seksistä työpaikkani miesten kanssa. Onko miehillä samanlaisia ajatuksia omien työpaikkojensa naisten suhteen ?
Haaveilen
usein
82249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta aiotko myös toteuttaa haaveesi? Onhan olemassa meitä miehiä, jotka suostuvat seksiin melkein kenen kanssa tahansa, kun tilaisuus tarjoutuu. Itse kuulun näihin miehiin, mitäpä tuota salaamaan...
Yritä selvitellä hienovaraisesti, onko ko. miehillä kiinnostusta ja toimi sen mukaan. Valitettavasti kaltaisesi nainen tulee joskus väärinymmärretyksi ja siitä voi aiheutua ongelmia, joten varovaisuus on paikallaan.
Teetpä niin tai näin, omapahan on elämäsi, etkä ole kenellekään tilivelvollinen valinnoistasi, olivatpa ne millaisia tahansa, kunhan et satuta toista ihmistä. Vaikuttaa siltä, että olet seksin puutteessa, mistä haaveesi kumpuavat. Toivon, että löydät ymmärtäväisen miehen,jonka kanssa saat asian hoidettua.
PS Jos sattuisimme olemaan samassa työpaikassa, voisit ainakin minuun ottaa yhteyttä täysin luottamuksellisesti, ainahan työkaveria pitää auttaa...
varattuja, joten haaveiluni ovat vain päiväunelmia, ei mitään muuta. :)
Harvinaisen järkevä vastaus, kyl se näin on, seksin puute ajaa naiset työpaikoilla ongelmiin. Ja eihän se mies siitä kärsimään joudu, nainen oli se "kaiken pahan alku ja juuri".
Mä oon päättänyt, että vaikka tärisisin seksin puutteesta, ei työpaikalla eikä työkaverin kanssa, kaivan kiven kolosta vaikka sen miehen.
kiven kolosta, mutta seksinpuutteen takia ei kannata haksahtaa miehiin työpaikoilla. Päiväunelmat ovat vain unelmia.
Nainen kärsii loppupeleissä eniten. Äijät ovat yllättävän moralisoivia, mutta eniten puukkoa niskaan hiertävät ne kateelliset naiset. Nainen on naiselle susi.
Mä teen töissä töitä enkä haaveile muista naisista vaikka yritystä naisilta on ollukkin.
Mun Vaimoke on niin seksikäs ettei minihameiset edes vedä vertaa mun naiseni dd:kuppeihin ja mahtavaa peffaan joka pyörii farkuissakin nam. Terkut rakkaalleni ja lapseni äidille rakastan sua aina
Naiset tekee itestään naurettavan kun yrittävät iskeä työpaikoilla miestä itelleen se on tosi et töissä tehdään töitä eikä ruveta haaveilemaan työ kavereista ja varsiknkaan varatuista miehistä/naisista vapaa aika sit on erikseen. Siis en tarkoita et olis suotavaa iskeä varattuja kun vapaitakin on olemassa. Annetaan olla varatut varattuja ja vapaat vapaita eiks niin. mut hyvää jatkoa kaikille niin vapaille kuin varatuille.
"Annetaan olla varatut varattuja ja vapaat vapaita eiks niin."
Vastustan jyrkästi, että sinä tietty vaalea lintuseni jättäisit minut vapaan miehen aina vain vapaaksi... :)
Ei minullakaan ole aikomusta iskeä tai edes flirttailla kyseisten miesten kanssa, vaan hoidan työn työnä ja sillä siisti. Vain ajatukset harhailevat joskus ja siitäkin olen pitänyt huolen ettei se näy päällepäin.