää kuin kaksi päivää yhden miesystävän saituriystävän kanssa ja jo silloin meni hermot. Hirveetä pihtaamista ja laskelmoimista. Tollasia typpejä vaan on olemassa. Mähän vittuilin sille ihan antaumuksella. En ole enää koko tyypin kanssa missään tekemisissä.
Miehesi on ollut vastuuton hyväksikäyttäjä. Tuskin jatkossakaan muuttuu, koska luultavasti aina tulee hankkimaan itselleen "äidin" eli elättäjän. Kuvasit kirjoituksessasi osuvasti ns. mamman kultapoikaa, joka haluaa äidiltä kaupassa kaikkea kivaa. Kun et sitten pystynytkään ostamaan miestäsi onnelliseksi, niin hänpä lähtikin äitinsä luo takaisin!
Ole kiitollinen että pääsit mamman pojasta eroon. Ota itsellesi mukava ja fiksu mies, joka ei ostata sinulla kaikkea. Puhun kokemuksesta. Minulla oli samanlainen perässä vedettävä, ja olen kiitollinen kun pääsin eroon.
Olen juuri eronnut tuollaisesta suhteesta, ja meillä ainakin koomisin juttu oli se, et kundi pokkana haukkuu mua pihiksi, vaikken muuta kuin puolustin omaani!! Meinasin tulla hulluksi, kun en heti tajunnut mistä on kyse.
Nyt erostamme on n. 3kk ja olen löytänyt ihanan miehen. Tämä ex ei vaan vieläkään ole sisäistänyt, et olemme eronneet. Minulla on kuulemma syrjähyppy meneillään, eikä uusi suhde!! Sairasta.