Rotta, joka petti pitkäaikaista elämänkumppaniaan, aviovaimoaan, jonka kanssa hänellä oli kaksi aikuista lasta ja koko kolmekymmentä vuotta yhteistä jokapäiväistä elämää. Rotta ei tästä piitannut, koska hän itsekeskeisyyttään sitä ymmärtänyt. Rotta siis teki muille ihmisille pahoja asioita, koska luuli omassa tyhmässä päässään, ettei jäisi niistä koskaan kiinni, koska rotta luuli olevansa muita viisaampi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Rotta jäi kiinni, kaikista tekosistaan ja elämänsä ensimmäistä kertaa, hän joutunee itse vastaamaan siitä kaikesta, mitä on aiheuttanut. Tämä satu voisi olla opettavainen, mutta sen näemme tulevaisuudessa, koska tarina on tosi.
Olipa kerran.....
Joulusatu
7959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
loppujen lopuksi vastaa. Lapset aikuisia, kotona katkera vaimo, todennäköisesti on omaisuutta (asunto) mutta ei kauheasti velkaa. Ilmeisesti vaan jatkaa elämäänsä eteenpäin.
kykene jatkamaan elämäänsä, koska kaikki se kulissi, minkä hän on rakentanut rottamaisuudessaan, sortuu.
rotta ei vieläkään usko, että voi menettää jotain, ennen kuin karvas totuus iskee kunnolla - onneksi. Ja tällä toisella rotalla melkein kolkyt vuotta mittarissa yhteiseloa
kun kuvittelevat aina selviävänsä kaikesta. Näin ei kuitenkaan tämän rotan kohdalla tapahdu.
Rotat haluavat kaiken. He eivät suostu luopumaan mistään eivätkä suomaan toiselle samaa minkä itse ottavat. Itsekkyys on heidän elämänohjeensa ja moraalittomuus uskontonsa. Aina heille löytyy toinen samanlainen joka on valmis pilaamaan sivullisten elämän. Kyllä rotta toisen rotan tunnistaa. En usko että rotat koskaan elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.
...sanoo rotta ja jatkaa elämäänsä!
ei ilman ongelmia. Konstit on monet sanoi mummo kun rotalla pöytää pyyhki.