Ollaanko me liian pullonmössö sukupolvi?
Kun miettii mitä murheita meillä oikeasti on? En ainakaan eläessäni koskaan ole ollut lähelläkään jäädä ilman ruokaa, juomaa, terveyttä... Aina on ollut mahdollista harrastaa, mennä, rahaa on ollut tarpeeksi. Työtä ei paljoa joudu tekemään. Kunhan tekee omat koulutyönsä ja käy lomat palkallisissa töissä, niin siinä se.
Siltikin tuntuu, että elämä on aika jatkuvaa kurjuutta. Liikaa yksinäisyyttä, liian vähän kosketusta. Kun lapsuuden loppumisen jälkeen ei ole tuntenut olevansa rakastettu, eikä rakastanut ketään. Sitten miettii, että ympäri maailmaa koetaan paljon kuolemaa, nälkää, janoa, sairauksia... Sitä vaan tuntee itsensä vieläkin turhemmaksi. Miksi ei päässä liiku muuta kuin omat murheet? Koko ajan miettii, miksi olen yksin.
Tuskin se isoisä kokoajan ehti miettiä rakkauden puutetta juoksuhaudassa? Usein vaan on olo, että kunpa sitä olis joku asia/ihminen/aate, jonka vuoksi "uhrautua". Tuntuu vaan, että tälläinen liian helppo elämä ei ole mua varten. Sitten toisaalta ihmiset, jotka eivät tee kaikkeaan "nostaakseen" elintasoaan, tuomitaan tyhjäntoimittajaksi. Tää elämä on vaan nykyään niin puolitehoista, liian helppoa. Kaikki on sinkkuja, kun ei tarvita kuin hieman henkistä/seksuaalista tyydytystä toisesta.
Kun miettii mitä murheita meillä oikeasti on? En ainakaan eläessäni koskaan ole ollut lähelläkään jäädä ilman ruokaa, juomaa, terveyttä... Aina on ollut mahdollista harrastaa, mennä, rahaa on ollut tarpeeksi. Työtä ei paljoa joudu tekemään. Kunhan tekee omat koulutyönsä ja käy lomat palkallisissa töissä, niin siinä se.
Siltikin tuntuu, että elämä on aika jatkuvaa kurjuutta. Liikaa yksinäisyyttä, liian vähän kosketusta. Kun lapsuuden loppumisen jälkeen ei ole tuntenut olevansa rakastettu, eikä rakastanut ketään. Sitten miettii, että ympäri maailmaa koetaan paljon kuolemaa, nälkää, janoa, sairauksia... Sitä vaan tuntee itsensä vieläkin turhemmaksi. Miksi ei päässä liiku muuta kuin omat murheet? Koko ajan miettii, miksi olen yksin.
Tuskin se isoisä kokoajan ehti miettiä rakkauden puutetta juoksuhaudassa? Usein vaan on olo, että kunpa sitä olis joku asia/ihminen/aate, jonka vuoksi "uhrautua". Tuntuu vaan, että tälläinen liian helppo elämä ei ole mua varten. Sitten toisaalta ihmiset, jotka eivät tee kaikkeaan "nostaakseen" elintasoaan, tuomitaan tyhjäntoimittajaksi. Tää elämä on vaan nykyään niin puolitehoista, liian helppoa. Kaikki on sinkkuja, kun ei tarvita kuin hieman henkistä/seksuaalista tyydytystä toisesta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ajattelee vaikkapa Maslowin tarvehierarkian kannalta elämää Suomessa nykyään, niin suurin osa on kyllä sillä tasolla jossa perustarpeet on tyydytetty ja vain ne "henkisemmät" tarpeet ovat tyydyttämättä.
Aika hankalaa tuntuu olevan se elämän todellisen sisällön löytyminen. Se näkyy monessa asiassa. Tuntuu kyllä että kaikkien on täysin mahdollista löytää Se Jokin jolle omistautua täysin. Uhrautuminen ei ole oikea sana, omistautuminen on mielestäni lähempänä.
Tuntuu, että elämän ongelmien määrä on vakio. Yksi poistuu, niin uusi tulee tilalle. Asennetta ja henkistä kanttia täällä tarvitaan =D
Luulen, että moni nykynuori on huomannut ettei tuo oravanpyörässä juokseminen ja materian tavoittelu tuo kuin lyhytaikaista onnea. Elämälle on vaikeampi löytää tarkoitus kun ei ole pysyviä arvoja ja yhteisöllisyyskin on katoamassa.